H. L. A. Hart

H. L. A. Hart
Henkilötiedot
Syntynyt	18. heinäkuuta 1907 Harrogate, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kuollut	19. joulukuuta 1992 (85 vuotta) Oxford, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kansalaisuus	Yhdistynyt kuningaskunta
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Oxfordin yliopisto
Instituutti	Oxfordin yliopisto
Tutkimusalue	oikeusteoria
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Herbert Lionel Adolphus Hart (18. heinäkuuta 1907 Harrogate, Englanti – 19. joulukuuta 1992 Oxford, Englanti) oli englantilainen oikeustieteilijä ja -teoreetikko, jota on pidetty 1900-luvun merkittävimpänä englanninkielisenä analyyttisen oikeuspositivismin edustajana ja oikeusajattelijana ylipäätänsä. Hän toimi oikeusteorian professorina Oxfordin yliopistossa 1950- ja 60-luvuilla.

Hartin kaikki kirjoitukset vaikuttivat oikeusteoreettiseen keskusteluun, mutta hänen pääteoksenaan pidetään teosta The Concept of Law (1961). Monet Hartin teoksessa esittämistä ajatuksista, kuten oikeudesta sosiaalisena käytäntönä, ainakin kahdentyyppisistä säännöistä oikeuden välttämättöminä osina ja kielenkäyttötilanteiden merkityksestä, hyväksytään nykyään enemmän tai vähemmän ilmeisinä, vaikka teoksen ilmestyessä ne eivät olleet läheskään yhtä selviä. Jopa monia Hartin tärkeimpiä kriitikoita ja sellaisia teorioita, jotka eivät juuri liity hänen oikeusteoriaansa, on pidetty monessa suhteessa "hartilaisina".

Tieteellinen ura

Hart opiskeli oikeustiedettä Oxfordin yliopistossa ja valmistui vuonna 1929. Vuonna 1932 Hart hyväksyttiin asianajajakunnan jäseneksi, ja hän toimi käytännön asianajotehtävissä kahdeksan vuoden ajan. Sotavuosina hän palveli brittien tiedustelupalvelussa, missä hän myös tutustui kahteen merkittävään oxfordilaisfilosofiin, Gilbert Ryleen ja Stuart Hampshireen.

Sodan jälkeen Hart toimi jonkin aikaa Oxfordin New Collegen tutkijana ja opettajana, ja vuonna 1952 hänet valittiin Oxfordin University Collegen oikeusteorian professorin virkaan tuolloin vielä varsin vähäisistä tieteellisistä ansioistaan huolimatta. Hart toimi Oxfordin Universityn Collegen professorina vuosina 1952–1968 sekä Oxfordin Brasenose Collegen rehtorina vuosina 1973–1978.

Hart ei epäröinyt tarttua aikansa moraalisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mistä seurasi monia hyödyllisiä älyllisiä debatteja. Hart kävi Lord Devlinin ja Barbara Wootonin kanssa väittelyn yhteiskuntamoraalista, rikosoikeudellisesta vastuusta ja rangaistusten oikeuttamisesta teoksessaan Law, Liberty and Morality, joka oli vastine Devlinin teokselle The Enforcement of Morals, sekä teoksissaan The Morality of Criminal Law ja Punishment and Responsibility. Amerikkalaisen luonnonoikeusteoreetikon Lon L. Fullerin kanssa Hart kävi pitkän ja monivaiheisen väittelyn oikeuden ja moraalin välisestä suhteesta, joka alkoi heidän vuonna 1958 Harvard Law Review'ssa julkaisemillaan artikkeleilla ja jatkui kummankin oikeusteoreettisissa pääteoksissa.

