Antti Hanninen

Antti Hanninen (31. maaliskuuta 1873 Heinjoki – 22. marraskuuta 1957 Sammatti) oli suomalainen maanviljelijä, herastuomari ja kansanedustaja.

Elämänvaiheet

Antti Hanninen syntyi Heinjoen Ristseppälän kylässä Matti ja Helena (o.s. Hallikainen) Hannisen yhdeksänlapsisen perheen vanhimpana. Perhe muutti Ristseppälästä Kopralaan Antin ollessa 3-vuotias.

Hanninen avioitui 18.6.1893 Helena Karvasen kanssa. Heille syntyi kolme lasta: Iivari vuonna 1896 (joka kuoli heti syntymän jälkeen), Selma 1897 ja Johannes 1899.

Isä Matin kuoltua vuonna 1899 Antista tuli vanhanajan suurperheen pää, sillä oman perheensä lisäksi hän huolehti äidistään ja nuoremmista sisaruksistaan, joista nuorin, Tahvo, oli nelivuotias. Neljä muutakin sisarusta oli alle 15-vuotiaita.

Antti Hanninen ryhtyi hoitamaan jo nuorena lukuisia yhteiskunnallisia luottamustehtäviä, joten veljekset sopivat suurperheen ”päällikkyyden” siirtämisen toiseksi vanhimmalle veljelle Juholle (s. 1885).

Vuonna 1939 syttynyt talvisota ajoi kannakselaiset evakkoon. Välirauhan aikaiseksi sijoituskunnaksi Antti Hanniselle tuli Varsinais-Suomen Perniö, josta hän osti Koivun tilan. Jatkosodassa takaisin vallattu Heinjoki veti Antin perheineen takaisin Kopralaan. Tilan rakennukset olivat säästyneet, joten uudelleenrakentamiseen ei tarvinnut ryhtyä ja perhe pääsi nopeasti normaalielämän alkuun.

Jatkosodan käänne ajoi Antin perheineen 18. kesäkuuta 1944 lopullisesti evakkoon. Uudeksi kotikunnaksi tuli jälleen varsinaissuomalainen Koski Tl ja siellä Naumin tila. Kovin pitkäaikaiseksi olo Naumilla ei muodostunut, sillä Antti Hanninen teki vuonna 1947 esisopimuksen Sammatin seurakunnan omistamasta Ylitalo-nimisestä tilasta.

Sodan jälkeen vuonna 1945 säädetyn maanhankintalain seurauksena tila päätettiin jakaa Sammatin kirkkovaltuuston päätöksellä vähintään kolmeen osaan. Näin tilaa jakamaan tulivat sukulaiset Väinö Jaarinen ja Iivari Hyytiäinen sekä vielä neljänneksi jakajaksi Vilho Hyytiäinen. Noin 170 hehtaarin suuruiseksi jo aiemmin pienentyneestä tilasta noin 30 hehtaarin metsäpalsta jäi seurakunnan omistukseen ja loppu jaettiin edellä mainittujen osakkaiden kesken.

Hanninen kuoli aasialaisen influenssan jälkitautina tulleeseen keuhkokuumeeseen 22. marraskuuta 1957. Hänet on haudattu puolisonsa Helenan viereen Sammatin hautausmaalle.

Poliittinen ura

Luottamustoimia Heinjoella

Antti Hannisen luottamustehtäviä olivat muun muassa kunnanvaltuuston, kunnallislautakunnan ja verotuslautakunnan pitkäaikaiset jäsenyydet. Hän toimi myös kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsenenä yli 20 vuoden ajan.

Niin ikään Antti Hanninen toimi Heinjoen maamiesseuran jäsenenä (35 vuoden ajan), Viipurinläänin maanviljelysseuran johtokunnassa (1912–1918), useita vuosia Kopralan ja Heinjoen Osuuskassojen hallituksessa, maanjako-oikeuden ja pakkolunastuslautakunnan jäsenenä suurten rautatie- ja maantiehankkeiden aikana, Kopralan rukoushuoneen sekä Heinjoen ev.lut. nuorisoliiton johtokunnissa ja myös johtomiehenä, pyhäkoulun opettajana ja niin edelleen.

