Idänkellukka
| Idänkellukka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Ruusukasvit Rosaceae |
| Suku: | Kellukat Geum |
| Laji: | aleppicum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Geum aleppicum |
|
| Katso myös | |
Idänkellukka (Geum aleppicum, myös G. strictum) on Euraasiassa kasvava, monivuotinen keltakukkainen kasvi. Suomessa laji on harvinainen tulokaslaji.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_5718.JPG)
Idänkellukka kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Varsi on tanakka ja sirottavasti jäykkä- ja keltakarvainen. Lehdet ovat väriltään harmahtavanvihreitä. Maanrajassa olevien ruusukelehtien lapa on 1–4-parinen, ja ne lakastuvat varhain. Hyvin suurikokoinen päätölehdykkä on tavallisesti sormihalkoinen ja syvään kolmiliuskainen. Varsilehtien lapa on kolmesorminen tai sormijakoinen sekä kolmiliuskainen. Lehden päättölehdykkä on paljon muita lehdyköitä suurempi. Lehtiruotien tyvellä olevat korvakkeet ovat selvästi lehdyköitä pienempiä, ehytlaitaisia, suikeita ja kaksiliuskaisia. Kalpeankeltaiset kukat ovat noin 2 cm leveitä, pystyjä ja laakeita. Kukat ovat pystyjen haarojen päissä. Terälehdet ovat muodoltaan lähes pyöreitä. Idänkellukka kukkii heinä-lokakuussa. Hedelmistö on muodoltaan pitkänpyöreä. Koukkukärkiset pähkylät leviävät takertumalla ihmisiin ja eläimiin.[1]
Idänkellukka muistuttaa läheisesti pienempikokoista ja hennompaa kyläkellukkaa (G. urbanum).[1][2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänkellukan levinneisyysalue ulottuu Unkarista, Puolasta, Baltian maista ja Suomesta itään läpi Ukrainan ja Venäjän keskiosien Siperiaan saakka. Tyynenmeren rannikolla lajia tavataan laajalla alueella myös Japanissa ja Kiinassa. Idänkellukan toista alalajia (ssp. strictum) tavataan laajalla alueella Pohjois-Amerikassa.[3] Suomessa idänkellukka on idän kautta tullut tulokaslaji, jota on tavattu harvakseltaan eripuolilta Etelä-, Itä- ja Keski-Suomea. Laji on harvinaistunut, ja huomattava osa tehdyistä löydöistä on 1900-luvun puolivälistä tai vanhempia. Nykyään lajia tavataan ainakin Savosta, Etelä-Karjalasta ja Varsinais-Suomesta.[4]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa idäkellukan tyypillisiä kasvupaikkoja ovat satamat, lastauspaikat, pihat, puistot ja pientareet.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 250.
- ↑ Uusitalo 2007, s. 130.
- ↑ Den virtuella floran: Rysk nejlikrot (ruotsiksi) Viitattu 15.12.2010.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Idänkellukan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 15.12.2010.