Aškenasijuutalaiset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aškenasimjuutalaiset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aškenasijuutalaiset
Aškenasijuutalaisten asuinalue vuonna 1881, tihein asutus tummanharmaalla ja punaisella.
Aškenasijuutalaisten asuinalue vuonna 1881, tihein asutus tummanharmaalla ja punaisella.
Väkiluku 12 miljoonaa[1]
Asuinalueet  Yhdysvallat:
6 miljoonaa[1]
 Israel:
3–4 miljoonaa[2]
Kielet heprea, jiddiš, englanti, venäjä
Uskonnot juutalaisuus
Osa artikkelisarjaa
Juutalaisuus
Daavidin tähti
Uskonto
Tekstit
Perinteet
Pyhät paikat
Historia
Suuntaukset
Muuta

Aškenasijuutalaiset (hepr. ‏אשכנזים‎, aškenazim) ovat yksi juutalaisten diasporaryhmistä.[3] Aškenasiyhteisö sai alkunsa keskiajalla juutalaisten asetuttua Välimeren alueelta Länsi- ja Keski-Eurooppaan, mistä osa heistä muutti Itä-Eurooppaan. 1900-luvulla aškenasien suurimmiksi asutuskeskittymiksi muodostuivat Yhdysvallat ja Israel.

Aškenasijuutalaisten historiaa ovat leimanneet useat vainot, muutot ja asuminen omilla alueilla, kaupunkighetoissa ja shtetl-kylissä eristäytyneenä yhteisönä. He erottuivat muista sosiaalisesti, etnisesti ja uskonnollisesti; he esimerkiksi puhuivat omaa kieltään, saksaan pohjautuvaa seemiläisvaikutteista jiddišiä. Toisaalta aškenasien historiaan kuului myös rauhanomaistakin kanssakäymistä Euroopan ei-juutalaisen väestön kanssa, jolta he omaksuivat jonkin verran kulttuurisia vaikutteita. Aatelisto toisinaan hyödynsi heidän ammattitaitoaan ja väliinputoajan asemaansa, joskus myöntäen vaihdossa etuja, joskus pakottaenkin. 1800- ja 1900-lukujen aikana aškenasit saivat täydet kansalaisoikeudet, ja sittemmin he ovat sopeutuneet asuinmaidensa yhteiskuntiin ja osallistuneet niiden tiede- ja kulttuurielämään.

Aškenasien osuuden maailman juutalaisista on arvioitu olevan nykyään noin 80 prosenttia.[3] Heidän ja muiden juutalaisten väliset erot ovat vähentyneet, ja he elävät esimerkiksi sefardijuutalaisten kanssa nykyisin samoilla alueilla.

Nimityksen etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aškenaz oli Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Gomerin poika ja Jafetin ja Nooan jälkeläinen. Juutalaiset alkoivat käyttää Aškenaz-nimeä Saksasta ja saksan kielestä viimeistään 1000-luvulla.[4] Nimellä alettiin sen jälkeen viitata Pohjois-Ranskan ja läntisen Saksan alueen juutalaisiin ja myöhemmin Keski-Euroopasta Itä-Eurooppaan muuttaneiden juutalaisten muodostamaan suureen juutalaisyhteisöön.[5]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Juutalaisten historia

Aškenasit polveutuvat juutalaisista, jotka muuttivat Lähi-idästä Etelä-Eurooppaan ja sieltä pohjoisempaan Eurooppaan[6] (katso ”Alkuperä”-osio). Aškenasiyhteisön muodostuminen tapahtui Pohjois-Ranskan ja Saksan seudulla 800–1000-lukujen muuttoaaltojen yhteydessä.[7] 1000-vuosituhannen alussa aškenasien tärkeimmät asutuskeskittymät olivat Mainz, Worms ja Speyer. Wormsista muodostui aškenasien uskonnollisen oppineisuuden keskus, ja esimerkiksi rabbi Raši opiskeli siellä.[8] Juutalaiset ja ei-juutalaiset elivät pääosin sovussa keskenään.[9]

