Helmsdorfin hautakumpu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helmsdorfin hautakumpu
Fürstengrab von Helmsdorf
Hermann Größlerin kuva kaivauksilta
Hermann Größlerin kuva kaivauksilta
Sijainti

Helmsdorfin hautakumpu
Koordinaatit 51°36′7″N, 11°35′20.4″E
Valtio Saksa
Paikkakunta Augsdorf, Gerbstedt, Sachsen-Anhalt
Historia
Tyyppi hautakumpu
Ajanjakso varhaispronssikausi
Huippukausi 1840 eaa.
Kulttuuri Únětice-kulttuuri
Merkitys runsaslöytöinen päällikköhauta
Aiheesta muualla

Helmsdorfin hautakumpu Commonsissa

Kiviröykkiön sijainti kaivauskertomuksen piirroksena.

Helmsdorfin hautakumpu on hautakumpu Augsdorfissa Sachsen-Anhaltissa Saksassa. Siihen on haudattu merkittävä henkilö Únětice-kulttuurin aikaan noin 1900–1840 eaa., eli sen klassisen kauden loppulla. Tutkimusten mukaan hänet oli murhattu. Kaivauksissa löydettiin hautakummun alta useita aikaisempia hautauksia.[a][1]

Hautaa kutsutaan saksaksi nimellä Fürstengrab. Koska muitakin kalliita hautajaisia kutsutaan tällä nimellä, usein käytetään ilmaisua Fürstengraben von Helmsdorf. Hautakummulla oli 1900-luvun alussa nimi Der Große Galgenhügel.[2]

Hautakumpu sijaitsi puolivälissä Helmsdorfia ja Augsdorfia Mansfelderissä, Saalen jokilaaksossa aivan joen varren läheisyydessä. Hautakummun länsipuolella kohoaa Harz-vuoristo, joka on ollut pronssikaudella eräs kuparin omavaraisuuden lähteitä. Lähialueen väestö on muodostanut kulttuuripiirin niin sanotusta Keski-Saksan ryhmän, jonka alue voidaan rajata Thüringeninmetsän, Erfurtin, Leipzigin, Hallen, Magdeburgin ja Harzin sisään.[2][1][3]

Tutkimushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermann Größler, jolla oli aikaisempaa kokemusta hautakumpujen tutkimisesta, sai toimeksiannon tutkia myös tätä kumpua. Hän viivytteli aloittamista sen suuriin kustannuksiin vedoten. Tilaisuus kuitenkin koitti silloin, kun kukkulan läpi aiottiin vetää rautatie ja kukkula piti sen vuoksi hävittää. Nyt oli hankkeen rahoittaja löytynyt. Hän saapui paikalle maaraskuussa 1906 ja aloitti työt muutaman miehen kanssa. Tammikuun alussa oli hautakummun yläosaa kaivettu auki niin, että keskellä sijaitsevaa kiviröykkiötä pääsi tutkimaan. Kun kaivaukset olivat toukokuussa 1907 loppuneet, löydettiin lössimaasta vielä muutama hauta.[2][4][5]

Useita hautauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautakummusta paljastui viisi vainajaa ja kummun alta vielä lisää. Kummun päälle oli laskettu matalaan kuoppaan rautakauden pojan jäännökset. Hautakummun varsinainen vainaja löydettiin seuraavaksi. Kuitenkin hautakammion alta, tuhkaa sisältäneessä maakerroksesta, löytyi kaksi nauhakeraamiseen vaiheeseen kuulunutta vainajaa. Viimeisenä löytyi paasiarkkuhautaan laskettu vainaja, joka on ilmeisesti haudattu paikalle ensimmäisenä.[6][a]

Hautakummun poikkileikkaus.

Hautakumpu oli epäsymmetrinen ja 33–34,5 metriä. Länsiosa oli 1,56 metriä korkeampi kuin itäpää. Suurin korkeus oli siis 6,82 metriä ja tilavuus 2 032 kuutiometriä. Se oli siis lähes yhtä suuri kuin Leubingenin hautakumpu. Hautakummun maa-aines on ollut multaa eli lössiä, joksi sitä Saksassa kutsutaan. Multakerroksen kaivaminen puoliväliin ja poiskuljettaminen vei 10 työmieheltä neljä viikkoa. Multakerroksen sisältä paljastui kiviröykkiö.[2][6]

Kiviröykkiön läpimitta oli 13,3 metriä ja korkeus 3,45 metriä. Se oli rakennettu latomalla ensin hautakammion ympäri suurista reunakivistä ympyräkehä. Reunakivet olivat noin 1,0 metriä pitkiä ja 0,30–0,40 metriä paksuja. Reunakivien sisäpuolelle rakennettiin kiviröykkiö 0,50–0,70 metrin kokoisista laakakivistä. Kivet olivat graniittia, porfyyriä tai hiekkakiviä, joten ainakin osa niistä oli kuljetettu haudalle kaukaa.[4]

Kiviröykkiö ei ollut lössimaassa päällimmäisenä: alla oli toista metriä paksu tuhkansekainen maakerros. Maakerroksesta löytyi kaksi ehjää hautaa vanhemmalta ajalta, jotka olivat säilyneet koskemattomina. Saattaa olla, että niiden olemassaoloa ei edes oltu huomattu.

