Koraanikoulu

Koraanikoulu Somaliassa. Koraanin katkelmia on kirjoitettu laudanpaloille eli "läksytauluille".

Koraanikoulu vuonna 2007 intialaisessa perjantaimoskeijassa Srirangapatnassa.

Koraanikoulu tytöille Indonesiassa 2013. Tyttöjen koulunkäynti alkoi muslimimaissa 1900-luvulla, mutta on harvinaisempaa kuin poikien.

Koraanikoulu eli kuttab (arab. كتاب‎, kuttāb) tai maktab (arab. مكتب‎) on islamilainen alkeiskoulu, jossa pääasiallinen ja yleensä ainoa oppiaine on vanhalla arabialla kirjoitettu Koraani. Opettelun tukena käytetään kirjoitettua tekstiä, mutta tavoitteena ei varsinaisesti ole lukutaito, vaan Koraanin ulkoluku ja oikea lausuminen. Kyse oli kasvatuksesta islamin harjoittamiseen, sillä Koraanin kaunista lausumista ääneen sen alkukielellä arvostetaan uskonnollisena rituaalina. Koraanikoulujen opetussuunnitelmat ovat vaihdelleet alueittain, ja eräin paikoin, kuten keskiajan Espanjassa, voitiin opettaa myös alkeellista kirjoittamista ja muita aiheita.

Koraanikoulut olivat pitkään islamilaisten maiden ainoa alkeisopetuksen muoto ja useimmille lapsille ainoa kokemus koulunkäynnistä. Koraanin opettelu ei kehittänyt normaalia lukutaitoa, sillä vain 20 % maailman muslimeista puhuu arabiaa ja Koraanin vanhaa arabiaa ymmärtävät vain sitä erikseen opiskelleet. Opettajatkaan eivät aina olleet erityisen hyviä. Vasta 1900-luvulla koraanikoulujen rinnalle alkoi syntyä länsimaisen mallin mukaista alkeisopetusta.

Koraanikoulujen historia

Antiikin kreikkalaisessa ja helleenisessä perinteessä koulut tähtäsivät lukutaitoon ja tekstin ymmärtämiseen. Tämä itäroomalainen sivilisaatio sai 600-luvulla väistyä Lähi-idästä, kun uusiksi hallitsijoiksi nousivat alueen paimentolaisheimot. Kun koulunkäynti uudelleen elpyi islamilaisessa kalifaatissa, alkeisopetus oli rajoittunut Koraanin ulkoa opetteluun. Koraanin resitointi eli ääneen lausuminen on islamissa uskonnollinen rituaali ja tarkoitus itsessään. Tekstin ymmärtäminen ei tässä ole olennaista, ja Koraanin muinaisarabiaa ymmärtääkin vain harva muslimi. Ignaz Goldziherin mukaan rituaali sai esikuvansa zarathustralaisuudesta, missä pyhiä tekstejä luettiin samalla tavoin ääneen.

Koraanikoulussa lukemisen opettelu rajoittui yleensä Koraanin arabiaan, joka ei ollut kenenkään äidinkieli. Alkeisopetuksen tavoitteiden kapeutuminen uskonnollisten rituaalien suorittamiseen olikin perussyynä muslimimaiden laajaan luku- ja kirjoitustaidottomuuteen. Suurelle osalle lapsia koraanikoulu jäi ainoaksi kouluksi.

Islamilainen koulujärjestelmä

Koraanikoulu on alkeisopetusta, johon oppilaat voivat tulla jo alle kouluikäisinä. Ne eivät kuitenkaan valmistaneet ylempään koulutukseen. Seuraava koulutustaso eli madrasat ilmestyivät islamilaiseen maailmaan koraanikouluja myöhemmin 1000-luvulla. Niiden tarkoituksena oli kouluttaa virkamiehiä opettamalla islamilaista lakia ja sen aputieteitä. Madrasoissa vaadittiin luku- ja kirjoitustaitoa, joka oli sen takia opittava erikseen.

Koraanikoulu ja ylemmän asteen opetusta antava madrasa sekoittuvat usein, koska joissakin kielissä koraanikoulusta käytetään nimitystä "madrasa". Myös koraanikoulu, madrasa ja yliopisto sekoitetaan esimerkiksi niin, että koraanikouluista tai madrasoista puhutaan yliopistona (esimerkiksi "Timbuktun yliopisto").

Ibn Khaldun koraanikouluista

Islamilainen uskonoppinut ja varhainen sosiologian edeltäjä Ibn Khaldun (1332–1406) kuvasi kirjassaan Muqaddimah keskiajan koraanikouluja. Hän totesi, että Koraanin opettamisesta lapsille oli tullut islamin symboli, ja sitä harjoitettiin jokaisessa kaupungissa. Opetuksen tarkempi luonne vaihteli maantieteellisesti.

Ibn Khaldun kertoo, että maghrebilainen tapa oli keskittyä pelkästään ulkolukuun ja sen vaatimaan ortografiseen tietoon eli arabialaisten glyfien hallintaan. Vasta aikuisille opetettiin muutakin, kuten islamilaista lakia, runoutta tai kielitiedettä. Lopputulos oli Ibn Khaldunin mielestä se, että lapset eivät koraanikoulussa oppineet mitään. Samaa metodia käytettiin niiden aikuisten kohdalla, jotka kävivät koraanikoulua. Maghrebilaiset olivat Ibn Khaldunin mukaan tämän johdosta kaikkia muita taitavampia Koraanin merkkien ääneen lukemisessa.

