Emmi Murto
| Emmi Murto | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. heinäkuuta 1878 Turku |
| Kuollut | 17. joulukuuta 1966 (88 vuotta) |
| Ammatti | opettaja |
| Poliitikko | |
| Puolue | SDP, SSTP |
| Puoliso | Emil Murto (1897–) |
Inga Emilia (Emmi) Murto (o.s. Wirtzen, 17. heinäkuuta 1878 Turku – 17. joulukuuta 1966)[1][2][3] oli suomalainen työväenliikkeen vaikuttaja ja kunnallispoliitikko. Sisällissodan aikana hän toimi Tampereella punaisten hallinnossa ja sai sodan jälkeen valtiorikosoikeudelta kuolemantuomion ainoana naisena.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Turussa syntynyt Murto kävi tyttökoulun, jonka jälkeen hän valmistui kansakoulunopettajaksi. Murto toimi opettajana Punkalaitumella ja Jokioisissa. Solmittuaan avioliiton vuonna 1897 Murto jäi kotiäidiksi, mutta kiinnostui samalla yhteiskunnallisista asioista. Vuonna 1902 hän oli mukana perustamassa Jokioisten työväenyhdistystä.[4] Vuonna 1905 Murto muutti puolisonsa kanssa Tampereelle ja liittyi Tampereen Työväenyhdistyksen naisosastoon. Murto toimi aktiivisesti muun muassa naisten äänioikeuden puolesta. Hän oli myös sosialidemokraattisten piiri- ja kunnallistoimikuntien jäsen.[5]
Sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Murto valittiin Tampereen työväenjärjestöjen johtavaan komiteaan.[6] Hänet nimettiin myös työväestön edustajaksi kaupungin elintarvikelautakuntaan yhdessä Juho Peura ja Vihtori Kannon kanssa. Kesällä syntyneen elintarvikepulan aikana Murto oli perustamassa Tampereelle vähävaraisille tarkoitettuja kunnallisia keittiöitä. Marraskuun 1917 yleislakon aikana Murto valittiin vallankumouskomitean eli Tampereen Työväen Vallankumouksellisen Keskusneuvoston jäseneksi. Lakon aikana Murto vastasi muun muassa varattomille tarkoitetun ruoan jakelusta.[7]
Sisällissodan aikana Murto oli Tampereen työväenjärjestöjen johtavan komitean jäsen sekä kuului punakaartin muonituskomiteaan ja toimi Tampereen naiskaartin toimistopäällikkönä. Muonituskomiteassa hän vastasi muun muassa kaupungin keittiöiden toiminnasta. Murto oli myös punaisten nimittämän 15-henkisen kaupunginvaltuuston jäsen ja toimi maaliskuun lopusta lähtien Tampereen kulkutautisairaalan johtajana.[3][8]
Murto vangittiin Tampereen taistelun yhteydessä 4. huhtikuuta ja sijoitettiin Tampereen vankileirille. Elokuussa hän sai valtiorikosoikeudelta kuolemantuomion. Sisällissodan aikaisen toimintansa ohella Murron todettiin olleen jo aikaisemmin Tampereen pahimpia ”kiihottajia”.[3] Martta Keltamäen muistelmien mukaan hänen syykseen luettiin myös Hanna Malmin Keskustorilla pitämä kiihotuspuhe, jonka pitäjänä Murtoa erehdyksessä pidettiin.[9] Murto oli valtiorikosoikeuden langettamien 555 kuolemaantuomion joukossa ainoa nainen.[10] Asianajaja Väinö Hakkila onnistui kuitenkin viivyttämään tuomion täytäntöönpanoa,[8] ja lopulta valtiorikosylioikeus muutti rangaistuksen 12 vuoden kuritushuonetuomioksi, josta Murto vapautettiin armahduslakien nojalla huhtikuussa 1920.[11]
Sodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapautumisensa jälkeen Murto oli jonkin aikaa mukana Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen toiminnassa, kunnes palasi 1924 SDP:n riveihin.[4][12] Hän oli pitkäaikainen Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen ja hoiti useita luottamustehtäviä. Hän toimi muun muassa Tampereen tyttöjen ammattikoulun johtokunnan puheenjohtajana sekä kuului Osuusliike Voiman hallintoneuvostoon.[5] Murron harrastuksiin kuului esperanto ja vuonna 1921 hän oli perustamassa Tampereen Työväen Esperantoseura Antaŭenia.[13]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Murron puoliso oli kansanedustaja Emil Murto, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1897. Pariskunnalla oli kaksi lasta.[3] Heidän poikansa Eino Eemil Murto (s. 1899) opiskeli klassillisessa lyseossa ja toimi sisällissodan aikana kansliatehtävissä Tampereen punakaartin piiriesikunnassa. Hän sai 10 vuoden kuritushuonetuomion.[14]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tampereen seurakuntayhtymä: Murto Inga Emilia, Kalevankankaan hautausmaa, Tampere, alue 00, kortteli 031, rivi 05, paikka 00017 hautahaku.fi. Viitattu 28.11.2022.
- ↑ Murto Inga Emilia, hautakuva: albumissa Tampere, Kalevankankaan hautausmaa osio 31 (vaatii kirjautumisen) suomenkirkkojajahautausmaita.fi. Viitattu 28.11.2022.
- ↑ a b c d Murto, Inga Emilia – Valtiorikosylioikeuden akti (14342) Valtiorikosylioikeuden aktit. 4.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 14.3.2021.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Emmi Murto 50-vuotias. Toveritar, 1.8.1928, nro 15, s. 11. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.3.2021.
- ↑ a b Emmi Murto 60 vuotias. Kansan Lehti, 16.7.1938, nro 161, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.3.2021.
- ↑ Tampereen tapahtumat. Kansan Lehti, 18.3.1917, nro 65, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.3.2021.
- ↑ Kestinen, Kimmo: Voima, valta ja nälkä : Tampereen elintarvetoimikunnan ja työläiskuluttajien suhde vuodesta 1915 sisällissodan puhkeamiseen, s. 58–59, 78–79, 120. (Pro gradu -tutkielma) Tampere: Tampereen yliopisto, 2015. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ a b Lepola, Lauri: Rohkeat punatytöt Tampereella 1918, s. 161. Tampere: Maaseudun maisema- ja kulttuuriperinne, 2013. ISBN 978-952-93264-4-0
- ↑ Keltamäki, Martta: Martta Keltamäen (o.s. Koivunen) muistelmia Tampereen vankileiriltä (PDF) 1977. Punainen Pispala. Viitattu 14.3.2021.
- ↑ Näre, Sari: Helsinki veressä : naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa, s. 161. Helsinki: Tammi, 2018. ISBN 978-951-31950-9-0
- ↑ Toveri Emmi Murto vapaana. Vapaa Sana, 7.4.1920, nro 43, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.3.2021.
- ↑ Aatsinki, Ulla: ”Vasemmistolainen vaihtoehto”, Hirmuvallan huolena vankilat ja tuonela : luokka, liike ja yhteiskunta 1918–1944. Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla 2, s. 103. Tampere: Tampere University Press, 2007. ISBN 978-951-44698-7-9
- ↑ Hämäläinen, Veli: Esperanto Pirkanmaalla : Esperantoseura Antaǔen r.y. 75-vuotiskirja, s. 17. Tampere: Esperantoseura Antaǔen, 1996. ISBN 952-90751-9-7 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Murto, Eino Emil – Valtiorikosylioikeuden akti (22104) Valtiorikosylioikeuden aktit. 27.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 17.3.2021.