Hautakammio ja tammiarkku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hautakammion rakenne kaivauskertomuksessa.
Hautakammion sisällä sijaitseva tammiarkku.

Hautakammio (pituus 6,8 m, leveys 5,0 m) on pohjois-etelä-suuntainen. Kumpaankin päähän oli aluksi pystytetty 0,40 metriä paksut tammesta katkaistut paalut, joiden päälle oli laskettu harjapuu. Kammioon kohdistuvaa painetta laskemaan oli varattu 10 paria tammesta valmistettua ruokopuuta, jotka oli tasavälein laskettu maahan kahteen rinnakkaiseen ojaan ja niiden yläpäät oli sitten laitettu nojata harjapuuta vasten. Ruokopuut ovat olleet 0,30 metriä paksuja. Hautakammion runko muistutti harjakattoa, joka tämän jälkeen oli vielä päällystettävä kivilaatoilla ja pikkukivillä ja joiden välit on tiivistetty savella. Jotta rakennelma olisi pysynyt pystyssä, on hautakammion eteläpäähän asetettu nojalleen kaksi pönkkää. Kaiken päälle on vielä kasattu olkia tai ruokoa, joka ohjaisi ylhäältä tulevan kosteuden sivuille ojaan, joka on lopuksi vielä täytetty pienillä kivillä. Tällä rakenteella hautakammion korkeudeksi on tullut 1,6–1,7 metriä.[7][6]

Kammion lattian pohjoispää oli 2,5 metrin matkalta päällystetty valkoisilla hiekkakivisillä laakakivillä, jotka oli sitten tiivistetty kipsiseoksella. Muut kohdat lattiasta oli peitetty ruokokerroksella.[7]

Vainaja on maannut tammiarkussa, joka oli koverrettu suoraan puunrungosta ja joka oli tuettu hiekkakivilaakoilla sen kummastakin päästä. Se oli 2,05 metriä pitkä ja 0,98 metriä leveä. Arkku oli sijoitettu hautakammion pohjoispäähän niin, että vapaata tilaa on jäänyt toiseen päähän hauta-antimille 1,4 metriä. Arkun kummallekin sivulle oli kiinnitetty 6–7 senttimetriä paksut laudat, jotka ovat olleet 0,22 metriä leveät. Ne oli kallistettu samaan asentoon kuin yläpuolinen katto. Arkun päädyissä oli 0,30 metriä leveät laudat.[8]

Luuranko ja jälkiä murhasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainajan luurako on säilynyt huonosti eikä siitä ole aikaisemmin voitu sanoa muuta kuin, että hän oli aikuinen mies. Pääkallo oli lähes kokonaan maatunut, mutta selkäranka oli säilynyt verrattain hyvänä. Jo kaivauksissa voitiin päätellä luiden asennosta, että vainaja makasi kyljellään polvet hieman koukussa ja hänet oli aseteltu katsomaan itään päin. Asentoa kutsutaan toisinaan Hocker-asennoksi.[8]

Vuosina 2012 ja 2013 ottivat arkeologi Harald Meller ja kirjailija Kai Michel tehtäväkseen kirjoittaa kirjan Helmsdorferin ruhtinaasta. Sitä varten he tutkivat uudelleen vainajan luut ja käyttivät siinä apunaan oikeuslääkäriä Frank Ramsthaleria. Vainaja määritettiin nyt varsin väljästi 30–50-vuotiaaksi [9]. He löysivät selkärangan 11. nikamasta mahdollisesti pronssitikarin jättämän trauman. Myös olkapäästä löytyi merkkejä tikariniskusta. Ensimmäinen trauma voi syntyä, kun esimerkiksi 15 senttimetriä pitkällä tikarilla lyödään vatsaan ja terä osuu sisäelimien läpi selkärankaan. Toinen trauma voi syntyä, kun takaa vasemmalta lyödään tikarilla ylhäältä alas olkapäähän. Tikari voi silloin tunkeutua siitä keuhkoihin, mikä tekee myös tästä tappavan iskun. Tutkijat toteavatkin, että vainajan on murhannut voimakas ja tappamisen osaava henkilö. Tällainen voisi olla kokenut taistelija, joka olisi yllättänyt vainajan lähietäisyydeltä.[10]

