Kestävyysvaje

Kestävyysvaje (engl. Fiscal sustainability gap) on talouspolitiikan käsite, jolla pyritään kuvaamaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestokykyä. Kestävyysvajelaskelmat perustuvat julkistalouden pitkän aikavälin, ns. intertemporaalisen, budjettirajoitteen tutkimiseen. Jos tulevien ylijäämien nettonykyarvo ei ole riittävä kattamaan nykyistä velkataakkaa, sanotaan kestävyysvajeen olevan positiivinen.

Usein kestävyysvajeella perusteellaan leikkauksia, mutta voidaan nähdä myös että kestävyysvajetta syntyy muun muassa siksi, että veropohjaa ei kasvateta välttämättömien menojen kasvaessa. Kestävyysvaje ilmenee valtiontaloudessa ja Suomen valtion talousarviossa rakenteellisena alijäämänä, mikä tarkoittaa valtion velkaantumista myös talouden noususuhdanteissa.

Suomessa kestävyysvajelaskelmat ovat myös herättäneet talouden asiantuntijoilta kritiikkiä puuttellisuudeltaan ja sovellettavuudeltaan. Laskelmissa tehtyjä oletuksia on kritisoitu epärealistina, ja toisaalta laskelmien on kritisoitu olevan herkkiä niissä tehdyille oletuksille. Kestävyysvajeen määritelmältä on myös esitetty täysin puuttuvan taloustieteellinen perusta ja yleisesti käytetyn ns. S2-laskentakehikon on esitetty olevan sisäisesti ristiriitainen ja siten käyttökelvoton julkistalouden analyysiin.

Yleistä

Suomen valtiovarainministeriön määritelmä

Suomen valtiovarainministeriö määritteli kestävyysvajeen vuonna 2012 Suomen taloudessa seuraavasti:

»kestävyysvaje tarkoittaa, paljonko julkisen talouden rahoitusasemaa tulisi parantaa välittömästi, jotta julkisen talouden velkaa ei tarvitsisi lisätä, kun väestön ikääntyminen alkaa kasvattaa julkisia menoja. Kestävyysvaje muodostuu kolmesta tekijästä: nykyisen julkisen velan tulevista korkomenoista, julkisen talouden nykyisestä alijäämästä sekä tulevien alijäämien nykyarvosta.»
()

Laskentatapa lyhyesti

Teknisesti kestävyysvaje lasketaan siten, että tehdään oletuksia työllisyyden, tuottavuuden ja eläkesijoitusten tuoton kehityksestä, arvioidaan kuinka paljon ikäsidonnaiset julkiset menot kasvavat, kun väestö ikääntyy väestöennusteiden mukaisesti, pidetään muiden julkisten menojen BKT-osuus vakiona ja veroaste kiinnitettynä. Näin voidaan laskea, kasvaako julkinen velka ja jos kasvaa, kuinka paljon menoja ja tuloja täytyy sopeuttaa, jotta julkisen velan BKT-osuus ei kasva joidenkin raja-arvojen yli, esimerkiksi yli EMU-kriteerien.

Soveltaminen poliittisessa päätöksenteossa

Poliittisessa päätöksenteossa Suomen hallitus nojaa Valtiovarainministeriön arvioon kestävyysvajeesta. Valtiovarainministeriön julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyystarkastelut perustuvat Euroopan unionissa yhteisesti sovituille tietosisällöille ja laskentamenetelmille. Laskelmia ja soveltamista on kuitenkin myös kritisoitu talousasiantuntijoiden toimesta.

Kestävyysvajeen määrä

Kestävyysvajeen määrä riippuu sovellettavasta laskentatavasta. Ekonomistien keskuudessa ei vallitse konsensusta kestävyysvajeen laskennan oikeasta määritelmästä. Esimerkiksi tammikuun 2010 ja maaliskuun 2011 välillä laskettiin seuraavia Suomea koskevia kestävyysvajearvioita:

Suomea koskevia kestävyysvajearvioita, tammikuu 2010–maaliskuu 2011

Julkaisija	Julkaisukuukausi	Arvio % / BKT	Arvio mrd€ (2010 BKT)
VM	2/2010	5,5	9,9
OECD	4/2010	8	14,4
Euroopan komissio	6/2010	4,3	7,7
IMF	8/2010	6	10,8
Suomen Pankki	9/2010	6	10,8
Standard & Poor's	10/2010	8	14,4
VM	12/2010	5	9
ETLA	1/2011	2,5	4,5
VM	3/2011	5	9
Palkansaajien tutkimuslaitos	3/2011	0,5	1
Keskiarvo (VM mukana vain viim.)		5,0	9

