Alexander Hellman
Alexander "Alski" Hellman (5. lokakuuta 1858 Ylitornio – 5. kesäkuuta 1937 Turku) oli suomalainen kamreeri, kelloseppä ja laestadiolaisen herätysliikkeen puhuja.[1][2]
Hellmanin vanhemmat olivat kruununnimismies ja Oulun läänin kruununmakasiinin hoitaja Fredrik Mauritz Hellman (1816–1898) ja Henrika Carolina Cannelin (1828–1908). Hänen perheensä muutti 1859 Ylitorniosta Pyhäjoelle ja vuonna 1867 edelleen Ouluun. Hellman kävi viisi luokkaa Oulun ruotsinkielistä lyseota mutta joutui lopettamaan koulunkäynnin 1875. Hän oli sitten kellonsepän opissa Oulussa ja Kuopiossa ja vielä vuosina 1880–1881 ulkomailla Pietarissa, Berliinissä ja Sveitsissä.[1][2][3][4]
Suomeen palattuaan Hellman piti omaa kelloliikettään Kirkkokadun varrella Oulussa 1881-1890. Hän oli Oulun lääninhallituksessa ylimääräisenä lääninkonttoristina 1887–1889, lääninkonttoristina 1889–1895 ja kirjaajana 1895–1901. Hellman toimi vuodesta 1887 myös yleisenä asianajajana ja vuodesta 1894 isänsä jälkeen kruununmakasiinin hoitajana. Vuonna 1895 hänestä tuli Suomen Hypoteekkiyhdistyksen Oulun läänin komitean toimeenpaneva jäsen. Vuodesta 1905 alkaen Hellmanin asianajotoimisto toimi nimellä Asioimis- ja Perimistoimisto Veljekset Hellman. Toimistoa hän piti vuoteen 1922 saakka. Hellman toimi lyhyen aikaa myös Oulun kaupunginkamreerina ja Oulun läänin lääninkirjanpitäjänä.[1][2]
Hellman oli lisäksi Sionin Sanomain aputoimittajana 15 vuotta, Oulun Teollisuudenharjoittajain Eläkelaitoksen puheenjohtajana 10 vuotta, Suomen Lähetysseuran Laestadiolaisen haaraosaston päätoimikunnan puheenjohtajana 1907–1927 ja Oulun kirkkovaltuuston jäsenenä 1916–1927. Helman oli tunnettu Pohjois-Suomessa laestadiolaispuhujana. Hän toimi myös suomentajana ja toimitti uutena painoksena Aatu Laitisen kirjan Muistosanoja Lapin kristillisyydestä.[1][2]
Alexander Hellman oli naimisissa 1884–1922 Edla Erika Åhlbergin (k. 1922) kanssa. Heidän kahdeksasta lapsestaan jääkärivänrikki Erkki Merikallio kaatui Suomen sisällissodassa ja Reino Merikallio hukkui purjehdusretkellä Ulkokrunnin lähellä pian sodan jälkeen kesäkuussa 1918.[5] Kolmas poika jääkärieversti Väinö Merikallio kaatui jatkosodan aikana Karjalan kannaksella kesäkuussa 1942. Vaimonsa kuoltua Hellman muutti taloudenhoitajanaan toimineen sisarensa Anni Hellmanin kanssa 1926 Turkuun nuorimman poikansa Niilo Merikallion ja tämän vaimon, Anni Hellmanin kasvattityttären Eeva Merikallion luokse. Alexander Hellman kuoli Turussa ja hänet haudattiin Ouluun.[1][2]
Suomennoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Märta Edquist : Revontulten mailta ; suomentanut Alex Hellman. Suomen Lähetysseura, Helsinki 1928 (alkuteos Norrskensflammor)
Toimituksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aatu Laitinen : Muistosanoja Lapin kristillisyydestä. Lisätty, kielellisesti korjattu ja kuvilla varustettu 2. painos Tekijä, Oulu 1926
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Päivästä päivään, Helsingin Sanomat, 05.10.1933, nro 267, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ a b c d e Alexander Hellman 5.10.1858–5.6.1937, Oulun Hellman-sukuseura ry
- ↑ Heikel, Augusta - Heikel, Karl Abiel: Muutamia muistoja Fredr. Maur. Hellmanin elämästä, teoksen sivut 30-36
- ↑ Hellman, Anna: Piirteitä vanhempiemme myöhemmistä elämänvaiheista, teoksen sivut 37-41
- ↑ Purjehtija veneineen kadonnut jäljettömiin, Vaasa, 28.06.1918, nro 110, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot