Brest-Litovskin rauha

Brest-Litovskin rauha
Brest-Litovskin rauhansopimuksen asiakirja
Allekirjoitettu	3. maaliskuuta 1918
Allekirjoituspaikka	Brest-Litovsk, Ukraina
Kielet	bulgaria, saksa, unkari, venäjä, turkki
Osapuolet
Infobox OK

Brest-Litovskin rauha oli 3. maaliskuuta 1918 Brest-Litovskin kaupungissa solmittu rauhansopimus keskusvaltojen Saksan, Itävalta-Unkarin, Bulgarian ja Osmanien valtakunnan sekä ympärysvaltojen puolella olleen Neuvosto-Venäjän välillä, joka päätti ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. Venäjällä muutamaa kuukautta aiemmin valtaan nousseet bolševikit ryhtyivät rauhanneuvotteluihin tilanteessa, jossa Venäjä oli jo pitkään ollut pahasti tappiolla Saksalle. Rauhansopimuksessa suuri osa Venäjän valtakunnan läntisistä alueista luovutettiin saksalaisille. Saksa taas pystyi rauhansopimuksen ansiosta irrottamaan joukkoja itärintamalta siirtääkseen ne länsirintamalle.

Brest-Litovskin rauhansopimus laadittiin neuvostovenäläisen Lev Trotskin, saksalaisen Richard von Kühlmannin ja itävaltalaisen Ottokar Czerninin johdolla. Neuvosto-Venäjä irtisanoi sopimuksen jo vuoden 1918 marraskuussa, kun Saksa oli allekirjoittanut aselevon muiden ympärysvaltojen kanssa.

Brest-Litovskin rauhansopimuksen rajat

Bolševikkien rauhandekreetti käynnistää rauhanpyrkimykset

Saksalaiset upseerit tervehtivät Lev Trotskin johtamaa valtuuskuntaa Brest-Litovskissa 1917

Venäjän 7. marraskuuta 1917 alkaneen bolševikkien vallankaappauksen johdosta alkoi vallan kaapannut kansankomissaarien neuvosto etsiä mahdollisuuksia rauhaan Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa julistettuaan 8. marraskuuta 1917 dekreetit rauhasta ja maasta.

Alustava aselepo Neuvosto-Venäjän ja Saksan välillä oli alkanut 5. joulukuuta 1917 ja varsinainen aseleposopimus solmittiin 16. joulukuuta saksalaisten itärintaman esikunnassa Brest-Litovskissa. Rauhanneuvottelut alkoivat 22. joulukuuta 1917 Brest-Litovskissa. Neuvosto-Venäjä ei ollut valmis saksalaisten vaatimuksiin, vaan se kannatti rauhaa vain sodan lopettamisella ilman rajamuutoksia tai sotakorvauksia, mikä olisi säilyttänyt sotaa edeltäneen vuoden 1914 tilanteen Venäjän eduksi.

Ukrainaan julistetun kansantasavallan pääsihteeristö totesi 9. joulukuuta 1917, että Ukraina omasta rintamastaan vastaavana on kansainvälisissä asioissa itsenäinen ja sen tulee saada osallistua kaikkiin Ukrainan kansan etua koskeviin kansainvälisiin kokouksiin. Pääsihteeristö kuitenkin jäi odottamaan Ententen eli lähinnä Ison-Britannian ja Ranskan itsenäisyystunnustusta, mutta myös Ukrainan kansantasavallan valtuuskunta lähetettiin Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin.

Ranska tai Britannia eivät toiveista huolimatta kuitenkaan tunnustaneet Ukrainan itsenäisyyttä, koska ne kannattivat Neuvosto-Venäjää vastaan taistelevia Venäjän valkoisia armeijoita, jotka puolestaan olivat valmiita jatkamaan taistelua myös keskusvaltoja vastaan ympärysvaltojen rinnalla.

Ranskan sotilasasiamies J. Tabuilt ja Britannian Odessan konsuli D. Bagge kuitenkin ilmoittivat tulleensa nimitetyiksi komissaareiksi Ukrainan tasavaltaa koskevissa asioissa.

Saksalaisten vaatimukset ja Ukrainan itsenäisyys johtavat neuvottelujen katkaisemiseen

Saksa vaati Venäjältä haltuunsa kolmessa Puolan jaossa päätynyttä osaa Puolasta, Liettuaa ja osaa Valko-Venäjästä sekä Viroa ja liittolaiselleen Ottomaanien valtakunnalle (Turkille) georgialaista Batumia, Ardahania ja Karsia, mitkä Venäjä oli valloittanut siltä aikaisemmin. Lisäksi Saksa pyrki edistämään Suomen itsenäisyyden tunnustamista, mutta se ei halunnut tehdä asiasta neuvotteluissa ongelmaa. Saksa tosin vakuutteli suomalaisille vaativansa asiaa venäläisiltä.