Kun julkisyhteisöjen nettovarallisuus vuonna 2019 oli 74 prosenttia bruttokansantuotteesta eläkerahastojen ansiosta, 2060-luvulla luku lienee VM:n ja talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan negatiivinen. Lisätulojen tarve on VM:n ja talouspolitiikan arviointineuvoston sihteeristön laskelmissa 3,6–8,2 prosenttia joka vuosi. Talouden emeritusprofessori Pertti Haaparanta kritisoi tätä näkemystä Palkansaajien tutkimuslaitoksen blogissaan virheellisesti arvioiduksi.

Kestävyysvajeen laskentakehikko

Kestävyysindikaattoreista tunnetuin lienee Euroopan komission pitkän aikavälin kestävyysvajeindikaattori S₂ (engl. S₂-sustainability indicator). Nimenomaan tästä mittarista puhutaan, kun julkisuudessa käydään keskustelua kestävyysvajeesta. Se kertoo, kuinka suuri sopeutus julkiseen talouteen tarvitaan laskelman perusvuonna, jotta julkisen sektorin diskontatut tulot vastaavat sen diskontattuja menoja indikaattorin äärettömän pitkällä tarkastelujaksolla. Indikaattorilla on rajoite, jonka mukaan julkisen sektorin on viimeistään tarkastelujakson viimeisellä periodilla (maailmanlopun koittaessa) maksettava velkansa yksityiselle sektorille.

Indikaattori johdetaan julkisen vallan dynaamisesta budjettirajoitteesta:

${\frac {dB}{ds}}\,=G+H-T+rB=D+rB$

missä $B$ on reaalinen velka, $G$ on julkiset menot, $H$ on tulonsiirrot ja $T$ verot. Edelleen budjetti voidaan jakaa primäärijäämään $D$, joka on $G+H-T$ ja velan korkomenoihin $rB$, missä $r$ on korko. Kirjoittamalla dynaaminen budjettirajoite suhteessa BKT:n saadaan:

${\frac {db}{ds}}\,=g+h-t+(r-\theta )b=d+(r-\theta )b$

missä $\theta$ on BKT:n kasvu. Finanssipolitiikan sekvenssi puolestaan on julkisten menojen, tulonsiirtojen ja verojen aikasarja, johon lisätään velan alkuarvo $b_{0}$.

Ollakseen kestävää, finanssipolitiikan täytyy noudattaa seuraavaa rajoitetta:

$\int _{0}^{\infty }de^{-(r-\theta )s}\,ds=-b_{0}$

missä reaalikorko sekä talouskasvu odotetaan vakioisiksi. Finanssipolitiikka on siis kestävää, jos tulevien primääriylijäämien nykyarvo ei ylitä julkisen velan alkuarvoa. Toisin sanoen, jos valtiolla on velkaa hetkellä t=0, sen täytyy kyetä kattamaan se tulevilla budjetin ylijäämillä.

Edellä johdettua finanssipolitiikan pitkän aikavälin sääntöä manipuloimalla Blanchardin esitysten mukaisesti voidaan tarkastella kestävyyttä. Kestävyyden takaava veroaste on:

$t^{*}=(r-\theta ){\bigg [}\int _{0}^{\infty }(g+h)e^{-(r-\theta )s}\,ds-b_{0}{\bigg ]}$

missä oletetaan menot $g$ ja tulonsiirrot $h$ suhteessa BKT:n annettuna, eli niiden suhteen politiikka on kiinnitetty pitkälle tulevaisuuteen. Johdetut tulokset perustuvat lisäksi oletukseen, että reaalinen korko on suurempi kuin reaalinen talouskasvu. Jos reaalinen talouskasvu on reaalikorkoa suurempi, julkisen vallan kannattaa velkaantua, sillä talouskasvu syö velan ja velanhoitomenot niin kauan kuin kasvu ylittää koron. Kaava ilmaisee, kuinka paljon veroastetta tulee korottaa, jotta julkinen talous palaa kestävälle uralle. Kestävä veroaste vastaa diskontattua tulevan kulutuksen, tulonsiirtojen ja alkuperäisen velan nettokasvun summaa.

