Vehkakasvit
| Vehkakasvit | |
|---|---|
 Suovehkan (Calla palustris) kukintoja |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Alismatales |
| Heimo: |
Vehkakasvit Araceae Juss. |
| Alaheimot | |
|
|
| Katso myös | |
Vehkakasvit (Araceae) on kasviheimo, jonka useimmat lajit voi tunnistaa erityisen muotoisesta vehkamaisesta kukinnosta, jossa varsinaiset kukat muodostavat tiiviin tähkän, jota suojaa yksipuolinen suuri suojuslehti. Heimoon kuuluu yli 3700 lajia, jotka jaetaan 107 sukuun. Useimmat niistä elävät tropiikissa, ja monia käytetään huonekasveina. Muutaman lajin hedelmiä käytetään tropiikissa myös ravinnoksi.[2]
Angiosperm Phylogeny Group siirsi molekyylibiologisten tutkimusten jälkeen myös limaskat (Lemna) tähän heimoon.[1]
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vehkakasvit ovat ulkoasultaan melko vaihtelevia. Eräät ovat vapaana veden pinnalla kelluvia, pääosa maahan juurtuneita ja juurakollisia; pystyjuurakko on toisilla mukulamainen. Varret ovat joko pystykasvuisia tai rentoja ja köynnöstäviä. Lehdet ovat jakautuneet kahteen osaan: vahvaksi valeruodiksi ja leveäksi lavaksi. Lavassa on vahva (vale)keskisuoni, ja pikkusuonet ovat poikittaisia ja muodostavat verkkomaisen suonituksen. Valeruodin kanta on levinnyt korvakemaisiksi ulokkeiksi; harvoin siinä on kieleke eli ligula. [3]
Kukinto on vanallinen, sen suojuslehti hyvin kehittynyt ja usein värikäs. Itse kukinto on tiheän tähkämäinen puikelo (spadix), ja siinä on runsaasti perättömiä, esilehdettömiä ja kaksi- tai kolmilukuisia kukkia. Kun ulompia kehälehtiä on kolme, niistä keskimmäinen on varrenpuoleinen eli adaksiaalinen. Yleensä kehälehdet ovat erillisiä toisistaan. Ponnet avautuvat kukan keskustasta poispäin. Siitepölyhiukkasessa on ekteksiinikerros. Emilehdet ovat tyvestään rakkomaisia, ja sisus on eritteen täyttämä. Vartalo on lyhyt. Sikiäimen siemenaiheet ovat vaihtelevissa määrin kuljetussolukkoa vailla. Hedelmä on marja. Siemenkuori on monisolukerroksinen. Sirkka- eli alkeislehti on yhteyttämätön. Peruskromosomiluku vehkakasveilla on x = 6. [3]
Anatomiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juuren hypodermi eli sisäketto on dimorfinen. Siiviläputkien plastideissa on vararavintona sekä proteiinia että tärkkelystä. Valeruodin johtojänteet ovat hajallaan. [3]
Alaheimot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vehkakasvisukuja tunnetaan 117, ja niissä on yhteensä 4095 lajia. Alaheimoja erotetaan kahdeksan.[3]
| Araceae |
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Gymnostachydoideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaheimossa on vain yksi laji: Gymnostachys anceps, joka kasvaa Itä-Australiassa. Sen lehdet sijaitsevat kahdessa rivissä eivätkä ole ruodillisia, vaan tasasoukkia, silposuonisia ja laidoilta pienihampaisia. Kukinto on haarainen ja suojuslehti (spatha) puuttuu. Kukat ovat 2-lukuisia. Heteenponsien rakojen yläpuolella on ponnen puoliskojen muodostama kärki. Sikiäin on 1-lehtinen, luotti erittämätön. Emilehdessä on yksi 1-kalvoinen siemenaihe sikiäimen kärjessä. Siemenessä on runsas, vihreä ja tärkkelystä sisältävä endospermi (ravintovarasto). Myös alkio on vihreä. Lajin kromosomiluku on n=12.[3]
Orontioideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaheimoon kuuluu kolme sukua (keltapuikelot Orontium, majavankaalit Lysichiton ja haisuhuput Symplocarpus), joissa on yhteensä kuusi lajia. Ne kasvavat Itä-Aasian lauhkeissa osissa ja Pohjois-Amerikan itäosissa. Lehtiasento on kierteinen, lehdet muodoltaan soikeita. Kukinnon suojus on kookas ja terälehtimäinen, harvoin se puuttuu. Kukat ovat 2–3-lukuisia. Sikiäin on yleensä kehänalainen. Kussakin emilehdessä on 1–2 siemenaihetta enemmän tai vähemmän pohjaan kiinnittyneinä. Siemenaihe on 2-kalvoinen ja ulompi kalvo eli integumentti on paksu (22+ solukerrosta). Siemenen endospermi on niukka tai puuttuu kokonaan. Alaheimon kasvien kromosomiluku n = 13–15.[3][4]
Lemnoideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].JPG)
Alaheimo on monissa kasvisysteemeissä tunnettu aiemmin limaskakasvien (Lemnaceae) heimona. Siinä on viisi sukua ja 37 lajia, joita tavataan ympäri maapallon seisovissa sisävesissä. Limaskakasvit ovat varrettomia ja kelluvia, joskus jopa juurettomia vesikasveja. Vesielämään sopeutumisesta kertoo mm. putkiloiden puuttuminen kuljetussolukosta. Sekovarsimaisessa versossa, jossa ei voi tehdä eroa varren ja lehtien välillä, on vain yksi suoni. Kukinto on surkastunut, eikä puikeloa voi erottaa. Kukissa ei ole kehälehtiä, heteitä on yksi tai kaksi, emilehtiä yksi. Emin luotti on suppilomainen. Emilehdessä on 1–7 siemenaihetta. Hedelmä on eräänlainen pähkylä. Kromosomiluku n = 10 ja limaskakasveilla esiintyy paljon polyploidiaa ja dysploidiaa.[3]
Tämän alaheimon suvut ovat pistelimaskat tai täplälimaskat (Landoltia), limaskat (Lemna), isolimaskat (Spirodela), vesilinssit (Wolffia) ja Wolffiella.[5][4]
Pothoideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaheimossa on neljä sukua ja 900 lajia. Siihen kuuluvat mm. koko vehkakasvien runsaslajisin suku flamingokukat (Anthurium), jossa on 825 lajia, sekä suku Pothos, jossa on 70 lajia. Muut suvut ovat pieniä. Alaheimon kasveja tavataan trooppisesta Amerikasta, Madagaskarista Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan ulottuvalla alueella, Malaijien saaristossa ja Koillis-Australiassa.[3]
Alaheimon kasvien kukinnon suojuslehti (spatha) ei sulje sisäänsä puikeloa ja on vaihtelevissa määrin taipunut. Kukat ovat 2–3-lukuisia. Sikiäimessä on yksi tai kaksi siemenaihetta pohja- tai laitaistukassa. Spatha on jäljellä vielä hedelmävaiheessakin. Siemenen endospermi on tärkkelyspitoinen tai puuttuu. Kromosomiluku n = (10) 12 (14–15).[3]
Tämän alaheimon sukuja ovat flamingokukat (Anthurium), Pedicellarum, Pothoidium ja Pothos.[5]
Monsteroideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaheimo käsittää 12 sukua (mm. peikonlehdet ja viirivehkat ja 360 lajia, jotka ovat levinneet trooppiseen Aasiaan, Tyynenmeren saarille, Etelä-Amerikkaan ja vähemmässä määrin Afrikkaan.[3]
Monsteroideae-vehkakasvit ovat ulkoasultaan vaihtelevia, joukossa on jokunen päällyskasvikin. Kukat ovat 2–3-lukuisia, kehälehdet usein puuttuvat. Kussakin emilehdessä on 1–4, harvoin paljon siemenaiheita usein pohjaistukassa. Spatha karisee hedelmäasteella. Hedelmän sisus usein limainen, ja siemenissä on endospermi tai se puuttuu. Kromosomiluku n = 12, 14, 15, 21; ryhmässä on paljon polyploidiaa; tavallinen luku on n = 30.[3]
Tämän alaheimon suvut ovat Alloschemone, Amydrium, Anadendrum, kultaköynnökset (Epipremnum), Heteropsis, Holochlamys, peikonlehdet (Monstera), neulavehkat (Rhaphidophora), Rhodospatha, Scindapsus (hopeaköynnös), viirivehkat (Spathiphyllum) ja Stenospermation.[5][4]
Lasioideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaheimossa on kymmenen sukua, jotka käsittävät yhteensä 58 lajia, jotka ovat kotoisin Intiasta, Kaakkois-Aasiasta ja Tyynenmeren saarilta; yksi suku (Lasimorpha) kasvaa Afrikassa.[3]
Kasvit ovat mukulallisia tai juurakollisia, maalla kasvavia tai pohjaan juurtuneita vesikasveja. Usein ne ovat eri tavoin okaisia. Kasveissa on maitiaisputkia. Lehtien valeruoti on pitkä, käsnäinen, piikkinen tai kirkkaan värinen; vaihtelevissa määrin ruodin kärjessä on taive. Kukinnon kukat avautuvat ensin kärjestä avautumisen jatkuessa tyveä kohti. Kukka voi joskus olla kehätön. Emilehtiä on yksi tai monta (jopa 16), jolloin ne ovat kasvaneet yhteen. Kussakin sikiäimen lokerossa on yksi tai harvemmin useita siemenaiheita. Kromosomiluku on alaheimossa n = 13.[3]
Tämän alaheimon suvut ovat Anaphyllopsis, Anaphyllum, Cyrtosperma, Dracontioides, Dracontium, Lasia, Lasimorpha, Podolasia, Pycnospatha ja Urospatha.[5]
Zamioculcadoideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaheimo on itäafrikkalainen sisältäen kolme sukua ja 21 lajia. Viime aikoina on suosituksi huonekasviksi tullut siihen kuuluva palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia), jolla on kerrannaiset lehdet. Tavallisesti alaheimon kasveilla on kuitenkin yksinkertaiset lehdet. Kukat ovat yksineuvoisia, ja hedekukissa on jäljellä emin jäänne. Emikukkien sikiäin muodostuu kahdesta yhteen kasvaneesta emilehdestä. Sikiäimessä on kaksi siemenaihetta aksile-tyyppisessä keski-istukassa. Kromosomiluku n = (14) 17.[3]
Tämän heimon suvut ovat Gonatopus, Stylochaeton ja palmuvehkat (Zamioculcas).[5][4]
Aroideae
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aroideae on vehkakasvialaheimoista suurin, siinä on 68 sukua ja 2305 lajia. Useat suvuista ovat runsaslajisia (vrt sukujen luettelo alla). Alaheimon levinneisyys on pääasiassa trooppinen, lauhkealla ja viileällä vyöhykkeellä kasvavat munkinhuput (Arum) ja suovehka (Calla palustris).[3]
Aroideae-vehkakasvit ovat ulkonäöltään vaihtelevanlaisia. Maitiaisputket ovat haarattomia mutta väliseinällisiä ja joskus yhteydessä toisiinsa (anastomoosisia); joskus ne puuttuvat. Lehdet ovat kierteisasentoisia, hyvin vaihtelevia muodoltaan. Puikelon kukat ovat kehättömiä ja yksineuvoisia. Hedekukissa heteet ovat tavallisesti kasvaneet yhteen, ja niissä on jäljellä surkastuneen emiön jäänne. Emikukissa on vastaavasti joutoheteitä. Emilehdet ovat kasvaneet yhteen, ja niitä voi olla runsaasti (jopa 47), tavallisesti kuitenkin 2–4. Siemenaiheiden istukkatyyppi vaihtelee. Kutakin emilehteä kohden on yhdestä moneen siemenaihetta. Kromosomiluku tavallisesti n = 7, 13, 14, 17.[3]
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Stevens, P.F.: Araceae Angiosperm Phylogeny Website.. 2001–2012. Viitattu 11.11.2012. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Stevens, P. F. (2001–2010): Angiosperm Phylogeny Website mobot.org. Viitattu 12.11.2010. (englanniksi)
- ↑ Watson, L. & Dallwitz, M. J.: The families of flowering plants 1992–2009. Institute of Botany, Chinese Academy of Sciences. Arkistoitu 14.2.2005. Viitattu 07.07.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Stevens 2001-
- ↑ a b c d Kassu – kasvien suomenkieliset nimet (Suomalaisen nimen lähteet: Ella Räty & Pentti Alanko (toim.) 2004: Viljelykasvien nimistö. 7. painos – Puutarhaliitto ry, Helsinki ja Vanamon toimikunta (2004)) ONKI. Viitattu 11.11.2012.
- ↑ a b c d e Tree: Family Aroids Araceae Juss. BioLIb. Viitattu 11.11.2012.