Afrikan talous
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Joitakin osia ei päivitetty lainkaan vuoden 2008 jälkeen. Esim. Kiinan merkitystä ei mainita. |
| Afrikan talous | ||
|---|---|---|
| Väkiluku | 887 miljoonaa (14 %) | |
| BKT (ostovoima) | 1,635 biljoonaa USD | |
| BKT (varallisuus) | 558 miljardia USD | |
| BKT henkeä kohden (ostovoima) | 1 968 USD | |
| BKT henkeä kohden (varallisuus) | 671 USD | |
| BKT:n vuosittain kasvu henkeä kohden | 0,74 % (1990–2002) | |
| Rikkaimman 10 % ansiot | 44,7 % | |
| Miljonäärejä | 0,1 miljoonaa (0.01 %) | |
| Ihmiset jotka elävät alle dollarilla päivässä | 36,2 % | |
| Velka (% BKT:stä) | 60,7 % (1998) | |
| Velan lyhennykset (% BKT:stä) | 4,2 % | |
| Saatu kehitysapu (% BKT:stä) | 3,2 % (2001) | |
| Naisten keskimääräinen tulotaso | 51,8 % miesten tuloista | |
Afrikan talous kattaa Afrikan teollisuuden, kaupan ja resurssit. Vuonna 2017 Afrikassa oli 55 valtiota, joissa asui yhteensä arviolta 1,3 miljardia ihmistä.[1]
Afrikka on kokonaisuutena tarkastellen maailman asutetuista mantereista selvästi köyhin. Saharan eteläpuolisen Afrikan bruttokansantuote asukasta kohti oli vuonna 1990 1,694$ ja vuonna 2019 3,919$.[2]
Afrikan nykyisen köyhyyden juuret ovat paikoin historiassa.[3] Afrikan heikon taloudellisen tilanteen merkittävimpiä syitä ovat olleet epävakaa siirtyminen pois kolonialismista, kylmä sota, poliittisen korruption kasvu ja despotismi ja protektionismi. Afrikan talouskehitys on polkenut paikallaan.
Alueelliset erot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Afrikan valtioista ainoastaan Etelä-Afrikka on tarpeeksi varakas, jotta se voitaisiin lukea teollisuusmaaksi OECD:n listalla.[4] Maanosan maiden välillä on kuitenkin huomattavia varallisuuseroja. Afrikan vauraimmat alueet sijaitsevat pohjoisessa sekä etelässä. Pohjois-Afrikka on jo pitkään ollut läheisesti yhteydessä Euroopan ja Lähi-idän talousalueisiin. Etelä-Afrikka on mantereen selvästi rikkain valtio sekä kokonais- että väkilukuun suhteutetulla bruttokansantuotteella mitattuna.[5] Myös Etelä-Afrikan naapurivaltiot ovat hyötyneet sen rikkaudesta.[5] Verrattain pienet öljyllä rikastuneet valtiot kuten Gabon ja Päiväntasaajan Guinea eivät mahdu kymmenen rikkaimman Afrikan maan joukkoon. Vuonna 2018 Inhimillisen kehitteneisyyden indeksillä mitattuna maailman kymmenen vähiten kehittynyttä valtiota olivat kaikki Afrikassa. Myös inhimillisessä kehitynneisyydessä erot Afrikan maiden välillä ovat kuitenkin suuria. Afrikan kehittyneimpiä valtioita indeksillä mitaten olivat Seychellit, Algeria, Tunisia, Botswana, Libya ja Gabon, jotka sijoittuivat korkean inhimillisen kehittyneisyyden luokkaan ja kaikki esimerkiksi eurooppalaisen Moldovan edelle.[6]
Länsi-Afrikka, jolla on pitkä kaupankäynnin historia ja joka oli korkeasti kehittynyt ennen siirtomaa-aikaa, on keskimäärin muuta maanosaa varakkaampaa ja vakaampaa. Saarivaltiot, kuten Seychellit, Kap Verde ja Mauritius ovat hiukan manner-Afrikan valtioita rikkaampia, mutta epävakaa Komorit on pysynyt köyhänä.
Köyhimpiä ovat valtiot, jotka ovat sisällissodassa tai vasta toipumassa sellaisesta, esimerkiksi Kongon demokraattinen tasavalta, Sierra Leone, Burundi ja Somalia. Aikaisemmin köyhin alue on ollut Afrikan sarvi, joka on kuitenkin historiallisesti ollut yksi Saharan eteläpuolisen Afrikan rikkaimmista alueista. Myös nykyään erittäin köyhällä Etiopialla on pitkä ja menestyksekäs historia. Aluetta ovat rasittaneet useita vuosikymmeniä köyhyys sekä siihen liittyvät nälänhädät ja sodat.
Afrikassa on valtioiden sisällä huomattavia eroja varallisuudessa. Taloudellinen epätasa-arvo on useissa Afrikan maissa hyvin suuri, ja yläluokalla on huomattavasti suuremmat tulot kuin suurimmalla osalla väestöstä.
Tiedot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Valtio | BKT (normaali) yhteensä (2011)[7] (mrd. USD) |
BKT per asukas (PPP)[7] (USD, PPP) |
BKT kasvu 2007-2011 (%)[7] |
HDI-indeksi 2015[8] |
|---|---|---|---|---|
 Algeria
|
188,7 | 8,715 | 2,7 | 0,733 |
 Angola
|
124,1 | 7,736 | 9,1 | 0,532 |
 Benin
|
8,3 | 1,791 | 3,9 | 0,480 |
 Botswana
|
14,8 | 15,752 | 3,0 | 0,698 |
 Burkina Faso
|
10,2 | 1,310 | 4,9 | 0,370 |
 Burundi
|
2,3 | 772 | 4,3 | 0,400 |
 Kamerun
|
29,6 | 2,830 | 3,1 | 0,512 |
 Kap Verde
|
1,9 | 6,416 | 5,8 | 0,646 |
 Keski-Afrikan tasavalta
|
2,2 | 816 | 2,8 | 0,350 |
 Tšad
|
9,5 | 1,531 | 2,9 | 0,388 |
 Komorit
|
0,6 | 1,117 | 1,5 | 0,503 |
 Kongon demokraattinen tasavalta
|
32,7 | 809 | 5,9 | 0,433 |
 Kongon tasavalta
|
14,7 | 5,869 | 4,9 | 0,591 |
 Norsunluurannikko
|
24,1 | 1,803 | 1,1 | 0,432 |
 Djibouti
|
1,0 (2009) | 2,290 (2009) | 5,3 | 0,470 |
 Egypti
|
229,5 | 6,324 | 5,2 | 0,690 |
 Päiväntasaajan Guinea
|
19,8 | 34,739 | 8,8 | 0,587 |
 Eritrea
|
2,6 | 1,196 | 1,3 | 0,483 |
 Etiopia
|
47,5 | 1,380 | 9,7 | 0,442 |
 Gabon
|
19,3 | 19,264 | 3,6 | 0,684 |
 Gambia
|
0,9 | 1,661 | 6,0 | 0,441 |
 Ghana
|
48,1 | 3,992 | 8,3 | 0,579 |
 Guinea
|
5,1 | 1,128 | 2,4 | 0,411 |
 Guinea-Bissau
|
1,0 | 1,407 | 3,6 | 0,420 |
 Kenia
|
55,2 | 2,795 | 4,2 | 0,548 |
 Lesotho
|
2,4 | 2,576 | 4,9 | 0,497 |
 Liberia
|
2,0 | 878 | 11,6 | 0,430 |
 Libya
|
62,4 (2009) | 16,855 (2009) | 4,0 | 0,724 |
 Madagaskar
|
10,6 | 1,414 | 2,3 | 0,510 |
 Malawi
|
5,7 | 918 | 6,8 | 0,445 |
 Mali
|
10,6 | 1,099 | 4,5 | 0,380 |
 Mauritania
|
4,1 | 2,571 | 2,8 | 0,506 |
 Mauritius
|
11,9 | 17,714 | 4,5 | 0,777 |
