Aristarkhos Samothrakelainen
| Aristarkhos Samothrakelainen | |
|---|---|
| Ἀρίσταρχος ὁ Σαμόθραξ | |
 Aristarkhos Samothrakelainen kuvattuna Jean-Auguste-Dominique Ingresin maalauksessa Homeroksen apoteoosi, 1827. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | n. 217/216 eaa. Samothrake |
| Kuollut | n. 145/144 eaa. Kypros |
| Ammatti | grammaatikko |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Aikakausi | hellenistinen kausi |
| Tyylilajit | grammatiikka |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Aristarkhos Samothrakelainen (m.kreik. Ἀρίσταρχος ὁ Σαμόθραξ, Aristarkhos ho Samothraks, lat. Aristarchus Samothracenus; n. 217/216–145/144 eaa.) oli antiikin kreikkalainen grammaatikko, joka eli hellenistisellä kaudella ja oli kotoisin Samothrakesta. Hän on koko antiikin ajan merkittävimpiä grammaatikkoja, ja vaikutusvaltaisin oppinut erityisesti homeerisen runouden alalla. Silti hänen tuotannostaan tiedetään vain vähän, sillä hänen teoksensa eivät ole säilyneet nykyaikaan.[1][2][3]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aristarkhos oli kotoisin Samothraken kaupungista samannimiseltä saarelta, ja sai koulutuksensa Aleksandrian Museionissa, jossa hänen opettajanaan toimi Aristofanes Byzantionlainen. Ptolemaios IV (hallitsi 221–204 eaa.) antoi Aristarkhoksen tehtäväksi poikansa Ptolemaios Epifaneen opettamisen. Myös Ptolemaios Fyskon kuului hänen oppilaisiinsa.[3][4] Myöhemmin Aristarkhos perusti oman grammatiikan ja tekstikritiikin koulukuntansa. Vuodesta 153 eaa. hän toimi Aleksandrian kirjaston johtajana.[1][3]
Aristarkhoksesta tuli aikansa merkittävin grammaatikko opettajansa Aristofaneen sekä kilpakumppaninsa, Pergamonin koulua johtaneen Krates Malloslaisen ohella. Usein häneen viitataan antiikin lähteissä näistä suurimpana (ὁ γραμματικώτατος, ho grammatikōtatos) ja ”grammaatikkojen päänä” (ὁ κορυφαῖος τῶν γραμματικῶν, ho koryfaios tōn grammatikōn). Aristarkhos omisti koko elämänsä grammatiikalle ja tekstikritiikille, päämääränään selittää kreikkalaisten runoilijoiden tuotantoa sekä muodostaa näiden teoksista oikeelliset tekstilaitokset. Hänen tutkimuksensa kattoivat grammatiikan koko alan niin laajasti kuin termi antiikin aikana ymmärrettiin. Yhdessä suurten aikalaistensa kanssa hän oli ensimmäisiä, jotka muodostivat kreikan kieliopille tiukat säännöt.[3]
Ptolemaios Fyskonin eli Ptolemaios VIII:n (faaraona 170–116 eaa.) hallituskaudella tutkijoita ja filosofeja kohdeltiin Aleksandriassa huonosti, ja siksi Aristarkhos, joka oli tuolloin jo vanha, siirtyi Egyptistä Kyprokselle. Hänen kerrotaan kuolleen siellä 72-vuotiaana näännyttämällä itsensä tarkoituksella, sillä hän kärsi parantumattomasta turvotuksesta.[3]
Aristarkhoksella oli kaksi poikaa, Aristagoras ja Aristarkhos nuorempi, jotka olivat myös grammaatikkoja. Kumpikaan ei kuitenkaan noussut isänsä tasolle.[3] Aristarkhoksen grammatiikan ja tekstikritiikin koulukunta toimi pitkään Aleksandriassa ja sittemmin myös Roomassa.[1][3] Hänen lukuisista seuraajistaan käytettiin nimitystä aristarkhoslaiset (οἱ Ἀριστάρχειοι, hoi Aristarkheioi, οἱ ἀπ̓ Ἀριστάρχου, hoi ap' Aristarkhū).[3]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aristarkhoksen teokset voidaan jakaa kolmeen osaan: laitokset Homeroksen Iliaasta ja Odysseiasta sekä Hesiodoksen, Pindaroksen, Arkhilokhoksen, Alkaioksen ja Anakreonin runoudesta; lukuisat kommentaarit näistä runoilijoista sekä myös Aiskhyloksen, Sofokleen, Aristofaneen, Ionin ja Herodotoksen tuotannosta; sekä tekstikriittiset tutkielmat erityisesti homeerisista ongelmista.[1][3]
Suda laittaa Aristarkhoksen nimiin yli 800 kommentaaria (ὑπομνήματα, hypomnēmata), vaikkakin jotkut ovat päätelleet eräästä Horatiuksen skoliastin ilmaisusta, ettei hän muka olisi kirjoittanut mitään.[3][5] Kommentaarien lisäksi antiikin lähteissä mainitaan teos Analogiasta (Περὶ ἀναλογίας, Peri analogias), josta on säilynyt vain joitakin katkelmia. Krates hyökkäsi sitä vastaan teoksessaan Anomaliasta (Περί ἀνωμαλίας, Peri anōmalias).[3][6]