Juutalaisten elinkeinoaloja rajoitettiin[8] ja maanomistus kiellettiin.[10] Monet juutalaiset päätyivät kauppiaiksi.[11][8] Myös rahanlainaaminen kuului juutalaisille sallittuihin toimialoihin, kun taas kristityiltä se oli kirkon toimesta kiellettyä. Kristitty aatelisto kuitenkin käytti juutalaisia välikäsinä lainaamiseen sekä lainojen ja verojen keräämiseen. Velkojiin suhtauduttiin vihamielisesti, millä oli osansa juutalaisvastaisuuden ja juutalaisvainojen synnyssä.[12]

Ristiretkien yhteyksissä juutalaiset kohtasivat väkivaltaisia vainoja, ja heidän seurakuntiaan tuhottiin.[8][11] Heitä vastaan esitettiin syytöksiä kristittyjen lasten rituaalimurhista ja ehtoollisleivän lävistämisrituaalista, joka symboloi Kristuksen tappamisen toistamista. Vaikka muun muassa piispat tiesivät tällaisten syytösten olevan perättömiä, eivätkä paavi tai aateliset hyväksyneet väkivaltaiskuja juutalaisia kohtaan, ei etenkään ensimmäisen ristiretken aikana asiaan yleensä erityisemmin puututtukaan.[11] Ivan G. Marcuksen mukaan ei kuitenkaan voida puhua jatkuvasta juutalaisvainosta koostuvasta ristiretkien aikakaudesta, sillä ensimmäisen ristiretken jälkeen juutalaisten ja kristittyjen välit palautuivat pääosin rauhanomaisiksi seuraavan 200 vuoden ajaksi.[9] Tämänkin ajanjakson aikana ristiretkien yhteyksissä juutalaisiin kohdistui vainoja, joita kuitenkin hillittiin paremmin.[11]

Mustan surman aikana juutalaisia syytettiin kulkutaudin levittämisestä kaivoja myrkyttämällä.[11] Vaikka juutalaisiakin kuoli ruttoon, olivat he selvinneet vähemmillä vahingoilla kuin muu väestö,[13] mikä johtui heidän puhtaussäännöistään. Tästä seurasi jälleen tuhoisia juutalaisvainoja. Viranomaiset eivät yleensä reagoineet tähän muuten kuin karkottamalla juutalaiset pois.[11] Syytöstä absurdina pitänyt paavi Klemens VI kuitenkin julkaisi Avignonissa vuonna 1348 bullan, joka julisti sen perättömäksi.[13] Vainojen myötä juutalaiset eristäytyivät muusta yhteiskunnasta aiempaa enemmän.[11] Useat juutalaiset pakenivat Puolaan, ja tämän seurauksena Itä-Euroopan aškenasiyhteisöt saivat alkunsa.[8]

1500-luvulla elänyt puolanjuutalainen rabbi Moses Isserles

Puolaan juutalaiset oli toivotettu 1200-luvulla tervetulleiksi, koska heistä oltiin toivottu maalle hyödyllistä ammattiväkeä.[14] Heille tarjottiin siksi myös erioikeuksia, joihin kuului suojelua mahdollisilta vainoilta ja lupa elää heidän omien perinteidensä mukaan omana yhteisönään.[15] 1500-luvun aikana aškenasijuutalaisuuden keskus oli siirtynyt Saksasta itään päin: Puolaan ja Liettuaan, osin myös Böömiin ja Määriin.[16] Itä-Euroopan juutalaiset sijoittuivat yhteiskunnassa maaorjien sekä maanviljelijöiden muodostaman väestön ja maanomistajien väliin, ja he harjoittivat käsityöammatteja ja ulko- ja sisämaankauppaa.[14] Puolan ješivoista tuli arvostettuja, ja kirjapainotaidon levittyä Puolaan julkaistiin kodifikaatio Shulchan Aruchin rabbi Moses Isserlesin kommentteja sisältävä versio, joka erotti aškenasien halakhan sefardien omasta.[17] Aškenasit jatkoivat Saksassa kehittämänsä kielen eli jiddišin puhumista Itä-Euroopassakin, mikä osaltaan erotti heitä muista.[9][18] Tyypilliseksi asumismuodoksi muodostui shtetl, juutalaisenemmistöinen kylä, jossa asui myös ei-juutalaisia. Keski-Euroopan juutalaiset sen sijaan asuivat yleensä omiensa keskuudessa kaupunkigetoissa.[5]

