André Franquin

Franquin vuonna 1979.

Franquinin signeeraus

André Franquin (3. tammikuuta 1924 Bryssel, Belgia – 5. tammikuuta 1997 Saint-Laurent-du-Var, Ranska) oli belgialainen sarjakuvataiteilija. Hänen kuuluisimmat luomuksensa olivat Niilo Pielinen ja Marsupilami, ja vähemmän tunnettuja oli Heiska ja Heta. Hän piirsi myös sarjakuvaa Piko ja Fantasio vuosina 1947–1969.

Franquin opiskeli piirtämistä École Saint-Lucissa vuonna 1943, mutta koulu jouduttiin sulkemaan sodan takia. Sen jälkeen hän oli Brysselissä töissä lyhytikäisessä animaatiostudiossa CBA. Siellä hän kuitenkin tapasi useita tulevia ammattitovereitaan. Heitä olivat Morris eli Maurice de Bevere, Lucky Luken luoja, REF eli René Follet, Peyo eli Pierre Culliford, joka on tunnetuin smurffeista ja Eddy Paape. CBAn konkurssin jälkeen kaikki neljä menivät töihin Spirou-lehteen.

Tuolloin tätä joukkoa (Peyo pois lukien) luotsasi Joseph Gillain (Jijé), joka oli muuttanut osan kodistaan työtilaksi nuorille sarjakuvapiirtäjille. Jijé tuotti tuohon aikaan monta eri sarjakuvaa, joita julkaistiin Spiroussa. Ryhmä tunnetaan usein nimellä bande des quatre (neljän kopla) ja heidän kehittämäänsä tyyliä alettiin myöhemmin kutsua Marcinellen koulukunnaksi. Marcinelle oli yksi Brysselin esikaupunkialueista, jossa Spiroun kustantaja Dupuis siihen aikaan sijaitsi.

Jijé antoi Piko-sarjakuvan Franquinille vuonna 1946 kesken tarinaa Spirou et la maison préfabriquée. Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana Franquin loi sarjan oikeastaan kokonaan uudelleen kirjoittaen siihen monipolvisia, pitkiä juonia ja suuren joukon huvittavia hahmoja. Merkittävin niistä oli Marsupilami, pitkähäntäinen, leoparditurkkinen, muniva, puussa asuva apinan tapainen otus.

1950-luvun alkuun mennessä Franquin oli löytänyt tyylinsä. Hänen viikoittain Spiroussa ilmestyvä sarjakuvansa sai suursuosion. Jijén tapaan Franquin otti nyt puolestaan opastukseensa joukon nuoria sarjakuvataiteilijoita, joista merkittävimmät olivat Jean Roba, Jean de Maesmaker (Jidéhem) ja Michel Régnier (Greg). He kaikki avustivat häntä Pikon ja Fantasion piirtämisessä.

Vuonna 1957 Spiroun päätoimittaja Yvan Delporte ideoi Franquinille antisankarin Niilo Pielinen (Gaston Lagaffe, gaffe tarkoittaa ranskaksi kömpelystä). Lopulta tästä täytesarjaksi kaavaillusta hahmosta tuli niin suosittu, että se sai oman viikoittaisen sivunsa.

1960-luvun alussa Franquin kärsi muutaman vuoden ajan masennuksesta, jonka takia hän lopetti hetkeksi Pikon ja Fantasion piirtämisen (kesken tarinaa SOS – Bretzelburg kutsuu). Niilo Pielistä hän piirsi masennuksestaan huolimatta. Vuonna 1967 Franquin luovutti kokonaan Pikon ja Fantasion piirtämisen Jean-Claude Fournierille. Niilo Pielinen alkoi painottua törmäilyhuumorin sijasta koko ajan enemmän Franquinille tärkeisiin aiheisiin kuten pasifismiin ja luonnonsuojeluun. Niiloa hän piirsi kuolemaansa saakka.

Suomessa Franquinin sarjakuvat tulivat lukijoille tutuiksi sarjakuvalehdistä Ruutu ja Non Stop.

Suurin muutos Franquinin tuotannossa tapahtui 1977 hermoromahduksen jälkeen. Silloin hän alkoi työstää satiirista Idées noires -sarjakuvaansa (julkaistu suomeksi nimellä Mustat sivut), joka oli sävyltään paljon synkempi.

Suomennettuja albumeja

• Mustat sivut. ((Idées noires, 1981.) Suomennos: Timo Reenpää) Oulun sarjakuvaseura, 1984 (3. lisäpainos 1992). ISBN 951-99539-3-0
• Mustat sivut. ((Idées Noires Intégrale, 2001.) Suomentanut Timo Reenpää) Helsinki: Arktinen banaani, 2015. ISBN 978-952-270-044-5

Aiheesta muualla

• S. Santikko: Kuolonkaskuja kuvina. Kvaak.fi 7.7.2015.