 Marokko
|
100,2 | 4,986 | 4,3 | 0,628 |
 Mosambik
|
15,6 | 1,105 | 6,9 | 0,416 |
 Namibia
|
13,1 | 9,583 | 3,7 | 0,628 |
 Niger
|
6,0 | 732 | 4,3 | 0,348 |
 Nigeria
|
568,5 | 5,863 | 6,8 | 0,514 |
 Réunion
|
15,98[9] | 8 233 (nominaali)[9] | 0,850 (2003)[10] | |
 Ruanda
|
7,5 | 1,474 | 7,3 | 0,483 |
 São Tomé ja Príncipe
|
0,3 | 2,971 | 5,7 | 0,555 |
 Senegal
|
14,3 | 1,981 | 3,5 | 0,466 |
 Seychellit
|
1,4 | 26,386 | 4,2 | 0,772 |
 Sierra Leone
|
2,2 | 877 | 5,2 | 0,336 |
 Somalia
|
Ei tietoa | |||
 Etelä-Afrikka
|
349,8 | 12,867 | 2,7 | 0,666 |
 Etelä-Sudan
|
11,8 | 2,030 | 0,467 | |
 Sudan
|
55,1 | 2,141 | 4,1 | 0,479 |
 Swazimaa
|
4,0 | 6,685 | 2,1 | 0,531 |
 Tansania
|
43,6 | 2,443 | 6,8 | 0,521 |
 Togo
|
4,3 | 1,391 | 3,1 | 0,484 |
 Tunisia
|
45,9 | 9,415 | 3,0 | 0,721 |
 Uganda
|
24,7 | 1,674 | 7,4 | 0,483 |
 Sambia
|
26,8 | 3,926 | 6,4 | 0,586 |
 Zimbabwe
|
13,5 | 1,832 | 0,6 | 0,509
|
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen Rooman valtakuntaa muinainen Egypti oli yksi maapallon menestyksekkäimmistä ja edistyneimmistä sivilisaatioista. Aleksanteri Suuren vuonna 334 eaa. perustama Aleksandria oli vuosisatojen ajan eräs tärkeimmistä Välimeren kaupan keskuksista. Egypti säilyi yhtenä edistyneimmistä Euroopan ulkopuolisista maista aina 1800-luvulle asti.
Saharan eteläpuolisen Afrikan olot olivat hyvin erilaiset. Tiheän metsän ja valtavien aavikoiden vuoksi mantereen sisäinen kaupankäynti oli vaikeaa. Vauraus ulottui ainoastaan Nubiaan, Etiopiaan, Maliin ja Ghanaan, joista kulki kauppareittejä Välimeren maihin sekä Lähi-itään.
Uusi teknologia ja sivilisaatioiden kehitys tekivät kaupankäynnistä helpompaa ympäri maailmaa. Ensimmäisellä vuosituhannella ajanlaskun alun jälkeen Aksumin kuningaskunnalla oli tuottoisa kauppavaltakunta Afrikan itärannikolla (nykyisten Etiopian ja Eritrean alueella). Aksumilla oli suuri laivasto, ja se kävi kauppaa kaukaisten maiden, jopa Bysantin valtakunnan ja Intian kanssa. Pohjois-Afrikan arabivalloittajien opetettua kamelien käytön 900-luvulla kaupankäynti Saharan ylitse käynnistyi ensimmäistä kertaa. Kullan ja suolan myynnistä saadut voitot johtivat useiden mahtavien ja rikkaiden valtakuntien syntyyn Sahelin länsiosissa; näitä olivat mm. Ghanan, Kanem-Bornun ja Malin kuningaskunnat. Arabien myötävaikutuksella myös perustettiin merellinen kauppareitti Afrikan itärannikolle, ja alue vaurastui, kun itärannikolta vietiin norsunluuta sekä orjia Intian valtameren yli.
Etelämpänä suuret valtakunnat olivat harvinaisia, poikkeuksena Zimbabwen valtakunta. Afrikan suurten järvien alueen valtioissa kuten Ruandassa, Burundissa ja Bugandassa hallinto keskittyi voimakkaasti korkean väkiluvun ja maatalouden ylenmääräisen tuoton seurauksena.
1400-luvulla portugalilaiset kauppiaat alkoivat käydä kauppaa suoraan Guinean alueen kanssa sen sijaan, että olisivat käyttäneet Saharan kauppareittiä. Portugalilaisia seurasi vuosikymmenien aikana muitakin eurooppalaisia kauppiaita, mikä johti alueen vaurauden räjähdysmäiseen kasvuun ja menestyvien valtioiden kuten Beninin kuningaskunnan, Dahomeyn ja Ašantin syntyyn. Alueelle olivat tyypillisiä löyhät liitto- ja kaupunkivaltiot kuten jorubojen ja hausojen valtiot. Vauraus perustui orjakauppaan, mutta siitä saadut tulot ehtyivät, kun orjakauppa kiellettiin ja eurooppalaiset perustivat mantereelle siirtokuntiaan.
Ensimmäisten vuosikymmenten ajan eurooppalaisten tulon jälkeen alueella vallitsi laissez-faire -periaate. Eurooppalaisten yritysten toivottiin menestyvän, kun niille taattaisiin turvattu toimintaympäristö. Näin tapahtui kuitenkin vain muutamilla alueilla, joilla oli huomattavan rikkaat luonnonvarat. Siirtokuntien talous kasvoi tuskin lainkaan 1890-luvulta 1920-luvulle. Siirtokunnat joutuivat hankkimaan rahansa itse, koska ne saivat Euroopasta vain vähän, jos lainkaan, rahallista tukea. 1930-luvulla syntyneen keynesiläisen taloustieteen myötä siirtokuntien hallinto alkoi merkittävästi tukea siirtokuntien kehitystä. Suuri lama ja toinen maailmansota hillitsivät kuitenkin uusia projekteja, ja siirtokuntien kehitys pääsi kunnolla vauhtiin vasta sodanjälkeisinä vuosina.
1950-luvulla talouskasvu ja kansainvälinen kauppa kasvoivat suuressa osassa Afrikkaa moninkertaisiksi sotaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Raaka-aineiden valtava kysyntä, Aasian ja Euroopan jälleenrakennus sekä Pohjois-Amerikan vahva talouskasvu nostivat raaka-aineiden hinnat korkealle. Kolonialismin ajan loppuessa 1960-luvulla odotettiin, että Afrikka pystyisi menestymään omavaraisesti. Kasvu pysyi kuitenkin vain hetkittäisenä, kun juuri itsenäistyneiden valtioiden täytyi lainata suuria rahamääriä ulkomailta.
1970-luvulla Afrikan taloutta haittasivat maailmantalouden taantuminen, nousevat öljyn hinnat, korruptio ja poliittinen epävakaus. Seuraavina vuosikymmeninä Afrikka on jatkuvasti köyhtynyt muuhun maailmaan verrattuna; samaan aikaan Etelä-Amerikan talous on kasvanut tasaisesti ja Itä-Aasian talous jopa ilmiömäisesti. Maailman talousfoorumin mukaan vuonna 1970 kymmenen prosenttia maailman köyhistä asui Afrikassa ja vuonna 2000 afrikkalaisia oli heistä 50 prosenttia. Vuodesta 1974 vuoteen 2000 keskimääräinen tulotaso on alentunut 200 dollarilla. Vuoden 1976 alussa Lomén sopimukset sekä Euroopan unionin ja ACP-maiden välinen Cotonoun sopimus ovat jäsentäneet Euroopan ja Afrikan välisiä taloussuhteita.
