Jonas Castrén
| Jonas Castrén | |
|---|---|
 |
|
| Kansanedustaja | |
|
22.5.1907–31.10.1917
|
|
| Ryhmä/puolue | Nuorsuomalainen Puolue |
| Vaalipiiri | Viipurin läänin läntinen vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. helmikuuta 1850 Pyhäjärvi Ol |
| Kuollut | 10. lokakuuta 1922 (72 vuotta) Hyvinkää |
| Ammatti | asianajaja |
| Puoliso | naimaton |
| Tiedot | |
| Puolue | Nuorsuomalainen Puolue |
Jonas Castrén (25. helmikuuta 1850 Pyhäjärvi, Oulun lääni – 10. lokakuuta 1922 Hyvinkää) oli suomalainen asianajaja, nuorsuomalainen poliitikko ja valtiopäivämies sekä kansanedustaja.
Perhe ja työura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jonas Castrén kuului Castrénin sukuun. Hänen isänsä oli kappalainen, myöhempi Pyhäjärven kirkkoherra ja valtiopäivämies Zachris Castrén. Castrénin äiti Betty Leontine Reuter saavutti mainetta herätysliikkeessä muun muassa puhumalla kielillä[1]. Castrénin veli oli oikeusneuvos- ja valtiopäivämies Johannes Castrén[2]. Jonas Castrén oli myös Suomen pääministeri Urho Castrénin setä, professori Erik Castrénin isosetä ja poliitikko Zachris Castrénin pikkuserkku. Kielentutkija Matthias Alexander Castrén oli hänen isänsä serkku.
Jonas Castrén pääsi ylioppilaaksi vuonna 1869 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1876 ja lakitieteen 1893. Castrén toimi asianajajana Helsingissä ja Ruotsissa vuosina 1894–1922.[3]
Yhteiskunnallinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Castrén johti 1880-luvulla Lauri Kivekkään ohella niin kutsuttuja nuoria fennomaaneja ja suomenkielisten opiskelijoiden radikaalia K. P. T. -ryhmää, jotka olivat Suomalaisen puolueen päälinjaa uudistusmielisempiä ja kieliasiassa jyrkempiä suuntauksia.[4] Nuori Castrén kannatti jyrkkää suhtautumista ruotsinkielisiin ja tarvittaessa yhteistyötä venäläisten viranomaisten kanssa.[5] Sortokausien aikana hänen linjansa kääntyi tässä suhteessa täydellisesti ympäri.
Vuoden 1885 säätyvaltiopäivillä Castrén esiintyi ensi kertaa hyökkäävästi radikaalien uudistusten kuten äänioikeuden laajentamisen ja naisten opiskelumahdollisuuksien kannattajana, mikä säikäytti fennomaanien vanhat johtajat Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen ja Agathon Meurmanin.[5] Castrén oli talonpoikaissäädyn jäsenenä myös vuosien 1888, 1891, 1894 ja 1905–1906 valtiopäivillä,[6] ja kuului vuoden 1899 suureen lähetystöön edustaen valtakirjalla Hammarlandin kuntaa.[7] Kpt-läisyyden kuihduttua Castrén siirtyi sen piiristä syntyneisiin nuorsuomalaisiin. Ajan kuluessa hänen poliittiset mielipiteensä muuttuivat yhä konservatiivisemmiksi ja oikeistolaisemmiksi.[3]
Ensimmäisen sortokauden aikana Castrén omaksui tiukan perustuslaillisuuden ja oli huhtikuussa 1903 yksi ensimmäisiä Bobrikovin maasta karkottamia[3]. Hän asui maanpaossa Tukholmassa vuosina 1903–1905. Palattuaan hän oli nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajana vuosina 1907–1914 ja 1917 Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä. Eduskunnassa hän toimi maatalousvaliokunnaan puheenjohtajana 1908 ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana 1909.[8]
Castrén asui poliittisista syistä uudelleen Ruotsissa vuosina 1914–1917 ja 1918–1921. Hän oli Suomen itsenäisyysliikkeen ulkomaanvaltuuskunnan jäsenenä Tukholmassa vuosina 1916–1918 ja Suomen sisällissodan aikana lyhyen aikaa Suomen valkoisen hallituksen virallisena edustajana Ruotsissa. Castrén ei koskaan kohonnut ministeriksi tai muihin keskeisiin päättäjäntehtäviin, mutta oli aikansa näkyvimpiä poliitikkoja ja mielipidevaikuttajia.[3]
Castrén kuului nuorsuomalaisen puolueen oikean siiven (”pääskysten”) johtajiin ja oli tunnettu kiihkeästä ja moralistisesta tavastaan tarkastella poliittisia kysymyksiä, etenkin sortovuosien taistelua laillisuuden puolesta. Häntä pidettiin omiensakin keskuudessa ristiriitaisena hahmona ja hänet tunnettiin muun muassa nimillä ”pasuunan ääni” ja ”kiljuva jalopeura”, tosin hänen edustamansa ajattelutapa ei tuolloin ollut vieras monille muillekaan ”pääskysille”. Castrén rikkoi välinsä etenkin vanhasuomalaisiin poliitikkoihin, joita hän piti näiden myöntyväisyyslinjan vuoksi pettureina, ja poltti monet sillat takanaan. Hän oli myöhemmällä iällään oikeistolainen ja vuoden 1918 valtiomuotokiistassa monarkisti, mutta ei voinut toimia vuonna 1918 perustetussa kokoomuspuolueessa, koska vanhat ”suomettarelaiset” olivat siinä vahvasti mukana.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jonas Castrén Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Vesa Vares: ”Castrén, Jonas”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 149–150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
- Vares, Vesa: Varpuset ja pääskyset: Nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870-luvulta vuoteen 1918. SKS, Helsinki 2000
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Venla Sainio: Castrén, Leontine Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Zachris Castrén. Verkkojulkaisu 2005. Viitattu 2.4.2021.
- ↑ a b c d e Vesa Vares: ”Castrén, Jonas”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 149–150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
- ↑ F. H. B. Lagus: muistelmia ja kuvaelmia kielitaistelun ajoilta
- ↑ a b Vesa Vares: Varpuset ja pääskyset, s. 35–37
- ↑ Viljo Hytönen: Talonpoikaissäädyn historia. II Osa: Säädyn jäsenet, sihteerit ja tulkit, s. 35–39. Helsinki: Otava, 1926.
- ↑ Päiviö Tommila: Suuri adressi, s. 302. WSOY, 1999.
- ↑ Jonas Castrén Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
