Jalkaväkirykmentti 23 (talvisota)

Jalkaväkirykmentti 23
Toiminnassa	1939–1940
Valtio	Suomi
Puolustushaarat	Maavoimat
Aselajit	Jalkaväki
Koko	määrävahvuus 2 995 miestä
Kalusto	6 kranaatinheitintä, 36 konekivääriä, 72 pikakivääriä, 72 konepistoolia, 2325 kivääriä, 494 hevosta, 1 henkilöauto, 2 moottoripyörää
Lempinimi	Laurilan verikoirat
Sodat ja taistelut	Taipaleenjoki, Vuosalmi-Äyräpää
Komentajat
Tunnettuja komentajia	evl Matti Laurila
Infobox OK

Jalkaväkirykmentti 23 (JR 23) oli alun perin 8. divisioonan yksikkö talvisodassa, jonka perusti Etelä-Pohjanmaan sotilaslääni. Divisioona oli sijoitettu talvisodan alkuvaiheessa Itä-Kannakselle. Rykmentti tuli kuuluisaksi Taipaleen taistelusta, mutta kävi sodan loppuvaiheessa ankaria taisteluja myös Vuosalmella Äyräpäässä. Antti Tuurin romaaniin perustuva Pekka Parikan ohjaama elokuva Talvisota kuvaa rykmentin vaiheita ja erityisesti sen II Pataljoonan kauhavalaista 4. komppaniaa.

Perustaminen

Rykmentti perustettiin tuolloisessa Seinäjoen kauppalassa, se oli määrävahvuinen, varustettu ja aseistettu 16. lokakuuta 1939. Rykmenttiin kuului perustamisvaiheessa esikunta ja esikuntakomppania (perustettu Jalasjärven reserviläisistä, määrävahvuus 1+12+169), kranaatinheitinkomppania (Jalasjärvi, 83), kolonna (Lapua, 155, yksi ampumatarvike- ja kaksi elintarvikekolonnaa) sekä kolme pataljonaa (845), joissa oli kussakin kolme jalkaväkikomppaniaa (191) ja yksi konekiväärikomppania (154). Edellisten numerojärjestys oli 1.–9. ja jälkimmäisten 1.–3. I Pataljoonan (komentaja perustamisvaiheessa kapteeni Vallas) komppaniat perustettiin Isonkyrön, Vähänkyrön, Jurvan ja Laihian reserviläisistä, II Pataljoonan (kapteeni Järvinen) Kauhavan, Ylistaron ja Ylihärmän reserviläisistä ja III Pataljoonan (majuri Boijer-Spoof) Kuortaneen, Töysän ja Lapuan reserviläisistä. I Pataljoonan 3. komppaniaan tuli myöhemmin täydennyksenä noin 50 miestä Isojoelta. Miehistö oli sodan alkuvaiheissa keskimäärin 26–27-vuotiaita, sodan loppuvaiheissa täydennysmiehiksi tuli sekä nuorempia, noin parinkymmenen vuoden että vanhempia, noin neljänkymmenen vuoden ikäisiä miehiä.

Rykmentin määrävahvuus oli 2 955 miestä, kalustona oli 6 kranaatinheitintä, 36 konekivääriä, 72 pikakivääriä, 72 konepistoolia, 2325 kivääriä, 494 hevosta, 1 henkilöauto ja 2 moottoripyörää. Rykmentissä palveli komentaja Laurilan ohella kuusi muuta jääkäriä, konekiväärikomppanian päällikkönä kapteeni Verner Kivinen, joukkueenjohtajana ja komppanian päällikkönä vänrikki Aarne Korhonen, pataljoonan komentajina kapteenit Vilho Korte ja Arvid Lindeqvist, komppanianpäällikkönä ja va. pataljoonankomentajana luutnantti Akseli Valtimo sekä konekiväärikomppanian päällikkönä (JR 24:sta) kapteeni Jakob Suomela.

Taistelut

Seinäjoelta rykmentti lähti 18. lokakuuta Karjalankannakselle, reittinä Seinäjoki–Myllymäki–Haapamäki–Jyväskylä–Kulennoinen–Elisenvaara–Hiitola–Inkilä ja Sairala. Ennen taisteluja rykmentti teki linnoitustöitä ja kouluttautui, Kannaksen Räisälän Unnunkosken ja Kivipellon kyliin se tuli junakuljetuksen jälkeen marssien. Alueella rykmentti viipyi parisen viikkoa. 30. marraskuuta kello 4.55 rykmentin esikunta sai määräyksen kutsua lomalla olleet miehet takaisin. Käskyn siirtyä Taipaleen lohkolle se sai 6. joulukuuta kello 17.25, ensimmäisenä sinne lähti II Pataljoona kello 20.30. Kirvesmäen alalohkon etulinjaan rykmentin ensimmäiset osastot, 8 aliupseeria ja 36 miestä 1. ja 2. komppaniasta, asettuivat 8. joulukuuta. Jo samana päivänä etulinjassa kaatui rykmentin ensimmäinen mies, vänrikki Valter Vaarnala Lapualta (ent. Winqvist, s. 1909) .

