Viime jääkauden loppuvaihe

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jääkauden loppuvaihe)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Jääkauden loppuvaiheen ja holoseenin merenpinnan korkeuskäyrä.
Läntisen Saksan Meerfelder Maar -järven kerrostumista mitatut siitepölyjen prosenttiosuudet. 15 yleisintä siitepölytyyppiä prosentti-aluekaaviona. Kylmä nuorempi dryaskausi näkyy jaksolla 12 600 – 11 600 BP. Klikkaa kuvaa isommaksi.

Jääkauden loppuvaihe oli noin 21 500[1] – 10 000 kalenterivuotta sitten.

Kaudella muun muassa Pohjois-Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa peittänyt mannerjää vetäytyi ja merenpinta nousi. Tämä johtui ilmaston lämpenemisestä. Ilmaston lämpenemisen myötä nousivat ilmakehän hiilidioksidi- ja metaanipitoisuudet. Merivirrat ja tuulet voimistuivat. Ajoittain koettiin yhä pitkiä kylmiä jaksoja, koska ilmasto aaltoili. Ihmiset alkoivat vähitellen levittäytyä pohjoiseen Etelä-Ranskasta ja Ukrainan ja Balkanin niemimaan seuduilta. Luultavasti noin 14 000 vuotta sitten vaelsivat Amerikkaan. Jääkauden loppuvaiheessa tapahtui laaja eläinten joukkosukupuutto noin 16 000 – 10 000 vuotta sitten. Se saattoi johtua osin jääkauden päättymisen rajuista ilmaston- ja kasvillisuudenmuutoksista, jotka hävittivät laajan arotundran. Pääsyynä monien eläinten häviämiseen pidetään monesti ihmisen harjoittamaa metsästystä. Joukkosukupuuton syistä kiistellään silti yhä.

Jääkauden loppuvaihe alkoi jääkauden kylmimmän vaiheen päätyttyä noin 21 000 – 17 000 vuotta sitten, tai toisen laskutavan mukaan kun ilmasto lämpeni äkisti Meiendorf-kauden alussa noin 14 700 kalenterivuotta sitten. Tämän jälkeen lämpötila vaihteli rajusti. Noin 11 600 vuotta sitten lämpeni, ja alkoi holoseenikausi. Sen aloittaneen preboreaalikauden alussa lämpötila värähteli rajusti.

Jääkauden päättymisen alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri lähteissä esitetään erilaisia arvioita siitä milloin viime jääkausi olisi päättynyt. Monesti väitetään päättymisen alkaneen silloin kun huippujäätiköityminen LGM päättyi. Tällöin ”jääkauden lopun alku” olisi alkanut noin 18 000 radiohiilivuotta sitten. Eräät toiset taas pitävät jääkauden lopun alkuna Meiendorf-interstadiaalin (Monesti "Bölling-Alleröd") alkua noin 14 700 kalenterivuotta sitten. Joidenkin mukaan taas jääkausi olisi alkanut päättyä joskus 16 000 radiohiilivuotta sitten. Eräiden mukaan myöhäisjääkausi alkoi Virossa ja Belgiassa 13 500 BP sekä Ranskassa ja Siperiassa[2].