Läntisestä Euroopasta levisivät uskomukset juutalaisten suorittamista rituaalimurhista Itä-Eurooppaan, ja ne yleistyivät 1600-luvulla.[19][20] Kasakkakapinassa 1648–1654 Ukrainassa ja Puolassa tuhottiin satoja synagogia ja 100 000 juutalaista tapettiin, koska heidät miellettiin samaan joukkoon puolalaisten aatelisten ja suurmaanomistajien kanssa.[21] ”Puolan juutalaisten kulta-aika” oli loppunut,[22] ja Itä-Euroopan aškenaseja alkoi nyt muuttaa juutalaisvainoja pakoon Länsi-Eurooppaan, myös sellaisille alueille kuin Alankomaat ja Englanti, missä asui sillä hetkellä lähinnä sefardijuutalaisia.[5] Samoilla alueilla eläneet sefardit ja aškenasit pysyivät kuitenkin edelleen selkeästi erillisenä ryhminä, eivätkä he esimerkiksi käyneet samoissa synagogissa tai juurikaan avioituneet keskenään. Etenkin sefardijuutalaiset halusivat pitää ryhmät erillään, koska he pitivät omaa kulttuuriaan aškenaseihin nähden ylivertaisena.[22]

1500-luvulla Länsi-Euroopassa kukoistamaan alkaneen absolutismin ja siihen liittyneen merkantilismin aikana hallitsijat ottivat palveluksiinsa niin kutsuttuja hovijuutalaisia, joita he pitivät yhteiskunnan neutraaleina osapuolina. Hovijuutalaiset auttoivat hallitsijoita rahoituksen ja statusta edustavien ylellisten tavaroiden hankinnassa sekä diplomaattisissa tehtävissä.[23] Vastapalvelukseksi heille annettiin vapauksia aikana, jolloin Länsi-Euroopan juutalaisten oikeudet esimerkiksi asuinpaikan suhteen olivat muuten rajalliset.[24] Hovijuutalaisten elintaso erosi valtavasti muiden juutalaisten oloista, jotka olivat monella varsin köyhät.[22] Ilmiö kesti muutaman vuosisadan ajan ja loppui absolutismin päättymisen myötä.[23] Vain hyvin pieni osa juutalaisista oli hovijuutalaisia, mutta he vaikuttivat osittain siihen, että koko juutalaisväestöä alettiin hyväksyä osaksi läntistä yhteiskuntaa.[22]

1700-luvun lopulla Saksassa sai alkunsa haskala-liike, joka pyrki saamaan juutalaisille tasavertaisia kansalaisoikeuksia. Länsi-Euroopassa tässä onnistuttiin 1800-luvun loppuun mennessä.[25] Emansipaation ja yhteiskunnallisen sekularisaation myötä perinteinen juutalainen etnisyyttä ja uskontoa yhdistelevä identiteetti oli haastettuna. Koska uskonnollista erilaisuutta siedettiin paremmin kuin etnistä, haluttiin juutalaisten sulautuvan eurooppalaisiin kansoihin, ja heitä alettiin määrittää pelkäksi uskonnolliseksi ryhmäksi etnisen sijaan, mihin juutalaiset eivät yleensä itse olleet tyytyväisiä.[26] Toisaalta samoihin aikoihin kehittyi käsite ”seemiläisestä rodusta”, johon juutalaisten katsottiin kuuluvan, mikä johti myös rotukeskeisempään juutalaisvastaisuuteen.[25] 1800-luvulla myös aškenasien aiempi uskonnollinen yhtenäisyys rikkoutui,[27] ja juutalainen uskonto jakautui kolmeen pääsuuntaukseen: reformijuutalaisuuteen, uusortodoksiaan ja konservatiiviseen juutalaisuuteen.[28] Aškenaseista suuri osa myös maallistui.[26] Lisäksi jiddišin kielen merkitys alkoi vähenemään joidenkin aškenasien keskuudessa valtakulttuuriin sopeutumisen yhteydessä.[22]