Talouden sektorit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maatalous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Afrikan talouden tärkein sektori on maatalous, jossa työskentelee 60 prosenttia afrikkalaisista. Noin kolme viidesosaa Afrikan maanviljelijöistä saa juuri sen verran satoa, että pystyy elättämään perheensä.[11] Pieniltä tiloilta ei jää ylimääräistä satoa myyntiin lähes lainkaan. Afrikassa on kuitenkin huomattava määrä suurtilallisia jotka viljelevät tuottoisampia viljelykasveja kuten kahvia, puuvillaa, kaakaota ja kumia. Näitä tiloja johtavat yleensä suuryhtiöt, ne kattavat kymmeniä neliökilometrejä ja työllistävät suuren määrän ihmisiä.
Vientituotteiden laajaa viljelyä miljoonien nälkää näkevien maanosassa ovat kritisoineet lukuisat kansalaisjärjestöt. Monet syyttävät tästä Japania, Euroopan unionia ja Yhdysvaltoja, jotka tukevat voimakkaasti omia viljelijöitään.[12]. Esimerkiksi EU:n budjetista noin puolet menee maataloustukiin[13]. Tuet johtavat esimerkiksi viljan, puuvillan ja maidon ylituotantoon, mikä puolestaan laskee näiden tuotteiden markkinahintoja.[14] Alhaisten hintojen takia Afrikan viljelijät pystyvät kilpailemaan lännen ja Japanin kanssa vain niillä tuotteilla, jotka eivät sovellu hyvin kasvatettavaksi pohjoisen ilmastossa. Rikkaat teollisuusmaat myös suojaavat maatalouttaan korkeilla tuontitulleilla.
Afrikan maatalouden vuotuinen kasvu on ollut 2,5 %. Afrikasta on löydetty onnistuneita keksintöjä, joita on saatu levitettyä ja sovellettua, ja joilla ruoantuotanto ja kansalaisten toimeentulo on parantunut. Afrikkalaiset ovat myös nostaneet uudestaan esiin vanhat historialliset keksinnöt. Näistä esimerkiksi kassava on laji joka soveltuu erinomaisesti Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Joillakin paikoilla kassavasato on ollut niin laaja, että ruokaa on jäänyt yli tarpeiden. Tämä taas on synnyttänyt uusia työpaikkoja jalostus- ja kuljetusaloilla. Myös kasvinjalostus on kehittynyt Afrikassa, se on pystynyt tuottamaan tautien ja tuholaisten kestäviä, nopeakasvuisia uusia lajikkeita. Keniassa taas maidontuotanto on kasvanut kolmen prosentin vuosivauhdilla jo 20 vuotta pienmaidontuottajien suuren määrän ja saaman koulutuksen sekä tuen avulla. Maaperää säästäviä menetelmiä ovat muun muassa maan minimimuokkaus ja tehostettu kesannointi, typpeä sitovilla kesantokasveilla. Muita menestystarinoita ovat Afrikan maissin jalostus, pienviljelijämuotoinen puuvillankasvatus[15], joka on pärjännyt hyvin huolimatta pohjoisen valtavista maataloustuista.[16].
Joissakin Afrikan maista hallitukset ovat ryhtyneet tukemaan viljelijöitä länsimaisilla maataloustuilla. Suosittuja ovat olleet erilaiset tuet joilla viljelijät saavat joko ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi kemiallisia lannoitteita.[17]
Markkinoiden sanelemana kaikki ylimääräinen viljelyala Afrikassa käytetään vientiin tarkoitettujen viljelykasvien viljelyyn. Tämä huonontaa alueiden ruokaturvaa, koska kriisin tai huonon satokauden sattuessa varastossa ei ole ylimääräistä ruokaa. Teollisuusmaiden ylimääräinen ruoka yleensä tuhotaan, koska ei ole järkevää kuljettaa sitä pitkien matkojen päähän markkinoille, joilla ei liiku paljon rahaa. Ihannetapauksessa tuottoisien viljelykasvien viljely voi rikastuttaa maata, jos sitä ei tehdä ruuantuotannon kustannuksella.
Kaivostoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Afrikan selvästi arvokkaimmat vientituotteet ovat mineraalit sekä öljy. Nämä luonnonvarat ovat keskittyneet muutaman valtion alueelle. Eteläisillä valtiolla on suuret määrät kultaa, timantteja sekä kuparia. Nigeria ja sen naapurimaat sekä Libya vievät ulkomaille merkittävät määrät öljyä. Nopeimmin Afrikassa on kasvanut juuri niiden maiden talous, joilla on öljyä tai mineraaleja.[18]
Vaikka kaivostoiminta muodostaa suurimman osan Afrikan vuosittain saamista tuloista, se työllistää vain pienen osan mantereen väestöstä, noin kaksi miljoonaa ihmistä. Voitot menevät yleensä joko isoille yhtiöille tai hallituksille. Molempien tiedetään kuluttavan suuren osan tästä rahasta yläluokan ylellisyyksiin tai suurprojekteihin, joiden tuoma hyöty on olematon.[19]lähde tarkemmin?
Yhdistyneiden kansakuntien mukaan luonnonvarat ovat joskus osoittautuneet pikemmin kiroukseksi kuin hyödyksi alueelle,[20] koska esimerkiksi Kongossa on paljon mineraaleja, mutta maa on silti yksi maailman köyhimmistä maista. Tämä johtuu mineraalien omistusoikeusriidoista, jotka juontavat juurensa 1900-luvun alkuun. Kongon itsenäistyessä Belgian vallasta siirtomaahallitus oli haluton jättämään nämä luonnonvarat kongolaisille. Kongo pyysi YK:lta apua Belgian painostamiseksi, mutta se osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Yrityksissään ratkaista ongelma Kongo etsi apua Neuvostoliitolta, mutta se johti maan entistä syvempiin ongelmiin: maa jakaantui kahtia, ja pitkä sota lännen ja idän välillä alkoi.
Teollisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikka on vähiten teollistunut maanosa; valtioista ainoastaan Etelä-Afrikassa teollisuus muodostaa talouden merkittävän sektorin. Vaikka Afrikassa olisi paljon halpaa työvoimaa, maanosan lähes kaikki luonnonvarat viedään ulkomaille jalostettavaksi.[21] Afrikan kehityspankki AFDB:n mukaan noin 15 % työntekijöistä on teollisuuden palveluksessa.
Suurinta osaa maailman teollisuudesta hallitsevat kansainväliset yhtiöt sekä niiden rahoittajat edellyttävät poliittista vakautta ennen kalliin tehtaan perustamista – ja tällainen vakaus on harvinaista Afrikassa. Myös hyvä infrastruktuuri ja luotettava sähkön saanti ovat sijoituskohteissa välttämättömiä. Näistä syistä maailman muut kehittyvät alueet kuten Intia ja Kiina ovat olleet houkuttelevampia kohteita yhtiöille, jotka ovat suunnitelleet tehtaan rakentamista tai sijoittamista paikallisiin yrityksiin.
Useissa Afrikan valtioissa on rajoitettu ulkomaisia investointeja paikallisen enemmistö-omistuksen takaamiseksi, ja hallitusten harjoittaman teollisuuden tiukan valvonnan takia Afrikkaan ei ole ollut houkuttelevaa sijoittaa. Lisäksi useissa maissa maissa väkivalloin tapahtunut maanryöstäminen valkoisilta on pelottanut länsimaisia investoimasta Afrikkaan. Yritykset edistää paikallista teollisuutta ovat kaatuneet rahan, teknologian ja koulutuksen puutteeseen. Teollisuuden vähäisyyteen Etelä-Afrikan ulkopuolella ovat olleet syynä mm. paikallisten markkinoiden niukkuus sekä tuotteiden vientiin liittyvät logistiset ongelmat.