Jääkauden päättymisen syy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime jääkauden päättymisen aiheutti pohjoisen pallonpuoliskon kesien lämpiäminen[3]. Kesät lämpenivät, koska Maan pinnalle saapuva Auringon säteily kasvoi ja myös hiilidioksidia vapautui ilmakehään. Maan akselikallistuman ja akselin suunnan muutos pienensi talvista Auringon säteilyä, mutta kasvatti kesäsäteilyä[3]. Näin vuodenajat voimistuivat[4]. Meret, mantereet ja ilma lämpenivät. Myös ilmavirrat muuttuivat. Lumiraja nousi pohjoisella pallonpuoliskolla, ja jäätiköt alkoivat vetäytyä. Jääkauden päättyessä Golfvirta alkoi toimia täydellä teholla. Uusien tutkimusten mukaan jääkauden päättymistä joudutti se, että mereen ja ehkä jäätikön läheiseen mantereeseenkin sitoutuneita kasvihuonekaasuja hiilidioksidia ja metaania vapautui ilmakehään lyhyessä ajassa valtavat määrät. Hiilidioksidin määrä kasvoi 15 000 – 9 000 radiohiilivuotta sitten 200:sta 265 ppm:ään luultavasti Auringon säteilyn kasvun seurannaisilmiönä[3]. Hiilidioksidin määrä nousi kohtalaisen tasaisesti koko jääkauden päättymisen ajan suunnilleen samaa tahtia kuin pohjoisen insolaatio ja Antarktiksen lämpötila[5] lukuun ottamatta pientä hyppäystä Böllingin alussa. Samalla kun hiilidioksidimäärä nousi, ilmassa leijuvan lössipölyn määrä väheni[6].

Grönlannin ja Antarktiksen metaaninmäärä nousi jääkauden huippukauden jälkeen melko tasaisesti ja hyppäsi rajusti ylös Böllingin alussa[7][8][9]. Erään tutkimuksen mukaan tämä johtui siitä, että jääkauden lopun aikainen ilmastonmuutos ajoi eteläisen merialueen länsituulen vyöhykkeen etelämmäs. Näin Etelänapaa kiertävä Länsituulten virta voimistui ja nosti syvänmeren hiilidioksidia pintaan kuplimaan ilmakehään. Toisen näkemyksen mukaan hiilidioksidi olisi vapautunut jäätikön sulavesien tulvittamasta mannerjalustasta.

Viime jääkauden loppuvaihe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarja Vaihe Alivaihe Kronozooni Aika vuotta sitten Aika radiohiilivuotta sitten
Holoseeni Preboreaali 10640 - 11560
Pleistoseeni Veiksel-jääkausi Jääkauden loppuvaihe Nuorempi dryas 11560 - 12700
Allerød 12700 - 13350
Vanhempi Dryas 13350 - 13480
Bølling 13480 - 13730
Vanhin Dryas 13780 - 13860
Meiendorf 13860 - 14500
Pleniglasiaali vaihteli 14500 - 60000
Sinertävä, kylmä, punertava lämmin kausi

Viimeisen jääkauden päättyminen kesti tuhansia vuosia. Tuona aikana ilmasto aaltoili kylmästä lämpimään ja takaisin. Kun mannerjäätikkö suli ja vetäytyi, Suomen ilmasto lämpeni alun jääaavikko- ja tundrailmastosta jopa nykyistä lämpimämmäksi. Jäätikön sulaessa ja maan kohotessa Itämeri kävi läpi useita vaiheita. Alueelle, josta jää vetäytyi, kasvoi ensin tundraa, sitten pensastundraa (marunaa, kanervaa) ja lopuksi koivua ja myöhemmin mäntyä ja muita puita. Ihminen pystyi asumaan vaivaiskoivuvyöhykkeessä, mutta vakinaisemmin vasta mäntyvyöhykkeessä. Jääkauden kylmän vaiheen päätyttyä, ennen metsän tuloa, syntyi laajoille alueille aroa muistuttava kasvillisuus, jossa mm. ruohot yleistyivät.