1700-luvun lopussa Puolan jakojen jälkeen Venäjän keisarikunnan juutalaisväestö määrättiin asumaan rajatulla asuinalueella (Venäjän juutalaisten asuinalue).[29] Juutalaisten kansalaisoikeuksien saaminen eteni Itä-Euroopassa hitaammin kuin läntisessä Euroopassa.[25] He lisääntyivät lyhyessä ajassa isolukuisesti, mikä toisaalta vaikutti heidän olojensa kurjistumiseen.[29] Venäjän keisarikunnan juutalaisista tuli asevelvollisia vuonna 1827, ja juutalaisille määrätyillä pitkillä palvelusajoilla pyrittiin tukahduttamaan heidän juutalaisuuttaan. Armeijassa palvelleita aškenaseja asettui myös Venäjän vallan alla olleeseen Suomeen, minkä seurauksena suomenjuutalainen vähemmistö syntyi. Tätä ennen Suomeen oli muuttanut vain joitakin yksittäisiä juutalaisia.[30]

Sosiaalinen, uskonnollinen ja etninen eroavaisuus,[31] kuten myös lännestä levinneet juutalaisvastaiset ajattelutavat[27] ja poliittinen epäluuloisuus,[32] juurruttivat Itä-Euroopassa jänneitä juutalaisia kohtaan. Väkivaltaiset juutalaisvainot olivat Venäjän keisarikunnassa kuitenkin harvinaisia 1880-luvulle asti.[31] Tilanne muuttui, kun vallankumoukselliset, joista yksi oli juutalainen, murhasivat keisari Aleksanteri II:n vuonna 1881.[32] Tästä syntyneitä levottomuuksia seurasi suurimittainen pogromiaalto, ja seuraavien vuosikymmenien kuluessa pogromeja kohdistettiin juutalaisiin useasti.[31]

Tallitiin pukeutunut juutalaispoika New Yorkissa roš hašana -juhlan aikaan (1911).

1800–1900-vuosisatojen vaihteessa juutalaiset kokivat tulevaisuutensa Itä-Euroopassa toivottomaksi. Osa heistä haki nyt muutosta sosialismin tai poismuuttamisen kautta. Muuttoaallot kohdistuivat sekä läntisempään Eurooppaan että Euroopan ulkopuolelle, esimerkiksi Argentiinaan ja Yhdysvaltoihin. Vuoteen 1914 mennessä Yhdysvaltoihin oli muuttanut jopa kaksi miljoonaa aškenasia.[33] Valtaosa heistä asettui New Yorkiin ja etenkin sen Lower East Sideen. Heistä suuri osa työllistyi aluksi matalapalkkaisille aloille, kuten vaatetusteollisuuteen.[34] Muutaman sukupolven kuluessa näiden juutalaissiirtolaisten jälkeläiset alkoivat keskiluokkaistua, niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin.[33] 1800-luvun lopulla syntynyt sionistinen liike taas koki juutalaisten ainoaksi todelliseksi selviytymiskeinoksi oman valtion perustamisen.[33][35] Sionistit alkoivat muuttaa Palestiinaan, jota juutalaiset olivat historiallisesti pitäneet kansansa kotialueena, jonne he vielä palaisivat. Osa juutalaisista silti suhtautui sionisteihin haaveilijoina ja sopeutui mieluummin silloisiin asuinmaihinsa.[35]

Venäjän tsaarin valta syrjäytettiin vuonna 1917, mikä johti sosialistisen Neuvostoliiton syntymiseen.[36] Kommunistipuolueen puolueen jäsenistä kokonaisuudessaan suhteellisen pieni osa oli juutalaisia, mutta heitä kohosi merkittäviin virkoihin. Bolševikeistä juutalaista taustaa olevat tosin itse halusivat irrottautua juutalaisesta identiteetistä. Josif Stalin pyrki pienentämään heidän vaikutusvaltaansa esimerkiksi asettamalla heitä puhdistusten kohteiksi.[37] Neuvostoliiton rivikansalaisten keskuudessa juutalaisen kulttuurin tilanne oli huono, sillä uskonnollista ja vähemmistöjen kansallista toimintaa pyrittiin tukahduttamaan, mikä koski muiden ryhmien lisäksi juutalaisiakin.[38] Esimerkiksi jiddišinkielinen kirjallisuuskulttuuri oli pitkään tiukassa valvonnassa ja lopulta tuhottiin toisen maailmansodan jälkeen, minkä yhteydessä myös useita kirjailijoita teloitettiin.[39]