Afrikassa matkapuhelinten käytön kasvu on suurinta maailmassa.[22] Afrikan matkapuhelinmarkkinat kasvavat lähes kaksi kertaa Aasian markkinoita nopeammin. [23]
Pankkitoiminta ja investoinnit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unepfin mukaan Afrikan pankkitoiminnassa on jo kauan ollut paljon ongelmia.[24] Koska paikalliset pankit ovat usein epävakaita ja korruptoituneita, hallitukset ja teollisuus luottavat yleensä kansainvälisiin pankkeihin. Poikkeus on Etelä-Afrikka, jossa on menestyvä pankkisektori. Sen menestystä ovat ainakin osaltaan siivittäneet apartheidin ajan kansainväliset talouspakotteet, joiden seurauksena markkinoita hallinneet brittipankit joutuivat vetäytymään maasta. Itsenäistymisen jälkeisinä vuosina pankkitoiminta oli suurimmassa osassa Afrikkaa valtion tiukasti säännöstelemää, ja ulkomaiselle kilpailulle oli asetettu tiukat rajoitteet. Viime vuosikymmeninä pankkiuudistus on ollut yksi Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin tärkeimmistä tavoitteista, ja toiminnassa on myös tapahtunut useita merkittäviä muutoksia. Yksi tärkeimmistä muutoksista on ollut ulkomaisten pankkien helpompi pääsy markkinoille.[25] Menestyksekkäimmin ulkomaisia pankkeja maahansa on pystynyt houkuttelemaan Etelä-Afrikka.[26]
Ulkomaisten investointien houkutteleminen Afrikkaan on ollut todella vaikeaa. Ulkomaiden hallitusten investointien taustalla saattaa usein olla tarkoitusperiä, jotka eivät ole Afrikan taloudelle edullisia, tutkimusten mukaan suuri osa Euroopan investointipankin investoinneista Afrikassa ovat hyödyttäneet vain Eurooppa.[27] EIP:n kehitysmaatuen hyödyt lähinnä Eurooppaan Kansainvälinen valuuttarahasto sekä Maailmanpankki asettavat rahaa lainaaville valtioilla tiukkoja vaatimuksia. Jopa afrikkalaiset ovat haluttomia sijoittamaan paikallisella tasolla: noin neljäkymmentä prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan säästöistä sijoitetaan muille markkinoille.
Talouteen vaikuttavat tekijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan köyhyyden syistä on käyty runsaasti keskustelua. Heimojen väliset erimielisyydet, levottomuudet, laajalle levinnyt korruptio ja despoottiset hallitukset voivat olla samalla sekä syitä jatkuville talouden ongelmille että seurauksia niistä.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan maasto on vaikeaa kaupankäynnille, koska keskinen Afrikka on itäisintä osaa lukuun ottamatta lähes läpäisemätöntä sademetsää, mikä haittaa ihmisten ja tuotteiden kuljettamista. Kalaharin autiomaa eristää Etelä-Afrikan rikkaat alueet muusta Afrikasta, ja luonnollisesti myös Sahara haittaa kaupankäyntiä Pohjois-Afrikasta etelään. Vaikka Afrikassa onkin muutamia valtavia jokia kuten Niili, Niger, Kongo ja Sambesi sivujokineen, niistä ei muodostu yhtä tehokkaita kauppareittejä kuin esimerkiksi Euroopan tai Kiinan joista. Lisäksi useissa joissa on koskia ja putouksia, joten jokia pitäisi muokata, jotta niitä voitaisiin hyödyntää. Myös sisämaan kosteat maastot vaikeuttavat kuljetuksia. Vain vähän teitä on päällystetty, ja sadekauden aikana useat päällystämättömät tiet muuttuvat läpäisemättömiksi mutalammikoiksi.
Afrikan maista suhteellisen monella ei ole yhteyttä merelle. Tällaisia sisämaan valtioita on Afrikassa enemmän kuin missään muussa maanosassa, ja niissä on myös suurempi väestötiheys kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan tai Aasian tasangoilla ja aroilla. Zimbabwesta Etiopiaan ulottuva ylängöllä on tosin hedelmällinen tuliperäinen maaperä ja lauhkeampi ilmasto, mutta alueelle on haitaksi kansainvälisen kaupankäynnin hankaluus meriyhteyden puuttumisen vuoksi.
Afrikassa valtioiden varakkuus on melko suoraan verrannollinen niiden maantieteelliseen sijaintiin leveysasteissa. Yksi selitys tälle on se, että sivilisaatio on peräisin lauhkealta vyöhykkeeltä ja mahdollisesti myös sopeutuu parhaiten juuri sinne.[28]lähde tarkemmin? Suurin osa maapallon väestöstä ja varallisuudesta sijaitsee lauhkealla vyöhykkeellä. Lähes kokonaan lauhkealla vyöhykkeellä sijaitsevaa Euraasiaa ovat historian aikana yhdistäneet monet maareitit, joita pitkin uudet ideat ja keksinnöt ovat levinneet uusille alueille. Pohjoista ilmastoa varten suunnitellut maanviljelytekniikat ja lääkkeet eivät välttämättä toimi odotetulla tavalla tropiikissa.[29] Tämä teoria voi osittain selittää, miksi lauhkealla vyöhykkeellä sijaitseva Etelä-Afrikka on Afrikan selvästi rikkain alue ja miksi Etelä-Amerikan ja Indonesian trooppiset alueet ovat muun Afrikan lailla köyhiä. OECD:n jäsenmaiden joukossa ei ole yhtään trooppisen vyöhykkeen maata, ja ainoastaan kourallisella maista BKT asukasta kohden on maailman keskiarvoa suurempi.[30] Sijainnista trooppisella vyöhykkeellä ei suoraan seuraa köyhyyttä, mutta maailmanlaajuisesti on nähtävissä selvä yhteys ilmaston ja varallisuuden välillä.
Afrikalla on rikkaat luonnonvarat, mm. kultaa, timantteja ja runsaat öljyvarannot. Tehottoman hallinnon vuoksi ovat kuitenkin vain harvat Afrikan maat päässet hyötymään mineraalivaroistaan.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on aina ollut niukalti rakentamiseen soveltuvaa kiveä. Ennen siirtomaa-aikaa rakennukset rakennettiin pääasiassa savitiilistä, eikä niistä yleensä ole meidän päiviimme jäänyt edes raunioita. Ainoa huomionarvoinen poikkeus tähän on muinainen Zimbabwen kuningaskunta.
Sairaudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairaudet liittyvät Afrikassa läheisesti maantieteeseen. Tropiikissa sairaudet leviävät nopeammin kuin lauhkeammilla alueilla. Merkittävin sairaus on jo pitkään ollut malaria, mutta uudeksi, valtavaksi ongelmaksi on noussut HIV:n ja AIDSin nopea leviäminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.[31] HIV, jonka leviäminen yleensä riippuu alueen köyhyydestä, on Afrikassa iskenyt pahiten rikkaisiin maihin kuten Botswanaan, Swazimaahan ja Etelä-Afrikkaan.[32] Hoitamattoman HIV-infektion seurauksena kehittynyt AIDS on tappanut ja tappaa edelleen monessa Afrikan maassa joukoittain työtätekevää väestöä.