Jää alkoi vetäytyä hyvin hitaasti jo 22 000 – 21 500[10] kalenterivuotta sitten ja hieman nopeammin lauhana aikana noin 19000 vuotta sitten, jolloin jään sulaessa merenpinta nousi 10–15 metriä 100–500 vuodessa. Se johtui siitä, että eräs jäätikkö romahti mereen vapauttaen 0,25–2 sverdrupia makeaa vettä[11]. Etelä-Ranskassa oli viileätä ja melko kuivaa myöhäisjääkauden alussa noin 14 500 – 12 500 BP[2]. Vuotuinen sademäärä oli 300 mm. Skotlannin ylämailla lämpötila oli noin 13 000 radiohiilivuotta sitten 8 °C alempi kuin nyt[2]. Noin 18 000 – 15 000 radiohiilivuotta sitten syntyi Itä-Euroopassa ”Jaroslavl a” -vaiheessa ikiroutaa 47–46 pohjoisilla leveysasteilla asti[12]. Noin 17000–15000 radiohiilivuotta sitten ilmasto jo lämpeni hieman, Keski-Venäjän tasangon ilmasto kostui vähän ja lössin kasautuminen väheni[13].

Noin 20 000 – 16 000 kalenterivuotta sitten jää vetäytyi hitaasti. Sen reuna värähteli ja nyki[14]. Luultavasti 17 000 – 16 000 kalenterivuotta sitten jää vetäytyi Pohjois-Saksasta.[15] Samoihin aikoihin jäätikkö vetäytyi melko nopeasti Itä-Euroopassa.

Noin 13 000 – 12 000 radiohiilivuotta sitten ikirouta suli nopeasti[16] eteläosissa. 15 000 kalenterivuotta sitten syntyi Hampurin alueelle peuranmetsästyskulttuuri. Siitä on löydetty kodanpohjia, uhripaikkoja ja teurastuspaikkoja. Etelä-Ruotsista tuli jäätön 16 000 – 15 000 vuotta sitten, tällöin Norjan rannikolla oli jäättömiä alueita, kun jäätikkö oli vetäytynyt jonkin matkaa sisämaahan. Noin 14 670 vuotta sitten tapahtui äkillinen lämpeneminen Bölling-interstadiaaliin muutaman kymmenen vuoden aikana, jopa nopeamminkin. Jäätiköt sulivat hyvin nopeasti, ja meriin vapautui valtava määrä vettä, mikä näkyy sulamisvesipulssina MWP-1A merenpinnan korkeuden vaihtelukäyrässä. Böllingin lopussa tapahtui puolet jääkauden lopun jäätiköiden sulamisesta[17].

Mammutti katosi laajoilta alueilta Euroopassa ja Aasiassa Bölling-kauden lopussa noin 14 000 kalenterivuotta sitten (12 000 radiohiilivuotta sitten)[18] [19][20][21][22].

Viime jääkauden lopun lämpötilakäyrä. Aika kulkee kuvassa oikealta vasemmalle jääkairausnäytteiden esitysten tapaan.

Laatokan eteläosa oli jäätön 13 300 ja pohjoisosa 13 000 vuotta sitten. Lämpimän Böllingin jälkeen arktinen kylmä ja kuiva ilmasto palasi Etelä-Skandinaviaan vanhimmalla dryaskaudella, jonka joissain lähteissä sanotaan olevan sama kuin 14 000 radiohiilivuotta sitten ollut kylmä Pommeri-stadiaali.[23]

Fennoskandian eteläosissa peuranmetsästäjät seurasivat mannerjään reunaa 200–250 kilometrin päässä, mutta Norjassa jään reuna oli nähtävissä. Skandinavian ensimmäisiä asuttuja alueita jääkauden jälkeen olivat Själlannin Bromme ja Pohjois-Jyllannin Lungby Tanskassa ja Ruotsissa Malmön lähellä oleva Segebro ja Norjassa Fredrikstadin lähellä oleva Høgnipen sekä Suomessa Askola noin 11 500 vuotta sitten Salpausselkien syntymisen aikoihin. Länsi- ja Pohjois-Norjassa oli jäättömiä alueita 13 000 BP. Bergenin läheltä Blomoyn saarelta Blomvågista on löydetty 14 700 – 14 200 vuotta vanhoja peuran luita.

