Kokemäenjoen Uittoyhdistys

Kokemäenjoen uittoyhdistys oli Kokemäenjoen vesistön alueella toiminut uittoyhdistys, joka perustettiin vuonna 1924. Sen edeltäjä oli 1876 toimintansa aloittanut Kokemäenjoen Uittoyhtiö, jonka tehtävät siirtyivät kokonaisuudessaan uittoyhdistykselle vuonna 1929. Sen tehtävänä oli uittaa tukkeja Kokemäenjokea pitkin Porissa toimiville sahoille.

Historia

Ensimmäisen suunnitelman tukinuitosta Kokemäenjoen vesistön alueella esitti Gustaf Tigerstedt 1850-luvulla, mutta se alkoi vasta Porin ensimmäisten höyrysahojen perustamisen myötä 1860-luvun alussa. Aluksi jokainen saha uitti tukkinsa erikseen, mutta määrien vähitellen lisääntyessä alettiin seuraavalla vuosikymmenellä suunnitella yhteisen uittoyhdistyksen perustamista. Maaliskuussa 1876 perustetussa Kokemäenjoen Uittoyhtiössä olivat mukana Isosannan saha, Isosannan Uusi Höyrysaha ja Reposaaren saha sekä Pihlavan sahan omistanut Fredriksfors Aktiebolag. Yhtiön ensimmäiseksi uittopäälliköksi valittiin W. Rosenlew & Co:n toinen omistaja Carl Rosenlew. Muita uittopäälliköitä olivat muun muassa Matts von Nandelstadh (1908–1912) ja Elias Purhonen (1963–1967).

Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana yhtiö uitti keskimäärin 867 000 tukkia vuodessa ja seuraavan kymmenen toimintavuoden aikana määrä kasvoi jo yli 1,7 miljoonaan. Aluksi toimintaa haittasi lohen- ja siiankalastuksen vuoksi rajoitettu uittokausi, kunnes vuoden 1925 lakimuutoksen jälkeen uittaminen oli sallittua kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Eri sahojen hankkimat tukit uitettiin Porin keskustaan saakka, jossa ne eroteltiin Porin sillan ja Isosannan välisellä alueella. Tukkipuuta uitettiin Tampereen Pyhä- ja Näsijärvien lisäksi Kuloveden, Kyrösjärven ja Liekoveden ympäristöstä sekä aina pohjoisia Keuruun, Ähtärin ja Pihlajaveden reittejä myöten. Längelmäveden, Hauhon ja Vanajaveden reitit puolestaan laajensivat hankinta-alueen Hämeen sisäosiin ja Loimijoen alkulähteet jopa Uudellemaalle.

Kokemäenjoen Uittoyhdistys puolestaan perustettiin Porissa maaliskuussa 1925. Sen säännöt vahvistettiin kuitenkin vasta neljän vuoden kuluttua, jolloin Kokemäenjoen Uittoyhtiö lopetti toimintansa ja siirsi kaikki tehtävänsä uittoyhdistykselle. Vuonna 1936 yhdistykseen liitettiin Loimijoen (per. 1914) ja Kauvatsanjoen (per. 1924) lauttausyhdistykset sekä vielä vuonna 1942 Valkeakoskella toiminut Valkiakosken Lauttausyhdistys, joka oli perustettu 1922. Tukinuitto loppui Kokemäenjoella vuonna 1967, jonka jälkeen uittoyhdistys jatkoi toimintaansa vielä 1980-luvun alkuvuosiin, muun muassa raivaten jokea sinne jääneistä uppotukeista.

Yhtiön muuta toimintaa

Vuonna 1892 Kokemäenjoen Uittoyhtiö rakensi tuolloin Pirkkalan pitäjään kuuluneeseen Pispalaan ns. Uittoyhdistyksen talon, joka toimi yhtiön paikallisten toimintojen tukikohtana ja työnjohdon asuinpaikkana. Nykyään rakennus on Tampereen kaupungin omistama ja siinä toimii Pirkanmaan alueen Rakennuskulttuurikeskus Piiru.

Kokemäenjoen Uittoyhtiön rakentama Pyhä- ja Näsijärven yhdistävä uittotunneli valmistui 1930 ja oli käytössä aina 1960-luvulle saakka. Sen korvaajaksi rakennettiin Pispalan uittotunneli vuonna 1968. Tukinuitto Kokemäenjoessa päättyi kuitenkin jo vuotta aikaisemmin, eikä tunnelia milloinkaan otettu käyttöön. Vuonna 2013 se avattiin yleisölle kevyen liikenteen väylänä. Pyhä- ja Näsijärvien väliselle kannakselle oli jo 1860–1870-luvuilla valmistunut kaksi tukkitietä, joiden rakennuttajina olivat Porin Höyrysaha ja Reposaaren Saha.

Uittoyhdistyksen omistamia aluksia olivat muun muassa hinaajat Malviina (1919), Murole (1885) ja S/S Näsijärvi II (1929) sekä varppaajat Warppi 1 ja Rauttu.

Kokemäenjoen Uittoyhtiön lakisääteisiin velvollisuuksiin kuului myös kalanistutus, jota varten yhtiö osti vuonna 1925 Lohjalla toimineen Hugo Lagusin omistaman Porlan kalanviljelylaitoksen. Uittoyhdistys vapautui velvoitteistaan 1950-luvulla ja myi samalla laitoksen Kalataloussäätiölle.

Kirjallisuutta

• Kokemäenjoen uittoyhdistys: yleiskatsaus 75-vuotistoimintaan 1876-1951, Kokemäenjoen Uittoyhdistys, Vammala, 1951.