Oikeusteoria

Hart edusti oikeuspositivismia, pitäen kiinni oikeuden ja moraalin erottelusta, ja analyyttista oikeusteoriaa, joka pyrki oikeuden tarkkaan käsitteelliseen määrittelemiseen ja oikeudellisen kielenkäytön täsmentämiseen. Molemmilta osin Hartin teorian taustahahmona oli englantilainen oikeusteoreetikko John Austin, jonka kanssa Hartilla oli tiettyjä samoja lähtökohtia, mutta jonka teoriaa Hart myös kritisoi ja kehitteli eteenpäin. Hart sai vaikutteita myös Oxfordin yliopiston piirissä kehitellystä arkikielen filosofiasta, etenkin sitä edustaneelta filosofilta J. L. Austinilta. Hart ei pyrkinyt antamaan yksiselitteistä määritelmää sille, minkälaista oikeus on aina ja kaikkialla, vaan tarkastelemaan sitä, miten sanaa "oikeus" käytetään eri yhteyksissä, ja tämä avulla selvittämään, mitä kaikkea oikeus pitää sisällään ja mitä piirteitä siihen kuuluu. Hartin mukaan sanalla "oikeus" ei ollut mitään yhtä ainoaa oikeaa merkitystä vaan sen merkitys riippui sen käytöstä kuten kaikkien muidenkin sanojen osalta, jolloin oikeus voidaan määritellä vain tarkastelemalla yhteiskuntatodellisuutta ja siinä ilmeneviä todellisia oikeudellisia käytäntöjä. Hart kutsui tätä lingvistiseen analyysiin perustuvaa lähestymistapaansa "deskriptiiviseksi sosiologiaksi".

Ensi- ja toisen asteen oikeussäännöt

Hartin mukaan oikeus koostuu säännöistä, ja hän vertasikin oikeutta peleihin. Oikeussääntöjä on monenlaisia, eikä niihin kaikkiin liity jotain sanktiota. Hartin mukaan oikeutta voidaan tarkastella sisäisestä tai ulkoisesta näkökulmasta. Ulkoisessa näkökulmassa, jota edustaa esimerkiksi yhteiskuntatieteilijä, ei sitouduta normatiivisesti oikeussääntöihin vaan tarkastellaan vain ulkoisesti havaittuja säännönmukaisuuksia, kun taas sisäisessä näkökulmassa, jota edustaa esimerkiksi tuomari ja juristi, sitoudutaan oikeussääntöihin oman ja toisten käyttäytymisen normatiivisena arviointikriteerinä. Hartin mukaan säännöistä seuraa yhteisön jäsenille sosiaalisia velvollisuuksia, jos ne vaativat yhteisön jäseniä toimimaan tai olematta toimimaan tietyllä tavalla, yhteisön enemmistö pitää tätä vaatimusta tärkeänä jonkin yhteisön kannalta yleisesti arvokkaan asian ylläpitämiseksi tai saavuttamiseksi, tämä vaatimus voi olla ristiriidassa yhteisön jäsenten omien halujen kanssa, sitä yleensä noudatetaan yhteisössä ja siitä poikkeaminen yleensä synnyttää normatiivisella kielellä muotoiltuja kriittisiä reaktioita ja katsotaan hyväksi perusteeksi tällaiselle reagoinnille.

