Siirry sisältöön

Jorma Reini

Wikipediasta
Jorma Reini
Jorma Reini (oik.) vuonna 1984.
Jorma Reini (oik.) vuonna 1984.
Henkilötiedot
Syntynyt5. kesäkuuta 1942
Tampere
Kuollut14. toukokuuta 1998 (55 vuotta)
Helsinki

Jorma Ilmari Reini (5. kesäkuuta 1942 Tampere14. toukokuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen työmarkkinavaikuttaja, joka toimi muun muassa valtakunnansovittelijana.

Reini oli koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti. Hän toimi STTK:n puheenjohtajana 1975–1990. Reini nousi julkisuuteen keväällä 1977 johtaessaan voimalalakkoa.[1]

Reini hoiti Valtakunnansovittelijan tehtävää vuosina 1990-1997. Hänet erotettiin tammikuussa 1997 Helsingin käräjäoikeudessa saadun neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen vuoksi. Reini tuomittiin ehdolliseen vankeuteen hänen vastustettuaan väkivaltaisesti joulukuussa 1996 perheriitaa selvittelemään tulleita poliiseja.[1] Erottamispäätöksen tehnyt silloinen työministeri Liisa Jaakonsaari katsoi Reinin menettäneen luottamuksen, jota valtakunnansovittelijan viran haltijalta edellytetään.

Reini sai julkisuutta myös muiden mukana allekirjoittamallaan seksikortilla, niin kutsutulla ”kikkelikortilla”, joka lähetettiin tasa-arvoasiain neuvottelukunnan työntekijälle Marianne Laxénille. Kortin lähettäjät käyttivät nimimerkkiä Tupolevin veljekset mutta kirjoittivat myös omat nimensä. Reini pahoitteli myöhemmin omaa osuuttaan.[2]

Vuonna 1994 Reini oli tutkittavana Rapap Oy:n talousepäselvyyksien takia. Tuolloin häntä ei kuitenkaan pidätetty virasta.[3] Reini oli painostanut SKOPia pelastamaan ay-johtajia sijoitustappioilta. Jutusta ei lopulta syytetty ketään.[4]

Reini sai sydänkohtauksen kotonaan Helsingin Vuosaaressa aamulla 14. toukokuuta 1998, mutta onnistui itse hälyttämään ambulanssin. Avun tullessa paikalle hän oli vielä tajuissaan, kunnes sai uuden infarktin. Elvytysyrityksistä huolimatta Reini kuoli matkalla Malmin sairaalaan.[1] Hän oli kuollessaan 55-vuotias.

Reinin muistelmat ilmestyivät vuonna 1996 Jukka-Pekka Pietiäisen toimittamina nimellä Pispalasta Bulevardille.

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jope Ruonansuu teki Reinistä kappaleen ”Kaikki menee kun sovittelee”, josta julkaistiin CD-single. Se vedettiin kuitenkin pois myynnistä ennen virallista julkaisupäivää. Kappaleen oli alun perin pitänyt tulla tulevalle Vara Mara -albumille, mutta Reinin pyynnöstä se poistettiin. Ruonansuu on tehnyt myös sarjaan Ruonansuu & Petelius Co. sketsejä, joissa hän imitoi Reiniä.lähde?

  1. a b c Ajassa Turun Sanomat.
  2. Kikkelikortti kirvoitti keskustelua tasa-arvon tilasta Suomessa Yle Elävä arkisto.
  3. Jaakonsaari pidätti Reinin virasta toistaseksi 4.12.1996. MTV3. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Hiilamo, Heikki: SKOP: Lyhyt historia, s. 291–301, 390. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1995. ISBN 951-0-20726-8

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Reini, Jorma: Pispalasta Bulevardille. (Toimittanut Jukka-Pekka Pietiäinen) Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-2002-0
  • Seppinen, Ilkka: ”Reini, Jorma (1942–1998)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 196–197. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Teuvo Kallio
Suomen valtakunnansovittelija
19901997
Seuraaja:
Juhani Salonius
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.