Joseph Raz

Joseph Raz vuonna 2009

Joseph Raz (hepr. ‏יוסף רז‎, Yosef Raz; 21. maaliskuuta 1939, Haifa, Palestiinan mandaatti – 2. toukokuuta 2022, Lontoo, Englanti) oli israelilainen oikeusteoreetikko ja poliittinen ajattelija. Häntä pidettiin elinaikanaan yhtenä maailman johtavista oikeusteoreetikoista.

Raz opiskeli oikeustiedettä ensin Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa ja sitten Oxfordin yliopistossa, jossa hänen ohjaajanaan toimi H. L. A. Hart ja hän väitteli vuonna 1967. Raz toimi oikeusfilosofian professorina Oxfordin yliopistossa vuodesta 1972 alkaen ja Columbian yliopistossa New Yorkissa.

Oikeus- ja poliittinen teoria

Razin tuotanto muodostaa tiheän verkon, jonka eri osat kytkeytyvät yhteen monien lenkkien kautta. Hän kirjoitti hyvin selvästi ja elegantista ilman teknisiä apuneuvoja, vaikean oppisanaston kehittämistä tai oppineiden viittausten viljelyä, mutta hänen argumentaationsa oli tavattoman hienosyistä, eikä se rakennu vain yhden tai muutaman keskeisen teesin varaan. Razin ajattelulle on tyypillistä, että hän puolusti useita näkemyksiä, joita ihmiset ovat tavallisesti pitäneet yhteensopimattomina. Raz oli myös hyvin riippumaton ajattelija. Oikeusteoriassa hän sai vahvasti vaikutteita Hartilta, mutta moraalin ja politiikan alueella hänellä ei ollut yhtä edeltäjää tai esikuvaa.

Razin oikeusteoria

Raz edusti oikeuspositivismia, nähden oikeuden itsenäisenä systeeminä ja pyrkien tekemään tarkan rajan oikeuden ja moraalin välille, ja nimenomaan eksklusiivista oikeuspositivismia, kiinnittäen oikeusnormien voimassaolon ja velvoittavuuden historiallisiin tosiseikkoihin. Hänen mukaansa oikeutta voidaan kuvailla puhtaan deskriptiivisesti ilman moraalisia tai arvottavia elementtejä. Razin mukaan oikeuden perimmäinen tehtävä on ratkaista yhteiskunnallisia kiistoja asettamalla käyttäytymissääntöjä eli oikeus on normatiivinen järjestys, joka kykenee ratkaisemaan konflikteja. Oikeuden asettamilla säännöillä on yhteiskunnassa auktoriteettiasema, eli ne auttavat niin tuomareita ja virkamiehiä kuin tavallisia kansalaisia heidän valinnoissaan rajoittamalla heidän valinnanvapauttansa. Juuri tämä erottaa Razin mukaan oikeuden politiikasta ja moraalista, jotka eivät kykene ratkaisemaan kiistoja luomalla käyttäytymissääntöjä vaan ovat aina avoimia punninnalle, vastakkaisille argumenteille ja erimielisyyksille. Politiikassa ja moraalissa on siis kyse avoimesta harkinnasta, kun taas oikeudessa on kyse lopullisista päätöksistä.

Oikeusjärjestyksen toimivuuden takaamiseksi päätöksenteon on Razin mukaan lähdettävä siitä, että voimassaolevaa oikeutta on noudatettava riippumatta niistä perusteista ja päämääristä, joita sen taustalta löytyy. Tuomari ei voi jokaisessa ratkaistavana olevassa tapauksessa harkita kaikkia mahdollisia arvoja ja päämääriä, joita tapaukseen saattaisi liittyä, tai arvioida jokaisen oikeusnormin oikeudenmukaisuutta, sillä tällainen harkinta olisi avointa, eikä se voisi milloinkaan päättyä. Razin mukaan tavallisissa tilanteissa, joissa oikeustila on melko selkeä, tuomarit vain soveltavat oikeusnormeja yksittäiseen tapaukseen ilman juuri minkäänlaista harkintaa. Sen sijaan poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa oikeusnormin merkitys on moniselitteinen, oikeustila on epävakaa, ratkaistava tapaus on täysin uudenlainen tai laki on riittämätön, tuomarin on käytettävä laajempaa, moraalisia ja mahdollisesti myös poliittisia elementtejä sisältävää harkintaa, jossa ei kuitenkaan ole kyse oikeuden soveltamisesta vaan oikeuden luomisesta.

Razin moraalinen ja poliittinen filosofia

Razin moraalis-poliittisen ajattelun pääteos on The Morality of Freedom (1986), kun taas hänen myöhemmät teoksensa ovat osittain sen ajatusten kehittelyä ja osittain varsin teoreettista moraalifilosofiaa. Raz ei pyri laatimaan yleispätevää teoriaa ihmisluonnosta tai rationaalisuudesta, vaan hänen mukaansa poliittinen filosofia on kontekstuaalista sikäli, että se pyrkii kuvaamaan ja arvioimaan käytäntöjä määrätyssä yhteiskunnassa. Poliittisen filosofian tulokset ovat kuitenkin yleispäteviä. Jos esimerkiksi vapaus on hyvä tietyssä yhteiskunnassa, myös muissa yhteiskunnissa elävien tulisi hyväksyä arvio, jonka mukaan se on hyvä kyseisessä yhteiskunnassa. Razin poliittinen ajattelu edustaa liberalismia, mutta se myös jossain määrin poikkeaa perinteisistä liberaaleista näkemyksistä.