Hartin mukaan kehittynyt oikeusjärjestelmä koostuu primääri- eli ensiasteen oikeussäännöistä ja sekundääri- eli toisen asteen oikeussäännöistä. Ensiasteen oikeussäännöt sääntelevät ihmisten käyttäytymistä asettamalla heille velvoitteita, ja niihin kuuluvat esimerkiksi suurin osa rikosoikeuteen kuuluvista säännöistä. Hartin mukaan primitiivinen normijärjestelmä, sekä nykyinen kansainvälinen oikeus, koostuu pelkästään ensiasteen oikeussäännöistä, ja siihen liittyvän epävarmuuden, staattisuuden ja tehottomuuden poistamiseksi omaksutaan toisen asteen säännöt. Toisen asteen oikeussäännöt kohdistuvat ensiasteen sääntöihin, ja niihin kuuluvat muutossäännöt, jotka sääntelevät ensiasteen sääntöjen luomista, muuttamista ja kumoamista, tuomitsemissäännöt, jotka sääntelevät ensiasteen sääntöjen soveltamista, ja tunnistamissääntö (eng. rule of recognition), joka määrittelee, mitkä säännöt kuuluvat voimassa olevaan oikeuteen, eli ilmaisee oikeusjärjestelmässä noudatettavan oikeuslähdeopin. Juuri tunnistamissääntöä on pidetty Hartin teorian mielenkiintoisimpana ja kiistellyimpänä osana, ja sitä on verrattu Hans Kelsenin ajatukseen perusnormista. Hartin mukaan tunnistamissääntöä ei yleensä ole lausuttu julki missään oikeuslähteessä, mutta sen olemassaolo käy ilmi tuomareiden ja muiden viranomaisten toiminnasta. Esimerkiksi Suomen oikeudessa tunnistamissääntö voitaisiin ilmaista seuraavasti: "se, mitä eduskunta perustuslain mukaisesti säätää, on Suomessa voimassa olevaa oikeutta." Hartin mukaan oikeusjärjestelmä on olemassa, kun ensinnäkin kansalaiset yleisesti noudattavat tunnistamissäännön kriteerit täyttäviä ensiasteen oikeussääntöjä ja toiseksi viranomaiset hyväksyvät tehokkaalla tavalla toisen asteen säännöt oman toimintansa normatiiviseksi mittapuuksi.

Luonnonoikeuden vähimmäissisältö

Vaikka Hart oli oikeuspositivisti ja teki käsitteellisen eron oikeuden muodollisen voimassaolon ja oikeuden sisällöllisen hyväksyttävyyden välillä, hän väitti oikeudella olevan jonkinlainen ydinsisältö, joka on ymmärrettävissä universaaliksi ja yleiseksi ja jota hän nimitti luonnonoikeuden vähimmäissisällöksi (eng. minimum content of natural law). Luonnonoikeuden vähimmäissisältö tukeutui Hartin mukaan tiettyihin ihmisluontoa ja ihmisten elinolosuhteita koskeviin itsestäänselvyyksiin, joihin kuuluivat ihmisten haavoittuvuus, summittainen tasavahvuus, rajallinen epäitsekkyys, käytettävissä olevien resurssien rajallisuus sekä rajallinen ymmärrys ja tahdonvoima. Lainsäätäjä, joka sivuuttaisi täysin nämä asiat, ei voisi olettaa ihmisten noudattavan lakeja.

Luonnonoikeuden vähimmäissisällön asema Hartin oikeudellisessa ajattelussa on jokseenkin epäselvä. Siinä ei ole kyse kompromissista luonnonoikeuden ja positivismin välillä, vaan se on Hartin yritys selventää positivistista teesiä. Luonnonoikeusteoreetikoiden tapaan Hart ajatteli, että jotakin normatiivista järjestystä voidaan kutsua "oikeusjärjestykseksi" vain, jos se täyttää tietyt minimiehdot, ja nämä ehdot kohtuullisissa määrin täyttävällä oikeusjärjestyksellä on moraalista arvoa. Sen sijaan Hartin mukaan oikeusjärjestyksen olemassaolo- ja tunnistamiskriteerit eivät ole moraalisia vaan faktuaalisia eikä siitä, että oikeusjärjestykset täyttävät moraalisesti tärkeitä tehtäviä, seuraa, että jotakin määrättyä oikeusjärjestystä pitäisi totella. Hartin luonnonoikeuden vähimmäissisältö ei aseta varsinaisia sisällöllisiä kriteereitä oikeusjärjestykselle siihen tapaan kuin luonnonoikeus, vaan se edustaa lähinnä eräänlaista välttämättömyyttä siihen nähden, että yhteisöllisessä toiminnassa on perusteltua ja tarpeellista seurata yhteistä normijärjestelmää.