Terveydenhuollon kustannukset muodostavat kasvavan rasitteen monien Afrikan valtioiden taloudelle, yleisiä tauteja ovat muun muassa malaria, tuhkarokko ja keltakuume. HIVin hoitoon kehitetyt antiretroviraaliset lääkkeet (ARV) ovat 2019 käyttäjille ilmaisia kaikissa Afrikan maissa, joista raportoituja tietoja on saatavilla.lähde? Trooppiset sairaudet ovat usein aivan yhtä kalliita hoitaa, jos lääkkeitä edes on olemassa[33]. Koska trooppiset alueiden ovat köyhiä, lääkeyritykset ovat haluttomia kehittämään lääkkeitä alueelle tyypillisiin sairauksiin. Sairaudet eivät ainoastaan harvenna työväestön määrää ja lisää terveydenhuollon kustannuksia, vaan ne myös vaikeuttavat maatalouden harjoittamista ja kuljetuksia karjan kuollessa sairauksiin. Samasta syystä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei ole juurikaan voitu käyttää kuormajuhtia kuljetuksiin tai hevosia työntekoon.[34]
Afrikassa HIV epidemia on vielä 2019 suuri ongelma, HIV positiivisia on 3 - 6%. Vuonna 2019 HIV on hoidettavissa HIV-estolääkityksellä, mutta kansalaiset eivät usein hakeudu ilmaisiin HIV testeihin ja levittävät HI virusta. Hoidettu HIV ei johda AIDS vaiheeseen eikä tartu, joten ongelma ovat testaamattomat ja ilmaisen ARV estolääkityksen ulkopuolella olevat HIV positiiviset kansalaiset.lähde?
Siirtomaavalta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan siirtomaa-ajan merkityksestä taloudelle on monia mielipiteitä. Afrikka saavutti suurimman suhteellisen vaurautensa 1960-luvulla juuri ennen siirtomaavallan loppumista. Monet Afrikan maat eivät ole sen jälkeen saavuttaneet samaa varakkuuden tasoa. Jotkut pitävät tätä todisteena siitä, että siirtomaavalta auttoi maiden talouksia, mutta toiset väittävät, että juuri siirtomaavallan takia maat eivät kykene pärjäämään omillaan[35]
Siirtomaa-aikan siirtomaavallat painottivat taloudessa raaka-aineiden vientiä kerätäkseen suuria voittoja. Egyptistä tuli suuri puuvillan tuottaja, Ruanda-Urundi omistautui lähes kokonaan kahvin viljelylle ja Ylä-Volta palmuöljyn tuottamiseen. Valtion talouden perustumisella ainoastaan yhden tuotteen varaan on kuitenkin myöhemmin ollut vakavia seurauksia. Yhden tuotteen varassa oleva kansantalous olivat varsin haavoittuvaisia hinnanmuutoksille, ja talouden suunnittelu oli siksi vaikeaa.[36] Eräät asiantuntijat väittävät, että useat Afrikan tämänhetkisistä ongelmista ovat suoraa seurausta tällaisesta siirtomaapolitiikasta. Näin esittää esimerkiksi Walter Rodney kirjassaan How Europe Underdeveloped Africa.lähde tarkemmin?
Toiset asiantuntijat, huomattavimpana Frantz Fanon, ovat puolestaan väittäneet, että siirtomaa-ajan todelliset vaikutukset ovat psykologisia ja että vieras valta jättää maahan pysyvän alemmuuden tunteen, joka luo esteen kasvulle ja innovaatioille.
1800-luvun lopulla rasismista ja sosiaalidarvinismista tuli merkittäviä ideologioita Euroopan kulttuurissa. Valkoisen rodun nostaminen mustien yläpuolelle aiheutti pitkäaikaiset jälkiseuraukset maissa, joihin kohdistui laaja eurooppalaisten maahanmuutto, kuten Etelä-Afrikassa ja Rhodesiassa. Vieläkin vahingollisempi oli käsitys, jonka mukaan etiopialaiset ja tutsit olisivat rodullisesti ylivertaisia muihin afrikkalaisiin nähden. Yhteiskunnan jakautumisella keskenään vihamielisiin kansallisuuksiin oli kauaskantoiset kielteiset vaikutukset, etenkin Ruandassa ja Burundissa.
Eurooppalaiset toimivat siirtokunnissaan ripeästi varmistaessaan, että yhteiskunnan kaikki tärkeimmät tehtävät olivat heidän hallussaan. Tämä ei koskenut ainoastaan hallintoa, vaan myös lääkäreitä, lakimiehiä sekä älymystöä. Siirtomaavalta suhtautui korkeasti koulutettuun alkuperäisväestöön epäluuloisesti ja piti heitä nationalisteina sekä imperialismin vastustajina mm. Kultarannikolla ja Maghrebissa. Siirtomaiden hallinto ei siksi panostanut lainkaan paikalliseen yläluokkaan. Hallinto rahoitti koulutusta, mutta vain perusasioiden kuten lukutaidon oppimisen osalta. Maiden itsenäistyttyä eurooppalaiset muuttivat sankoin joukoin pois Afrikasta, ja hallintoa jäi hoitamaan kouluttamaton ja harjaantumaton paikallisväestö. Esimerkiksi alueeltaan laajassa neljästä maasta koostuvassa Ranskan Päiväntasaajan Afrikassa asui ainoastaan viisi korkeasti koulutettua alkuperäisväestön edustajaa.
Yksi tapa tutkia sitä, mikä vaikutus kolonialismilla on ollut Afrikan eri maiden talouksiin, on vertailla kahta erilaista siirtomaapolitiikkaa ja niiden tuloksia. Ryöstötalouden kohteeksi joutuneet alueet, kuten Leopold III:n Kongon vapaavaltio, eivät ole pärjänneet. Portugalin pitkään jatkunut haluttomuus siirtomaidensa luovuttamiseen ja siitä seuranneet pitkät itsenäisyyssodat vaikuttivat kielteisesti Mosambikin ja Angolan talouteen. Ranskan hallinnassa olleilla mailla on mennyt paljon paremmin, ja entiset brittiläiset siirtomaat ovat menestyneet kaikkein parhaimmin.[37] Epäsuhtaisuuden voidaan kuitenkin nähdä myös johtuvan muusta syystä. Britannia oli Afrikan valloituksen aikaan maailman mahtavimpia valtioita ja kykeni täten poimimaan maanosan tuottavimmat alueet itselleen. Suuri merimahti Ranska kykeni myös valtaamaan tuottavia alueita, ja Belgia joutui tyytymään talouden kannalta epäedullisiin sisämaan alueisiin.
Samaa tapaa käyttäen voidaan verrata koko Afrikkaa muihin entisiin siirtomaa-alueisiin kuten Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Toisen maailmansodan lopulla Etelä-Amerikka oli näistä alueista taloudellisesti vahvin.[38] Aasian entisistä siirtokunnista on puolestaan kehittynyt yhden sukupolven aikana maailmantalouden uusi voimatekijä.
Rajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan valloituksen aikana eurooppalaiset määrittivät Saharan eteläpuolisessa Afrikassa maiden rajat usein leveys- ja pituuspiirien perusteella luonnollisten rajojen sijaan. Joissain tapauksissa tämä vaikeutti asutuskeskusten ruokatoimituksia ja eristi ne läheisistä luonnonvaroista. Afrikan maiden keinotekoiset rajat halkaisivat yhtenäisiä kulttuurialueita, heimoalueita, kielialueita sekä uskontoon perustuvia kokonaisuuksia. Niistä seurasi etnisiä ja uskonnollisia jännitteitä, jotka estivät kansallisen yhtenäisyyden ja lisäsivät sisäistä väkivaltaa. Toisaalta uudet rajat loivat entistä monikulttuurisempia yhteiskuntia.
Siirtomaa-aikaa edeltäneet rajansa säilyttäneet maat eivät kuitenkaan ole menestyneet muita maita paremmin. Esimerkiksi Ruandan ja Burundin lähihistoria on ollut ongelmien sävyttämä, vaikka niiden rajat ovatkin lähes samat kuin vanhat vauraiden kuningaskuntien rajat. Ikivanha Etiopian valtio, joka oli valloitettuna vain hetken, on yksi maanosan köyhimmistä valtioista, ja etnisesti yhtenäinen Somalia on nykyään pahassa kaaoksessa.