Razin mukaan yksilön hyvinvoinnissa on biologisten tarpeiden tyydyttämisen lisäksi kyse itse asetettujen, omista haluista ja uskomuksista riippumatta aidosti arvokkaina pidettyjen tavoitteiden saavuttamisesta. Raz edusti arvopluralismia, sillä hänen mukaansa nämä toimintamme perustana olevat arvot ovat yhteismitattomia eli niitä ei voi vertailla keskenään asettamalla ne tärkeysjärjestykseen. Erilaisista yhteismitattomista tavoitteista valitsemisessa on kuitenkin kyse järkevästä toiminnasta, sillä se ei ole täysin vailla mitään perusteita, mutta perusteet eivät myöskään määrää sitä. Järkevien valintojen ehto on autonomia, joka merkitsee, että ihmisillä on psykologiset kyvyt tehdä tietoisia ja harkittuja valintoja, heillä on tarjolla aidosti erilaisia vaihtoehtoja, heidän valintansa ovat riippumattomia pakosta ja manipulaatiosta, he ovat uskollisia valinnoilleen ja valinnat mahdollistavat heidän sitoutumisensa tiettyihin ratkaisuihin myös tulevaisuuden kannalta. Autonomia on keskeinen arvo kaikissa sellaisissa yhteiskunnissa, kuten modernissa pluralistisessa yhteiskunnassa, joissa voi nousta kysymys autonomisen elämän valitsemisesta, sillä tämä kysymys jo olettaa autonomian, kun taas yhteiskunnissa, jotka eivät rakennu autonomian periaatteelle, kysymystä autonomia arvosta ei lainkaan esitetä. Razin mukaan autonomia on ihanne eli yhteiskunnan omaksuma tavoite, jota voi tietyissä rajoissa edesauttaa positiivisin toimin. Raz korostaa, ettei autonomia liity vain oikeuksiin, vaan siihen liittyvien aitojen vaihtoehtojen vaatimus edellyttää myös kollektiivisia hyödykkeitä tai hyviä, joista valtion tulee huolehtia. Autonomia ei myöskään merkitse vapautta tehdä mitä tahansa huonoja valintoja, vaan valtio voi kieltää tällaisia valintoja.

Razin mukaan poliittinen auktoriteetti merkitsee oikeutta tehdä sitovia päätöksiä, jotka toimivat valintatilanteessa muut perusteet poissulkevina perusteina samaan tapaan kuin yksilön tekemät sitoumukset. Legitiimin auktoriteetin on täytettävä perusteiden riippuvuustesti, eli auktoriteetin päätökset ovat riippuvaisia sellaisista perusteista, jotka joka tapauksessa ovat merkityksellisiä niille, joille auktoriteetin päätökset on suunnattu. Auktoriteetin totteleminen on siis oikeutettua, jos auktoriteettia tottelemalla toimijat todennäköisesti noudattavat paremmin sellaisia toiminnan perusteita, jotka koskevat heitä auktoriteettien päätöksistä riippumatta. Riippuvuustesti täyttyy koordinaatiotilanteissa, joissa ei ole mitään ilmeistä perustetta sille, miten tulisi toimia, mutta olennaista on, että kaikki toimivat ja tietävät kaikkien toimien samalla tavoin, (esim. oikean- vai vasemmanpuoleinen liikenne) kiistatilanteissa, joissa osapuolet ovat eri mieltä siitä, miten tulee toimia, ja alistavat asian kolmannen osapuolen ratkaistavaksi, ja kollektiivisen toiminnan ongelmissa, joissa kaikkien tai useimpien kannalta olisi parasta toimia tietyllä tavalla mutta kaikilla tai useimmilla on omia syitä toimia toisin (esim. verotus). Riippuvuustesti koskee myös demokratiaa, jonka auktoriteetin legitimoi pyrkimys "yhteiseen hyvään" eli autonomian ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.

Teokset

• The Concept of a Legal System (London: Clarendon Press. 1970)
• Practical Reason and Norms (London: Hutchinson. 1975)
• The Authority of Law: Essays on Law and Morality (Oxford: Oxford University Press. 1979)
• The Morality of Freedom (Oxford: Oxford University Press. 1986)
• Ethics in the Public Domain: Essays in the Morality of Law and Politics (Oxford: Oxford University Press. 1994)
• Engaging Reason: On the Theory of Value and Action (Oxford: Oxford University Press. 1999)
• Value, Respect and Attachment (Cambridge: Cambridge University Press. 2001)
• The Practice of Value (Oxford: Oxford University Press. 2003)
• Between Authority and Interpretation: On the Theory of Law and Practical Reason (Oxford: Oxford University Press. 2009)
• From Normativity to Responsibility (Oxford: Oxford University Press. 2011)
• The Roots of Normativity (Oxford: Oxford University Press. 2022)

Lähteet

• Kotiranta, Tuija; Niemi, Petteri (toim.): Sosiaalialan normatiivinen perusta. Helsinki: Palmenia Helsinki University Press, 2008.
• Lindroos, Kia; Soininen, Suvi (toim.): Politiikan nykyteoreetikkoja. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 2008.
• Lindroos-Hovinheimo, Susanna: Oikeuden rajoilla. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.