Rykmentin pääasialliseksi taistelualueeksi Taipaleenjoella muodostuivat Kirvesmäen lisäksi Terenttilän ja Linnakankaan alalohkot. Rintamavastuun rykmentti otti ensimmäisen kerran 17. joulukuuta, vaikka se vahvistettiin virallisesti vasta joulukuun lopussa. Rintamavastuuta kesti 27. joulukuuta saakka, minkä jälkeen rykmentti oli levossa 6. tammikuuta 1940 saakka. Vuodenvaihteessa rykmentti liitettiin eversti Aarne Blickin komentamaan 7. divisioonaan, joka oli entinen 10. divisioona. Tammikuun alussa siihen liitettiin myös hiihtokomppania. Takaisin rintamavastuuseen rykmentti tuli 7.–16.1.1940. Kiivaimmat taistelut käytiin tuolloin Taipaleenjokeen laskevan Mustaojan yläjuoksulla, mukaan lukien ns. Niittykasematin ja Metsäkasematin eli kantalinnoituksiin kuuluneiden 1920-luvulla tehtyjen säästöbetonisten konekivääriasemien hallussapitoa koskeneet taistelut. Seuraava lepo rykmentillä oli 17.–26.1.1940, sen jälkeen sillä oli taas rintamavastuu 5. helmikuuta saakka. Taipaleen suunnan suurhyökkäyksen torjuntaan rykmentti osallistui 11.–19. helmikuuta. Kuukaudeksi aiotun levon asemesta rykmentti siirrettiin 27. helmikuuta kello 7 saadulla käskyllä Äyräpään Vuosalmelle, jonne se saapui hiihtäen ja autokuljetuksin 28.2. kello 2. Taistelut Äyräpään harjanteella, kirkonmäellä ja Vuoksen saarilla alkoivat jo seuraavana päivänä ja kestivät 13. maaliskuuta kello 11 eli rauhaan saakka. Siitä tuli tieto rykmentinkomentaja Laurilalle puhelimitse 13.3.1940 kello 5.55.

Rykmentistä kaatui kaiken kaikkiaan 682 miestä, joiden keski-ikä oli noin 29 vuotta. Nuorin kaatunut oli vain 17-vuotias ja vanhin 45-vuotias. 301 kaatunutta oli perheellisiä, heiltä jäi yhteensä 546 sotaorpoa lasta. Haavoittuneina kaatuneita oli 94, kentälle jääneitä tai tuhoutuneita 51 ja muuten menehtyneitä 8.

JR 23:n 1. komppanian sotapäiväkirjan mukaan pataljoonan vahvuus rauhan tullessa oli 19 miestä. ( Jouko Vahtola: Tankit tulee, s. 266).

Kotiuttaminen

Rauhan tultua pääosa rykmentistä aloitti paluumarssin valtakunnanrajalle 90 kilometrin päähän Ensoon ja Imatralle 14. maaliskuuta. Varmistuspataljoona jätti Vuosalmen seuraavana aamuna kello 6. Ensimmäiset miehet kotiutettiin huhtikuussa, suurin osa toukokuussa. Rykmenttiä ei kuitenkaan lakkautettu joukko-osastona, vaan kotiutettujen tilalle otettiin asevelvollisia.

Komentajat

Rykmentin komentajana toimi perustamisesta lähtien koko talvisodan ajan everstiluutnantti Matti Laurila, lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa tammikuun lopussa 1940, jolloin rykmenttiä komensi majuri Otto Lilius. Kun Laurilakin rauhan tultua kotiutettiin, komentajaksi tuli 5. heinäkuuta 1940 majuri Veikko Vallas, joka oli ollut sodan aikana rykmentin I Pataljoonan komentaja.

Lähteet

• Kimmo Sorko: Laurilan verikoirat. Jalkaväkirykmentti 23 Taipaleella ja Vuosalmella 1939–1940, s. 482. Saarijärvi: Omakustanne, 2011. ISBN 978-952-92-9381-0