Heinolan rintama

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinolan taistelut
Osa Suomen sisällissodan Savon rintamaa
Valkoisia tutkimassa punaisten puolustusasemia Heinolan harjulla.
Valkoisia tutkimassa punaisten puolustusasemia Heinolan harjulla.
Päivämäärä:

helmi–maaliskuu 1918

Paikka:

Heinola

Lopputulos:

punaisten vetäytyminen

Osapuolet

valkoiset

punaiset

Komentajat

Harald Hjalmarson
Alexander Tunzelman von Adlerflug

Erik Sirén
Gösta Sundberg
Hannes Järvimäki

Vahvuudet

200–1 000

650–1 000

Tappiot

53 kaatunutta

n 90 kaatunutta tai teloitettua

Valkoisia Sysmässä ennen ensimmäistä Heinolan taistelua.

Heinolan rintama oli Suomen sisällissodan Savon rintaman rintamalohko, jonka taistelut käytiin helmi–maaliskuussa 1918 Heinolan kaupungin ja Heinolan kirkonkylän alueilla. Taistelut muodostivat Savon rintaman läntisen siiven. Niistä puhutaan toisinaan myös Sysmän rintamana valkoisten tukikohtanaan pitämän Sysmän mukaan.

Heinolan ensimmäinen taistelu käytiin 28. helmikuuta, jolloin valkoiset yrittivät vallata punaisten hallussa ollutta kaupunkia. Punaiset puolestaan valtasivat Lusin 9. maaliskuuta, jonka jälkeen valkoiset ottivat sen takaisin neljä päivää myöhemmin. Heinolan toinen taistelu käytiin 15. maaliskuuta, jolloin valkoiset yrittivät jälleen turhaan vallata Heinolan kaupunkia.[1]

Itä-Uudenmaan suojeluskuntalaisia oli sodan alkupäivinä jäänyt rintamalinjan eteläpuolelle punaisten hallitsemalle alueelle. Valkoisen armeijan ylipäällikkö kenraali C. G. E. Mannerheim päätti lähettää heille apuvoimia, tietämättä, että suojeluskuntalaiset olivat jo 11. helmikuuta käydyn Pellingin taistelun jälkeen vetäytyneet suojaan Porvoon saaristoon. Valkoisten tarkoituksena oli murtautua rintamalinjan läpi Lahden ja Kouvolan välistä kohti Itä-Uuttamaata ja Kymenlaaksoa, ja näin jakaa punaisten hallitsema eteläinen Suomi kahtia. Tehtävä annettiin eversti Harald Hjalmarsonille, joka oli valkoiseen armeijaan vapaaehtoisena liittynyt ruotsalainen upseeri. Hänen alaisuuteensa annettiin noin 700 miestä, jotka oli koottu lähinnä Etelä-Savosta ja Sysmän suunnalta. Yleisesti epäpätevänä pidetty Hjalmarson päätti tehdä hyökkäyksen juuri Heinolan kautta, vaikka punaiset olivat keskittäneet voimiaan juuri sinne.[2]

Punaiset puolestaan yrittivät vallata noin kymmenen kilometriä Heinolan kaupungin pohjoispuolella sijaitsevan Lusin kylän, jonka kautta kulki maantieyhteys Etelä-Savoon ja Keski-Suomeen. Tarkoituksena oli tämän jälkeen edetä Sysmän kautta kohti Jyväskyläa sekä Mäntyharjun kautta Mikkeliin, mutta suunnitelma epäonnistui, kun punaiset eivät saaneet Lusia pysyvästi haltuunsa.[3]

Heinolan ensimmäinen taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinola oli siirtynyt punaisten haltuun 21. helmikuuta, jolloin noin 300 miehen vahvuinen Lahden punakaartin osasto miehitti kaupungin taisteluitta.[2] Valtauksen jälkeen punaiset varustivat puolustusasemiaan kaupunkia ympäröivälle harjulle. Rintamapäällikkönä toimi Heinolan työväenyhdistyksen johtomiehiin kuulunut työmies Erik Sirén.[4] Punaisten joukkoja huollettiin 30 kilometrin päästä Lahdesta, josta uusia miehiä lähetettiin päivittäin rintamalle.[5]