Afrikka on myös moniin pieniin valtioihin jakautunut maanosa. Menestyksekäs talouskasvu vaatisi alueellista yhteistyötä, joka on vaikeaa poliittisten jännitteiden vuoksi.
Kielet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Afrikaans | Portugali |
Arabia | Espanja |
Englanti | Swahili |
Ranska | Muut kielet |
Kielten moninaisuus vaikuttaa suuressa osassa Afrikkaa talouskasvuun. Afrikassa puhutaan yli 2 000 eri kieltä [39]. Vuonna 2005 kuusi kymmenestä maailman runsaskielisimmästä maasta sijaitsi Afrikassa. Yksin Tansaniassa lähes 27 miljoonaa ihmistä puhuu 127 eri kieltä. [40]
Lisäksi ongelmia tuottaa se, että monissa maissa hallinnon kieli on entisen siirtomaavallan kieli, englanti, ranska tai portugali, ja myös suuri osa poliittisesta keskustelusta käydään eurooppalaisilla kielillä. Vain yläluokka puhuu näitä kieliä tarpeeksi hyvin voidakseen osallistua poliittiseen keskusteluun, eikä suurimmalla osalla väestöstä siten ole mahdollisuutta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.[41]
Hallinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan köyhyystilanne on hankala osittain myös sisäpoliittisten tendenssien takia. Demokratia ei ole onnistunut saamaan Afrikassa paljon jalansijaa, vaan sen tilalle on lähes aina tullut keskitetty, autoritäärinen valtiomuoto kuten sotilasdiktatuuri. Jotkut hallitsijat ovat kyllä työskennelleet parantaakseen kansalaistensa oloja, mutta toiset ovat käyttäneet valtaansa ainoastaan omien etujensa ajamiseen. Yksi pahamaineisimmista hallitsijoista oli Zairen Mobutu Sese Seko (1965–1997), jonka hallinto ryösti kansakunnan varoja[42] siinä määrin että hänen valtakauttaan on nimitetty kleptokratiaksi. Seko Sekon tasalle yltävät Nigerian pahamaineinen sotilasdiktaattori Sani Abacha (1993–1998) ja Kenian Daniel arap Moi.[43]
Kansainvälisissä arvioinneissa Afrikan taloudet luokitellaan yleisesti maailman korruptoituneimpiin. Rehottavaan lahjontaan ovat syynä köyhyys, huonosti hoidettu siirtomaavallan purkaminen ja supervaltojen kylmän sodan aikainen tapa tukea jokaista poliittiselta suuntaukseltaan sopivaa hallitsijaa tämän hallitsemistavoista ja ihmisoikeusrikkomuksista riippumatta.[44]
Sodat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan maiden itsenäistymisen jälkeen maanosa on kärsinyt kymmenistä sodista, sekä sisällissodista että valtioiden välisistä sodista. Sodat ovat lisänneet köyhyyttä, kun valtiot ovat kuluttaneet niukkoja resurssejaan asevarusteluun. Kehitys on taantunut, kun sodan seurauksena ulkomaiset sijoittajat ovat lähteneet, infrastruktuuria on tuhoutunut ja pysyviä vihollisuuksia on syntynyt.
Monet konflikteista ovat kylmän sodan perintöä. Sekä Naton että Varsovan liiton maat käyttivät kehitysapuvaroja Afrikan maiden houkuttelemiseen omalle puolelleen. Apu oli sidottu aseiden hankintaan, lahjoittajamaat sulkivat silmänsä korruptiolta ja lahjoitusten väärinkäytöltä. Korruptio juurtui Afrikkaan ja alkoi haittasi talouskehitystä. Afrikkaan syntyi konflikteja, joissa kylmän sodan osapuolet avustivat toiseen leiriin kuuluvien valtioiden alueilla toimivia kapinallisia ryhmittymiä.
Kylmän sodan jälkeen väkivalta on lisääntynyt Afrikassa, vaikka lähes kaikki teollisuusmaat ovat leikanneet kehitysapurahoja kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sisällissotia on ollut ympäri Suurten järvien aluetta: Somaliassa, Sudanissa, Mosambikissa, Liberiassa, Sierra Leonessa, Norsunluurannikolla ja Guinea-Bissaussa. Kansainvälisiä sotia ovat olleet ensimmäinen ja toinen Kongon sota sekä Etiopian ja Eritrean välinen konflikti.
Ulkomaankauppa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Protektionismi tietyillä talouden sektoreilla teollisuusmaissa hidastaa Afrikan talouden kasvua. Yksi tärkeimmistä suojelluista sektoreista on maatalous. Useat kehitysmaat korjaavat suuria määriä satoa pienillä kustannuksilla, mutta eivät tällä hetkellä vie satoa ulkomaille niin paljon kuin olisi mahdollista. Suuret maataloustuet ja suuret tuontitullit teollisuusmaihin Euroopassa ja Yhdysvalloissa sekä Japanissa ovat syynä tähän.[12] Muutamien viime vuosikymmenten aikana tuet ja tullit ovat hitaasti laskeneet, mutta ovat silti yhä kohtalaisen korkeita. Kiinan raaka-aineiden tarve on lisääntynyt ja se on lisännyt vientiä Afrikasta, jolle Kiina onkin nykyään yhtä tärkeä kauppakumppani kuin Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.[18]
Samalla kun teollisuusmaat ovat vaatineet Afrikkaa avaamaan markkinoitaan ja poistamaan kansallisia tukia, tämä on ollut osittain yksipuolista, koska teollisuusmaat ovat jättäneet itse maatalousmarkkinoittensa avaamisen Afrikalle puolitiehen eivätkä ole poistaneet omia maataloustukiaan. GATTin vapaakauppakeskusteluissa Afrikan johtajat ovat toistuvasti vaatineet teollisuusmaita poistamaan tukensa ja avaamaan markkinansa Afrikan maataloustuotteille. On väitetty, että tukien poistamisella olisi kolme etua Afrikalle ja muille kehitysmaille:
- Teollisuusmaat tuottaisivat vähemmän ruokaa paikallisesti ja avaisivat siten kehitysmaille enemmän vientimarkkinoita.
- Ruoan hinta nousisi ilman keinotekoisia tukia, mikä lisäisi kehitysmaiden ruoan viennistä saamia voittoja.
- Kehitysmaat voisivat ottaa käyttöön tasapainoisemman maatalouspolitiikan ja tuottaa ruokaa sekä viljaa myös vientiä varten. Tällöin syntyvä ruoan ylijäämä suojaisi maita mahdollisilta nälänhädiltä.
Näkemykset siitä, kuinka ratkaisevaa kehityksen kannalta pohjoisen maatalousmarkkinoiden avaaminen on, vaihtelevat. Claire Melamedin mukaan pelkkä markkinoiden avaaminen ulkomailla ei ratkaise moniakaan Afrikan maiden kansalliseen tuotantoon liittyviä ongelmia. Christian Aid, järjestön mukaan, monet Afrikan maat olisivat pystyneet selviytymään ulkomaanveloistaan, jos niitä ei olisi pakotettu vapauttamaan markkinoitaan lainojen anteeksiannon vastineeksi.[45]lähde tarkemmin? Kannatusta saa myös strukturalistisempi talousajattelu, joka painottaa maatalouden sijaan korkeamman jalostusasteen tuotteiden tuotannon kehittämistä hallituksen avustuksella.
Laajalle levinneen köyhyyden vaikutuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapsikuolleisuus on korkea, ja eliniänodote, lukutaito ja koulutustaso ovat alhaiset. Parhaiten koulutetut lähtevät usein länsimaihin tai Persianlahdelle parempaa elämää etsimään.
