Ala-Lemun kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ala-Lemun kartano
Sijainti Lemunniemi, Kaarina
Koordinaatit 60°23′17.4″N, 22°18′22.3″E
Rakennustyyppi Kartano
Valmistumisvuosi Nykyinen päärakennus vuodelta 1767.
Suunnittelija Christian Friedrich Schröder
Omistaja Lemon kartano Oy
Julkisivumateriaali puu

Kartanoa on laajennettu 1800-luvulla sekä ulkoasua on muokattu 1920-luvulla klassiseen tyyliin.

Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Ala-Lemun kartano sijaitsee Kaarinassa, Varsinais-Suomen maakunnassa. Kartanon alueella olevien talojen historiaa tunnetaan 1400-luvulta alkaen. Varsinaisen kartanon historia tunnetaan vuodesta 1567 alkaen. Kartanon nykyisen, 1767 valmistuneen päärakennuksen on suunnitellut Christian Friedrich Schröder.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alalemu, josta käytettiin myös nimitystä Lemunniemi (Lemonäs), oli 1400- ja 1500-luvulla kaksitaloinen kylä[1]. Kartano perustettiin 1500-luvulla. 1400-luvun lopulla toinen Alalemun kylän taloista siirtyi prebendatiloina Turun tuomiokirkolle.

Toinen tila (nykyinen kartano) jatkoi talonpoikaistalona muuttuakseen 1557 Eerik Haakoninpoika Slangin rälssitaloksi. Talo säilytti rälssioikeutensa ns. isossa reduktiossa 1683, jolloin moni tila menetti rälssioikeutensa. Näin kävi Alalemun kylän toiselle talolle, joka oltuaan tuomiokirkon prebendatilana, peruutettiin 1530-luvulla kruunulle ja annettiin sitten 1564 ikuisena rälssinä kihlakunnantuomari Niilo Perttelinpojalle ja tämän kuoltua 1567 linnanvouti Juhana Booselle ja hänen perillisilleen. Tämä rälssitila menetti rälssioikeutensa 1680-luvulla ja päätyi 1696 Ylilemun Greulan ratsutilan augmentiksi.

Alalemun rälssikartano muotoutui 1763 alkaneessa isojaossa ja isojaon tarkistuksissa. Vanha sarkajakoinen viljelymuoto väistyi ja viljeltävät alat saatiin suurempiin lohkoihin isojaon tarkoituksen mukaisesti.

Piispa Mennanderin poika Carl Fredrik ehdotti tontin siirtämistä länteen päin Niemenpellolle (nykyinen paikka). Uudella paikalla olisi laajin ja kaunein näkymä merelle, jonka rannat muuodostavat perspektiivin kuin teatterin kulissit[2].

Uudesta kartanon rakennuspaikasta Greulan omistaja hovisihteeri Anders Mondolin ja Alalemun rälssitilan omistaja piispa Kaarle Mennander sopivat keskenään isojaon yhteydessä 1764. Rakennus tuli alueelle, joka oli kuulunut Mondelinin omistukseen[3]. Samassa kokouksessa sovittiin linjaus nykyiselle tielle, joka johtaisi ”vanhalle kylätielle”. Tie paalutettiin vasta vuoden 1897 lopulla.

Vuosina 1808–1809 käydyn Suomen sodan aikana Ruotsin armeija nousi maihin kartanon rannassa marssiakseen Turkuun. Kartanon alueella on nähtävillä maavallitus, kanuunakukkula. Se sijaitsee omenapuutarhan ja sen eteläreunaa kulkevan peltotien eteläpuolella on noin 30 metrin pituisena pitkänomaisena maavallina. Kanuunakukkulan luona on suuri tammi, jonka sanotaan olevan istutetun maihinnousussa kaatuneen majuri Anders Wilhelm Ramsayn kuolinpaikalle.

Rakennukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääsali vuonna 1925.

Kartanon nykyisen, 1767 valmistuneen päärakennuksen on suunnitellut Christian Friedrich Schröder. Kartanon rakentaminen aloitettiin kesällä 1765, jolloin vanha päärakernnus siirrettiin entiseltä tontilta ja uuden rakennuksen perustukset muurattiin sekä alettiin rakentaa navettaa, kellari ja lato. Seuraavan vuoden keväällä valmistui riihi ja luuva (riihen puintihuone) ja kesällä päärakennus nousi paikalleen. Päärakennuksen muuraus ja sisustustyöt kestivät vielä jonkun aikaa ennen kuin rakennus lopulta otettiin käyttöön kesällä 1767[4].

