Emetofobia

Emetofobia tarkoittaa kohtuutonta ja järjenvastaista oksentamisen (kreik. εμετός, emetós) pelkoa. Emetofobia voi ilmetä monin eri tavoin: henkilö voi pelätä vain omaa oksentamistaan, muiden oksentamista, oksentamista muiden nähden, jolloin mukana voi olla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, tai pelko voi liittyä pelkästään tarttuvaan oksennustautiin. Toiset pelkäävät eniten pahoinvointia, toisille pelottavimpia ovat oksentamisen äänet, oksennuksen haju tai itse oksennuksen näkeminen, jotkut pelkäävät kaikkea oksentamiseen liittyvää ja pelko voi rajoittaa jokapäiväistä elämää paljonkin. Usein taustalla on pelko kontrollin menettämisestä, ikävät muistot lapsuuden mahataudeista tai muu traumaattinen kokemus. Aina fobian syy ei kuitenkaan ole selvillä, etenkään jos pelko on alkanut hyvin varhaisessa iässä.

Emetofobia voi puhjeta missä iässä tahansa, mutta hyvin usein pelko alkaa jo lapsuudessa, tavallisesti 6–10 vuoden iässä. [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Toisinaan pelko lievenee tai katoaa iän myötä, mutta joskus fobia jatkuu aikuisiälle asti ja saattaa myös muuttua vaikeammaksi. Pelko voi myös alkaa vasta aikuisena esimerkiksi rajun mahataudin seurauksena.

Yleisyys

Emetofobian yleisyyttä ei ilmeisesti ole koskaan tarkemmin tutkittu, mutta joidenkin tilastojen mukaan se on jopa viidenneksi yleisin fobia [2] ja yleisempi naisilla kuin miehillä. Usein emetofobiaan liittyy muitakin oireita kuten masennusta, paniikkihäiriötä ja hygieniaan liittyviä pakko-oireita sekä syömiseen liittyviä ongelmia, jolloin oireilua usein virheellisesti luullaan jonkinlaiseksi syömishäiriöksi. Emetofoobikko ei kuitenkaan ole huolissaan painonsa noususta kuten esimerkiksi anorektikko vaan välttää ruokamyrkytyksen tai pahoinvoinnin pelossa tiettyjä ruoka-aineita. [3]

Oireet

Kuten muihinkin fobioihin, myös emetofobiaan liittyy voimakasta välttämiskäyttäytymistä. Emetofoobikko välttelee tilanteita ja asioita, jotka voivat aiheuttaa oksentamista, tai paikkoja, joissa joku toinen saattaa oksentaa. Hän ei esimerkiksi uskalla käyttää alkoholia tai mennä ravintolaan, jossa muut juovat, mennä huvipuistoon, matkustaa laivalla tai lentokoneella tai käyttää lääkkeitä, joiden sivuvaikutuksena voi olla pahoinvointia. Bussissa tai luentosalissa hän valitsee istumapaikan läheltä ovea siltä varalta, että hän alkaa voida pahoin tai joku muu oksentaa. Vatsatautiepidemioiden aikaan foobikko on usein tavallistakin ahdistuneempi, ja jos joku lähipiirissä sairastuu vatsatautiin, foobikko saattaa tartunnan pelossa paastota päiväkausia ja vältellä kyseistä henkilöä pitkään. Moni naispuolinen emetofoobikko pelkää raskauspahoinvointia eikä uskalla hankkia lapsia, tai jos hänellä on lapsia, hän pelkää jatkuvasti näiden sairastuvan mahatautiin ja saattaa olla jopa kykenemätön hoitamaan oksentavaa lasta. Foobikko saattaa olla liioitellun tarkka hygienian suhteen: pesee ja desinifioi jatkuvasti käsiään, varoo koskemasta ruokaansa tai esimerkiksi ovenkahvoihin käsillään, ei uskalla syödä ulkona, desinfioi kotiaan yms. Kaupassa hän selvittää huolellisesti ruoka-aineiden päiväykset ja heittää pois ruokia, jos on vähänkään epävarma niiden tuoreudesta. Emetofobiaan liittyy usein myös lähes taikauskon omaisia ajatuksia: foobikko ei esimerkiksi pysty käyttämään vaatekappaletta, joka hänellä oli yllään kun hän viimeksi oksensi, tai hän esimerkiksi välttää sanomasta ääneen sanaa "oksennus", ettei vahingossa "manaisi" sitä tulemaan.

Toisinaan emetofoobikolla saattaa olla psykosomaattisia vatsavaivoja: hän usein tarkkailee vointiaan lakkaamatta ja tulkitsee kaikki vähäisetkin vatsatuntemukset mahataudiksi. Moni emetofoobikko kuitenkin oksentaa äärimmäisen harvoin; viimeisestä kerrasta saattaa olla useita vuosia, jopa vuosikymmeniä. Jotkut oppivat hallitsemaan kehoaan niin, että eivät enää "osaa" oksentaa. On tapauksia, joissa foobikko on yrittänyt parantua fobiastaan nauttimalla jotain oksettavaa ainetta ja saanut kovia vatsakipuja, mutta oksennus ei ole tullut. [4]

Hoito

Emetofobian parantaminen voi olla vaikeaa, sillä usein fobioiden hoidossa käytetään altistushoitoa, jolloin foobikko joutuu vähitellen lähestymään pelkonsa kohdetta. Jos pelko kohdistuu vain toisten ihmisten oksentamiseen, foobikko voi katsella esimerkiksi kuvia tai videoita, joissa muut oksentavat. Toisinaan fobia paranee vasta, kun foobikko itse oksentaa, mutta joissain tapauksissa se saattaa vain pahentaa pelkoa. Potilaalta vaaditaan siis suurta motivaatiota parantua, ja terapeutilla on oltava paitsi tietoa ja kokemusta, myös kärsivällisyyttä olla painostamatta foobikkoa etenemään liian nopeasti. Kognitiivista terapiaa käytetään usein fobioiden hoitoon. Jotkut ovat kokeilleet myös esimerkiksi hypnoosihoitoa tai NLP-terapiaa.

Katso myös

• Fobia
• Oksentaminen
• Emetofilia

Aiheesta muualla

• International Emetophobia Society (englanniksi)
• Svensk Mötesplats För Emetofober (ruotsiksi)
• Elämää emetofobian kanssa (tietokirja)