Afrikan työttömyydestä ei ole saatavilla luotettavia arvioita, mutta se on joka tapauksessa merkittävä ongelma. Suurissa kaupungeissa kuten Lagosissa ja Kinshasassa on suuria slummeja, joissa asuu työttömiä tai vajaatyöllistettyjä.
Ympäristö rappeutuu laajamittaisen hyväksikäytön seurauksena. Nälkiintyviä ihmisiä ei kiinnosta heidän pyydystämiensä eläinten harvinaisuus tai uhanalaisuus eikä sademetsien kohtalo heidän haaliessaan lisää viljeltävää maata.[46] Sahelin alueella metsien hävitys ja liika laiduntaminen ovat aiheuttaneet kasvavaa aavikoitumista, ja Sahara on levinnyt etelämmäksi. Länteen myytävistä harvinaisista eläimistä ja norsunluusta saatavat tuotot houkuttelevat harjoittamaan salametsästystä. Paikallisilla hallituksilla puolestaan ei ole paljon rahaa, jota voisi käyttää ympäristönsuojeluun.
Talouskasvun edistäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan heikko taloudellinen tilanne on jo pitkään ollut tärkeä kysymys sekä Afrikassa että sen ulkopuolella. Afrikan köyhyyttä on yritetty ratkaista usein eri tavoin mutta harvat niistä ovat tuottaneet mainittavia tuloksia.
Sosialismi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itsenäistymistään seuranneina vuosina monet Afrikan valtiot ottivat esikuvakseen kommunististen Neuvostoliiton ja Kiinan nopean teollistumisen. Talouden malliksi tuli suunnitelmatalous, ja kasvun vauhdittamiseksi investoitiin paljon raskasteollisuuteen kuten hiilen ja teräksen tuotantoon, mutta talouskasvuun tällä oli vain vähän vaikutusta. Vain harvasta maasta tuli muodollisesti sosialistinen ja vielä harvemmasta marxistinen. Kaikkialla valtion puuttuminen talouteen nähtiin talouskasvun kannalta tarpeellisena, varsinkin kun yksityiset yritykset ja sijoittajat eivät sijoittaneet alueelle.
Usein hallitusten lähtökohtana oli rahan lainaaminen ulkomailta ja sen käyttäminen talouden vauhdittamiseen sille tasolle, että laina kyetään maksamaan takaisin. Ajoittainen kasvu itsenäistymisen jälkeisinä vuosina jatkui. Maat keskittyivät vientiin voidakseen maksaa kehitystä varten otetut lainat. Vuoden 1973 öljykriisi iski Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan yhtä kovalla voimalla kuin muuhunkin maailmaan. Osa valtioista oli nettoviejiä, mutta useimmat valtiot olivat hyvin riippuvaisia tuontiöljystä. Taloudet alkoivat pian horjua ja 1980-luvulla Afrikkaa koettelivat vitsaukset kuten nälänhätä. Sosialistisia ja kollektiivisia hankkeita tukeneen Neuvostoliiton romahtaminen horjutti sosialistista menettelytapaa, varsinkin kun sosialistisen talousjärjestelmän ylläpitoon ei tämän seurauksena enää voinut saada kansainvälistä tukea.
Liberalismi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1980-luvulla sosialistiset periaatteet hylättiin lähes koko Afrikassa, ja Washingtonin konsensuksen suuntaviivojen mukainen talousliberalismi nähtiin tilanteen ratkaisijana. Vuoteen 1990 mennessä neljäkymmentä Saharan eteläpuolisen Afrikan valtiota oli hyväksynyt Kansainvälisen valuuttarahaston tiukat rakenneuudistussuunnitelmat. Kansainvälisen valuuttarahaston suosituksissa Afrikan valuuttojen arvo laskisi keskimäärin 50 %, valtion omistamia yhtiöitä myytäisiin ja hallinnon kuluja vähennettäisiin. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen nämä keinot näyttävät kuitenkin tuoneen yhtä vähän menestystä kuin sosialistiset menetelmät edellisinä vuosikymmeninä. Vuosittainen talouskasvu kohosi keskimäärin 2,3 prosentista 2,8 prosenttiin. Vain harva valtio vaurastui merkittävästi, ja monet valtiot jopa köyhtyivät 1990-luvun aikana.[47]
Nykyään on kiistanalaista, miksi uudistukset epäonnistuivat tehtävässään. Yhden koulukunnan mukaan ne epäonnistuivat siksi, että ne liittyivät vain talouteen, eikä ilman demokratian ja oikeusvaltion periaatteita voinut tapahtua kehitystä. Toisen koulukunnan mukaan tämä hillitty liberalismi oli pohjimmiltaan epätäydellistä.
Monet kehitysyhteistyöjärjestöt, muun muassa Christian Aid, ovat kritisoineet länsimaiden asettamia vaatimuksia Afrikan talouden liberalisoimiseksi. Kriitikkojen mukaan länsimaiden vaatima talouden liberalisointi on aiheuttanut Afrikan talouksille enemmän haittaa kuin hyötyä.[48]
Kehitysapu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikan maat ovat itsenäistymisensä jälkeen saaneet vaihtelevia määriä kehitysapua. Kehitysavusta saatu hyöty on ollut vaihtelevaa; joissakin tapauksissa valtioiden johtajat ovat kavaltaneet itselleen suuren osa avusta. Kylmän sodan aikana kehitysavun antamisen tärkein päämäärä oli liittolaisten saaminen, joten sen myöntäjät katsoivat rahojen väärinkäyttöä usein läpi sormien. Kylmän sodan päätyttyä lähes kaikki teollisuusmaat ovat leikanneet kehitysyhteistyömäärärahoja.[49] Euroopan unioni pitää Afrikkaa keskeisimpänä kehitysavun kohdealueenaan, mutta edellyttää kuitenkin avun saajilta mm. ihmisoikeuksien, demokratian ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista.[18]
Joidenkin mm. EU:n kansalaisten mielestä apua on suunnattu vääränlaisiin hankkeisiin.[50]lähde tarkemmin? Vuosikymmenten ajan ajateltiin valtiojohtoisten suurhankkeiden vievän kehitystä parhaiten eteenpäin; nykyään monet avustusjärjestöt kuten Kiva pitävät tehokkaampana tukimuotona paikallisten yritysten tukemista. Myös Nobel-komitea myönsi Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2006 mikrolainan pioneerille.[51] Yksi kritiikkiä saaneista tukimuodoista on ruoka-apu. Joissakin tapauksissa ruoka-apu saattaa tuhota paikallisen maatalouden ja palvella vain lännen maataloustuottajia, jotka tuottavat maataloustukien seurauksena runsaasti ylimääräistä ruokaa.[52] Ruoka-avun antaminen onkin aikaisempina vuosikymmeninä johtunut pikemminkin lännen ylituotannosta kuin kehitysmaiden tarpeesta.
Velkajärjestelyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Erilaisten velkajärjestelyjen ajamisesta on tullut laajamittaista. Joka vuosi Afrikka maksaa länsimaisille pankeille enemmän pelkästään velkojen korkoina kuin se saa kehitysapuna takaisin näiltä mailta. Velkojen anteeksianto ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta velkataakan helpottaminen voisi edistää Afrikan talouden kasvua. On ehdotettu, että velkojen anteeksiannon ehtona pitäisi olla kehitysapurahojen määrän pienentäminen. Voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita koskeva aloite (HIPC-aloite) käynnistettiin vuonna 1996 Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ehdotuksesta. Aloitteella on jo ollut myönteisiä vaikutuksia köyhimmille maille.[53]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Afrikan keskuspankit ja valuutat
- Luettelo valtioista asukaskohtaisen bruttokansantuotteen mukaan
- Afrikan historia
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fage, J.D. A History of Africa (Routledge, 4th edition, 2001 ISBN 0-415-25247-4) (Hutchinson, 1978, ISBN 0-09-132851-9) (Knopf 1st American edition, 1978, ISBN 0-394-32277-0)
- Kayizzi-Mugerwa, Steve: The African Economy: Policy, Institutions and the Future. Routledge, 1999. ISBN 0-415-18323-5
- Moshomba, Richard E.: Africa in the Global Economy. Lynne Rienner, 2000. ISBN 1-55587-718-4
- Sahn, David E.; Paul A. Dorosh; Stephen D. Younger: Structural Adjustment Reconsidered: Economic Policy and Poverty in Africa. Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-58451-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ World population prospects 2017 United Nations. Viitattu 14.2.2019.