Kestävyyden riippuvuus tarkasteluhetken julkisen talouden tilan ja tulevaisuuden päätösten vaikutuksesta on helpointa tunnistaa, kun siirrytään käyttämään Euroopan komission tapaa kirjoittaa 􏰃􏰂S₂-indikaattori, pitäytyen Blanchardin notaatioissa

$S_{2}=(r-\theta )B_{t_{0}}-D_{t_{0}}+(r-\theta )\int _{i=t_{0}+1}^{\infty }{\tfrac {\Delta A_{i}}{(1+(r-\theta ))^{i-t_{0}}}}$

Kaavasta nähdään, että kestävyysvaje riippuu voimakkaasti lähtötilanteesta t₀ sekä tulevaisuudesta. Pitkän aikavälin kestävyyteen vaikuttavat laskentahetken velan tulevat korkomenot sekä lähtöhetken perusjäämä (julkiset menot, tulonsiirrot ja verot). Yhdessä ne kuvaavat kuinka kaukana julkinen talous on tilasta, jossa julkisen velan suhde BKT:n pysyisi vakiona. Jälkimmäinen osa laskee yhteen tulevaisuuden arvioituja ikääntymisen kustannuksia ja omaisuustuloja olettaen, että talouspolitiikkaa ei muuteta.

S₂ osoittaa, kuinka kestävyysvajeen, arvioiminen vaatii tulevien menojen, tulonsiirtojen ja talouden kehityksen arvioimista. Yleensä kestävyysvajelaskelmissa oletetaan, että tavanomaisen 2–3 vuoden mittaisen ennustejakson jälkeen talous kasvaa potentiaalinsa mukaisesti, tyypillisesti noin 1,6–1,8 prosentin vuosinopeudella. Koska kestävyysvajeen arvioon liittyy huomattavaa epävarmuutta ja se on herkkä tehdyille oletuksille, eri tahojen tuottamissa kestävyysvajearvioissa on huomattavia eroja.

Kritiikki Suomen VM:n kestävyysvaje-laskelmia kohtaan

Muun muassa Pertti Haaparanta on arvostellut kestävyysvajelaskelmia talouspolittiisen keskustelun pohjana niiden puutteellisuuden vuoksi. Hänen mukaansa laskelmien kokonaistaloudelliset taustaoletukset ovat ristiriidassa laskelmien tulosten kanssa, velan kehityksen arviointi perustuu kyseenalaisille oletuksille ilman mitään herkkyysanalyysejä. Oletukset valtion velan korosta ja tuottavuuden kasvusta ovat puutteellisesti perusteltuja. Laskelmien oletusta, että julkisilla menoilla ei ole kasvuvaikutuksia, hän pitää myös ongelmallisena.

Talouspolitiikan arviointineuvoston sihteeristö teki Haaparannan ja PT:n tutkijoiden kritiikkiin perustuen vaihtoehtoiset laskelmat, joissa oletettiin pysyvästi matalat korot. Jos korot ja osaketuotot olisivatkin pysyvästi 2,9 prosenttiyksikköä oletettua alempia, kestävyysvaje pahenisi ja valtio tarvitsisi joka vuosi 8,2 % lisää tuloja sen paikkaamiseksi, kun VM:n perusuralla luku olisi ollut 3,6 %. Jos korkotuotot olisivat alhaisia mutta osaketuotot eivät, luku olisi 4,1 %. Haaparanta vastasi PT:n blogissaan kriittisesti näihin laskelmiin.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö Sosten pääekonomisti Jussi Ahokkaan mukaan VM:n kestävyysvajelaskelmat sisältävät todella paljon oletuksia, joita on todella vaikea perustaa mihinkään. Ahokkaan mukaan VM:n viestinnässä ei tuoda tarpeeksi selväksi sitä, että kestävyysvajeesta voitaisiin laskea tuhansia eri skenaarioita.

Aiheesta muualla

• Jaakko Kiander: Liikkumavara ja kestävyysvaje. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2007, 103. vsk, nro 4, s. 437–448. Artikkelin verkkoversio. (pdf)
• Jaakko Kiander: Julkisen talouden liikkumavara. Valtiovarainministeriön julkaisuja, 2007, nro 4. Valtiovarainministeriö. Artikkelin verkkoversio.
• Julkinen talous tienhaarassa. (Finanssipolitiikan linja -hanke) Valtiovarainministeriön julkaisuja, 2010, nro 8. Valtiovarainministeriö. ISBN 978- 952-251-038-9 Artikkelin verkkoversio.
• Onko valtiovarainministeriön arvio kestävyysvajeesta kohtuuttoman synkkä? Politiikkaradio 18.3.2019, Yle Areena