Hartin tulkintaoppi

Hartin mukaan kielellisessä muodossa ilmaistut oikeussäännöt ovat välttämättä semanttisesti avoimia eli niiden mahdollisia merkityksiä ei voida ennalta määrittää. Tämän kielellisen monimerkityksisyyden johdosta tuomarit joutuvat käyttämään harkintaansa varsinkin hankalien tapauksien yhteydessä. Hart erottelee oikeussääntöihin sisältyvien käsitteiden merkityksen yksiselitteisen ydinalueen, josta on kyse helpoissa tapauksissa, ja epävarman reuna-alueen, josta on kyse hankalissa tapauksissa. Esimerkiksi säännössä "ajoneuvolla ajo puistossa on kielletty" käsite "ajoneuvo" kattaa riidattomasti esimerkiksi autot, moottoripyörät ja mopot, jotka muodostavat siis sen merkityksen ydinalueen, kun taas sellaiset kulkuneuvot kuten moottoroitu pyörätuoli, rullasukset ja potkulauta ovat aidosti monitulkinnallisia suhteessa ajoneuvon käsitteeseen, jolloin ne siis sijoittuvat sen merkityksen reuna-alueelle. Hankalissa tapauksissa tuomari toteuttaa Hartin mukaan lainsäätäjän vapaata harkintaa valitessaan mielestään perustelluimman tulkintavaihtoehdon useiden ehdokkaiden joukosta.

Hart pyrki tulkintaopillaan sulkemaan pois yhtäältä saksalaisten käsitelainopin edustajien idean oikeudellisen käsitesysteemin ennalta lukkoon lyödyistä merkityksistä ja siihen liittyvästä oikeasta ratkaisusta oikeudelliseen ongelmaan ja toisaalta yhdysvaltalaisten oikeusrealistien ja Critical Legal Studies -koulukunnan esittämän teesin oikeussääntöjen radikaalista monitulkinnallisuudesta ja eri tulkintavaihtoehtojen samanarvoisuudesta.

Hartin oikeuksien tahtoteoria

Hartin käsitys oikeuksista edustaa tahtoteoriaa, jonka tunnetuimpana modernina kehittäjänä häntä on pidetty. Hartin teorian perustana on ajatus ihmisten luonnollisesta oikeudesta vapauteen, joka toimii oikeuksien välttämättömänä ennakkoehtona. Kenenkään vapauteen ei lähtökohtaisesti saa puuttua ilman erityistä lupaa tai valtuutta, mutta ihmiset voivat omaa vapauttaan käyttämällä luopua osasta vapauttaan ja solmia keskenään erilaisia sidossuhteita esimerkiksi sopimuksin, lupauksin tai valtuutuksin, ja näin synnyttää oikeuksia ja velvollisuuksia. Tällaisesta määrättyjen osapuolten keskinäisestä, vapaaehtoisuuteen perustuvasta sopimuksesta, suostumuksesta tai valtuutuksesta johtuu siis erityisiä oikeuksia, joissa on kyse siitä, että oikeudenhaltija voi puuttua toisen vapauteen jollain tavoin. Hart katsoi, että hänen tahtoteoriansa soveltuu yksityisoikeudellisiin oikeuksiin mutta ei luovuttamattomiin, valtiota vastaan kohdistuviin perusoikeuksiin.

Hart edusti varhaistuotannossaan "kovaa" tahtoteoriaa, jonka mukaan oikeudenhaltijan tulee kyetä itse vaatimaan oikeuksiaan, mutta siirtyi myöhäistuotannossaan kannattamaan "pehmää" tahtoteoriaa, jonka mukaan oikeudenhaltijaa voi myös edustaa joku toinen, joka voi vaatia hänen oikeuksiaan oikeudenhaltijan puolesta.

Kritiikki

Hartin käsitykseen tunnistamissäännöstä on kohdistunut epäselvyyttä sen suhteen, onko tunnistamissääntö velvoittava normi vai yhteiskunnallinen tosiasia. Kaarlo Tuori on kritisoinut Hartin teoriaa siitä, että yhteiskunnallisen tosiasian ja normatiivisen säännön yhdistelmänä olevan tunnistamissäännön johdosta Hart joutuu ylittämään oikeuspositivismin perustavan erottelun olemisen ja pitämisen välillä. Lisäksi Ronald Dworkin on esittänyt, että oikeuteen kuuluu oikeussääntöjen lisäksi myös oikeusperiaatteita, joita ei ole mahdollista tunnistaa formaalin tunnistamissäännön avulla.