Rauhansopimusneuvottelujen yhtenä kohteena oli myös Ukraina. Saksa tunnusti 9. helmikuuta 1918 Ukrainan itsenäisyyden solmimalla tämän kanssa rauhansopimuksen, jolloin saksalaisten tavoite Ukrainan irrottamiseksi mahdolliseksi protektoraatiksi Venäjästä muodollisesti itsenäisenä valtiona oli toteutumassa. Ukrainan kansantasavalta oli julistautunut Venäjästä itsenäiseksi tasavallaksi 22. tammikuuta 1918.

Neuvostovenäläiset neuvottelijat pitivät kohtuuttomina saksalaisten vaatimuksia, jotka sisälsivät Ukrainan itsenäisyyden ja käytännössä sen ajautumisen Saksan vaikutuspiiriin. Neuvosto-Venäjän puolelta neuvotteluja johtanut ulkoasiainkansankomissaari Lev Trotski katkaisi neuvottelut 10. helmikuuta 1918, jolloin tilanne jäi pelkästään vallinneen aselevon ja aselepolinjan varaan. Näin Neuvosto-Venäjä uskoi välttävänsä tai siirtävänsä saksalaisten rauhansopimusvaatimuksia.

Saksalaiset hyökkäävät ja punakaartit järjestetään työläisten ja talonpoikien puna-armeijaksi

Neuvosto-Venäjän kieltäytyminen vaatimusten toteuttamisesta ei saksalaisia tyydyttänyt, vaan he alkoivat tehostaa vaatimuksiaan käynnistämällä hyökkäyksen kohti Petrogradia (Pietaria) Latvian ja Viron kautta 18. helmikuuta 1918.

Koko Latvia joutui kokonaan saksalaisten haltuun 22. helmikuuta 1918. Hyökkäyksen pelästyttämänä kansankomissaarien neuvosto järjesti vapaaehtoiset punakaartit työväen ja talonpoikien puna-armeijaksi 23. helmikuuta 1918, minkä johtoon puolustuskansankomissaariksi tuli Brest-Litovskin neuvotteluihin osallistunut ulkoasiankansankomissaari Lev Trotski. Neuvosto-Venäjän hallitus koki etenevän hyökkäyksen vaaralliseksi Petrogradissa ja siirtyi Moskovaan.

Latviasta saksalaisten hyökkäys jatkui Viroon, joka käytti hyväkseen venäläisten vetäytymisen ja saksalaisten tulon julistautumalla itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Saksalaiset valtasivat Tarton 24. helmikuuta, Tallinnan 25. helmikuuta ja Narvan 4. maaliskuuta. Viron itsenäisyysjulistus laadittiin Pärnussa 23. helmikuuta venäläisten lähdettyä ja 24. helmikuuta aloitti Tallinnassa virolainen hallitus, joka seuraavana päivänä joutui katoamaan saksalaisten tulon vuoksi.

Saksalaiset eivät kuitenkaan tunnustaneet Viron itsenäisyyttä, vaan pyrkivät muodostamaan Baltian maista yhden saksalaismyönteisen valtion protektoraatikseen. Viro jäi Saksan miehittämäksi marraskuuhun 1918, jolloin Saksa solmi aselevon 11. marraskuuta 1918 ympärysvaltojen kanssa.

Neuvosto-Venäjä taipuu saksalaisten ehtoihin uhan edessä

Saksa rohkaisee Venäjän reuna-alueita itsenäistymään

Pelätessään saksalaisten tuhoavan Venäjän vallankumouksen alkoi neuvostohallitus olla valmis rauhaan Saksan kanssa raskain ehdoin. Paitsi Suomen, Neuvosto-Venäjä oli menettänyt toistaiseksi Ukrainan Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen aselevon aikana Ukrainan julistauduttua itsenäiseksi ja Saksan tunnustettua sen itsenäisyyden, kun taas Liivinmaa ja Viro menetettiin vasta saksalaisten hyökkäyksen käynnistyttyä.

Varmistaakseen asemaansa Ukrainassa Saksan ja Itävalta-Unkarin joukot etenivät hyökkäyksen aikana myös itsenäiseksi tunnustetun Ukrainan länsi- ja keskiosiin estääkseen Venäjän mahdolliset vastatoimet uutta Kiovassa valtaansa pitävää Ukrainan kansantasavaltaa vastaan. Ukrainan itsenäisyys Venäjästä oli tarpeen Saksalle elintarvikehuollon parantamiseksi Britannian saartamassa sotataloudessa.

Kevään 1918 aikana Venäjän keisarikunnalle aiemmin kuuluneissa reuna-alueissa tapahtui keisarilliselle Saksalle myönteisten valtiomuodostelmien synty – osaksi jo ennen Brest-Litovskin rauhansopimusta. Syntyi saksalaisen ruhtinaan johtama Liettuan kuningaskunta ja Baltian herttuakunta sekä Suomen kuningaskuntahanke.

Pääartikkeli: Liettuan kuningaskuntahanke

Pääartikkeli: Baltian eli Kuurinmaata, Liivinmaata ja Viroa koskeva herttuakuntahanke

Pääartikkeli: Suomen kuningaskuntahanke

Neuvosto-Venäjän sisäinen linjaerimielisyys

3. maaliskuuta 1918 solmitun rauhan ehdot olivat raskaammat Neuvosto-Venäjälle kuin ennen saksalaisten ja itävaltalais-unkarilaisten hyökkäystä vaaditut rauhanehdot. Heti rauhan solmimisen jälkeen ehdottivat eserrät N. I. Buharinille ja vasemmistobolševikeille, että Vladimir Lenin pitäisi vapauttaa kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan tehtävästä. Tämä kieltäytyi ajatuksesta. Sen sijaan Vladimir Lenin vastusti ajatusta syyttäen Nikolai Buharinia, Lomovia, Moisei Uritskia jne. siitä, että uudet rauhanehdot ovat aikaisemmin tarjottuja heikommat.

Trotskilaisen maailmanvallankumouksen esteet

Ristiriita leniniläisten ja trotskilaisten välillä on siinä, että jälkimmäiset katsoivat Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa solmittavan rauhan aiheuttavan sen, ettei maailmanvallankumous toteudu maailmanlaajuisen imperialismin vastapainoksi. Näin ollen vallankumouksen tulosten vakauttamiseksi jouduttiin teorian tasolla luopumaan maailmanvallankumouksen ajatuksesta muun muassa Saksan työväenliikkeen avulla. Myöhemmin sama ristiriita näkyi trotskilaisten suhtautumisessa sosialismi yhdessä maassa -ajatukseen, minkä piti olla mahdollinen siksi, että Neuvosto-Venäjällä oli suuret luonnonvarat, mikä teki sen monia muita maita riippumattomammaksi ulkomaankaupan hintavaihteluista, ja siis maailmanmarkkinahinnoista. Vallankumouksen leviämismahdollisuus Keski-Eurooppaan menetettiin spartakistien kapinan tultua kukistetuksi 1919 Saksassa ja Neuvosto-Venäjän hävittyä taistelun Varsovasta 1920 Puolan tasavaltaa vastaan. Kuitenkaan trotskilaiset eivät luopuneet ajatuksestaan, mikä johti ristiriitaan 1920-luvun lopulle tultaessa stalinistien kanssa.

Vasemmistoeserrät eroavat kansankomissaarien neuvostosta

14. maaliskuuta Neuvosto-Venäjä ratifioi rauhan. Vasemmistoeserrät vastustivat rauhaa ja erosivat kansankomissaarien neuvostosta joidenkin tietojen mukaan kuitenkin vasta 16. maaliskuuta.

Venäjä sitoutuu lopettamaan tukensa Suomen punaisille

Venäjä sitoutui poistamaan venäläiset joukot ja punakaartit Suomesta, sekä lopettamaan kaikenlaisen agitaation ja propagandan, joka oli suunnattu Suomen hallitusta ja julkisia instituutioita vastaan. Työmies-lehti julkaisi sopimuksen Suomea koskevan artiklan 7. maaliskuuta 1918. Rauhansopimuksen 6. Artiklan laivastoehtoja toimeenpantiin erillisellä Hangon sopimuksella 3. huhtikuuta 1918. Leninin hyväksymänä Brest-Litovskin rauhansopimus vei pohjan sosialistien vallankumoukselta Suomessa ja merkitsi lopun alkua punaisille sisällissodassa.

Ympärysvaltojen interventio Venäjällä alkaa

Hyökkäyksen aikana myös ne, jotka eivät kannattaneet Petrogradissa lokakuun vallankumousta, valmistautuivat kaupungin puolustamiseen saksalaisilta. Näin ollen lokakuun vallankumouksen puolustamisena saksalaisiakin vastaan alkanut taistelu alkoi saada laajempaa kansallista luonnetta. Myös Britannia valmistautui saksalaisten etenemiseen Petrogradiin laskemalla maihin 170 sotilasta Murmanskiin. Tämä oli Britannian Pohjois-Venäjällä toteutuneen läsnäolon alku, mistä kehkeytyi myöhemmin interventiojoukko ja muun muassa Muurmannin legioona sekä maihinnousu Arkangeliin.

