Ilkka Palviainen
Ilkka Palviainen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Ilkka Urho Tapio Palviainen[1] |
Syntynyt | 11. syyskuuta 1979[2] |
Kansalaisuus | Suomi |
Koripalloilija | |
Valmennusura | |
2012−2015 2015–2017 |
Namika Lahti Tampereen Pyrintö |
Ilkka Urho Tapio Palviainen (s. 11. syyskuuta 1979) on suomalainen koripallovalmentaja. Hän on toiminut urallaan Korisliigassa kolmen kauden ajan Namika Lahden päävalmentajana ja kaksi kautta Tampereen Pyrinnön miesten edustusjoukkueen päävalmentajana. Vuonna 2016 hän valmensi Pyrinnön SM-hopealle. Palviainen on valmentanut myös Suomen nuorisomaajoukkueissa.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmentajauran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palviaisen kasvattajaseura on Joensuun Kori-Pojat, mutta hän toimi valmentajauransa alussa Joensuun Katajan organisaatiossa. Palviaisen valmentajaura alkoi, kun hän joutui lopettamaan lajin pelaamisen loukkaantumisten vuoksi.[3] Hän valmensi Katajassa seuran A- ja B-tyttöjä,[3] seuran kakkosjoukkuetta sekä naisten edustusjoukkuetta. Palviainen valmensi naisten edustusjoukkuetta muun muassa I-divisioonassa kaudella 2004–2005. Hän siirtyi kaudeksi 2007–2008 Namika Lahden organisaatioon, jossa hän alkoi valmentaa seuran A-junioreita.[2][4]
Päävalmentajaksi Lahdessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudella 2012–2013 Palviainen siirtyi ensimmäistä kertaa Korisliigajoukkueen päävalmentajaksi, kun hän teki Namika Lahden kanssa valmentajasopimuksen. Namika pelasi Palviaisen aikana tämän omien sanojen mukaan kaupungin olemukseen sopinutta "jätkämäistä" koripalloa.[3] Hän jatkoi seuran päävalmentajana myös kaksi seuraavaa kautta,[5] joista kummallakin Namika pelasi pudotuspeleissä. Hävittyään puolivälieräsarjan Joensuun Katajalle kaudella 2014–2015 Palviainen ilmoitti siirtyvänsä pois joukkueen päävalmentajan paikalta. Hän ehti valmentaa Lahdessa kahdeksan vuotta joista seitsemän miesten joukkueessa.[6]
Tampereen Pyrintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukokuun alussa Palviaisen tiedotettiin siirtyvän Tampereen Pyrinnön päävalmentajaksi yksivuotisella sopimuksella.[7] Tampereelle siirtymiseen vaikutti Palviaisen mukaan seuran samankaltainen arvomaailma, kehittynyt ammattilaisuus ja asema merkittävänä kasvattajaseurana.[3] Palviaisen edeltäjän Pieti Poikolan kolmiopelin elementtejä oli tarkoitus pitää joukkueen pelitavassa. Palviainen oli kiinnostunut Lasse Rantalan ja Artem Khvorostin jatkamisesta Pyrinnön valmennusryhmässä.[3] Hänen pelifilosofiansa mukaan joukkueen tuli pelata kotipaikkansa sekä pelaajiensa näköistä koripalloa.[8] Pyrintö sijoittui kaudella 2015–2016 Korisliigan runkosarjassa neljänneksi ja saavutti lopulta SM-hopeaa taivuttuaan loppuotteluissa Kouvoille 4–1-otteluvoitoin.
