Afganistanin islamilainen emiraatti (1996–2001)

Da Afghanistan Islami Amarat د افغانستان اسلامي امارات Afganistanin islamilainen emiraatti
26. lokakuuta 1997–7. joulukuuta 2001
lippu
Afganistanin islamilaisen emiraatin sijainti.
Valtiomuoto	teokraattinen totalitaarinen islamilainen emiirikunta
Uskollisten emiiri	Hibatullah Akhundzada (2021-)
Pääkaupunki	Kabul (virallinen) Kandahar (de facto)
Pinta-ala
– yhteensä	noin 587 000 km²
Väkiluku	39 905 102 (2021, arvio)
Uskonnot	sunnalaisuus
Viralliset kielet	paštu
Valuutta	afgaani (AFN)
Tunnuslause	(käytännössä): lā ilāhā illā-llāhu; muhammadu rasūlu-llāhi ( لا إله إلا الله محمد رسول الله) (suom. Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on hänen profeettansa)
Kansallislaulu	Dā Də Bātorāno Kor
Edeltäjä(t)	Afganistanin islamilainen valtio
Seuraaja(t)	Afganistanin islamilainen tasavalta
Infobox OK

Afganistanin islamilainen emiraatti tai Afganistanin islamilainen emiirikunta on Talibanin johtaman Afganistanin valtion nimi ja hallitusjärjestelmä tosiasiallisesti vuosina 1996–2001 ja uudestaan vuodesta 2021. Hallinto ei ole ollut kansainvälisesti tunnustettu missään kansainvälisessä järjestössä. Afganistanin islamilainen emiraatti hallitsi suurimmillaan 90 prosenttia Afganistanin maa-alueesta. Afganistanin islamilainen emiraatti otti Afganistanin takaisin haltuunsa maan hallituksen kaaduttua 15. elokuuta 2021.

Historia

Neuvostojoukkojen vetäydyttyä Afganistanista 1989 maan johtoon jäi Mohammed Najibullahin johtama hallitus, joka nautti edelleen Neuvostoliiton tukea. Tuen katkettua vuoden 1992 alussa hallitus alkoi kuitenkin pian hajota. Huhtikuussa 1992 mujahedinit kukistivat Najibullahin hallituksen ja perustivat Afganistanin islamilaisen valtion 28. huhtikuuta 1992 presidenttinään Burhanuddin Rabbani.

Eri ryhmittymien kilpailu johti nopeasti uuteen sisällissotaan, joka vaati kymmeniätuhansia kuolonuhreja. Sotapäälliköiden taistellessa vallasta maata koetteli eri ryhmien pyssymiesten terrori, rikollisuus ja korruptio.

Pakistanissa maakunnissa Afganistanin-vastaisella rajaseudulla ja Afganistanin eteläisissä Helmandin ja Kandaharin maakunnissa syntyi madrassa-koraanikoulujen opettajien ja oppilaiden muodostama pataaneihin nojautuva opiskelijaliike Taliban, jonka aatteet perustuivat islamin radikaaliin tulkintaan. Vaikka Rabbanin hallitus oli islamistinen, oli Taliban-liike huomattavasti traditionaalisempi, sillä se vastusti kaikkea nykyaikaistamista ja länsimaalaisuutta. Taliban-liikkeen tärkeimmät lupaukset olivat maan vakauttaminen ja rikollisuuden kitkeminen.

Taliban aloitti ensimmäisen kunnon sotilasoperaationsa loka-marraskuussa 1994. Kandaharin alueelta levinneellä Talibanilla oli pian hallussaan Afganistanin 34 maakunnasta 12 eteläistä. Voitokkaat Taliban-joukot valtasivat 27. syyskuuta 1996 pääkaupungin Kabulin, jossa ne ensi töikseen veivät kotiarestissa olleen entisen presidentin Najibullahin presidentinpalatsiin ja teloittivat hänet. Teloituksen jälkeen Najibullah ripustettiin lyhtypylvääseen.

Vanha hallitus vetäytyi Burhanuddin Rabbanin johdolla pohjoisemmaksi, jossa se jatkoi taisteluaan Talibania vastaan. Kabulin uutta hallintoa ei yleensä tunnustettu, vaan Afganistanin islamilainen valtio pysyi edelleen virallisesti tunnustettuna hallintona, sikäli kuin joku valtio yleensäkään tunnusti hallinnon muutoksia. Taliban-hallinto käytti liikkeensä ja hallitsemansa Afganistanin tunnuksena täysin vitivalkoista lippua. Taliban sai toukokuussa 1997 haltuunsa pohjoisen tärkeimmän kaupungin Mazar-i-Sharifin. Samana päivänä Pakistan katsoi Talibanin olevan Afganistanin todellinen hallitsija ja tunnusti maan Taliban-hallituksen.

