Etnonationalismi

Etnonationalismi eli etninen nationalismi on nationalismin muoto, missä kansakunnat määritellään yhteisen perinnön perusteella, mikä yleensä tarkoittaa yhteistä kieltä, uskontoa ja etnistä perimää.

Etnonationalismi ja valtio

Etnonationalismi on liikehdintänä uhka ei-etnonationalistisen maan poliittiselle vakaudelle, mikä tarkoittaa taipumusta maan hajoamiseen. Etnonationalistinen liikehdintä voidaan nähdä seurauksena valtion epäonnistuneesta politiikasta, jossa valtio ei ole kyennyt siirtämään väestön ensisijaista lojaalisuutta valtiolle, vaan väestön lojaalisuus on kiinnittyneenä valtion sijasta ihmisryhmiin. Etnonationalismi aiheuttaa etnisesti motivoituneita levottomuuksia ei-etnonationalistisissa maissa. Maassa asuvat etniset ryhmät saattavat tyytymättöminä haastaa valtionhallinnon ja kyseenalaistaa sen legitimiteetin. Etnonationalismi voidaankin ymmärtää sekä maita muodostavassa, niiden jatkumista varmistavana että maita hajottavassa merkityksessä.

Vähemmistöetnonationalismi

Tausta

1960-luvulta lähtien monissa maissa on yleistynyt se, että erilaiset, lähinnä kielen perusteella itsensä määrittelevät vähemmistöt korostavat omaa erillistä identiteettiään suhteessa valtaväestön perusteella määritettyyn kansallisvaltion identiteettiin. Toisinaan etnonationalismiin liittyy sosiaalisia ja taloudellisia motiiveja. Vähemmistökansallisuuksien asuinalueet saattavat olla taloudellisesti taantuvia syrjäseutuja tai vähemmistökansallisuuksien edustajat kokevat tulevansa syrjityiksi aluepolitiikassa, työelämässä tai koulutuksessa. Joissakin tapauksessa motiivi voi olla päinvastainen: taloudellisesti kehittyneellä alueella (esimerkiksi Espanjan Kataloniassa) asuva vähemmistökansallisuus haluaa erottautua valtaväestöstä.

Tavoitteet

Etnonationalistisilla liikkeillä on joskus separatistisia tavoitteita, mutta niiden päämäärä voi myös rajoittua oman kielen ja kulttuurin vaalimiseen ja kehittämiseen. Monissa maissa etnonationalistinen separatismi ja kansallisvaltio ovat löytäneet kompromissin erilaisilla autonomiajärjestelyillä. Esimerkkejä tästä ovat Ahvenanmaan, Katalonian ja Skotlannin osittaiset itsehallinto-oikeudet. Tšekkoslovakiassa ja Jugoslaviassa etnonationalismi on kuitenkin 1990-luvulla johtanut eurooppalaisen kansallisvaltion hajoamiseen – ensin mainitussa tapauksessa rauhanomaisesti, jälkimmäisessä erittäin väkivaltaisella tavalla.

Irredentismi

Pääartikkeli: Irredentismi

Kansallisvaltioiden keskinäisten suhteiden kannalta ongelmallisin etnonationalismin muoto liittyy ns. irredentistisiin vähemmistöihin. Irredentistiset vähemmistöt elävät omaan kansallisuuteensa yhdistetyn kansallisvaltion ulkopuolella.

Useimmiten irredentistiset vähemmistöt saavat jonkinlaista tukea, vähintäänkin myötätuntoa, kansallisuuttaan edustavasta kansallisvaltiosta. Tämä on joskus huonontanut valtioiden välisiä suhteita. Irredentistisen vähemmistön kotimaan hallitus ja yleinen mielipide saattavat epäillä vähemmistön lojaalisuutta kotimaalleen. Vähemmistöä tukeva valtio puolestaan saattaa syyttää vähemmistön kotimaata syrjinnästä ja ryhtyä erilaisiin painostustoimenpiteisiin. 1990-luvun Euroopassa diplomaattisia ongelmia on aiheutunut muun muassa Romanian unkarilaisvähemmistön ja Baltian maiden venäläisvähemmistöjen (Viron venäläiset, Latvian venäläiset, Liettuan venäläiset) asemaa koskevista erimielisyyksistä.

Vähemmistöetnonationalismi Euroopassa

Suomessa vähemmistöetnonationalismia esiintyy lähinnä suomenruotsalaisten ja saamelaisten keskuudessa. Muissa Euroopan maissa etnonationalismi on saanut kannatusta muun muassa Britannian kelttiläisillä alueilla, Ranskan kieli- tai murrevähemmistöjen keskuudessa (tunnetuimpina korsikalaiset, baskit ja bretonit) sekä Espanjassa (katalaanit ja baskit). Euroopan maista monikansallisin on Venäjä, jossa valtio on suhtautunut etnonationalistisiin liikkeisiin usein melko kylmäkiskoisesti.

Vähemmistöetnonationalismi Euroopan ulkopuolella

Euroopan ulkopuolella tunnettu esimerkki etnonationalismista on Quebecin ranskankielisen väestön keskuudessa esiintyvä halu itsenäistyä Kanadasta. Etnonationalismi on yleistä myös kehitysmaissa: kolmannen maailman valtiot ovat etnisesti usein hyvin heterogeenisiä.

Vähemmistöetnonationalismi ja väkivalta

Kansallisvaltioiden välisten sotien harvinaistuessa aseelliset konfliktit ovat yhä useammin olleet etnonationalismin sävyttämiä sisällissotia. Tällaisia on käyty varsinkin kolmannessa maailmassa, mutta myös Jugoslavian hajoamissodat sekä ensimmäinen ja toinen Tšetšenian sota Venäjällä ovat esimerkkejä niistä.

Katso myös

• Etninen uskonto
• Musta nationalismi
• Valkoinen nationalismi