Kesäkuussa 2016 Palviainen teki Pyrinnön kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. Myös apuvalmentaja Khvorost jatkoi toimessaan.[9][10] Pyrinnön pelaajistosta seuraikoni Damon Williams siirtyi Lapualle[11] mutta ulkomaalaispelaajista Minard ja Bullock jatkoivat. Pyrintö lähti kauteen kolmella ulkomaalaispelaajalla neljän sijasta. Joukkueen pallonliikettä oli tarkoitus lisätä edelliskaudesta.[12] Pyrintö eteni runkosarjasta pudotuspeleihin niukasti oltuaan kahdeksas ja putosi puolivälierissä lopulta hopealle sijoittuneelle Salon Vilppaalle[13]. Kauden päätyttyä Palviainen siirtyi pois Pyrinnön päävalmentajan paikalta.[14]
Maajoukkueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palviainen on toiminut valmennustehtävissä myös Suomen nuorisomaajoukkueissa. Vuonna 2015 hän toimi Suomen EM-kilpailuissa kuudenneksi yltäneen ja maan historian ensimmäisen koripallon nuortensarjojen MM-kisapaikan saavuttaneen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen apuvalmentajana.[15] Seuraavana vuonna hän kuului Suomen 12:nneksi ikäluokan MM-kilpailuissa sijoittuneen U-17-maajoukkueen valmennusryhmään.[16]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palviainen on kotoisin Joensuusta, missä hän opiskeli luokanopettajaksi. Valmistuttuaan hän kulkeutui opettajantyön perässä Lahteen.[17]
Päävalmentajatilastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kausi | Joukkue | Sarja | Runkosarjan voitot–tappiot | Sijoitus | Pudotuspelit | Muuta |
---|---|---|---|---|---|---|
2012–2013 | Namika Lahti | Korisliiga | 13–31 | 11. | ||
2013–2014 | Namika Lahti | Korisliiga | 19–25 | 8. | puolivälierät | |
2014–2015 | Namika Lahti | Korisliiga | 18–22 | 7. | puolivälierät | |
2015–2016 | Tampereen Pyrintö | Korisliiga | 19–17 | 4. | ||
2016–2017 | Tampereen Pyrintö | Korisliiga | 14–22 | 8. | puolivälierät | |
Yhteensä | Korisliiga | 83–117 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.fiba.com/pages/eng/cl/FIBACoaches/p/fed/281/iocc//peid/23209/q//z//coach_search.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Ilkka Palviainen Joensuun Kataja. Viitattu 22.4.2014.
- ↑ a b c d e http://www.aamulehti.fi/Urheilu/1194978782249/artikkeli/tampereen+pyrinnon+uusi+paavalmentaja+minulla+oli+kolme+syyta+tulla+tampereelle+video.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ilkka Palviainen Namika Lahden A-poikien valmentajaksi 14.6.2007. Joensuun Kataja. Viitattu 22.4.2014.
- ↑ Ilkka Palviainen valmentaa Namikaa, Alanen ensimmäinen sopimuspelaaja 3.6.2013. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 22.4.2014.
- ↑ http://www.ess.fi/urheilu/koripallo/2015/04/26/namikalta-loppuivat-evaat-joensuussa
- ↑ http://www.basket.fi/uutiset/kaikki_uutiset/?x122462=31331362
- ↑ http://pyrinto.fi/pyrinto-fi-haastattelussa-paavalmentaja-ilkka-palviainen/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.aamulehti.fi/urheilu/pyrinto-luottaa-palviaiseen-viime-kauden-hopeavalmentaja-jatkaa-tampereella/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://pyrinto.fi/paavalmentaja-palviaiselle-jatkosopimus/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.aamulehti.fi/urheilu/pyrinto-luotsi-kommentoi-seuraikoni-williamsin-lahtoa-ne-ovat-aivan-tuulesta-temmattuja-asioita/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.aamulehti.fi/urheilu/tampereen-pyrinnon-jenkkipaletti-kasassa-tavoitteena-yhtenainen-nopea-ja-epaitsekas-joukkue/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://pyrinto.fi/ottelut/vilpas-lahetti-pyrinnon-kesalomalle/[vanhentunut linkki]
- ↑ https://www.aamulehti.fi/urheilu/jopon-koris-messias-tulee-torstaina-200129953/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.basket.fi/maajoukkueet/joukkueet/16-vuotiaat-pojat/#mbt:2-4000$f&global-season=49139 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.basket.fi/maajoukkueet/joukkueet/17-vuotiaat-pojat/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.iltasanomat.fi/koripallo/art-1444106974469.html (Arkistoitu – Internet Archive)