Mitä tämä kertoo Helmsdorfin vainajasta? Vainaja, ja suvun esi-isät ennen häntä, on onnistunut luomaan asuinseudulleen toimivan yhteisön, jonka elintaso on ollut keskimääräistä korkeampi. Tiedetään tosin, että elintaso tulisi lähitulevaisuudessa vielä nousemaan lisää. Tutkijat ovat varmoja, että hän on ollut seudun ruhtinas. Onko hän ollut hän despootti, joka on salamurhattu? Jos oli, miksi sitten hän on saanut juhlalliset hautajaiset ja mukaansa koruja ja muita hauta-antimia? Tutkijat sanovat, ettei näin todennäköisesti ole ollut laita. Murhaaja on todennäköisesti toiminut pienen ryhmän toimesta ja vainaja haudattiin ystäviensä toimesta. Toinen ajatus on, että hän olisi ollut taistelussa kuollut soturi.[10][1]

Hauta-antimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hauta-antimet piirroksina.

Vainajan mukaan hautaan oli laitettu arvokkaat antimet. [6][11]:

  • kivikirves, materiaalina dioriitti
  • pronssinen laakakirves
  • 2 pronssitikaria, jotka olivat säilyneet huonosti
  • pronssinen taltta
  • painava käsirengas, kultaa
  • spriaalista korvarengasta, kultaa
  • spiraali kaulanauhaan, kultaa
  • 2 vaateneulaa, kultaa
  • kaulanauhassa on ollut myös kuparista ja pronssista valmistettuja helmiä, mutta ne ovat syöpyneet lähes olemattomiin
  • suuri keraaminen ruukku seisoi lattialla
  • haudasta löytyi myös toisen astian sirpaleita

Yhden tikarin pronssi analysoitiin. Siinä oli kuparin joukossa 12,53 % tinaa, mikä on pronssikaudella suuri määrä. Laakakirvella oli tinapitoisuus 11,69 %.[11]

Rautakauden vainaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rautakautisen vainajan pääkallo, jossa on merkkejä pitkäkalloisuudesta.

Hautakummun huipulta löydettiin kaivauksien yhteydessä 0,7 metrin syvyydestä pohjois-etelä-suuntaan maakuoppaan aseteltu luuranko, joka kuului teini-ikäiselle pojalle. Vainaja oli laitettu selälleen, mutta hänen päänsä oli käännetty kohti länttä. Pääkallo oli säilynyt hyvin ja siinä havaittiin pitkäkalloisuutta (dolichocephalie). Vainajan niskan takaa löytyivät hänen hauta-antimensa. Ne olivat keraaminen astia ja pronssirengas. Astia on muodoltaan kaksoiskartiomainen ja kapeakaulainen. Pronssirengas on halkaisijaltaan 10,5 senttimetriä ja se painaa oli 230 grammaa. Hautauksen ajoittaminen oli vaikeaa, mutta se sijoitetaan karkeasti merovingiajalle (400–750 jaa.) eli rautakaudelle.[4]

Vanhemmat hautaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhempien hautausten havainnekuva.
Paasiarkkuhautauksia.

Hautakummun alta löydettiin vielä seitsemän muuta hautausta, jotka ajoitettiin karkeasti ottaen nuorakeraamiseen kauteen. Niistä päällimmäiset sijaitsivat tuhkansekaisessa maakerroksessa. Ensimmäinen vainaja löytyi suoraan hautakammion alapuolelta. Hänet oli asetettu kyljelleen voimakkaaseen kyykkyasentoon (hockerasento). Vainajan pääkallo ja keskivartalon luut ovat säilyneet heikosti. Jalkojen sääriluista voitiin mittaamalla todeta, että vainaja on ollut hyvin pitkä. Hauta-antimina olivat kivikirves ja korvallinen, nuorakuvioilla koristeltu, keraaminen kuppi. Tämän haudan alapuolella, noin 0,40 metriä syvemmällä, oli toinenkin edellistä vielä heikommin säilynyt hauta. Vainajien välissä sijaitsi keraaminen astia, joka on voinut olla kulho tai kuppi.[12]