Valkoiset hyökkäsivät Heinolaan ensimmäistä kertaa aamuvarhaisella 28. helmikuuta, jolloin noin 500 miehen vahvuinen Savon ryhmän osasto eteni Heinolan kirkonkylän kautta pohjoisesta kohti kaupunkia.[3] Hyökkäykseen osallistui kolme Sysmän 1. pataljoonan komppaniaa sekä kihlakunnantuomari Martti Eklundin johtama Mikkelin 1. pataljoonan II komppania, jota oli täydennetty Vöyrin sotakoulun miehillä.[6] Valkoiset onnistuivat saavuttamaan punaisten puolustuslinjan, josta ammuttu konekiväärituli kuitenkin pysäytti hyökkäyksen. Hjalmarson lähetti yhden komppanian kiertämään punaisten selustaan Ruotsalaisen järven kautta, mutta sen eteneminen pysähtyi, kun osastoa johtanut ruotsalainen majuri Gustaf Glimstedt kaatui Jyrängönvirran sillalla. Päällikkönsä menettäneet kokemattomat suojeluskuntalaiset joutuivat pakokauhuun ja onnistuivat niukasti välttämään yhteenoton Kurhilasta paikalle saapuneen punaisten apujoukon kanssa. Pimeän tultua Hjalmarsonille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin antaa joukoilleen perääntymiskäsky. Taistelussa kaatui 16 valkoista ja 21 punaista.[2]

Heinolan kaupunki jäi edelleen punaisten haltuun, valkoisten miehittäessä Lusin kylän. Sysmästä Lusiin siirtyneitä valkoisia komensi nyt kapteeni Aarne Uimonen, joka korvasi juopottelusta syytetyn everstiluutnantti August Lindemanin. Kaupungin ja Lusin välissä sijaitsevasta Heinolan kirkonkylästä tuli ei-kenenkään-maata, jonka suuret elintarvikevarastot kiinnostivat molempia osapuolia. Punaiset kävivät 6. maaliskuuta tyhjentämässä varastoja, ja valkoiset puolestaan hakivat kirkonkylästä seuraavana yönä useita tonneja sokeria ja viljaa.[2][7]

Lusin taistelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaiset hyökkäsivät Lusiin 9. maaliskuuta tuhannen miehen voimin Helsingin punakaartiin kuuluneen leipurin Gösta Sundbergin johdolla. Valkoisilla oli kylässä ainoastaan kaksi kapteeni Uimosen johtamaa Sysmän 1. pataljoonan komppaniaa, jotka perääntyivät Onkiniemeen punaisten tykistön tuhottua heidän konekivääriasemiensa vieressä sijainneen myllyn. Punaiset miehittivät Lusin ja veivät suurimman osan valkoisten hankkimista elintarvikkeista takaisin kirkonkylään. Taistelussa kaatui kolme valkoista.[2]

Valkoiset ryhtyivät välittömästi suunnittelemaan kylän takaisinvaltausta. Hjalmarsonin siirryttyä Vaskiveden rintamalle, hyökkäyksen johto annettiin Savon ryhmän esikuntapäällikkönä toimineelle eversti Alexander Tunzelman von Adlerflugille, joka sai komentoonsa Sysmän 1. pataljoonan eli noin tuhat miestä. Rintamapäällikkö Hannes Järvimäen johtamia punaisia oli Lusissa noin 650.[2]

Valkoisten hyökkäysjoukot jaettiin kahteen osastoon, joiden päällikköina toimivat kapteeni Aarne Uimonen sekä aikaisemmin Saksan keisarikunnan armeijassa palvellut korpraali Karl Müller, joka oli värväytynyt valkoiseen armeijaan väittäen olevansa yliluutnantti Karl von Zedtwitz zu Hackenbach. 13. maaliskuuta Müllerin pääjoukko hyökkäsi Mikkelin suunnasta ja Uimosen pienempi osasto Sysmästä. Valkoiset onnistuivat saamaan Lusin haltuunsa iltapäivään mennessä, jonka jälkeen punaiset perääntyivät aluksi Heinolan kirkonkylään ja sieltä edelleen kaupunkiin saakka. Kirkonkylän pohjoispuolella punaisilla oli vastassaan sinne koukannut Uimosen osasto, joka kuitenkin joutui väistymään punaisten tieltä.[2]

Punaisia kerrotaan Lusin toisessa taistelussa kuolleen noin 60, joista osa teloitettiin.[8] Taistelun aikana valkoiset saivat vangiksi myös 27 punaista, jotka suljettiin latoon. Punaisten tykistötuli kuitenkin osui rakennukseen, jolloin osa vangeista, joidenkin lähteiden mukaan jopa kaikki, menehtyi liekkeihin. Valkoisia taistelussa kaatui 12.[2][9]

Valkoisten kuormasto etenemässä Mäntyharjulta kohti Heinolaa.