Suomen eteläosa vapautui jäästä noin 11 700 vuotta sitten. Hyvin kylmä Nuorempi dryas oli 12 900 – 11 560 BP. Silloin muodostuivat kolme Salpausselän harjannetta, kun jää pysyi miltei paikoillaan tai värähteli muutamia kilometrejä. Pohjoisessa Keski-Euroopassa olivat Ahrensburgin ja Swidryn peuranmetsästyskulttuurit, jotka kestivät ainakin holoseenin alkuun. Kauden alkupuolella tundravyöhyke levisi Keski-Ranskaan Bordeaux'n leveyksille asti.lähde?

Nykyinen holoseeni-interglasiaali alkoi nuoremman dryaskauden päättyessä noin 11 560 vuotta sitten. Tällöin lämpötila kohosi 7 °C kolmessa viiden vuoden hyppäyksessä tai jopa nopeammin eli muutamassa vuodessa. Yksi Itämeren edeltäjistä, Baltian jääjärvi yhdistyi Keski-Ruotsissa syntyneen salmen kautta Atlanttiin. Pohjois-Norjassa oli peuroja noin 11 500 BP ja Pohjois-Suomessakin 9 750 BP, mahdollisesti aikaisemminkin.

Euroopan kasvillisuus muuttui holoseenin alussa laajoilla alueilla muutaman tuhannen vuoden aikana. Esimerkiksi Suomessa oli vielä dryaskaudella mannerjäätikön edessä marunapitoinen kasvillisuus, joka kasvoi kalkkipitoisessa maassa. Mutta preboreaalikaudella kanerva ja suolaheinä olivat yhteen aikaan yleisiä ennen metsän saapumista. Nuo kasvilajit olivat kalkinkarttajia, mikä viittaa siihen, että jääkauden jälkeisessä lämpenevässä ilmastossa tapahtui maaperämuutoksia mm. maaperän ravinneköyhtymistä ja happamoitumista. Se tuhosi elinympäristön monilta kasveilta ja ehkä edesauttoi osaltaan suurten eläinten häviämistä.

Euraasian viimeiset mammutit katosivat Taimyrin, Jamalin ja Gydanin niemimailta holoseenin alussa, mutta Wrangelin saarelle jäi muutamia mammutteja.

Metsä saapui Etelä-Skandinaviaan etelästä arokasvillisuuden sijaan n. 11 000 kalenterivuotta sitten. Tanskassa vallitsi silloin Maglemosen kulttuuri. Tundra ulottui Tukholman tasalle. Suomessa oli tundraa. Jäätikkö oli Länsi-Lapissa ja Pohjanmaalla. Ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomen niemelle ehkä 10 500 kalenterivuotta sitten. Virossa vallitsi Kundan kulttuuri.

Auringonsäteily oli pohjoisella pallonpuoliskolla kesäisin huipussaan noin 10 000 vuotta sitten, jolloin sitä tuli 30 W/m2 nykyistä enemmän[24]. Hiilidioksidin määrän kasvu oli päättynyt, mutta jäätiköiden sulaminen jatkui yhä. Jää suli nopeasti Suomenniemeltä. Yoldiamerestä tuli Ancylusjärvi. Suomi oli jäätön noin 10 000 vuotta sitten, ja pian sen jälkeen jäätikkö katkesi kahtia Ruotsin tuntureilla, minkä jälkeen pohjoinen jäätikkö pirstoutui osiin. Pohjois-Ruotsissa oli pieniä jäätiköitä noin 9 600 vuotta sitten[25][26] Jäätiköt hupenivat olemattomiin noin 7600 cal eaa. eli 5900 C-14 uncal eaa. mutta ne sulivat lopullisesti noin 9 500 vuotta sitten. Sen jälkeenkin Ruotsissa oli laajoja tundra-alueita vielä 9 000 vuotta sitten. Norjan nykyinen vuoristojäätikkö Jostedalsbreenkin suli 9 000 vuotta sitten. Silloin Skandinavia oli jo asuttu laajalti. Suomessa oli Suomusjärven kulttuuri ja Ruotsissa Hensbackan kulttuuri. Suomen Lapissa oli ns. botninen kulttuuri.

