Rapallon sopimus
Rapallon sopimus solmittiin 16. huhtikuuta 1922 Venäjän ja Saksan kesken. Sen allekirjoitti Saksan ulkoasiainministeri Walther Rathenau ja Neuvosto-Venäjän ulkoasiainkansankomissaari Georgi Vasiljevitš Tšitšerin. Tämä Genovan konferenssin aikana solmittu sopimus loi neuvosto-Venäjän ja Saksan välille diplomaattisuhteet, jotka olivat katkenneet 13. marraskuuta 1918. Tuolloin kun Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan oli Neuvosto-Venäjä julistanut Brest-Litovskin rauhansopimuksen mitättömäksi ja pyrkinyt hankkimaan takaisin siinä menetettyjä alueita Ukrainassa, Puolassa ja Baltiassa etenemällä sitä mukaa kun itävaltaunkarilaiset ja saksalaiset vetäytyivät.
Sopimusta laajennettiin Berliinissä 5. marraskuuta 1922 koskemaan myös Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Kaukasian sosialistisia neuvostotasavaltoja. Lisäpöytäkirjan allekirjoitti Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan puolesta sen Berliinin suurlähettiläs Nikolaus Krestinski, muiden neuvostotasavaltojen puolesta Ukrainan toimeenpanevan keskuskomitean jäsen Waldemar Aussem ja Saksan puolesta alivaltiosihteeri von Maltzan.
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sopimuksella maailmansodan hävinnyt Saksa sekä sisällissodan ja intervention kärsinyt Neuvosto-Venäjä murtautuvat diplomaattisesta eristäytyneisyydestään. Samalla luotiin perusta sille, että Saksa saattoi Versailles’n rauhansopimuksen vastaisesti kehittää siltä kiellettyjä asejärjestelmiä Neuvostoliiton alueella. Vaikka sopimus ei sisältänyt täsmennyksiä yhteistyön laadusta, se johti konkreettiseen sotilaalliseen yhteistyöhön, joka hyödytti molempia osapuolia. Saksan teknisten asiantuntijoiden johdolla sekä venäläisellä työvoimalla ja raaka-aineilla puna-armeija valmisti ensimmäiset panssarivaununsa ja taistelulentokoneensa. Lentokoneita valmistui yhteistuotantona vuosittain noin 300, joista puna-armeija sai 60.
Rapallon sopimuksen pohjalta Krestinski ja Stresemann allekirjoittivat 24. huhtikuuta 1926 vielä Berliinin sopimuksenkin, mikä sisälsi Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho. S. 189-190. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5
- Torbacke, Jarl: Ensimmäinen ja toinen maailmansota, s. 131. (2. painos) Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-13623-2
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sopimuksen teksti kansainliiton englanninkielisinä käännöksinä (Arkistoitu – Internet Archive)