Henriette Herz
| Henriette Herz | |
|---|---|
 Anton Graffin maalauksessa vuodelta 1792. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. syyskuuta 1764 Berliini |
| Kuollut | 22. lokakuuta 1847 Berliini |
| Puoliso | Marcus Hertz |
Henriette Herz (o.s de Lemos, 5. syyskuuta 1764 – 22. lokakuuta 1847) oli Preussin Berliinissä vaikuttanut juutalaistaustainen kirjallisen salongin pitäjä ja filosofi Marcus Hertzin vaimo. Henriette Herz alkoi emännöidä ensin kotonaan ja myöhemmin omassa salongissaan preussilaisen älymystön kokoontumispaikkaa, jossa vieraili oman aikansa oppineistoa.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henriette Herz (o.s de Lemos) syntyi Berliinissä 5. syyskuuta 1764. Hänen isänsä oli Benjamin de Lemos (1711–1789) ja äiti Esther (1742–1816).[1] Benjamin de Lemos oli portugalinjuutalainen lääkäri. Henriette sai hyvän koulutuksen ja meni vuonna 1779 naimisiin häntä 17 vuotta vanhemman filosofin Marcus Hertzin kanssa.[2]
Herzien kodista muodostui Preussin nuoren oppineiston kohtaamispaikka. Monet heistä saapuivat kuuntelemaan Marcus Herzin luentoja. Paikalla järjestettiin myös esimerkiksi kemiaan ja fysiikkaan liittyviä havainnollistuksia. Kauniina pidetty Henriette tuli tunnetuksi talon emäntänä. Hän itse keskusteli usein vieraiden kanssa romantiikan ajan kirjallisuudesta. Henriette ja hänen ystävättärensä Brendel Mendelssohn (Brendel), Moses Mendelssohnin tytär, perustivat Tugendbund-nimisen seuran, jonka muita jäseniä olivat esimerkiksi Alexander von Humboldt, Wilhelm von Humboldt ja Karl Laroche. Seuran jäsenet julistivat ystävyyttään ja oppineisuutta. Wilhelm von Humboldtin myöhemmät toimet juutalaisten hyväksi lienevät vähintään osittain Henriette Herzin vaikutusta. Kielitieteilijänä tunnettu Wilhelm ja Henrietta kävivät kirjeenvaihtoa joskus hepreaksi. 1790-luvulla Henriette ystävystyi myös ranskalaisen filosofi Friedrich Schleiermacherin kanssa.[2]
Henriette Herzin kotoaan emännöimä piiri muotoutui lopulta oman salonginsa kirjallisuuspiiriksi, jollaisista Berliini tuli sittemmin tunnetuksi. Niiden tyypillinen piirre olivat naisemännät, joita Henrietten ohella olivat esimerkiksi Varnhagen von Ense ja Sara Levi. Henrietten salongin vieraita olivat esimerkiksi Friedrich Schlegel, Karl Gustav von Brinkmann ja Jean Paul Richter. Useammat aikansa taiteilijat, kuten Anna Dorothea Therbusch ja Gottfried Shadow, kuvasivat Henrietteä teoksissaan.[2]
Henrietten salongin toiminta alkoi hiipua hänen miehensä Marcus Herzin kuoltua vuonna 1803. Kokonaan se päättyi vuonna 1806, kun Napoleon valtasi Berliinin. Henriette kääntyi kristinuskoon protestanttina vuonna 1817. Loppuvuotensa hän vietti köyhempää elämää esimerkiksi opettaen kieliä. Hän hallitsi esimerkiksi kreikkaa, latinaa, italiaa, espanjaa ja englantia. Hän alkoi kirjoittaa muistelmiaan 1820-luvulla. Pelätessään jälkimaineensa puolesta hän poltti osan kirjeenvaihdostaan, mutta antoi jäljelle jääneet paperit lopulta J. Fuerstille.[2] Henriette kuoli Berliinissä 22. lokakuuta 1847.[1] J. Fuerst julkaisi julkaisi hänen kirjoituksiaan vuonna 1858 teoksena Henriette Herz. Ihr Leben und ihre Erinnerungen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Drewitz, Ingeborg: Herz, Henriette Neue Deutsche Biographie 8. Viitattu 23.4.2021. (saksaksi)
- ↑ a b c d e Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 09 Her–Int, s. 51. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