Kaikki Aristarkhoksen teokset ovat kadonneet lukuun ottamatta joitakin lyhyitä katkelmia, jotka ovat säilyneet hänen käsittelemiensä runoilijoiden teoksiin liitetyissä skolioissa.[2][3] Nämä katkelmat eivät kuitenkaan antaisi juurikaan kuvaa Aristarkhoksen tuotteliaisuudesta, suurista tiedoista ja hänen tiukoista tekstikriittisistä periaatteistaan, elleivät Eustathios ja Homeroksen venetsialainen skolia, joka sisältyy Iliaan kuuluisimpaan käsikirjoitukseen Venetus A (editio princeps: de Villoison, Venetsia, 1788, fol.), olisi säilyttäneet häneltä tarpeeksi laajoja katkelmia, että niistä saa hyvän kuvan hänen tekstikritiikkinsä ansioista.[3]
Aristarkhos pyrki palauttamaan Homeroksen eeposten tekstin niiden alkuperäiseen tekstimuotoon, ja poistamaan niistä huolellisesti kaikki myöhemmät lisäykset, muutokset ja virheet. Hän merkitsi epäperäisiksi katsomansa säkeet obeloksella ja erityisen kauniina pitämänsä säkeet asteriskilla. Nykyisin katsotaan, että Homeroksen eeposten nykyaikaan säilynyt teksti sekä eeposten jakaminen 24 lauluun ovat peräisin Aristarkhokselta. Tämä tarkoittaa sitä, että Aristarkhoksen tuottamista tekstilaitoksista tuli kaikkien myöhempien laitosten perusta. Aristarkhos kiinnitti suurta huomiota tekstin metriseen oikeellisuuteen. Hänen sanotaan lisänneen Homeroksen ja eräiden muiden runoilijoiden tekstiin ensimmäisenä aksentit, joiden keksiminen laitetaan Aristofaneen nimiin.[3]
Aristarkhos pyrki myös selittämään ja tulkitsemaan homeerista runoutta, ja tässä hänen ansionsa olivat yhtä suuret kuin tekstikritiikissä. Hänen selityksensä eivät rajoittuneet pelkästään sanoihin ja lauseisiin, vaan ulottuivat myös muun muassa mytologiaan ja maantieteeseen. Lisäksi hän käsitteli runojen sommittelua ja rakennetta. Aristarkhos vastusti Homeroksen eeposten allegorista tulkintatapaa, joka sai alkunsa hänen aikoihinsa ja josta myöhempinä vuosisatoina tuli hyvin suosittua. Aristarkhos ei vaikuta koskaan epäilleen Homeroksen historiallisuutta ja hänen nimiinsä laitettujen eeposten hyvin vanhaa alkuperää.[3]
Francesca Schironi katsoo, että Aristarkhos perusti Homerosta koskevan työnsä kolmeen periaatteeseen: Homeros ei tehnyt virheitä, hänen teoksensa ovat sisäisesti ristiriidattomia, ja hän oli Iliaan ja Odysseian ainoa kirjoittaja. Sen lisäksi Aristarkhoksen metodologia perustui homeeristen runojen perusteelliseen tuntemiseen ja tarkkaan lukemiseen, kontekstuaalisen tiedon hyödyntämiseen sekä ajatukseen, että homeeriset eepokset muodostavat ikään kuin itsensä selittävän mikrokosmoksen. Schironin mukaan kaikki, mitä Aristarkhos sanoi eepoksista, seuraa suoraan näistä periaatteista, vaikka niitä ei suoraan kuvatakaan hänen teostensa säilyneissä katkelmissa.[2]
Aristarkhoksen tekemän tekstilaitoksen arvostus näkyy siinä, että monet muut grammaatikot, kuten Kallistratos, Aristonikos, Didymos Khalkenteros ja Ptolemaios Askalonlainen, kirjoittivat siitä erillisiä teoksia. Homeroksen myöhemmät ediittorit ovat usein pyrkineet enemmässä tai vähemmässä määrin palauttamaan Aristarkhoksen tekstimuodon.[3] Homeroksen skoliasti sanoo, että Aristarkhos tuli asettaa muiden kriitikoiden edelle silloinkin, kun nämä olivat oikeassa.[3][7] Panaitios kutsui Aristarkhosta näkijäksi (μάντις, mantis), millä hän halusi sanoa, että tämä osui aina taidokkaasti oikeaan kritiikissään ja selityksissään.[3][8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Aristarchus of Samothrace Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.1.2022.
- ↑ a b c Dickey, Eleanor: Review: Francesca Schironi, The Best of the Grammarians: Aristarchus of Samothrace on the Iliad Bryn Mawr Classical Review. Viitattu 10.1.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Smith, William: ”Aristarchus”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 2.71.
- ↑ Skolia Horatiuksen Epodeihin 2.1.257.
- ↑ Aulus Gellius: Attikan öitä 2.25.
- ↑ Skolia Homeroksen Iliaaseen 4.235.
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 14.634.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Schironi, Francesca: The Best of the Grammarians: Aristarchus of Samothrace on the Iliad. Ann Arbor: University of Michigan Press, 2018. ISBN 9780472130764