Kartanon pihapiirin alkuperäisiin rakennuksiin kuuluivat lampuotin asunto (se lienee nykyinen väentupa) ja kahdesta vuonna 1729 valmistuneesta hirsirakennuksesta yhdistelmä, jossa toisessa päässä oli sauna ja toisessa kasvihuone, kaksi vilja-aittaa, suurempi ja pienempi. Asuinpihasta länteen oli työväen asuintupa ja olkikattoinen riihi. Karjapihan muodostivat talli, lehminavetta, härkätalli, lampola ja kolme rehulatoa[5]. Lemun taistelun yhteydessä ruotsalaiset purkivat tuulimyllyn saadakseen puumateriaalia puolustusvallituksiin[6].

Rakennuksen kumpaankinn päätyyn liitettiin myöhemmin matala siipi, joita keittiösiipi on vanhempi. Oletettavasti tämä rakennus on tehty 1800-luvun alussa. Toisen päädyn talvipuutarhan lienee rakennuttanut kreivi August Armfelt noin 1900[7].

Seuraavan kerran kartanon ulkoasua on muokattu 1920-luvulla klassiseen tyyliin. Kartanon rakennuksiin kuuluivat silloin 700-neliöisen päärakennuksen lisäksi väentupa, vuonna 1925 rakennettu talli, aitta 1800-luvun lopulta, kaksi vajaa, 1925 rakennettu kotitarvemylly, puutarhurin ja talonmiehen asunnot sekä rantasauna.

Nykyisin majoituskäytössä olevaan päärakennukseen on huoneiden lisäksi rakennettu kokoustiloja. Väentupa, puutarhurin asunto ja vajat ovat myös majoituskäytössä, ja vuonna 2007 otettiin käyttöön tallin yhteyteen rakennetut ravintolatilat.

Kartanon puutarha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ala-Lemun kartanoa 1950-luvulta

Ala-Lemun alkuperäisestä puutarhasta ei ole olemassa kuvallista tai kirjallista selvitystä. Ala-Lemuun oletetaan perustetun neliruutuinen puutarha eli parterri. Siihen viittaavia todisteita voidaan havaita edelleen[8].

Kartanoalueen puutarhan perusti piispa Kaarle Mennander vuonna 1767 kartanorakennuksen yhteydessä. Puutarhan perustamista ja hoitoa valvoi jo suunnitellut 1700-luvulla kasvitieteilijä ja professori Pehr Kalm. Aivan alussa puutarhaan istutettiin omenapuita sekä karviais- ja viinimarjapensaita. Piispan poika Carl Fredrik Mennander lähetti Tukholmasta muun muassa omenan, kirsikan, luumun, kriikunan ja päärynän siemeniä ja taimia sekä erilaisten keittiökasvien siemeniä[9]. Vuosina 1893–1922 kolmen kreivin aikana puutarhaa laajennettiin ja aloitettiin hedelmäpuiden suurviljely. Yli 400 puun tarha kukoisti.

Omistussuhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[10]

Omistusvuodet Omistaja
1400-luvun alussa Kristiina ja poikansa Juhana Hjärne
1445 Henrik Hjärne (Kristiina, Juhan ja Henrik olivat ruotsalaisia talonomistajia)
1500 alkupuolella Talo muuttui rälssitaloksi
1557 Wiurilan herra ja linnanvouti Eerik Hakoninpoika Slang
1580 Kemiön Bölen herra Erik Martinpoika
1600 luvun alussa Suomen ratsuväen marski Anders Boije, Slangin vävy
1618 Sotapäällikkö Arvid Hannunpoika Stålarm ja leski Hebla Stålarm
1660 - 1668 Jahtimestari Erik Boije, Heblan vävy
1668 - 1671 Sofia Beuraeus, em. leski
1671 - 1675 Sofia Beuraeusin perilliset
1675 Elin Thorvöst, raatimies Henrik Schefferin leski
1687 - 1703 Elin Thorvöstin perilliset
1704 - 1732 Raatimies, kauppias Karl Scheffer
1732 - 1763 Taivassalon kirkkoherra Karl Beckman
1764 - 1777 Arkkipiispa Kaarle Mennander
1777 - 1778 Akatemian kamreeri Tuomas Björkbom
1778 - 1784 Hovioikeuden varapresidentti Eric Walleen
1785 - 1788 Everstiluutnantti Nils Fredrik von Wallvijk
1778 - 1791 Fredrika Wilhelms (von Wallwijkin vaimo)
1792 - 1793 Valtioneuvos, kreivi Carl Erik Mannerheim
1793 - 1794 Fredrika Charlotta Wilhelms
1795 Värjäri Nordling
1796 - 1798 Ratsumestari Karl K. Uggla
1799 - 1804 Ylitarkastaja Lars Nils Thuring
1805 - 1809 Kihlakunnantuomari Per Johan Ekbom
1810 - 1813 Kultaseppä Anders Törnqvist
1814 - 1858 Turun hovioikeuden asessori, valtioneuvos Carl Fredrik Richter
1858 - 1863 Senaattori Berndt Federley em. vävy
1864 - 1889 Kihlakunnankirjuri Ludvig Landell
1889 - 1890 Elisabeth Landell s. Finkenberg em leski
1891 - 1894 Tohtorinna Adele Indrenius
1894 - 1904 Kreivi August Magnus Armfelt
1904 - 1908 Kreivi, arkkitehti Carl Eugen Armfelt em. veli
1908 - 1922 Kreivi, kassanhoitaja Filip Harald Almfelt em. veli
1922 - 1938 Maanviljelysneuvos, konsuli Eliel Sundström
1938 - 1968 Jan-Erik Sundström
1968 - 1998 Turun kaupunki
1998 - 2011 Varsinais-Suomen Kansallissäätiö
2011 - Lemon kartano Oy