Brest-Litovskin rauhassa Neuvosto-Venäjä joutui tunnustamaan Ukrainan ja Georgian (ennen Gruusia) itsenäisyydet, sitoutumaan vetämään joukkonsa 31. joulukuuta 1917 tunnustamastaan Suomesta, sekä luopumaan Saksan hyväksi Venäjän hallussa pitämistä Puolan osista, Virosta, Liettuasta ja Latviasta, osasta Valko-Venäjää sekä Ardahanista, georgialaisesta Batumista ja Karsista Ottomaanien valtakunnan hyväksi.

Vironmaan ja Liivinmaan kuvernementit jäivät Saksan haltuun toistaiseksi.

Suomessa Brest-Litovskin rauhan seurauksena Saksan strateginen asema Itämerellä vahvistui niin paljon, että Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti tukeutui Saksaan eikä maassa vallan kaapannut kansanvaltuuskunta voinut enää luottaa saavansa merkittävää tukea bolševikeilta vallankumousyrityksen loppuun viemiseksi. Kansanvaltuuskunnan johdossa Oskari Tokoi alkoi maaliskuussa 1918 lähentyä ympärysvaltoja päätyen lopulta Muurmannin legioonan johtoon.

Neuvosto-Venäjän suoritettavaksi tulevat sotakorvaukset vahvistettiin erillisellä sopimuksella myöhemmin 27. elokuuta 1918 Berliinissä. Tällä sopimuksella Neuvosto-Venäjä tunnusti Vironmaan ja Liivinmaan kuvernementtien siirtymisen Saksalle pysyvästi.

Verrattuna ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen tilanteeseen 1914 Venäjä oli menettänyt 1/3 väestöstään, 1/3 maatalousmaastaan ja 3/4 teollisuudestaan.

Brest-Litovskin rauhansopimus julistettiin rauenneeksi 11. marraskuuta 1918 allekirjoitetun, ensimmäisen maailmansodan päättäneen Compiègnen aselevon yhteydessä. Itsenäisen Viron hallitus saattoi aloittaa toimintansa.

Neuvosto-Venäjä irtisanoo sopimuksen ja itsenäisyyssodat alkavat

Neuvosto-Venäjä hyödynsi tilanteen ja sanoi 13. marraskuuta 1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksen irti. Saksa alkoi vetäytyä Baltiasta ja Neuvosto-Venäjä saattoi jälleen alkaa yrittää ottaa takaisin menettämiään alueita taistelemalla vallankumouksen tukemisen nimissä itsenäisyysliikkeitä ja samalla länsivaltojen ja Japanin rinnalla taistelevia, Venäjän yhtenäisyyttä kannattavia valkoisia interventiojoukkoja vastaan.

Japanilaiset olivat nousseet maihin pienin joukoin Port Arthurissa huhtikuussa 1918 turvatakseen Japanin alamaisia. Myöhemmin Kaukoidässä saman tekivät myös britit.

20. marraskuuta 1918 nimitettiin Viron hallituksen pää- ja sotaministeriksi Konstantin Päts.

Neuvosto-Venäjä ja Weimarin Saksa löytävät toisensa Rapallossa

Virallisesti Brest-Litovskin rauhansopimuksen sisältämät aluesiirrot ja sotakorvaukset mitätöitiin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken Rapallon sopimuksella 16. huhtikuuta 1922 ja Lev Trotskia ulkoasiainkansankomissaarina seuranneen Georgi Tšitšerinin ja Saksan ulkoministeri Walther Rathenaun kesken 10. huhtikuuta 1922 Genovassa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta Venäjän keisarikunnan aikaisia saatavia velkovien maiden kanssa. Rapallon rauhan salaisessa lisäpöytäkirjassa 29. huhtikuuta 1922 sovittiin lisäksi Weimarin Saksan ja Neuvosto-Venäjän kesken lisäksi siitä, että Saksa voi harjoittaa siltä Versailles’n rauhansopimuksen kieltämää sotilaallista toimintaa Venäjällä. Näin Venäjästä tuli jälleen Brest-Litovskin rauhansopimuksen jälkeen Saksan liittolainen, mitä kesti kansallissosialistien valtaannousuun saakka ja Tšekkoslovakian jakamisen sekä Espanjan sisällissodan jälkeen uudelleen 23. elokuuta 1939 Saksan hyökkäystä Puolaan tukeneella Molotov-Ribbentrop-sopimuksella.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brest-Litovskin rauha Wikimedia Commonsissa

• Eino Palola : Unohtunut rauhansopimus. Brest-Litovskin varjo nykyaikaan, Helsingin Sanomat, 03.01.1939, nro 2, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot