Anne-Joseph Théroigne de Méricourt
| Anne-Joseph Théroigne de Méricourt | |
|---|---|
_b_053.jpg) Anne-Joseph Théroigne de Méricourt |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. elokuuta 1762 Marcourt, Rendeux, Liègen ruhtinaspiispakunta |
| Kuollut | 8. kesäkuuta 1817 (54 vuotta) Pariisi |
| Siviilisääty | naimaton |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | ”Vapauden amatsoni” |
Anne-Joseph Théroigne de Méricourt (13. elokuuta 1762 Marcourt, Rendeux, Liègen ruhtinaspiispakunta – 8. kesäkuuta 1817 Pariisi, Ranska) oli Ranskassa 1700-luvun lopulla vaikuttanut belgialaissyntyinen feministi ja vallankumouksellinen. Hänen elämästään tiedetään hyvin vähän, mutta kirjallisuus kuvaa hänet huomiota herättävästi pukeutuneena naisena, joka taisteli maansa vapauden puolesta kuin mies.[1][2]
Elämänsä aikana Méricourt kuului moniin vallankumouksellisiin seuroihin.[3] Hän ei kuitenkaan saanut miespuolisten vallankumouksellisten hyväksyntää sukupuolensa vuoksi ja hänen yrityksensä perustaa klubeja työväenluokan naisille epäonnistuivat. Vallankumouksen radikalisoiduttua Méricourt joutui vainon kohteeksi ja hänen jakobiineihin kuuluvat entiset ystävättärensä pahoinpitelivät hänet petturina. Tapauksen jälkeen Méricourt ei toipunut koskaan ennalleen. Hän kuoli Pitié-Salpêtrièren mielisairaalassa vuonna 1817.
Elämänvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kurtisaaniksi maailmalle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Anne-Joseph syntyi nykyisen Belgian maaseudulla hyvin toimeentulevaan maanviljelijäperheeseen vuonna 1762. Hän muutti 14-vuotiaana Lontooseen, jossa asettui asumaan erään ranskalaisen naisen talouteen. Lontoossa Méricourt opiskeli musiikkia ja järjesti useita konsertteja. Vuonna 1784 hän matkusti Pariisiin, jossa otti käyttöönsä taiteilijanimen Madame de Campinados.[3] Hänen ”hyväntekijänään” toiminut markiisi de Persan maksoi hänelle 5 000 frangin vuosittaisen korvauksen vastineeksi kurtisaanin työstä Pariisissa ja Lontoossa.[4] Rakkaus musiikkiin veti Méricourtia puoleensa niin paljon, että hän lopetti työnsä kurtisaanina ja matkusti Italiaan jatkamaan musiikkiopintojaan. Méricourtin haaveena oli päästä laulamaan Genovan suurille näyttämöille, ja markiisi jatkoi hänen tukemistaan rahallisesti.[3]
Mukaan Ranskan vallankumoukseen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Méricourt kuuli alkukesästä 1789 Ranskan säätyjen yleiskokouksesta ja palasi Pariisiin. Hän ei ollut unohtanut talonpoikaisjuuriaan, ja Ranskan vallankumouksen alettua Méricourt kokosi yhteen pariisilaisia eri ammattialojen naisia. Punaisessa takissaan ja miesten ratsastuspuvussaan hänestä tuli näkyvin naispuolinen vallankumouksellinen, joka tunnettiin liikanimellä ”Vapauden amatsoni”. Hän perusti naisille oman klubin, joka kannatti naisten äänivaltaa tulevassa tasavallassa, ja yllytti naisia liittymään miesten riveihin.[5] Méricourt ei osallistunut Bastiljin valtaukseen,[2] mutta hänen on väitetty johtaneen prostituoiduista ja Palais-Royalin kukkien myyjättäristä koottua aseistettua naisjoukkoa, joka uhkasi leikata ulkopuolisten naisten hiukset, jos nämä eivät liittyisi mukaan kapinallisiin.[5] Lokakuussa 1789 hän seurasi naisten suuren mielenosoituksen saapumista Versailles’n palatsiin, mutta vastoin monia myöhempiä kuvauksia ei itse ollut mukana mielenosoituskulkueessa eikä paluukulkueessa.[2] Loppuvuodesta 1789 Méricourt liittoutui vallankumouksellisen lehtimiehen Camille Desmoulinsin kanssa. Samalla hän perehtyi politiikkaan Versailles’n kansalliskokouksissa, mutta ei sukupuolensa vuoksi saanut miespuolisten vallankumouksellisten hyväksyntää. Lisäksi Méricourtin yritykset perustaa klubeja työväenluokan naisille epäonnistuivat.[3]
Vankina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Méricourt palasi helmikuussa 1790 takaisin kotikaupunkiinsa Liègeen.[4] Tammikuussa 1791 joukko ranskalaisia vastavallankumouksellisia emigrantteja sieppasi hänet Liègen lähellä sijainneesta majatalosta ja luovutti hänet Itävallan viranomaisille.[2] Hänet vangittiin Itävallan valtakunnankansleri Wenzel Anton von Kaunitzin määräyksestä epäiltynä salamurhan suunnittelusta Ranskan kuningatarta Marie Antoinettea vastaan.[4] Méricourt oli maaliskuusta elokuuhun 1791 vankina tirolilaisessa Kufsteinin linnoituksessa, jossa itävaltalaiset kuulustelivat häntä saadakseen hänet paljastamaan vallankumouksellisten salaisuudet. Sen jälkeen hänet tuotiin Wieniin Kaunitzin henkilökohtaiseen kuulusteluun.[2] Keisari Leopold II kiinnostui Méricourtista liikkuneista tarinoista ja kutsui tämän luokseen.[1] Méricourt teki keskusteluissa suuren vaikutuksen keisariin, joka vapautti hänet marraskuussa 1791 ja maksoi matkan Brysseliin.[6][2]
Loppuelämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palattuaan Pariisiin vuonna 1792 Méricourt sai sankarin vastaanoton. Koko kevään ajan hän kampanjoi naisten oikeuksien puolesta ja sai kutsun jakobiiniklubille muodostamaan naisten omaa amatsoonien pataljoonaa.[6] Elokuussa 1792 hän osallistui Tuileries’n palatsin valtaukseen, jossa kapinalliset tunkeutuivat kuningasperheen linnaan ja ajoivat Ludvig XVI:n perheineen pakoon.[7] Tapahtuman aikana Méricourt oli pukeutunut kansalliskaartin univormuun. Ennen kapinallisten tunkeutumista Tuileries’hen hän piti linnan edessä kuuluisan puheensa, jossa hän yllytti vallankumouksellisia tuhoamaan ”kyykäärmeiden rodun”.[8] Méricourtin on tässä yhteydessä väitetty olleen osallisena vihamiehensä, François Suleau -nimisen rojalistisen toimittajan lynkkaukseen tai jopa puukottaneen tämän henkilökohtaisesti, mutta se ei luultavasti pidä paikkaansa. Myöhemmin hän alkoi julkisesti vastustaa vallankumouksen nimissä tehtyjä veritöitä.[2][9]
Méricourtin kiihkomieliset entiset ystävättäret väittivät hänen suosivan girondisteja, ja häntä syytettiin brissotismista. Méricourt yritti paeta Pariisista, mutta prostituoidut ja kaupustelijanaiset tunnistivat hänet kaupungin portilla ja estivät paon.[10] Toukokuun 15. päivänä 1793 Méricourt riisuttiin alastomaksi ja ruoskittiin julkisesti kansalliskonventin edustalla Pariisissa, kunnes jakobiinijohtaja Jean-Paul Marat pelasti hänet.[2] Méricourt ei toipunut tapahtumasta, vaan kadotti mielenterveytensä seuraavan vuoden aikana.[8] Terrorin aikana hänestä tuli kansakunnan vihollinen monien muiden vallankumouksellisten tavoin, kun Yhteishyvän valiokunta teloitutti giljotiinilla tuhansia ihmisiä poliittisin perustein. Méricourt vangittiin heinäkuun lopulla 1794 epäilyttävien käsimerkkien tekemisestä julkisella paikalla ja vain kahta kuukautta myöhemmin hänet julistettiin mielisairaaksi.[8] Hänet vapautettiin joulukuussa 1794 veljensä huostaan, joka toimitti hänet seuraavana vuonna Pariisin lähellä sijainneeseen hullujenhuoneeseen.[2]
Méricourt vietti viimeiset vuotensa eri sairaaloissa Pariissa.[2] Hän kuoli Pitié-Salpêtrièren mielisairaalassa vuonna 1817.[1] Vaikka hänen yrityksiään tehdä naisista tasa-arvoisia uudessa tasavallassa ei ymmärretty oikealla tavalla, hän sai naiset tiedostamaan heidän omat kykynsä ja potentiaalinsa.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous I. Werner Söderström Oy, 1962.
- Ballard, Richard: A New Dictionary of the French Revolution. I.B.Tauris, 2011. ISBN 978-1848854659 (englanniksi)
- Liisberg, Bering: Ranskan vallankumous 1789-1799. Kustannusyhtiö Otava, 1906.
- Wilson, Catharine: Encyclopedia of Continental Women Writers. Routledge, 1991. ISBN 978-0824085476 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Aubrey s. 154.
- ↑ a b c d e f g h i j David S. Newhall: Théroigne de Méricourt, Anne-Josèphe (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 7.10.2018.
- ↑ a b c d Wilson s. 924.
- ↑ a b c Ballard s. 368.
- ↑ a b Liisberg s. 1906.
- ↑ a b Ballard s. 358.
- ↑ Liisberg s. 302.
- ↑ a b c Ballard s. 359.
- ↑ Théroigne de Méricourt, Anne Josèphe (englanniksi) Encyclopædia Britannica (1911), Wikisource. Viitattu 8.12.2018.
- ↑ Liisberg s. 381.
- ↑ Wilson s. 825.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anne-Joseph Théroigne de Méricourt Wikimedia Commonsissa