Sundströmien aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen Ayrshire-yhdistyksen kunniapalkinto Lahden yleisestä kotieläinnäyttelystä 1927
Jan-Erik Sundström harjoittelee

Kartanon omistaja maanviljelysneuvos Eliel Sundström ja hänen puolisonsa Vava (s. Höckert) ostivat kartanon vuonna 1922. Kartanon päärakennukseen tehtiin muutoksia pohjaratkaisuun, sisustukseen ja ulkoasuun. Samoin rakennettiin puutarhurin asunto, uusi navetta ja siipikarjalle suojat. Ala-Lemun kartano oli 1920- ja 1930-luvulla Ayrshire-rotuisen lypsykarjan ja maatiaislampaiden siitoskeskus sekä opetusministeriön retkeilytila[11]. Kartanosta lähetettiin muualle Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan siitoseläimiä (hevosia, lehmiä, lampaita sekä siipikarjaa). Eliel Sundström sai muun muassa Suomen Ayrshire-yhdistyksen kunniapalkinnon Lahden yleisessä kotieläinäyttelyssä vuonna 1927.

Karjanjalostuksen lisäksi kartanossa keskityttiin hedelmätarhaan. Eliel Sundström istutti myös Lemuntien hevoskastanjat kujaksi kartanoon tulevalle tielle. 1960-luvulla ne haluttiin hävittää, mutta poika Jan-Erik Sundström onnistui säästämään puut.

Elielin pojasta Jan-Erik Sundströmistä tuli kartanon omistaja vuonna 1939. Talvisotatalven tulipalopakkaset tuhosivat suuren määrän hedelmäpuita. Kesällä istutettiin tuhoutuneiden puiden tilalle 2000 uutta tainta. Piispa Mennanderin aikaisista omenapuista vielä kaksi antoi satoa 1930-luvulla[12].

Puutarha laajennettiin 10 hehtaariin ja puutarhatuotteiden lisäksi tärkeimpiä tuotteita olivat vehnä ja sokerijuurikas. Hedelmätarhan lisäksi Jan-Erik aloitti kasvihuoneviljelyn omalla tontilla sekä Friedhemin tilalta vuokratussa kasvihuoneessa. Näissä kasvatettiin kurkkuja ja tomaatteja. Vihanneksia ja yrttejä kasvatettiin hedelmäpuiden välissä[12]. Kartanolla oli 5–7 työhevosta ja niillä Jan-Erik harrasti aktiivisesti raviurheilua.

Kartanon hedelmätarha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omenasatoa vuonna 1926.
Omenalaatikkomainos.

Maanviljelysneuvos Eliel Sundström laajensi kolme kreivin hedelmätarhaa, jossa enimmillään oli 4 000–5 000 omena-, kirsikka-, päärynä- ja luumupuuta. Erikoisalana olivat kuitenkin omenapuut. 1930-luvun alussa puutarhan koko oli kuusi hehtaaria[13]. Puutarhassa kasvatettiin muun muassa monia omaperäisiä siemenpuulaatuja ja puutarha luettiin Suomen suurimpien joukkoon[14]. Omenien viljely loppui parissa vuodessa lähes kokonaan 1960-luvun loppupuolella, koska Suomeen alettiin tuoda runsaasti ulkomaista omenaa[15].

Kartanon omenalajikkeet[16]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ala-Lemun kartanon omenalajikkeista ei ole olemassa täydellistä luettelointia. 1950-luvulla olevista hedelmälajikkeista on olemassa vain muistitieto.