Al-Andalusissa metodina oli opettaa paitsi Koraanin, myös muiden tekstien avulla sekä lukemista että kirjoittamista aikuisikään asti. Lapset oppivat sekä modernia arabian kieltä että runoutta. Koraanilla ei ollut Andalusiassa etuasemaa muuhun oppisisältöön nähden. Ibn Khaldun kirjoittaa, että jos sama oppineisuuden ihanne vielä esiintyisi Espanjassa, lapset oppisivat koraanikoulussa muutakin kuin Koraanin ulkolukua. Saatu oppi oli kuitenkin riittävä niille, joita Jumala ohjaa. Lisäopetuksen saaminen vaati yksityisopettajan hankkimista.

Ifriqiyan asukkaat yhdistivät Koraanin ulkoa opettelun islamin opetukseen ja muuhunkin tietämykseen. Koraanin jälkeen tärkeintä oli kirjoituksen opettelu. Tapa oli peräisin espanjalaisilta sheikeiltä, jotka olivat paenneet Tunisiaan Andalusian muslimialueiden supistumisen myötä.

Ibn Khaldun kertoo, että hän ei itse tuntenut itäisempien koraanikoulujen tapoja. Hänelle on kuitenkin kerrottu, että ulkoa opettelu jatkui aikuisuuteen, ja siihen yhdistyi islamin perussääntöjen opetus. Kirjoittamista voitiin opettaa ylimääräisenä aineena, jolloin se on yksinkertaisten merkkien harjoittelua kivitauluille. Taidon hyvää oppimista varten tarvittiin kuitenkin yksityisopettajaa.

Ibn Khaldun totesi, että koraanikouluissa ei opittu nykyarabiaa. Hän oli tyytymätön opetussuunnitelmaan, mutta totesi, että vakiintuneita tapoja oli vaikea muuttaa.

Lukutaito islamilaisissa maissa

Koraanikoulu Jaavalla. Kuria pitää ohuen kepin avulla muita hieman vanhempi lapsi.

Maailmanpankin raportin mukaan joissakin sen tutkimissa islamilaisissa maissa (Nigeria, Bangladesh, Pakistan) yli puolet perusopetusvaiheen päättäneistä oli lukutaidottomia. Vuonna 2002 arabimaiden lukutaidottomuus oli suurempaa kuin monissa köyhemmissä maissa. Tyttöjen vähäisempää koulunkäyntiä osoitti se, että kaksi kolmasosaa lukutaidottomista oli naisia.

Syynä heikkoon lukutaitoon olivat koraanikoulut, jossa äidinkielen sijaan rajoituttiin klassiseen arabiaan. Muita syitä olivat suuret luokkakoot, heikot oppimateriaalit ja epäpätevät opettajat.

Koraanikoulu eri maissa

Egypti

Egyptissä, kuten muissakin islamilaisissa maissa koraanikoulujen rinnalle on kehittynyt länsimainen alkeisopetuksen järjestelmä, mutta kehitys on ollut hidasta. 1700-luvulla Osmanien valtakuntaan kuuluvassa Egyptissä koraanikoulut olivat ainoa alkeisopetuksen muoto. Kaksi tai kolme vuotta kestänyt koulunkäynti sisälsi Koraanin ulkoa opettelua ja uskonnollisten rituaalien harjoittelua. Koraanin arabia oli egyptiläisille lapsille vierasta, joten opetus ei johtanut oman äidinkielen kirjoitus- ja lukutaitoon.

Muutokset koulujärjestelmässä alkoivat Napoleonin ranskalaismiehityksen aikana vuoden 1798 jälkeen sekä Muhammad Alin (1805–1849) aloittamien reformien tuloksena. Reformit eivät kuitenkaan ulottuneet alkeisopetukseen. Brittihallinnon aikana 1882–1922 alkeisopetusta tarjosivat edelleen vain koraanikoulut. Seurauksena oli, että vielä 1900-luvun alussa lukutaidottomia oli enemmän kuin 90 %. Tavallista kouluopetusta saavien lasten osuus alkoi kasvaa vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla siten, että vuonna 1967 jo noin 65 % kaikista lapsista ja puolet tytöistä sai normaalia alkeisopetusta.

Suomi

Arviot muslimien määrästä Suomessa 2020-luvulla liikkuvat sadan tuhannen ja kahdensadan tuhannen välillä. Tarkkaa lukua ei tiedetä, sillä asiaa ei tilastoida. Yhä useampi suomalainen muslimi opiskelee Koraania niin sanotussa koraanikoulussa. Myös Suomessa opetus on arabiankielisen Koraanin ulkoa opettelua. Peruskoulun islaminopetukseen sisältyy samoin arabiankielisen Koraanin ulkoa opettelua.

Koulujen olosuhteita

BBC:n dokumentti sudanilaisista koraanikouluista osoitti, että monissa niistä lapsia ruoskittiin, pidettiin kahleissa ja raiskattiin. Ohjelmassa haastateltu koraanikoulun johtaja šeikki al-Husain kertoi, että suurimmassa osassa Sudanin koraanikouluja lapsia pidetään jalkaraudoissa, jotta estettäisiin karkaaminen. Maassa on koraanikouluja noin 30 000. Myös suomalaisissa koraanikouluissa esiintyy kuritusväkivaltaa.

Katso myös

• Madrasa

Lähteet

• Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
• Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Ibn Khaldun: The Muqaddimah. An Introduction to History. Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-16628-5