Kaija Hackzell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaija Hackzell
Henkilötiedot
Syntynyt13. maaliskuuta 1939
Multia
Kuollut8. elokuuta 2021 (82 vuotta)
Helsinki, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti toimittaja, tietokirjailija
Kirjailija
Äidinkielisuomi
Pääteokset Helsingin vanhoja kortteleita -sarja
Palkinnot

Valtion journalistipalkinto 2001, Helsinki-mitali 2001

Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kaija Inkeri Hackzell (aik. Ollila, Nenonen; 13. maaliskuuta 1939 Multia – 8. elokuuta 2021 Helsinki[1][2]) oli suomalainen toimittaja ja tietokirjailija. Hän käytti kirjailijana sukunimiä Ollila, Nenonen ja Hackzell.[3]

Hackzell syntyi Multialla ja kävi koulunsa Saarijärvellä, missä hänen vanhempansa toimivat opettajina. Koulutukseltaan hän oli humanististen tieteiden kandidaatti, pääaineena suomen kieli. Nuoruudessaan Hackzell toimi iskelmälaulajana ja kierteli siinä ominaisuudessa tanssilavoja. Hän saavutti Keski-Suomen iskelmämestaruden ja esiintyi muun muassa Teuvo Ihanuksen orkesterin solistina. Tämä ura jäi pian taakse, mutta Hackzell lauloi vuosikymmenien ajan kuorossa ja kävi myös konserteissa.[2][4]

Hackzell aloitti toimittajan uransa Jyväskylän Sanomissa ja siirtyi vuonna 1961 Helsingin Sanomiin, jossa aloitti ensin uutisten vastaanotossa, mutta siirtyi pian kotimaan toimitukseen ja sen jälkeen perhetoimitukseen. Lehdestä hän löysi puolisonsa, toimittaja Jukka Ollilan, jonka kanssa hänellä oli kaksi lasta.[2]

Syksyllä 1966 Hackzell sai tehtävän Helsingin Sanomien päätoimittaja Aatos Erkolta. Tämä oli saanut lahjaksi Helsingin kortteleita esittävän valokuvakokoelman ja innostunut siinä kuvatuista kauniista rakennuksista. Kuvista oli selvinnyt muun muassa että kortteleille oli annettu eläinten ja kasvien mukaan nimet, mikä asia oli jäänyt unholaan. Erkko halusi elvyttää tämän tradition ja komensi Hackzellin ja Kirsti Topparin kirjoittamaan artikkeleita kaupungin kortteleista. ”Meidät valittiin sarjan kirjoittajiksi, koska toimituspäällikön mukaan osasimme panna juttuihin vuosiluvut oikein”, muisteli Hackzell myöhemmin.

Työ alkoi heti, ja neljässä vuodessa oli käyty läpi keskustan nimetyt korttelit. 1970-luvulla työ eteni keskustan ulkopuolelle, ja vuoroon tulivat Eira, Kallio ja myöhemmin Etu-Töölö, Alppiharju ja Sörnäinen sekä viimeisenä Munkkiniemi. Sarjan nimi oli ”Helsingin korttelit kertovat”, ja siinä ilmestyi 35 vuoden aikana kaikkiaan 439 artikkelia, joissa kerrottiin eri kaupunginosista, niiden kortteleista ja asukkaista. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi joulukuussa 1966 ja viimeinen maaliskuussa 2001, jolloin Hackzell jäi eläkkeelle. Artikkeleita varten Hackzell ja Toppari haastattelivat kortteleiden asukkaita ja kaivoivat esiin tietoja Helsingin kaupunginmuseosta, kaupunginarkistosta ja rakennusvalvontavirastosta.[2][4][5]

Artikkelisarjan pohjalta julkaistiin kuusi kirjaa nimillä Helsingin vanhoja kortteleita 1−6. Vuoden 1988 kirjan Viertotietä itään ja länteen Hackzell kirjoitti yksinään Topparin toimiessa tuohon aikaan Aku Ankan päätoimittajana. Samoin Munkkiniemeä käsittelevän kirjan hän kirjoitti yksin Topparin jäätyä jo eläkkeelle.[2][4][5]

Myöhemmällä iällä Hackzell opetti Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa oikeakielisyyttä.[4] Hän oli myös Helsingin Sanomien toimituksessa omistautunut sivutoimisesti kielenhuoltoon. Kielitoimiston ja muiden asiantuntijoiden avustamana hän laati lehdelle sen omia kielenhuollon suosituksia.[6]

Hackzellille myönnettiin vuonna 2001 valtion journalistipalkinto.[4] Samana vuonna Hackzell ja Toppari saivat Helsinki-päivän kunniaksi jaetut kultaiset Helsinki-mitalit työstään Helsingin paikallishistorian tallettamisessa. Heidän vuosikymmeniä jatkunutta työtään luonnehdittiin tunnustuksen perusteluissa ainutlaatuiseksi.[7]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ollila, Kaija & Toppari, Kirsti: Puhvelista Punatulkkuun. Helsingin vanhoja kortteleita 1. Helsingin sanomat, 1977. ISBN 951-9133-58-5
  • Nenonen, Kaija & Toppari, Kirsti: Herrasväen ja työläisten kaupunki. Helsingin vanhoja kortteleita 2. Helsingin sanomat, 1983. ISBN 951-9135-03-0
  • Hackzell, Kaija: Viertotietä itään ja länteen. Helsingin vanhoja kortteleita 3. Sanoma 1988. ISBN 951-875-103-X
  • Hackzell, Kaija & Toppari, Kirsti: Oihonnankadulta Kumpulantielle. Helsingin vanhoja kortteleita 4. Sanoma 1991. ISBN 951-875-262-1
  • Hackzell, Kaija & Toppari, Kirsti: Töölöntullin molemmin puolin. Helsingin vanhoja kortteleita 5. Sanoma 1997. ISBN 951-97555-1-9
  • Hackzell, Kaija: Rakas Vanha Munkkiniemi. Helsingin vanhoja kortteleita 6. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2001. ISBN 951-97555-5-1

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 25.8.2021, s. B12. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ a b c d e Eeva Järvenpää: Kaija Hackzell 1939–2021. Kuuden korttelikirjan tekijä. Helsingin Sanomat, 19.9.2021, s. C 23. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.9.2021.
  3. ↑ Ekholm, Laura: Living history in the old quarters of Helsinki The Finnish Society of Urban Planning. Viitattu 31.7.2018.
  4. ↑ a b c d e Heiskanen Riitta: Kaija Hackzellille journalistipalkinto Helsingin korttelikirjoista Helsingin Sanomat 19.5.2001. Viitattu 31.7.2018.
  5. ↑ a b Järvenpää Eeva: Kahden naisen jättiurakka tuotti 439 kirjoitusta ja kuusi kirjaa Helsingin Sanomat 4.6.2005. Viitattu 31.7.2018.
  6. ↑ Oikeakielisyydestä sanomalehdessä Virittäjä 4/1996. Viitattu 31.7.2018.
  7. ↑ Pallari Leena: Helsinki-mitali Hackzellille ja Topparille Helsingin Sanomat 13.6.2001. Viitattu 31.7.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kaija_Hackzell&oldid=20055382”