Mullah Mohammed Omar ilmoitti 26. lokakuuta 1997 perustavansa Talibanin johtaman Afganistanin islamilaisen emiraatin.

Hallinto

Taliban-liike ei alun perin ennen Kabulin valtausta puhunut Afganistanin hallitsemisesta, vaan vääräuskoisen hallituksen kaatamisesta ja sen korvaamisesta "hyvien muslimien" hallinnolla, jonka pystyttämisen jälkeen Taliban olisi siirtynyt syrjään. Ennen Kabulin valtausta Talibanin johtaman Afganistanin pääkaupunki oli Kandahar.

Talibanin hallinnon määrittely on vaikea, koska se ei ole demokraattinen eikä myöskään poliittinen, kuten asia länsimaissa ymmärretään. Afganistanissa ei Talibanin aikana järjestetty ollenkaan vaaleja. Maaliskuussa 1996 Talibanin puhemies Mullah Wakil ilmaisi asian näin:

»Šaria ei hyväksy politiikkaa tai poliittisia puolueita. Siksi emme maksa palkkaa virkamiehille ja sotilaille, vaan annamme vain ruokaa, vaatteita, kenkiä ja aseita. Haluamme elää kuten profeetta 1 400 vuotta sitten, ja jihad on meidän oikeutemme. Haluamme luoda uudelleen profeetan ajan, ja pyrimme toteuttamaan sen, mitä afgaanit ovat halunneet viimeiset 14 vuotta.»

Johtaja ei siis saanut asemaansa vaalien perusteella, vaan Muhammadin ja varhaisten muslimien ajalta omaksutun uskollisuudenvalan bay'ahin kautta. Mullah Omar sai 4. huhtikuuta 1996 "profeetta Muhammadin viitan", joka oli otettu pyhäinjäännöskotelosta ensi kerran 60 vuoteen. Pyhäinjäännökseen kääriytynyt Omar ilmestyi Kandaharissa erään keskustan talon katolle samaan aikaan, kun sadat pataanimullahit huusivat "Amir al-Mu'minin!" (suom. Uskovaisten johtaja), mikä tarkoitti käytännössä mullah Omarin tunnustamista Taliban-liikkeen ja Afganistanin johtajaksi.

Afganistanin islamilaisen emiraatin hallinnolla oli kaksi keskusta. Kabulissa istunut hallitus, Mohammad Rabbanin johtama Kabulin šuura vastasi varsinaisesta hallinnosta, ja sillä oli jäseninä eri alojen ministereitä. Ylin päätösvalta oli kuitenkin mullah Omarin johtamalla Kandaharin šuuralla, joka usein kumosi ja muutti Kabulissa tehtyjä päätöksiä ja antoi omia määräyksiään.

Taliban ei julkaissut tiedotteita, poliittisten päätöstekojen julkaisuja eikä säännöllisiä lehdistötilaisuuksia. Lisäksi ulkopuolinen maailma tai tavalliset afgaanit eivät juuri tienneet, miltä nämä Afganistanin uudet johtajat näyttivät, koska Taliban oli kieltänyt kaikki kuvat valokuvia myöten. Ministerit ja valtuutetut olivat mullaheita, joilla oli vain madrassa-koulutus. Sotilaskomentajia olivat esimerkiksi terveysministeri ja valtionpankin johtaja, jotka jättivät tehtävänsä heti, jos piti lähteä taisteluun. Silloin kun nämä sotilashenkilöt jäivät vihollisen puolelle tai kuolivat, maan hallinnon tilanne ajautui entistä suurempaan kaaokseen.

Afganistanin armeija eli taliban-joukot koostuivat muutamista hyvin organisoiduista yksiköistä ja suuresta joukosta usein väliaikaisesti värvättyjä kokemattomia miliisitaistelijoita.

Ennen Kabulia taliban-hallinto Kandaharissa muistutti lähinnä pataanien jirga-heimoneuvostoa, jota taliban piti todellisena aitona alkuperäisenä islamilaisena mallina. Mullah Omar oli käytännössä itsevaltias, jonka ei tarvinnut kysyä muiden mielipiteitä eikä noudattaa niitä päätöksiä tehdessään. Talibanin edustaja mullah Wakil ilmaisia asian syksyllä 1996 näin:

»Päätökset perustuvat Amir-ul Mu'mininin ohjeisiin. Emme pidä neuvotteluja tarpeellisina. Uskomme, että tämä kaikki on šarian mukaista. Hyväksymme Amirin näkökannan, vaikka hän olisi yksin mielipiteineen. Valtionpäämiestä ei tule olemaan. Sen sijaan tulee olemaan Amir al-Mu'minin. Mullah Omar tulee olemaan korkein auktoriteetti, eikä hallitus voi tehdä sellaisia päätöksiä, joita hän ei hyväksy. Yleiset vaalit eivät ole šarian mukaisia, siksi hylkäämme ne.»

Johtaja-aikanaan mullah Omar kävi pääkaupungissa Kabulissa vain kaksi kertaa.

Ulkosuhteet

Afganistan islamilainen emiraatti ei ollut kansainvälisesti tunnustettu Yhdistyneissä kansakunnissa, joka piti Pohjoisen liiton hallitsemaa Afganistanin islamilaista valtiota virallisena Afganistanin edustajana kansanvälisessä yhteisössä, vaikka sen hallitsema alue käsitti vain 10 prosenttia koko maan pinta-alasta.

Afganistanin islamilaisen emiraatin tunnusti ainoastaan Saudi-Arabia, Pakistan, Yhdistyneet arabiemiirikunnat sekä Itškerian tšetšeenitasavalta, joka myöhemmin perui tunnustamisen

Hallinto piti diplomaattisia suhteita myös Iraniin ja Turkmenistaniin, joilla oli virallisia tapaamisia Afganistanin islamilaisen emiraatin edustajien kanssa. Iran katkaisi suhteet hallintoon vuonna 1998, kun Taliban oli teloittanut 11 iranilaista diplomaattia Mazar-i-Sharifissa sijaitsevassa Iranin konsulaattirakennuksessa.

Elämä Talibanin Afganistanissa

Taliban-joukkoja Heratissa 15. toukokuuta 2001.

Talibanin valtakaudella Afganistanista tuli ainoa maa, jossa oli käytössä puhtaasti islamilainen laki, šaria, Talibanin tulkitsemassa erityisen ankarassa muodossa. Vaikka läheskään kaikilla Taliban-hallituksen määräyksillä ei ollut perustetta Koraanissa, niitä ei sallittu arvosteltavan..

Taiteet, kulttuuri, huvit ja urheilu

Useimmat taiteet ja maalliset huvit kuten elokuvat, televisio, musiikki ja tanssi kiellettiin, samoin kuin myös muoto­kuvien maalaaminen ja hallussapito. Jos jostakin kaupasta löydettiin musiikki­kasetteja, kauppias vangittiin ja kauppa suljettiin, kunnes vähintään viisi henkilöä takasi, ettei niitä siellä enää ollut.

Maaliskuussa 2001 Taliban määräsi tuhottavaksi kaksi Buddha-patsasta Bamiyanissa. Kallioseinään kaiverretuista patsaista toinen oli 38 metriä pitkä ja 1 800 vuoden ikäinen ja toinen 53 metriä pitkä ja 1 500-vuotias. Teon tuomitsivat UNESCO:n lisäksi monet maat, myös Iran.

Aluksi Taliban kielsi myös kaiken urheilun, mutta salli sen myöhemmin tietyin edellytyksin, ei kuitenkaan naisten urheilua. Urheilu­katsomoissa oli käsien­taputus kielletty, ja ainoa sallittu, ja samalla pakollinen kannustushuuto oli "Allahu Akbar" (Jumala on suuri). Islamilaisten rukous­hetkien ajaksi oli urheilu­kilpailut aina keskeytettävä. Taliban kielsi myös leijan lennätyksen, joka vanhastaan oli ollut Afganistanissa keväisin suosittu huvi.

Naisten asema

Taliban-hallinnon myötä naiset eivät saaneet enää kulkea julkisilla paikoilla ilman burkaa. Vielä taliban-hallinnon kaaduttua ja burkapakon väistyttyä monet naiset pukeutuvat yhä burkaan oman turvallisuutensa tähden. Tämä kuva on Pohjois-Afganistanista 2005.

Naisten asemaa Afganistanissa pidettiin erityisen huonona, naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella (lukuun ottamatta terveydenhuoltoa) oli kielletty, ja monet perheet, joiden miehet olivat kuolleet sodassa, menettivät toimeentulonsa. Kasvojen paljastaminen ulkopuolisille tiesi ruoskintaa, ja talojen ikkunat oli peitettävä, jotta ulkopuoliset eivät nähneet sisään. Tytöt eivät saaneet käydä koulua täytettyään kahdeksan vuotta, minkä jälkeen he saivat opiskella ainoastaan Koraania. Toisaalta koska ennen Talibanin valtaan­tuloa enemmistö opettajista oli ollut naisia mutta he eivät saaneet jatkaa toimessaan, jäi myös suuri joukko poikia vaille kouluopetusta.