Hartin tulkintaoppia ovat kritisoineet esimerkiksi Lon L. Fuller ja Dworkin. Fullerin mukaan Hart sivuuttaa oikeussääntöjen yhteiskunnallisen kontekstin tai tavoitteellisen elementin ja käsittelee tulkintaa pelkästään semanttis-kielellisenä operaationa. Esimerkiksi Hartin esimerkki kiellosta ajaa ajoneuvoa puistossa voidaan Fullerin mukaan ratkaista säännöksen yhteisöllisen tarkoituksen perusteella. Dworkinin mukaan taas aidosti tulkinnanvaraisessa lainsoveltamistilanteessa tuomarin tulee soveltaa oikeusperiaatteita, eikä tuomarin harkinta ole siten milloinkaan lainsäätäjän vapaan harkinnan kaltaista.

Hartin teoriaa kehittellyt skottilainen oikeusteoreetikko Neil MacCormick kritisoi Hartin kahtiajakoa sisäiseen ja ulkoiseen näkökulmaan siitä, että se sivuuttaa oikeustieteen, joka ei vaikuta sopivan riidatta kumpaankaan. MacCormickin mukaan oikeustiede edustaa kolmatta, sisäisen ja ulkoisen näkökulman väliin sijoittuvaa hermeneuttista tai ei-äärimmäisen ulkoista näkökulmaa, jossa huomioidaan sisäinen näkökulma käyttäytymisen ulkoisten säännönmukaisuuksien syynä mutta ei itse sitouduta siihen.

Hart vastasi varsinkin Dworkinin esittämään arvosteluun teoksensa The Concept of Law postuumisti vuonna 1994 julkaistussa jälkipuheessa, ja hänen analyyttista oikeusteoriaansa ovat jatkaneet etenkin MacCormick ja israelilainen Joseph Raz.

Teokset

• Definition and Theory in Jurisprudence (1953)
• Causation in the Law (yhdessä Tony Honorén kanssa) (1959)
• The Concept of Law (1961, 2. p. 1994, 3. p. 2012)
• Law, Liberty and Morality (1963)
• The Morality of the Criminal Law (1964)
• Punishment and Responsibility (1968)
• Essays on Bentham: Studies in Jurisprudence and Political Theory (1982)
• Essays in Jurisprudence and Philosophy (1983)

Lisäksi Hart toimitti John Austinin teoksen The Province of Jurisprudence Determined vuonna 1954, johon hän kirjoitti myös esipuheen, sekä yhdessä J. H. Burnsin kanssa Jeremy Benthamin teokset Introduction to the Principles of Morals and Legislation ja Comment on the Commentaries and Fragment on Government ja yksinään Benthamin teoksen Of Laws in General.

Lähteet

• Aalto-Heinilä, Maija; Kurki, Visa (toim.): Mitä oikeudet ovat?: Filosofian ja oikeustieteen näkökulmia. Tallinna: Gaudeamus, 2019.
• Laakso, Seppo: Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampere: Tampereen yliopisto, 2012.
• Lagerspetz, Eerik: Oikeusajattelun vuosisata. Turku: Aeropagus, 2009.
• Lindroos-Hovinheimo, Susanna: Oikeuden rajoilla. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.
• Mäkelä, Kaisa; Tontti, Jarkko (toim.): Filosofien oikeus 2. Saarijärvi: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2001.
• Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi. Vantaa: WSOY Lakitieto, 2000.

Kirjallisuutta

• Kramer, Matthew H. ym. (toim.): The Legacy of H. L. A. Hart: Legal, Political and Moral Philosophy. Oxford: Oxford University Press, 2008. ISBN 978-0-19-954289-5