Idänsiilikäs
Idänsiilikäs | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
Luokka: | Hyönteiset Insecta |
Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
Alalahko: | Imukärsälliset perhoset Glossata |
Osalahko: | Erilaissuoniset perhoset Heteroneura |
Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
Heimo: | Valeyökköset Erebidae |
Alaheimo: | Siilikkäät Arctiinae |
Tribus: | Aitosiilikkäät Arctiini |
Suku: |
Borearctia Dubatolov, 1984 |
Laji: | menetriesii |
Kaksiosainen nimi | |
Borearctia menetriesii |
|
Synonyymit | |
|
|
Katso myös | |
Idänsiilikäs (Borearctia menetriesii) on aitosiilikkäisiin kuuluva perhoslaji. Siitä on aiemmin käytetty nimiä idän kiiltokehrääjä[1] ja idänkiiltokehrääjä. Idänsiilikäs on sukunsa ainoa laji[2].
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänsiilikäs on kookas perhonen, jota ei ole mahdollista sekoittaa muihin lajeihin. Vartalo on yleisväritykseltään tumma, mutta pää ja niska ovat purppuranpunaiset. Keskiruumiin selkäpuolella ja takaruumiin sivuilla on keltaiset pitkittäisraidat. Sekä etu- että takasiipien pohjaväri on oranssinkeltainen, mutta väri haalistuu perhosen ikääntyessä. Useimpien siipisuonten kohdalla on tumma juova, minkä lisäksi etusiivessä on kolme ja takasiivessä kaksi tummaa, katkonaista ja mutkittelevaa poikkijuovaa. Siipiväli 60–69 mm.[3][4]
Täysikasvuinen toukka on 50–53 mm pitkä. Se on väritykseltään musta, joskin selkäpuolella on keltainen pitkittäisjuova. Pää on musta ja kiiltävä, mutta muuten toukka on pitkien, mustien karvojen peittämä. Nuoret toukat ovat kellertäviä. Kotelo on sinimusta, noin 24 mm pitkä.[2]
Levinneisyys ja lentoaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänsiilikäs on erittäin harvinainen. Lajin luontainen elinalue lienee Altaivuoristossa ja taigalla Venäjän Kaukoidässä, mutta laji on sielläkin harvoin nähty. Viime aikoina perhosta on tavattu Sikhote-Alin -vuoristosta ja Baikaljärven etelärannalta vuonna 1995. Vuonna 2003 löytyi alueelta läheltä Jamalin niemimaata idänsiilikkään etusiipi.
Idänsiilikästä on tavattu muutamia kertoja Suomessa mukaan lukien havainnot sittemmin luovutetun Karjalan alueelta. Reinhart Fabritiuksen Kuopiosta vuonna 1917 löytämä yksilö lienee toinen koskaan löydetty idänsiilikäs[5]. Vuonna 1943 löytyi yksi naarasyksilö Saarijärveltä,[6] Pyhä-Häkistä. Tämän yksilön tuottamista, kolmestakymmenestä munasta saatiin kasvatettua yksi koiras ja yksi naarasperhonen. Lajista ei tehty Suomessa 1940-luvun jälkeen lainkaan havaintoja kunnes vuonna 2002 Lieksasta löytyi tienposkeen kuollut yksilö.[5] Heinäkuussa 2009 löydettiin myös kuollut yksilö Kuhmosta, joka oli siivistään repaleinen, mutta tunnistettiin idänsiilikkääksi.[7] Lisäksi 1900-luvun alkupuolelta on neljä varmaa havaintoa.[8]
Vuonna 2009 Kuhmosta tehdyn havainnon perusteella alettiin epäillä että lajilla saattaa olla alueella paikallinen kanta[9] ja kesäkuussa 2011 tehdyssä etsinnässä alueelta löydettiin lopulta elävä idänsiilikäs.[10]
Metsähallituksen mukaan on mahdollista, että perhonen esiintyy yhä Suomessa. Aikaisemmin Suomesta hävinneeksi luokiteltu laji luokiteltiin vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa puutteellisesti tunnetuksi (DD).[11]