Adolf Hitlerin 1933–1945 johtamassa Saksassa rotuun perustuva antisemitismi saavutti uuden huipun.[40] Toisen maailmansodan aikana ”juutalainen rotu” päätettiin järjestelmällisesti hävittää, ja juutalaisia niin Saksasta kuin sen miehittämistä alueista ja sen puolella sotivista maista vietiin tuhoamisleireille ja osaa hyödynnettiin työvoimana.[41] Arviolta kuusi miljoonaa juutalaista kuoli holokaustissa, joista suurin osa oli aškenaseja.[42]

Toisen maailmansodan jälkeen aškenasielämän keskus siirtyi Euroopasta Yhdysvaltoihin.[5] Toiseksi alueelliseksi pääkeskittymäksi muodostui Israel.[43] Maan itsenäistymisen aikana 1948 suurin osa sen juutalaisista oli aškenaseja, mutta muslimimaista tapahtuneen juutalaisten maahanmuuton jäljiltä sefardit ja mizrahit nousivat enemmistöksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut maahanmuutto kasvatti taas aškenasien osuutta Israelin väestöstä. Aškenasien dominoiva ote israelilaisen yhteiskunnan monilla sektoreilla on kuitenkin aina ollut tuntuva, ja eri ryhmien välillä on joskus ollut jännitteitä.[5][44][45]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aškenasit ovat ylläpitäneet juutalaisten alkujaan Lähi-idässä muodostuneita kulttuurisia ja uskonnollisia traditioita.[46] Heille on myös kehittynyt muista juutalaisryhmistä erottuvia piirteitä, jotka näkyvät arkielämässä, uskonnon harjoittamisessa sekä tulkitsemisessa,[5] ruoanvalmistuksessa[47] ja juhlien, kuten hanukan, vietossa.[48]

Aškenasien jumalanpalveluksessa on samat yhteiset peruspiirteet kuin muidenkin juutalaisryhmien jumalanpalveluksissa, mutta myös pienimuotoisia eroavaisuuksia. Esimerkiksi aškenasien liturgiassa käyttämä musiikki on saanut vaikutteita läntisestä musiikista.[49]

Shtetl-aiheista kuvitusta

Aškenasien kansanmusiikkiin kuuluu monipuolinen lauluperinne ja klezmer-soitinmusiikki.[50] Asuinympäristö on vaikuttanut aškenasien ruokakulttuuriin, ja aškenasien ruoka on tyypillisesti miedommin maustettua kuin muilla juutalaisilla ja naudanlihaa käytetään enemmän. Aškenasien perinneruokia ovat esimerkiksi gefilte-kala, latkes-ohukaiset ja lihaperunapata tsholent.[51] Kansanuskomuksia kutsutaan isoäidin tarinoiksi, Bubbe maises. Niihin liittyvät esimerkiksi uskomukset pahasta silmästä.[52] Aškenaseilla on myös omaa kertomusperinnettä.[53] Karut kokemukset Itä-Euroopassa ovat lisänneet aškenasien huumoriin eräänlaisen synkkäsävyisyyden.[54] Shtetl-kylillä on symbolinen merkitys aškenasien kansanperinteen keskittymänä, ja ne ovat toimineet juutalaisen taiteen innoitteena.[55]

Varhaiset aškenasit keskittyivät Raamatun ja Talmudin opiskeluun, ja heidän keskuudestaan nousi esimerkiksi rabbi Raši, jonka kommentaarit ovat juutalaisuudessa keskeisessä asemassa.[5] 1700-luvulla syntynyt mystinen herätysliike hasidilaisuus voidaan nähdä tavallaan vastareaktiona vallinneelle opiskelukeskeisyydelle, ja se vaikutti aškenasikulttuuriin laajasti vaikka saikin myös vastustusta.[14]

Hasidiperhe Brooklynissa.