Lämpötila on vaihdellut holoseeninkin aikana jonkin verran. Tunnetaan ns. pieni jääkausi ja keskiajan lämpökausi.

Radiohiiliajat jääkauden jaksojen rajoille

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vanhin dryas/Bölling 12 800 BP[2]
  • Bölling/vanhempi dryas 12 200 BP
  • Dryas/Alleröd 11 800 BP
  • Alleröd/Dryas 11 000 BP

Viime jääkauden loppuvaiheen kulttuureja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhäispaleoliittisia ja epipaleoliittisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa:

Amerikassa:

Mesoliittisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkauden päättyminen tapahtui asteittain, lämpenemisten välissä oli edelleen kylmempiä kausia.[27]

Kausi Aika BP Lämpötila Muuta
Bölling-interstadiaali 14670–14100 −10 °C Lämmin jakso aloitti mannerjään nopean sulamisen, jää vetäytyi Etelä-Ruotsissa ja Baltiassa ja viimeistään nyt pois Pohjois-Saksan rannikolta.
Vanhempi Dryas << 14100–13900 −8 °C Kylmä tai lauha jakso 150−300 v.
Allerød (Alleröd) 13900–12900 2,5 °C Lämmin jakso, jonka lopulla mannerjään reuna saapui Suomen eteläosiin.
Nuorempi Dryas 12900–11560 −5,0 °C 1300 vuoden pituinen hyvin kylmä ja kuiva jakso, Salpausselät syntyivät. Lämpötila laski Grönlannissa 15 °C ja Englannissa 5 °C. Baltian jääjärvi.
Preboreaalinen 11560–10200 0–2,5 °C Viileä, Suomessa tundraa, Yoldiameri ja Ancylusjärvi.
Boreaalinen 10500/10200–9500/8900 −2,5 – 0 °C Viileä, lämpenevää kohti nykyistä ja kosteampaa kuin nyt. Laajoja osia Suomesta peittävä Ancylusjärvi, jonka vesi nousi ensin huomattavan korkealle, sitten alkoi laskea. Mannerjäätikkö suli Ruotsin sisämaassa loppuun 9500 vuotta sitten.
Kylmä piikki 8100 – Kylmä piikki korkeilla leveyksillä, lämmin Antarktiksella. Sisä-Suomen reunamuodostumat?
Atlanttinen lämpökausi 9500/8800–6000/5800 +1,5 °C Nykyistä lämpimämpi jakso, Mastogloiameri, Litorinameri.
Lämpöhuippu 6900–6400 1–2 °C Nykyistä lämpimämpää
Lämpimän kauden viileä väli 8200–7700 ? Kylmä välikausi, kuiva?
Subboreaalinen 5800–3200/2600 −2 – +1,5 °C Viileähkö, viilenevä, kuusi leviää Itä-Suomeen. Itämeri.
Subatlanttinen 3200/2600– −1,5 – +1 °C Ensin viilenevä, kostea ja sateinen. Itämeri. Nykyisin lämpenevää.
Melko kylmää 2800–2600 ? Melko kylmää lyhyen ajan
Kylmää 2400−1700 −1 – −2 °C Vuoristojäätikköjen kasvua
Keskiajan lämmin kausi 1200–600 –
Pieni jääkausi 450−100 −1 – −2 °C
Nykyaika 100– ? Lämpimämpää, jäätiköt vetäytyvät (nykyinen ilmastonmuutos)

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuusisto, E., Kauppi, L. & Heikinheimo, P.: Ilmastonmuutos ja Suomi. Yliopistopaino, 1996. ISBN 9789515702968
  • Ruddiman, William F.: Earth's climate: past and future. Worth, 2008. ISBN 9780716784906
  • Velichko, A. A., Dolukhanov, P. M., Rutter, N. W. & Catto, N. R.: Quaternary of Northern Eurasia: Late Pleistocene and Holocene Landscapes, Stratigraphy and Environments. Quaternary International, tammikuu 1997, 41/42. vsk. ISSN 1040-6182