Elinympäristö ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lajin kuvasi tieteelle Eduard Friedrich Eversmann vuonna 1846, campos Songariaelta, luultavasti Tarbagataivuorilta löydetyn yksilön perusteella.[12]
Lajin elintavat ja ympäristövaatimukset ovat suurelta osin tuntemattomia.[8] Tähän saakka jokseenkin kaikki tieto lajista perustuu Harry Krogeruksen 1943 kasvattamista toukista tehtyihin havaintoihin sekä päättelyyn perhosten löytöpaikkojen ja lähilajien käyttäytymisen perusteella. Näiden perusteella idänsiilikäs lienee vanhoissa, kosteapohjaisissa ikikuusikoissa elävä taigalaji. Miltei kaikki koskaan löydetyt yksilöt ovat koiraita, mikä saattaa viitata siihen ettei naaras juuri liiku tai lentää vain korkealla latvustoissa. Laji saattaa olla päiväaktiivinen.[2] Täysikasvuiset toukat pyrkivät kiipeämään ylöspäin, mikä niin ikään viittaa lajin elämiseen latvustoissa. Perhosen väritys ja kuviointi saattaa naamioida sen naavatukkoja vasten.[12]
Maailman luonnontieteellisissä kokoelmissa arvellaan olevan vain noin viitisenkymmentä idänsiilikäsyksilöä[12].
Ravintokasvi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänsiilikkään toukan ravintokasveiksi ovat kasvatuksessa kelvanneet tatarkasvit (Polygonum), ratamot (Plantago) ja voikukka (Taraxacum officinale). Ravintokasvia luonnossa ei tunneta, mutta Baikaljärven läheisyydestä löydettiin elokuussa 2013 toukkia Aconitum rubicundum -ukonhattulajilta. Myös osa Suomen havainnoista on tehty alueilta, joilla tiedetään kasvavan hukanukonhattua (Aconitum lycoctonum).[13]
Etymologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sukunimi Borearctia tulee kreikan kielen sanoista boreos joka viittaa pohjoiseen sekä arktia, joka merkitsee karhua ja esiintyy useiden siilikässukujen nimissä. Lajinimi menetriesii kunnioittaa venäläistä entomologi Eduard Menetriesiä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Markku Savela (englanniksi)
- ↑ a b c d Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0. s. 409–410.
- ↑ База данных по медведицам (Insecta, Lepidoptera, Arctiidae) Палеарктики (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
- ↑ Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. Østermarie: BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9 s. 444–445.
- ↑ a b Kimmo Silvonen (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (suomeksi)
- ↑ Yliopisto-lehti
- ↑ Suurharvinaisuus löytyi Kuhmon luontokartoituksissa – Perhosiin kuuluvan idänsiilikkään luultiin jo kauan sitten hävinneen Suomesta (Arkistoitu – Internet Archive) Metsähallitus 14. lokakuuta 2010.
- ↑ a b Suomesta löydettiin harvinainen perhonen 14.10.2009. Yle. Viitattu 14.10.2009.
- ↑ Idänsiilikkäällä oma kanta Kuhmossa? YLE Kainuu 30 kesäkuuta 2010. (päivitetty 4. kesäkuuta 2012.)
- ↑ Superharvinainen idänsiilikäs-perhonen havaittu elossa YLE Kainuu 27. kesäkuuta 2011.
- ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 442.
- ↑ a b c Mikkola Kauri, Murtosaari Jussi ja Nissinen Kari: Perhosten lumo: suomalainen perhostieto. Tammi 2005 ISBN 951-31-3317-6. s. 206.
- ↑ Berlov & Bolotov (2015) "Record of Borearctia menetriesii (Eversmann, 1846) (Lepidoptera, Erebidae, Arctiinae) larva on Aconitum rubicundum Fischer (Ranunculaceae) in Eastern Siberia". Nota Lepi. 38(1), 23. (englanniksi)