Kesälajikkeet Syyslajikkeet Talvilajikkeet
Astrakaani iso kuulas Harlamovski Antonovka
Bergius Keltakaneli Bismarck
Gyllenkrokin astrakan Melba Cox orange
Oranie Cox pomona
Punainen kaneli Filippa
Ruskea kaneli Lobo
Sariola Maglemer
Sävstaholm Talvikaneli
Valkea Kuulas Wealthy
Åkerö

Kartanon nykyisyys ja tulevaisuuden näkymät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jan-Erik Sundströmin myi kartanon Turun kaupungille vuonna 1968. Hänen poikansa Juhani Sundström jäi vuokralaiseksi tilalle, ja piti siellä ravitallia. Vuokrasopimuksen päätyttyä vuonna 1975 Sundströmin ravitalli muutti 19 ravurinsa kanssa Pertteliin. Ala-Lemun kartano oli pitkään Varsinais-Suomen Kansallissäätiön omistuksessa, kunnes se siirtyi yksityiseen omistukseen vuonna 2011.

Ala-Lemun kartanon asemakaavan muutosprosessi on aloitettu lokakuussa 2013. Asemakaavan muutoksen jälkeen kartano tulisi olemaan suunnitellun golf-kentän keskusrakennus. Kartanon alueelle suunnitellaan rakennettavaksi myös loma- ja palveluasuntoja. Kaavamuutoksen arvioidaan tulevan voimaan tammikuussa 2017.[17]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kaarinan pitäjän historia osa I / Aulis Oja 2. Kaarina keskiajalla ja 1500 luvulla s. 230
  2. ↑ Kartano meren rannalla Marja Liisa Vilppo ja Lassi Saresalo s. 37
  3. ↑ Kaarinan pitäjän historia osa II / Aulis Oja 2. Kaarina keskiajalla ja 1500 luvulla s. 191
  4. ↑ Kartano meren rannalla Marja Liisa Vilppo ja Lassi Saresalo s. 37–42
  5. ↑ Kartano meren rannalla Marja Liisa Vilppo ja Lassi Saresalo ss. 49–50
  6. ↑ Lars Otto Berg ja Hans Norman: Landsättningen vid Lemo 19–20 juni 1808, ISBN 978-91-633-2879-4 s. 26
  7. ↑ Rakkaudesta rakennuksiin, Toim Irma Lounatvuori s. 156 ISBN 978-951-595-175-5
  8. ↑ Ala-Lemun Kartanon Puutarha: Liisa Tuomi s. 5
  9. ↑ Liisa Tuomi: Ala-Lemun Kartanon Puutarha s. 6
  10. ↑ Kaarinan pitäjän historia osa I / Aulis Oja 2. Kaarina keskiajalla ja 1500 luvulla s. 230 sekä Kaarinan pitäjän historia osa IV / Kerttu Innamaa s. 231
  11. ↑ Liisa Tuomi :Ala-Lemun Kartanon Puutarha s. 32 ja 54
  12. ↑ a b Liisa Tuomi: Ala-Lemun Kartanon Puutarha s. 11
  13. ↑ Liisa Tuomi :Ala-Lemun Kartanon Puutarha s. 11
  14. ↑ Kaarinan pitäjän historia osa III / Kerttu Innamaa Aikakausi 1870–1939 s. 191
  15. ↑ Jan-Erik Sundströmin perillisten haastattelu vuonna 2015
  16. ↑ 1935:Puutarha lehti, numero 10, 1935 s. 349–350, julkaisija: Suomen Puutarhaviljelijäin liitto sekä 1950-luvulla: Jan-Erik Sundströmin perillisten haastattelu vuonna 2015
  17. ↑ https://www.kaarina.fi/kaavat_ja_kiinteistot/kaavoitus/vireilla_olevat_kaavat/A3930_Lemon_kartano/ (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Innamaa, Kerttu & Kivikoski, Ella & Oja , Aulis: Kaarinan Pitäjän historia osat I-IV. Kaarina: Kaarinan historiatomikunta, 1981.
  • Saresalo, Lassi & Vilppo, Marja-Liisa: Kartano meren rannalla, Elämää ja historiaa Ala-Lemussa, s. 72. Turku: Turun Porvarillinen Kulttuuriyhdistys ry., 1986.
  • Tuomi, Liisa: Ala-Lemun Kartanon Puutarha, s. 16. Turku: Turun Porvarillinen Kulttuuriyhdistys ry., 1991.
  • Lounatvuori, Irma: Rakkaudesta rakennuksiin, s. 201. Turku: Turun Museokeskus, 2013. ISBN 978-951-595-175-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ala-Lemun_kartano&oldid=22637867”