Tuhkansekaisen maakerroksen alapuolella, lössimaakerroksessa, löytyi kolmas hautaus. Se oli tehty matalaan kuoppaan, johon oli rakennettu paasiarkku. Punaisen hiekkakiven kivilaattoja oli pystytetty kuoppaan muodostamaan arkkumainen rakenne. Vainaja oli aseteltu arkkuun hockerasentoon ja sitten arkku oli peitetty valkoisen hiekkakiven kivilaatoilla. Vainajalle ei oltu annettu hauta-antimia, joten hautauksen ajoitus jäi epävarmaksi.[12][6]

Kaivauksien jälkeen löydettiin lössimaasta vielä kaksi paasiarkkuhautausta, joiden etäisyydet hautakummun keskustasta olivat 11 ja 13 metriä. Molemmat haudat olivat pohjaltaan puolisuunnikkaan muotoiset ja ne oli rakennettu hiekkakivisistä kivilaatoista. Läntinen paasiarkku oli vain metrin pituinen ja sen arvellaan olleen lapsen hauta, mutta siitä ei löytynyt hauta-antimia ja vainajan luut olivat huonosti säilyneet. Itäinen paasiarkku oli yhtä pitkä, mutta tästä haudassa löytyi nyt luita, jotka kuuluivat lapselle. Saman arkun länsiseinällä oli toinen kasa luita, joista yksi oli miehen pääkallo. Hänet oli ilmeisesti istutettu samaan hautaan lapsen kanssa vastakkaiseen seinään istuvaan asentoon. Ainoa hauta-anti oli nuorakeraaminen astia.[5]

Kahdesta lapsihaudasta etelään sijaitsi 0,40–0,5 metriä syvemmälle tehty paasiarkkuhauta. Arkussa oli aikuisen pääkallo yhdessä mahdollisen lapsen luiden kanssa arkun toisessa päässä. Vastakkaisella seinällä sijaitsi kaksi keraamista astiaa, joista toinen oli tyhjä ja toisessa oli poltohautauksen tuhkat. Größler määritti astioiden kuuluneen myöhäiskivikautiseen Bernburgerin kulttuuriin. Hieman itään päin edellisestä paasiarkusta löytyi hieman syvemmältä jäänteet luurangosta, joka oli haudattu istualtaan kasvot kohti itää. Hauta-antimia ei ollut. Hautakummun läheisyydestä tavattiin vielä kaksi muuta nuorakeraamisen aikaista hautausta.[5]

  1. a b Lähde puuttu! Asiat on luettu saksankielisen wikipedian artikkelista de:Fürstengrab von Helmsdorf.
  • Größler, Hermann: Das Fürstengrab im großen Galgenhügel am Paulsschachte bei Helmsdorf (im Mansfelder Seekreise). Jahresschrift für die Vorgeschichte der Vorgeschichte der sächsisch-thüringischen Länder, 1907, 6. vsk, s. 1–87. doi:10.11588/jsmv.1907.0.60529 suoraan tekstiin. (PDF) Viitattu 15.7.2019. (saksaksi)
  1. a b c Seewald, Berthold: Der erste Fürstenmord der Geschichte geschah in Deutschland. Welt, 17.12.2018. Berlini, Saksa: Axel Springer SE. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.7.2019. (saksaksi)
  2. a b c d Größler 1907, s. 1–4
  3. Svizzero, Serge & Tisdell, Clem: The Demise of the Únětice Culture due to the Reduced Availability of Natural Resources for Bronze Production. International Journal of Research in Sociology and Anthropology, 2018, 4. vsk, nro 3, s. 1–14. Sheridan, Wyoming, USA: ARC Publications. doi:/10.20431/2454-8677.0403001 artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 12.7.2019. (englanniksi)
  4. a b c Größler 1907, s. 5–7
  5. a b c Größler 1907, s. 69–87
  6. a b c d e Gimbutas, Marija: Bronze Age cultures in Central and Eastern Europe. Hauge, Alankomaat: Walter de Gruyter, 1965. ISBN 9783111668147 Google-kirja, s. 260–270 (viitattu 14.7.2019). (englanniksi)
  7. a b Größler 1907, s. 13–17
  8. a b Größler 1907, s. 18–23
  9. Schöne, Thomas: Fall gelöst nach 3846 Jahren - schaurige Erkenntnisse zum ältesten Fürstenmord der Welt. Stern Online, 2018. Hamburi, Saksa: Gruner + Jahr. Viitattu = 16.7.2019. (saksaksi)
  10. a b Archäologen weisen ältesten Fürstenmord der Geschichte nach. Spiegle Online, 2018. Hamburi, Saksa: SPIEGEL-Gruppe. lehtiartikkeli. Viitattu 14.7.2019. (saksaksi)
  11. a b Größler 1907, s. 22–38
  12. a b Größler 1907, s. 40–43

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]