Kansanedustajana 1911–1914

Paikallisten luottamustehtävien lisäksi Antti Hanninen valittiin ainoana heinjokisena yksikamariseen eduskuntaan vuosiksi 1911–1914. Valtiopäivillä hän edusti Suomalaista puoluetta. Kansanedustajana hän toimi maatalous- ja sivistysvaliokuntien jäsenenä sekä vuoden ajan eduskunnan pöytäkirjantarkastajana. Tämän jälkeen hän ei enää asettunut eduskuntavaaliehdokkaaksi. Pääasiallisena syynä kieltäytymiseen oli Hannisen tilan jakaminen kahtia vuonna 1910. Tuolloin niin sanottu vanha Hanninen jäi Juholle ja myöhemmin ostettu lisätila (Kanninen) tuli Antille. Uudistilan rakennuksien teko vei siinä määrin aikaa, että työn johtaminen Helsingistä käsin ei olisi ollut mahdollista.

Äyräpäänjärven laskuhanke

Eduskunta-aikanaan Hanninen teki yhdessä erään toisen kansanedustajan kanssa vuonna 1912 Äyräpäänjärven laskua koskevan aloitteen ja saikin hanketta varten kolmen miljoonan markan määrärahan.

Heinjoen ja Muolaan rajalla sijaitseva Äyräpäänjärvi oli enimmilläänkin vain noin puolitoista metriä syvä. Sille tasolle järvi oli päätynyt vuonna 1857, kun Vuoksi purkautui Kiviniemen kannaksen puhkaisemisen seurauksena uudelle laskureitille ja sekä Vuoksen että Äyräpäänjärven pinta laski huomattavasti. Tämän ansiosta järvestä kehkeytyi pohjoismaiden merkittävin ”lintuparatiisi”.

Hannisen ajaman järvenlaskuhankkeen tarkoituksena oli kuivata 6 000–7 000 hehtaarin suuruinen järvi viljelys- ja niittymaaksi. Kuivatuksen myötä järveen rajoittuvien tilojen peltopinta-ala olisi kasvanut huomattavasti; esimerkiksi Hannisten omistamalla Kannisen tilalla uutta peltoa olisi saatu 80–90 hehtaaria.

Koska järvi oli lintuparatiisi, hanke käynnisti 1920–1930-luvuilla Suomen ensimmäisen todellisen luonnonsuojelukiistan. Ajoittain hyvin kiivas väittely levisi lehdistön välityksellä valtakunnalliseksi ja johti vaatimukseen saada järvi luonnonsuojelualueeksi ja jopa sisällyttää se Suomen ensimmäisten kansallispuistojen joukkoon. Einari Merikallio kirjoitti aiheesta vuonna 1929 julkaistun kirjan Äyräpäänjärvi: Suomen linturikkain järvi (Helsinki: Otava, 1929, 202 s.: kuv. + 40 kuvalehteä, karttaliite).

Viipurin läänin maaherra Arvo Manner esti kuivatushankkeen asettamalla järvelle toimenpidekiellon sen suojeluarvojen lopullisesti selvittämiseksi. Kiistaa ei saatu ratkaistua ennen talvisodan syttymistä. Järven rannalle oli ennen sodan syttymistä tuotu laskuojan syventämiseen tarkoitetut kaivinkoneet, jotka jäivät sittemmin neuvostoliittolaisten haltuun.

Vielä jatkosodan aikana vuonna 1943 Viipurin läänin maanviljelyinsinööri otti kuivatushankkeen uudelleen esille, mutta sitten sodan jälkiseurauksena tapahtunut alueluovutus hautasi hankkeen lopullisesti.

Luottamustoimia Sammatissa

Antti Hannisen luottamustehtävät jatkuivat vielä uusilla asuinsijoilla Sammatissa. Hän toimi muun muassa Sammatin kunnanvaltuutettuna, Länsi-Uudenmaan palovakuutusyhtiön hallituksessa, lautamiehenä ja niin edelleen.

Sammatin ja Karjalohjan käräjät pidettiin Sammatin Myllykylän Ylitalon salissa aina Antti Hannisen kuolemaan asti.

Lähteet

• Antti Hanninen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Heinjoki Säätiön julkaisema Heinjoki historia
• Vanha Äyräpää II
• Antti Hannisen kirje kansanedustaja Emil Luukalle
• Äyräpäänjärvi kirja