1900-luvulta lähtien[56] valtaosa juutalaisista on pukeutunut synagogan ulkopuolella ei-juutalaisten tavoin, mutta monet ortodoksijuutalaiset pukeutuvat muista erottuvasti: yhteisöjen miehet esimerkiksi käyttävät usein mustaa pukua ja päähinettä.[57] Hasidijuutalaiset omaksuivat vaikutteita itäeurooppalaisista muotivirtauksista.[58] Naimisissa olevat ortodoksijuutalaisnaiset ovat perinteisesti peittäneet hiuksensa, ja 1500-luvun Euroopassa omaksuttiin myös peruukkien käyttö tähän tarkoitukseen.[59]

Holokausti muutti perinteellisen aškenasikulttuurin tilaa pysyvästi:[14]

»Perinteinen jiddishinkielinen ashkenasikulttuuri suurten kaupunkien ahtaine ja köyhine juutalaiskortteleineen, maaseudun usein jopa juutalaisenemmistöisine pikkukaupunkeineen (shtetl), käsityöläisineen, kauppiaineen ja torieukkoineen, ruokineen, lauluineen ja juutalaispukuineen, kurjuuden markkinoineen ja läheisine ihmissuhteineen säilyi aidoimmillaan Itä-Puolassa ja Liettuassa 1940-luvulle saakka – kunnes sota ja SS-joukot tuhosivat sen peruuttamattomasti.»
(Tapani Harviainen)

Kulttuuriset erot aškenasien ja muiden juutalaisten välillä ovat vähentyneet, etenkin Israelissa, kun siitä ja Yhdysvalloista muodostui 1900-luvulla eri juutalaisryhmien keskeisimmät asutuskeskittymät aiempien diaspora-alueiden tilalle.[43]

Aškenasitaustaiset tekijät ovat luoneet myös kulttuuria, jonka määrittäminen juutalaiseksi kulttuuriksi ei ole yksiselitteistä silloin, kun se ei erityisesti liity juutalaisuuteen. Esimerkkinä voidaan pitää Arthur Milleriä, joka ansioitui näytelmäkirjailijana, mutta hänen teoksensa eivät varsinaisesti käsitelleet juutalaisia aiheita.[60] Vastaavasti amerikanjuutalainen säveltäjä George Gershwin ei käyttänyt juutalaisia aineksia musiikissaan, kun taas hänen kollegansa Aaron Copland ja Arnold Schönberg hyödynsivät muiden vaikutteiden ohella jonkin verran juutalaisiakin teemoja.[61]

Kieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jiddišinkielisen teatterin näytelmäjuliste vuodelta 1935.

Aškenasien perinteinen kieli on jiddiš. Se syntyi juutalaisranskaa ja -italiaa puhuneiden juutalaisten muuttaessa saksankielisille alueille ja omaksuttua paikallisen kielen, johon he yhdistelivät elementtejä myös hepreasta ja arameasta, ja myöhemmin Itä-Euroopassa vaikutteita ammennettiin edelleen slaavilaisista kielistä. Jiddišin sanastosta noin 70% on germaanista, 25% seemiläistä ja loput 5% pääosin slaavilaista, mutta myös hieman juutalaisranskasta ja -italiasta perittyjä romaanisia elementtejä on havaittavissa.[53] Kieltä kirjoitetaan heprealaisilla aakkosilla.[18] Jiddiš on varsin ekspressiivinen kieli, ja siihen esimerkiksi sisältyy paljon interjektioita[62] sekä eloisaa kansanperinnettä heijastavia idiomeja ja sanontoja.[63]

Jiddišinkielinen kirjallisuus kukoisti vuosina 1864–1939.[64] Merkittäviä jiddišinkielisiä kirjailijoita ovat olleet muun muassa Mendele Mojkher Seforim, Šolom Aleichem, I.L. Peretz ja David Bergelson. Varhaisen kukoistusajan jiddišinkielisessä kirjallisuudessa käsiteltiin keskeisesti perinteisten juutalaiskaupunkien nykyaikaistumista ja katoamista, usein ironisen huumorin ja nostalgian sävyttämänä. Sen tunnetuin edustaja lienee Aleichemin luomus Tevje, maitomies, joka muistetaan parhaiten hahmoon perustuvasta musikaalisovituksesta Viulunsoittaja katolla.[39]