- ↑ Maailmanpankki: GDP per capita, PPP (current international $) - Sub-Saharan Africa 2019. Worldbank. Viitattu 10.10.2020.
- ↑ Conflicts in Africa Globalissues.org. Viitattu 15. joulukuuta 2007.
- ↑ OECD Global partners sivu 4.. OECD. Arkistoitu 27.10.2007. Viitattu 16. joulukuuta 2007.
- ↑ a b South Africa- Overview 09.Mar.2007. MBendi. Viitattu 13.8. 2007. (englanniksi)
- ↑ Human Development Indices and Indicators 2018 (PDF) (s. 22–25) United Nations Development Programme. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c World Bank Development Indicators, World Bank, 2011, Viitattu Marraskuussa 2012
- ↑ Lähde2005 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b INSEE Réunion: 11.1 – Résultats Économiques (PDF) insee.fr. Viitattu 9.4.2008. (ranska)
- ↑ ... dévoile ses propositions locales. “Enfin !” temoignages.re. 1 December 2006.
- ↑ United Nations: Africa strives to revitalize agriculture, By Ernest Harsch, viitattu 18.12.2007
- ↑ a b Farm and foreign agricultural services (USAn maataloustuet) 2006. United States Deprtment of Agriculture. Arkistoitu 20.3.2007. Viitattu 17.12.2007.
- ↑ Q&A: Common Agricultural Policy (EU:n yhteinen maatalouspolitiikka) 2005. BBC. Viitattu 17.12.2007.
- ↑ Richard Mshomba: How Northern subsidies hurt Africa 2002. YK Africa Recovery. Viitattu 17.12.2007.
- ↑ Ulkoasiainministeriö: Afrikan uinuva vilja-aitta[vanhentunut linkki]
- ↑ Ulkoasiainministeriö: Köyhät vastaan rikkaat? (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Afrikan uinuva vilja-aitta[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Kalle Laaksonen ja Matleena Kniivilä: Kiina - noste vai uhka Afrikan kehitykselle? Kehitys / Utveckling, 3/2007. Ulkoasiainministeriö.
- ↑ Mining in Africa today - Strategies and prospects Yhdistyneet kansakunnat. Arkistoitu 24.12.2007. Viitattu 17 joulukuuta 2007.
- ↑ United Nations, Conflict resources: from ‘curse’ to blessing, By Ernest Harsch, viitattu 18.12.2007
- ↑ Africa strives to rebuild its domestic industries Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 17.joulukuuta 2007.
- ↑ Mobile growth fastest in Africa 9. maaliskuuta 2005. BBC News. Viitattu 14. toukokuuta 2007.
- ↑ Phone revolution makes Africa upwardly mobile 4. maaliskuuta 2006. Timesonline. Arkistoitu 13.10.2008. Viitattu 14. toukokuuta 2007.
- ↑ Unepfi: Sustainable banking in africa, viitattu 18.12.2007
- ↑ South Africa Commercial Banking Report 2007, viitattu 18.12.2007
- ↑ The Banker: Top 100 sub-saharan Banks 2006, viitattu 18.12.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ IPS: Oneworld EIP:n kehitysmaatuen hyödyt lähinnä Eurooppaan[vanhentunut linkki]
- ↑ Africa - the cradle of civilization (Sivilisaatio Afrikassa) Think Quest. Arkistoitu 12.12.2007. Viitattu 17.12.2007.
- ↑ Oneworld Maailmanpankki huolestui kehitysmaiden terveydenhuollosta, Emad Mekay,Suomen IPS,Tiistai, 16. Marraskuu 2004, viitattu 18.12.2007[vanhentunut linkki]
- ↑ OECD: jäsenmaat
- ↑ AIDS - a threat to rural Africa 26. elokuuta 2006. FAO. Arkistoitu 19.8.2006. Viitattu 14. toukokuuta 2007.
- ↑ BBC: Aids in Africa
- ↑ Kuka kehittäisi köyhille lääkkeitä? Kepa. Arkistoitu 20.8.2007. Viitattu 17.12.2007.
- ↑ Infectious diseases of animals in sub-Saharan Africa: the wildlife/livestock interface, Bengis, R. G., Kock, R. A., Thomson, G. R., Bigalke, R. D. , Infectious diseases of livestock, Volume One. 2004 (No. Ed.2) 225-238 , Oxford University Press
- ↑ Adib Rashad: The Enduring Impact of Imperialism and Colonialism on Africa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Muutosten maailma 3, kansainväliset suhteet, sivut 171-177, kriisien kolmas maailma, WSOY, ISMB 951-0-25116-X
- ↑ colonialism in africa
- ↑ Etelä-Afrikka: Talous (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ethnologue.com
- ↑ Ethnologue.com
- ↑ infoplease: languages by countries
- ↑ Where did the money go? (Arkistoitu – Internet Archive) - Transparency International
- ↑ Report reveals scale of corruption in Kenya Independent. Arkistoitu 3.9.2007. Viitattu 29.12.2007.
- ↑ Muutosten maailma 3, kansainväliset suhteet, sivut 177-178, Heikkonen Väisänen Ojakoski Hannula. WSOY
- ↑ Africa: The Costs of Free Trade, AfricaFocus Bulletin Jul 5, 2005 (050705)
- ↑ National geographic, Human Impacts in the African Rain Forest: What Can We Do?
- ↑ Yale economic review, Africa: Failed economic history, viitattu 18.12.20 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ William Minter: Africa: The Costs of Free Trade AfricaFocus. 5. heinäkuuta 2005. Viitattu 14. tammikuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ K.Griffin, foreign aid after the cold war
- ↑ Eurobarometer: attitudes towards development aid
- ↑ NG: Nobel Peace Prize Goes to Micro-Loan Pioneers, Stefan Lovgren,for National Geographic News, October 13, 2006, viitattu 17.12.2007
- ↑ Africa center, The impact of Food aid, Vincent Gainey, Farm Africa, viitattu 18.12.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ SCADPlus: Voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita koskeva aloite (HIPC-aloite) Euroopan unioni. Viitattu 14.5.2007.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Africa in the World Economy: the national, regional and international challenges (Arkistoitu – Internet Archive), Jan Joost Teunissen ja Age Akkerman (eds.), FONDAD, joulukuu 2005, kirja, pdf.
- Africa: Living on the Fringe – Monthly Review.
- Africa's Failed Economic History (Arkistoitu – Internet Archive) – Yale Economic Review
- Lending Africa an Invisible Hand (Arkistoitu – Internet Archive) – Yale Economic Review
- BBC: Africa's Economy
- Africa Economic Analysis
- African Development Bank Group
- IMF World Economic Outlook (WEO)
- Language and Africa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Africa's economy: A glimmer of light at last? – The Economist
- Africa and the Knowledge Economy (Arkistoitu – Internet Archive) – World Bank Instituten raportti
 Pohjois-Afrikka | .svg) | |
|---|---|---|
 Länsi-Afrikka | ||
 Keski-Afrikka | ||
 Itä-Afrikka | ||
 Eteläinen Afrikka | ||
| ||