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kalevi Wiik: ”1: Maankohoaminen”, Suomalaisten juuret, s. 42 & 47. (s. 47 kohta F) Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-367-X
  2. ↑ a b c d Velichko, ym. 1997, s. 141.
  3. ↑ a b c Ilmastonmuutos ja Suomi, Helsinki University Press 1996, s. 24–25.
  4. ↑ Ruddiman 2008, luku deglacial Climate Change s. 206.
  5. ↑ [1]
  6. ↑ Eronen 1991, Jääkausien jäljillä, s. 238–239.
  7. ↑ Reconstruction of climate history from polar ice sheets AWI
  8. ↑ Timing of millennial-scale climate change in Antarctica and Greenland during the last glacial period Thomas Blunier Princeton University, Ed Brook Washington State University, Science, Volume 291, 109–112, 5 January 2001
  9. ↑ [2]
  10. ↑ Kalevi Wiik: Suomalaisten juuret, s. 22 & 42. (s. 22 viimeinen kappale, alhaalla jääkauden maksimivaiheen päättyminen) Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-367-X
  11. ↑ Tim Flannery: Ilmaston muuttajat, s. 74. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21107-5
  12. ↑ Velichko, ym. 1997, s. 57.
  13. ↑ Velichko, ym. 1997, s. 177–178.
  14. ↑ Kalevi Wiik: Suomalaisten juuret, s. 44. Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-367-X
  15. ↑ Michael Houmark-Nielsen 1, Kurt Henrik Kjær 2: Southwest Scandinavia, 40-15 kyr BP: palaeogeography and environmental change (pdf) Journal of Quaternary Science. 20.9.2003. John Wiley & Sons, Inc. Viitattu 3.1.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  16. ↑ Velichko, ym. 1997, s. 179.
  17. ↑ Ruddiman 2008, s. 230. ja Quaternary Science Reviews QSR 17 1998 s. 473–506.
  18. ↑ The extinction of woolly mammoth (Mammuthus primigenius) and straight-tusked elephant (Palaeoloxodon antiquus) in Europe, Anthony J. Stuart, ScienceDirect, 10 November 2004
  19. ↑ The latest woolly mammoths (Mammuthus primigenius Blumenbach) in Europe and Asia: a review of the current evidence Quaternary Science Reviews, Volume 21, Issues 14–15, August 2002, s. 1559–1569, 1 February 2002
  20. ↑ ate Quaternary megafaunal extinctions in Europe and Northern Asia: new radiocarbon evidence Anthony J. Stuart Stuart 2004
  21. ↑ Pleistocene to Holocene extinction dynamics in giant deer and woolly mammoth A. J. Stuart, P. A. Kosintsev, T. F. G. Higham & A. M. Lister, Nature 431, 684–689 (7 October 2004) | doi:10.1038/nature02890;
  22. ↑ The CalPal Online Radiocarbon Calibration
  23. ↑ Itämeri, luonto ja ihminen, Eva Fuhrman, Otava, s. 68
  24. ↑ Ruddiman 2008, s. 230.
  25. ↑ Suomen luonto 1, Luonto toimii, tunturit. Päätoimittaja Paavo Havas. toimitussihteeri Aila Järvenpää, Kirjayhtymä, Helsinki,ISBN 951-26-1747-1 1. osa ja ajoituksen calpal-kalibraatio
  26. ↑ Kalevi Wiik, Suomalaisten juuret, sivu 44. Jyväskylä Atena, 2004 ISBN 951-796-367-X
  27. ↑ T. Jussila: Suomen esihistorian kronologiataulukko Mikroliitti Oy. Viitattu 11.11.2012.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viime_jääkauden_loppuvaihe&oldid=22623988”