Ammattimainen jiddišinkielinen teatteri, jonka isänä pidetään Avrom Goldfadenia,[60] sai alkunsa Romaniassa 1870-luvulla ja levisi pian Yhdysvaltoihin.[64] New Yorkista tuli pian jiddiš-teatterin tärkein keskittymä ja jiddiš-teatterista tärkeä osa sen juutalaisväestön yhteisöllisyyttä 1920-luvun alkuun asti.[65] Jiddišinkielisen ja muunkin juutalaisen teatterin eräänlaisena historiallisena edeltäjänä voidaan nähdä 1500-lukujen gettojen ja shtetlien juutalaisten synnyttämä purim-juhlan näytelmäperinne, Purimshpil, jota ylläpidetään hasidiyhteisöissä jiddišin kielellä nykyäänkin.[60]

1700-luvun lopulla jiddišin Länsi-Euroopassa puhuttujen murteiden käyttäminen alkoi vähitellen hiipumaan.[18] Sen käyttö puhekielenä jatkui ainoastaan Hollannissa.[66] Jiddišillä säilyi kuitenkin vahva asema Itä-Euroopan juutalaisten keskuudessa.[18] 1900-luvun aikana kielen puhujien määrä väheni miljoonilla, mikä oli seurausta useista syistä, kuten holokaustista, Neuvostoliiton tukahduttamistoimista ja poismuutoista jiddišinkielisten yhteisöjen alueilta. Jiddiš elää arkikielenä edelleen useissa harediyhteisöissä, ja kieli on periytynyt myös joissakin niiden ulkopuolisissakin aškenasisuvuissa,[53] mutta suurin osa aškenasijuutalaisista puhuu nykyään asuinmaansa valtakieltä.[67]

Nykyisessä Israelissa asuvat aškenasit puhuvat äidinkielenään hepreaa.[67] Diasporassa asuneiden aškenasien heprean kielen osaaminen on ollut tyypillisesti varsin rajallista, joskin esimerkiksi rabbeilla se on ollut laajempaa. Heprea on historiallisesti ollut eri puolilla maailmaa asuneita juutalaisryhmiä yhdistävä kieli,[68] mutta aškenasien ääntämys, johon jiddiš on vaikuttanut,[14] on erottunut sefardien ja mizrahien aksentista.[68]

Sukunimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Juutalainen nimi

Aškenasijuutalaiset joutuivat ottamaan käyttöön sukunimet 1700-luvun lopulla, ja useimmat perheet ottivat itselleen jiddišin- tai saksankieliset sukunimet. Haluttuja nimiä olivat esimerkiksi jalokiviin ja kukkiin viittaavat nimet, kuten Edelstein, Bernstein ja Rosenthal. Varattomimmat juutalaiset joutuivat tyytymään jopa loukkaaviin nimiin, kuten Klein ('pieni') tai Klutz ('kömpelö'). Paljon otettiin käyttöön myös ammatteja tai kaupunkeja merkitseviä nimiä. Moni Israeliin muuttanut suku on sittemmin vaihtanut vanhan jiddišinkielisen nimensä heprealaiseen.[69] Usein jiddišinkielinen nimi on yksinkertaisesti käännetty hepreaksi. Samoin saksan- ja puolankielisiä sukunimiä on muutettu heprealaisiksi, esim. Israelin entinen pääministerin Ariel Sharonin sukunimi oli Scheinerman,[70] ja Israelin entisen pääministerin Benjamin Netanjahun isoisä muutti perheen sukunimen Mileikowskysta Netanjahuksi.[71]

Menestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emansipaation jälkeen aškenasijuutalaiset ovat ansioituneet huomattavasti eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen kulttuurin ja etenkin tieteen alalla,[72] ja länsimaiden ulkopuolella aškenaseilla on ollut merkittävä poliittinen rooli Israelissa.[5] 1900-luvun puolivälin jälkeen noin 30 prosenttia Nobel-palkinnoista on myönnetty juutalaistaustaisille, lähinnä aškenasijuutalaisille, tutkijoille. Aškenasijuutalaiset menestyvät poikkeuksellisen hyvin myös älykkyystesteissä.[72]

Alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aškenasijuutalaisia Jerusalemissa 1900-luvun alussa.

