Eino Altis

Eino Altis (istumassa) linnoitustöissä vuonna 1940.

Eino Johannes Altis (5. tammikuuta 1900 Hongonjoki – kadonnut 1944/1945 Sztutowo, Puola) oli suomalainen työmies, jonka viranomaiset luovuttivat natsi-Saksan salaiselle poliisille Gestapolle vuonna 1942. Elokuussa 1944 Altis päätyi Puolassa toimineelle Stutthofin keskitysleirille, jossa hänet ilmeisesti murhattiin.

Elämä

Varhaiset vuodet

Honkajoen Hongon kylässä syntyneen Eino Altiksen vanhemmat olivat Juho Altis (1870–1926) ja Vilhelmiina Seppälä (1867–1936). Perheeseen kuului myös kolme muuta poikaa Jalmari (1894–1979), Viljami (1898–1943) ja Lennart (1907–1978), joista Jalmari oli äidin ensimmäisestä avioliitosta. Eino Altis työskenteli 12-vuotiaaksi saakka kotitorpassaan, jonka jälkeen hän oli paimenena, hevosmiehenä ja renkinä. Sisällissodan käynnistyessä Altis työskenteli renkinä Siikaisten Sammissa, mistä hän joutui valkoisten joukkoihin hevosmieheksi Satakunnan rintamalle. Asevelvollisuutensa Altis suoritti laivastossa vuosina 1921–1922, jonka jälkeen hän teki muun muassa metsä- ja uittotöitä.

Eino Altis ei osallistunut politiikkaan, mutta veljeksistä Jalmari ja Viljami olivat aktiivisesti mukana kommunistien maanalaisessa toiminnassa Porissa. Jatkosodan aikana Viljami oli komennettuna rangaistuspataljoonaan ja kuoli myöhemmin Koverin keskitysleirillä.

Vuonna 1926 Eino Altis muutti siirtolaiseksi Kanadaan, josta hän talouslaman johdosta vuonna 1931 siirtyi Neuvostoliittoon. Altis oli jäsenenä poliittisia vankeja avustaneessa Kansainvälinen Punainen Apu -järjestössä sekä asevoimien reservejä kouluttaneessa Osoaviahim-järjestössä. Kertomuksensa mukaan hän ei liittynyt niihin itse, vaan jäsenmaksu pidätettiin palkasta.

Paluu Suomeen

Elokuussa 1934 Altis kyllästyi Neuvostoliiton oloihin ja palasi salaa Suomeen. Altis joutui pidätetyksi ja lokakuussa hän sai Viipurin hovioikeudelta 2 vuoden 6 kuukauden tuomion valtiopetoksen valmistelusta. Syynä oli Altiksen jäsenyys Punaisessa Avussa, joka tuki myös Suomessa vangittuja kommunisteja. Tämän vuoksi Alttiin katsottiin osallistuneen Suomen hallitusmuodon ja yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen tähtäävään toimintaan. Hänet määrättiin myös menettämään kansalaisluottamuksensa kuudeksi vuodeksi. Altis suoritti tuomionsa Sukevan varavankilaassa, josta hän vapautui ehdonalaiseen helmikuussa 1937.

Vapauduttuaan Altis muutti veljensä Lennartin luokse Isojoen Kodesjärvelle, jossa hän työskenteli sekalaisissa töissä. Talvisodan sytyttyä Altis määrättiin astumaan palvelukseen. Hän ei osallistunut taisteluihin, vaan oli Rakennuspataljoona 4:n mukana linnoitustöissä huhtikuun 1940 loppuun saakka. Altis otettiin palvelukseen ja hänelle annettiin myös sotilaspassi huolimatta siitä, että hän oli edelleen ilman kansalaisluottamusta. Palveluksesta palattuaan Altis asettui jälleen veljensä luokse Isojoelle.

Katoaminen

Tammikuussa 1941 Altis oli hevosineen puunajossa ja varasti kahdesti heiniä talollinen Juho Vanhapaaston suulista Honkajoen Paaston kylästä. Poliisit seurasivat Alttiin jälkiä ja tavoittivat hänet Kankaanpään Luomajärveltä. Helmikuussa 1941 Kankaanpään välikäräjät tuomitsi Alttiin 11 kuukauden vankeusrangistukseen, vaikka Vanhapaasto oli luopunut vaatimuksistaan saatuaan häneltä korvauksen heinistä. Turun lääninvankilassa tuomiotaan odottanut Altis lähetettiin Pelson varavankilaan, josta hänellä oli mahdollisuus päästä ehdolliseen vapauteen syyskuussa. Elokuussa vankila sai Honkajoen kirkkoherralta E. Järviseltä kirkonkirjan otteen, johon Altis oli merkitty Neuvostoliiton kansalaiseksi. Sen mukaan Altis oli ottanut kansalaisuuden tammikuussa 1936, vaikka hän tuolloin oli suorittamassa edellistä tuomiotaan Sukevassa. Altis oli Sukevan kirjoihin merkitty Suomen kansalaiseksi, eikä hän myöskään olisi Neuvostoliiton kansalaisena voinut astua palvelukseen talvisodassa.

Saamiensa tietojen perusteella vankilaviranomaiset muuttivat Alttiin statuksen valtiorikosvangista vankeusvangiksi ja merkitsivät hänet Neuvostoliiton kansalaiseksi, jonka jälkeen hänet siirrettiin Konnunsuon varavankilaan. Lokakuussa vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja A. P. Arvelo kehotti vankilan johtokuntaa harkitsemaan Altiin ehdonalaisen epäämistä, koska hän vankikorttinsa mukaan oli ulkomaan kansalainen, eikä oleskeluluvasta ollut tietoa. Altis määrättiin kärsimään rangaistuksensa loppuun ja vapautettiin 19. tammikuuta 1942. Vankilan merkintöjen mukaan Altis lähetettiin tuolloin Joutsenon nimismiehen pakeille jatkotoimenpiteitä varten. Tämän jälkeen Alttiin olinpaikka on tuntematon, kunnes hänestä löytyy merkintä Helsingin lääninvankilan tiedoista elokuussa 1942.

Jalmari Alttiin vuonna 1968 Kansan Uutisissa julkaistun kirjoituksen mukaan Helsingin lääninvankilan johtaja Hannes Konttinen oli vastannut omaisten tiedusteluun marraskuussa 1942. Konttisen mukaan Eino Altis siirrettiin Helsingin poliisilaitokselle 28. elokuuta 1942 ja poistettiin maasta. Suomen viranomaiset luovuttivat samana päivänä Tallinnan Gestapolle 270 henkilöä ja Jalmari Altis epäili veljensä olleen heidän joukossaan. Kirjoituksen jälkeen toimittaja Hilkka Ahmala penkoi tapausta ja sai selville, että Valpon sodanaikaisen päällikön Arno Anthonin oikeudenkäynnin yhteydessä vuonna 1947 tuli esille luettelo, joka oli koottu Valpon hävittämättä jääneistä papereista. Sen mukaan Eino Altis ja 76 ulkomaiden kansalaista oli luovutettu Gestapolle 28. elokuuta 1942. Alttiin kohtaloa tutkinut kirjailija Elina Sana on löytänyt hänestä seuraavan merkinnän 31. elokuuta 1944 Stutthoffin keskitysleirille Virosta tuotujen vankien luettelosta. Alttiin henkilökorttia ei kuitenkaan ole löytynyt keskitysleirin arkistosta. Stutthoffiin saapumisen jälkeen Eino Alttiin kohtalo on tuntematon.