Heinolan toinen taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoiset miehittivät tyhjäksi jääneen Heinolan kirkonkylän Lusin toista taistelua seuranneena päivänä 14. maaliskuuta, jonka jälkeen Sysmän 1. pataljoona hyökkäsi kaupunkiin heti seuraavana aamuna. Adlerflugin hyökkäyssuunnitelma oli samanlainen kuin Hjalmarsonin pari viikkoa aikaisemmin toteuttama; päähyökkäys tehtiin pohjoisesta ja samanakaisesti toinen osasto koukkasi Ruotsalaisen jään kautta kaupungin eteläpuolelle. Adlerflug sai kuitenkin yöllä sydänkohtauksen ja joutui jäämään hoidettavaksi Heinolan pappilaan. Kun myös kapteeni Uimonen oli sairastunut, jäi hyökkäyksen johto korpraali Müllerille. Aamulla käynnistynyt hyökkäys pysähtyi nopeasti punaisten vahvoihin puolustuslinjoihin, mutta valkoiset eivät pystyneet perääntymään ennen pimeän tuloa. 18 tuntia kestäneen taistelun aikana kaatui 22 valkoista ja viisi punaista.[2] Haavoittuneet punaiset kuljetettiin Lahden kansanopistolle perustettuun sotasairaalaan.[5]

Valkoisten epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen punaiset yrittivät vallata Heinolan kirkonkylän 18. maaliskuuta ja saivat sen lopulta haltuunsa ilman taisteluja kolme päivää myöhemmin. Tämän jälkeen rintamalinja vakiintui kirkonkylän ja Lusin välille kuukauden ajaksi, vaikka valkoiset tekivät vielä yhden pienen hyökkäyksen 9. huhtikuuta.[2][6]

Punaisten vetäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaiset aloittivat Heinolan kaupungin evakuoinnin Lahden taistelun käynnistyttyä 19. huhtikuuta. Se tyhjeni lopullisesti jo seuraavan päivän aikana, jonka jälkeen eversti Georg Londénin joukot ottivat Heinolan kirkonkylän ja kaupungin haltuunsa. Punaisten suunnitelmana oli vetäytyä Vierumäen kautta kohti itää, mutta perääntyminen pysähtyi heidän kohdattuaan Härkälän risteyksessä Kalkkisen suunnasta saapuneen valkoisten osaston. Tämän jälkeen käyty Vierumäen taistelu vaati jopa 200–300 kaatunutta.[3] Sodan jälkiselvittelyjen aikana valkoiset teloittivat Heinolassa 34 punaista tai heidän kannattajaansa.[4]

Heinolan hautausmaalla on punaisten joukkohauta, mutta vainajien lukumäärä tai kuolinpaikka ei ole selvillä.[10] Muistomerkin on tehnyt kivityömies Yrjö Kaikuvuo vuonna 1949. Heinolan hautausmaalla on myös 12:n valkoisen sankarihauta, jonka 1922 paljastetun muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Ilmari Launis.[11]

Lusissa on vuonna 1965 paljastettu valkoisten muistomerkki, jonka muistolaatan on suunnitellut kuvanveistäjä Armas Lähteenkorva.[12] Lusin taisteluissa kaatuneet punaiset on haudattu Tuusjärven rannalle Kiialankankaalle, jossa on myös 1940-luvulla pystytetty muistomerkki.[8]

  1. Toivonen, Seppo: Alustus Lahti 1918 (PDF) Suomen Sotahistoriallisen seuran yleisöseminaari Lahdessa 13.9.2014. Suomen Sotatieteellinen Seura. Arkistoitu 25.12.2015. Viitattu 11.9.2017.
  2. a b c d e f g h i j Muranen, Lauri: Punainen ja valkoinen Asikkala, s. 34–39. Asikkala: Päijät-Häme Oy, 1998. ISBN 951-98044-0-4 Teoksen verkkoversio.
  3. a b c Lappalainen, Jussi T.: Punakaartin sota 2, s. 198–201. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1981. ISBN 951-85907-1-0
  4. a b Heinonen, Jouko: Työväenliikettä Heinolassa kolmella vuosisadalla 1891–2001. Heinola: Heinolan kaupungin sosialidemokraattinen työväenyhdistys, 2001. ISBN 952-91426-6-8
  5. a b Kojonen, Rope: Lahden kansanopisto kapinavuonna 1918 2017. Lahden kansanopisto. Viitattu 11.9.2017.
  6. a b Sisällissodan taistelupaikkakortisto Arkistojen portti. 23.12.2013. Kansallisarkisto. Viitattu 11.9.2017.
  7. Harjula, Mirko: Ryssänupseerit, s. 285. Helsinki: Books on Demand, 2015. ISBN 978-952-28614-2-9
  8. a b Lusi, Heinola Punaisten muistomerkit. 13.6.2017. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 11.9.2017.
  9. Nurmio, Kirsi: Punaiset hyökkäilevät Suomi 80. 1997. Tampereen yliopisto. Viitattu 11.9.2017.
  10. Hautausmaa, Heinola Punaisten muistomerkit. 13.6.2017. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 11.9.2017.
  11. Heinolan hautausmaan opaskartta Heinolan seurakunta. Viitattu 11.9.2017.
  12. Koski, Katriina: Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Lusin kyläkävely 22.9.2012 (PDF) 2012. Maa- ja kotitalousnaiset. Viitattu 11.9.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]