Eisaku Satō
| Eisaku Satō | |
|---|---|
| 佐藤榮作 | |
 |
|
| Japanin pääministeri | |
|
9. marraskuuta 1964 – 7. heinäkuuta 1972
|
|
| Monarkki | Hirohito |
| Edeltäjä | Hayato Ikeda |
| Seuraaja | Kakuei Tanaka |
| Kansainvälisen kaupan ja teollisuuden ministeri | |
|
1961–1962
|
|
| Valtiovarainministeri | |
|
1958–1960
|
|
| Edeltäjä | Hisato Ichimada |
| Seuraaja | Mikio Mizuta |
| Rakennusministeri | |
|
1952–1953
|
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. maaliskuuta 1901 Tabuse, Japani |
| Kuollut | 3. kesäkuuta 1975 (74 vuotta) Tokio, Japani |
| Puoliso | Hiroko Satō |
| Tiedot | |
| Puolue |
liberaalipuolue Japanin liberaalidemokraattinen puolue |
| Kunnianosoitukset |
 Nobelin rauhanpalkinto (1974) |
 Nimikirjoitus |
|
Eisaku Satō (jap. 佐藤榮作, Satō Eisaku, 27. maaliskuuta 1901 Tabuse, Japani – 3. kesäkuuta 1975 Tokio, Japani) oli japanilainen poliitikko, joka toimi kolmesti Japanin pääministerinä vuosina 1964–1972. Lisäksi hän toimi useissa muissa ministerin ja apulaisministerin tehtävissä ennen pääministerikauttaan. Japani solmi hänen pääministeriaikanaan ystävyyssopimuksia useiden Tyynenmeren maiden kanssa. Satō saikin 1974 kansainvälisestä rauhantyöstään Nobelin rauhanpalkinnon, jonka hän jakoi Seán MacBriden kanssa. Satōn valinta Nobelin palkinnon saajaksi herätti myös laajaa kritiikkiä.
Nuoruus, opiskelu ja perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Satō syntyi 1901 Yamaguchin prefektuurissa samuraisukuun kuuluvaan perheeseen. Hänen isoisoisänsä oli kuulunut liikkeeseen, joka syöksi 1868 Tokugawa-shōgunaatin pois Japanin johdosta. Tämän jälkeen Meiji-restauraatiota seuranneina vuosina Yamaguchin prefektuurista oli tullut monia Japanin johtohahmoja. Eisakun veljetkin toimivat huomattavissa tehtävissä: Ichirō oli amiraali ja Nobusuke Kishi pääministeri.[1]
Satō aloitti 1921 opinnot Tokion keisarillisessa yliopistossa. Hänen pääaineensa oli saksalainen oikeustiede, ja hän valmistui 1924. Satō meni 1926 naimisiin Hirokon kanssa, ja he saivat kaksi lasta, Ryutaron ja Shinjin.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Virkamiehestä poliitikoksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmistumisensa jälkeen Satō aloitti rautatieministeriön palveluksessa.[3] Hän nousi hiljalleen yhä korkeampiin asemiin, ja hänet nimitettiin ennen toista maailmansotaa autoviraston johtoon. Hän kuitenkin joutui pian riitoihin erään ministerin kanssa ja sai alennuksen. Satō säästyikin todennäköisesti sodan jälkeisestä puhdistuksesta siksi, ettei hän ollut sodan aikana merkittävässä asemassa. Sodan jälkeen aiemmin hallinnut eliitti joutui sivuun, ja uusi pääministeri Shigeru Yoshida pyrki kokoamaan uskollisia seuraajia entisistä byrokraateista. Satō sai 1948 Yoshidalta paikan hallituksen sihteeristön johdosta, ja seuraavana vuonna hänet valittiin Japanin parlamenttiin.[1] Samana vuonna hän oli liittynyt liberaalipuolueeseen.[3]
Satōsta tuli 1952 rakennusministeri, mutta hän jätti tehtävän seuraavana vuonna, kun hänestä tuli liberaalipuolueen johtohenkilöitä.[3] Satō joutui 1954 syytteisiin ministerikauden tapahtumista, ja häntä syytettiin lahjusten ottamisesta laivanrakennusyrityksiltä. Yoshida puuttui tilanteeseen, eikä Satō lopulta joutunut koskaan oikeuden eteen.[1] Kun liberaalipuolue yhdistettiin 1955 demokraattisen puolueen kanssa, Satōsta tuli heti uuden liberaalidemokraattisen puolueen johtohahmoja.[3]
Satōn veljestä Nobusuke Kishistä tuli pääministeri 1957, ja Satō itse oli veljensä hallituksessa valtiovarainministerinä.[1] Hayato Ikeda korvasi 1960 Kishin, mutta Satō jatkoi edelleen hallituksessa.[3] Hän oli kansainvälisen kaupan ja teollisuuden ministeri 1961–1962, ja vuodet 1963–1964 hän toimi apulaisministerinä eri tehtävissä. Hänen vastuullaan olivat Hokkaidōn alueen kehittäminen, tiede ja tekniikka sekä Tokion olympialaiset.[2]
Pääministeriksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satō hävisi 1964 Ikedalle taistelun puolueensa puheenjohtajuudesta. Ikeda joutui kuitenkin vetäytymään myöhemmin samana vuonna sekä pääministerin että puheenjohtajan tehtävästä syövän takia,[1] ja parlamentti valitsi marraskuussa 1964 Satōn Ikedan korvaajaksi. Pääministerikaudellaan Satō pyrki jatkamaan Japanin taloudellista kasvua ja parantamaan suhteita muihin Aasian maihin. Vaikka Kiinan-kauppa kasvoi hänen aikanaan, Kiinassa ei kuitenkaan pidetty Japanin Taiwanin-politiikasta eikä sen Yhdysvalloille antamasta tuesta Vietnamin sodan aikana.[3]
Yksi Satōn suurimpia haasteita oli yliopistojen levottomuudet, jotka laajenivat lähes jokaiseen yliopistoon. Satō otti tiukan linjan levottomuuksien suhteen, ja hallitus määräsi, että opetusministeriö voisi ottaa haltuun yliopiston, jossa epäjärjestys jatkuisi yli yhdeksän kuukautta. Tiukka linja hyödynsi todennäköisesti Satōn puoluetta vaaleissa.[1]
Satō ja Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon sopivat 1969 Ryūkyūsaarten palautuksesta Japanille ja kaikkien ydinaseiden poistamisesta alueelta. Satōa kritisoitiin siitä, että hän antoi Yhdysvaltain armeijan jäädä Okinawalle, vaikka saari siirtyikin Japanin haltuun. Yhdysvaltain kanssa Satō joutui ongelmiin, kun Japanin ja Yhdysvaltain välisen kaupassa Japani alkoi jäädä selvästi voitolle.[3] Nixon devalvoi elokuussa 1971 dollarin ja näin pyrki vaikuttamaan kauppaan. Japanissa pidettiin näitä toimia epäsuotuisina.[4] Satō pyrki tämän jälkeen etsimään uusia kauppakumppaneita Euroopasta ja Neuvostoliitosta. Satō erosi kesäkuussa 1972.[3]
Nobel-palkinto ja viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Satō jakoi 1974 Seán MacBriden kanssa Nobelin rauhanpalkinnon.[3] Hän sai sen sovintopolitiikastaan, jonka ansiosta hän pyrki tasapainottamaan tilannetta Tyynenmeren alueella. Lisäksi palkinnon perusteluissa mainittiin, että Satōn aikana Japani allekirjoitti ydinsulkusopimuksen.[5] Nobel-komitean mukaan Satō painotti politiikassaan rauhanomaisia keinoja, ja hänen aikanaan Japani pystyi parantamaan suhteitaan useimpiin Tyynenmeren maihin.[6] Satōn valinta herätti laajaa kritiikkiä.[7] Kriitikot muistuttivat, että Satō oli ollut alkujaan ydinsulkusopimusta vastaan, sillä se asetti ydinaseettomat valtiot epätasa-arvoiseen asemaan. Lisäksi Satō oli sallinut ydinaseita kuljettaneiden yhdysvaltalaisten sotalaivojen ankkuroitua Japanin satamiin.[8]
Satō kuoli Tokiossa 1975.[1] Hän sai vakavan sydänkohtauksen lounastaessaan tokiolaisessa ravintolassa eikä tullut enää tajuihinsa.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Abrams, Irwin: The Nobel Peace Prize and the Laureates. Nantucket: Science History Publications, 2001. ISBN 0-88135-388-4 Google-kirjat (viitattu 14.9.2012). (englanniksi)
- Frängsmyr, Tore & Abrams, Irwin: Nobel Lectures in Peace. Singapore: World Scientific Publishing, 1997. ISBN 981-02-1178-3 Google-kirjat (viitattu 14.9.2012). (englanniksi)
- Gale Encyclopedia of Biography. The Gale Group, Inc, 2006. Answers (viitattu 14.9.2012). (englanniksi)
- Satō Eisaku Encyclopædia Britannica. 2012. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 14.9.2012. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Gale Encyclopedia of Biography.
- ↑ a b Eisaku Sato: Biography Nobelprize.org. Nobel Media AB. Viitattu 14.9.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Encyclopædia Britannica.
- ↑ Grenville, J. A. S.: A History of the World: From the 20th to the 21st Century, s. 651. Oxon: Routledge, 2005. ISBN 0-415-28955-6 Google-kirjat (viitattu 14.9.2012). (englanniksi)
- ↑ Frängsmyr & Abrams, s. 61.
- ↑ Frängsmyr & Abrams, s. 66.
- ↑ Frängsmyr & Abrams, s. 59.
- ↑ a b Abrams, s. 227.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eisaku Satō Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||