Naiset eivät myöskään saaneet kulkea julkisilla paikoilla ilman aviomiestään. Naisten tuli aina käyttää burkaa. Kaikki kosmetiikka ja länsimaiset muotivaatteet olivat myös kielletyt, eikä kaupoissa saanut olla näkyvillä muotilehtiä.

Miehille ja naisille oli terveydenhuolto järjestetty kokonaan erikseen. Naisia oli työssä lääkäreinä ja sairaan­hoitajina, mitkä olivatkin ainoat sallitut työt, koska mies­lääkärit eivät saaneet tutkia nais­potilaita. Uskonnollisella poliisilla oli milloin hyvänsä oikeus käydä sairaaloissa tarkistamassa, että määräyksiä noudatettiin.

Miehiä koskeneita määräyksiä

Taliban sääti šarian tulkintansa perusteella myös miesten ulkoasua koskeneita määräyksiä, joiden kaltaisia ei kuitenkaan ollut koskaan aikaisemmin ollut missään islamilaisessa maassa. Niinpä kaikkien miesten oli annettava partansa kasvaa vähintään nyrkin paksuiseksi; jos joku oli ajanut tai leikannut partansa, hänet vangittiin, kunnes parta oli jälleen kasvanut. Kun Taliban oli vallannut Kabulin, sikäläiset miehet saivat puolitoista kuukautta aikaa kasvattaa määräysten mukaisen parran. Tästä joutuivat kärsimään erityisesti eräiden etnisten vähemmistöjen kuten hazarojen edustajat, joilla yleensä on luonnostaan heikko parran kasvu. Lisäksi Taliban-hallitus kielsi "brittiläisen ja amerikkalaisen" hius­tyylin eli pitkän tukan; jos jollakulla sellainen havaittiin, se ajettiin pois ja asian­omaisen oli maksettava parturin lasku.

Muita kieltoja ja määräyksiä

Myös lähetystyö ja sään ennustus^lähde? oli kielletty. Murhaajat ja seksityöntekijät teloitettiin käyttämättömäksi jääneellä urheilustadionilla Kabulissa. Myös uskottomuudesta ja homoseksuaalisuudesta rangaistiin kuolemalla.

Huumeiden tuotanto

Alkuvuosina Taliban salli oopiumin, mutta ei kannabiksen viljelystä. Tätä perusteltiin sillä, että oopiumi ja siitä valmistettu heroiini oli tarkoitettu vietäväksi länsi­maihin, missä suurin osa asukkaista ja varsinkaan huumeiden käyttäjät eivät olleet muslimeja, kun taas maassa viljelty kannabis olisi pääosin käytetty omassa maassa. Todellisuudessa kuitenkin myös suuri osa heroiinista käytettiin islamin­uskoisissa naapuri­maissa, varsinkin Pakistanissa mutta enenevässä määrin myös aikaisemmin Neuvostoliittoon kuuluneissa Keski-Aasian maissa. Afganistan olikin maailman suurin oopiumin ja heroiinin tuottaja, ja niistä peritty vientivero oli Taliban-hallituksen tärkeimpiä tulon­lähteitä.

Vuonna 2000 Taliban kielsi myös oopiumin viljelyksen , ja tuotanto putosi vuonna 2000 tuotetusta 4 000 tonnista (70 % maailman tuotannosta) 82 tonniin vuonna 2001, josta suurin osa viljeltiin Pohjoisen liiton hallitsemilla alueilla.

Talous

Afganistanin islamilaisella emiraatin valtiovarainministeriöllä ei ollut vuotuista budjettia, eikä valtiovarainministerillä ollut lainkaan talouskoulutusta tai muutakaan asiantuntemusta. Rahoitusta hallinto sai sodankäyntiin keräyksillä ja ne annettiin mullah Omarin haltuun ilman minkäänlaista kirjanpitoa. Rahoitusta hallinto sai Saudi-Arabialta ainakin kaksi miljoonaa dollaria ja Pakistanilta päätukijana vielä enemmän, mutta näistäkään tuloista ei ole mitään varsinaisia tietoja.

Lähteet

• Rashid, Ahmed: Taliban. The Story of the Afghan Warlords. Pan Books, 2001. ISBN 0330492217 Internet Archive (viitattu 25.4.2023). (englanniksi)