Historiallinen tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa tutkijoista katsoo aškenasien alkuperän olevan mizrahi- ja sefardijuutalaisten kanssa osittain muinaisissa israeliiteissa ja osittain myös ei-seemiläisissä käännynnäisissä.[73][74] Välimerelliseen Eurooppaan oli muodostunut juutalaisyhteisöjä jo ennen Jerusalemin toisen temppelin tuhoutumista.[74] Juutalaissodat johtivat useiden juutalaisten liikkumiseen Levantista Etelä-Eurooppaan sekä maahanmuuttajina[75] että orjina,[9][76] joiden vapauttamisesta muut juutalaiset maksoivat.[76] Antiikin aikana juutalaisia asettui lisäksi itä-Eurooppaankin, kuten Krimin niemimaalle.[77]

Toisinaan on esitetty paljon kiistaa herättänyttä teoriaa[74], jonka mukaan Rooman valtakunnan alueen juutalaiset olisivat harjoittaneet käännyttämistyötä juutalaisuuteen.[78] Tämä olisi ollut poikkeuksellista.[79] Syynä teorialle on juutalaisten suureksi esitetty lukumäärä Roomassa. Lukumäärän on kuitenkin myös katsottu perustuvan heikkoon todistusaineistoon, kuten Bar-Hebræuksen kirjaamaan tilastoon, joka nähtävästi pohjautuu lähteeseen, joka ei alkuunkaan viittaa juutalaisiin.[78][80] Sittemmin on muodostunut konsensus siitä, että Rooman juutalaiset eivät harjoittaneet käännyttämistyötä, vaikka kääntymistäkin joskus tapahtui.[81] Lähi-idästä Etelä-Eurooppaan tulleet juutalaiset miehet ilmeisesti ottivat eurooppalaisia naisia vaimoikseen.[82][3]

Etelä-Euroopan juutalaisten muuttaessa luoteisempaan Eurooppaan aškenasien perustajaväestö eriytyi muista juutalaisista omaksi alaryhmäkseen Reinin laakson alueella keskiajalla.[74][75][83] Rooman vallan alla olleeseen Keski-Eurooppaan oli saapunut juutalaisväestöä jo ainakin 320-lukuun mennessä, minkä jälkeen tiedot juutalaisista Saksassa ja pohjois-Ranskassa ovat hajanaisia 800-luvun alun tuntumaan asti.[8] Aškenasiyhteisön muodostuessa Länsi- ja Keski-Euroopan juutalaiset jakautuivat aluksi kulttuurisesti varsinaisiin jiddišin kielen kehittäneisiin aškenaseihin ja Tšekin alueella Böömissä ja Määrissä länsislaavilaista kieltä puhuneisiin juutalaisiin (jotka myöhemmin sulautuivat jiddišinkieliseen kulttuuriin).[84]

Juutalaisten keskuudessa slaavilaisalueita kutsuttiin alkuun ”Kanaaniksi”[84][85] ja niillä asuneiden juutalaisten puhumia slaavilaisten kielten variantteja ”kanaanin kieleksi” (Loshn knaan). Idemmässä puhuttiin itäslaaviin pohjautuvaa ”kanaanin kieltä”,[84] jonka puhujat polveutuivat Bysantin valtakunnan tienoilta Itä-Eurooppaan muuttaneista romaniot-juutalaisista.[86] Jotkut tutkijat arvelevat heidän yhteisöjensä Kiovan Rusissa tuhoutuneen mongolien hyökkäyksissä.[84][15] Kevin Alan Brook pitää kuitenkin todennäköisempänä, että osa heistä selviytyi ja lopulta sulautui myöhemmin saapuneeseen, suurilukuisempaan jiddišin puhujien joukkoon.[84]

Juutalaisten tiedetään kulkeneen myös Itä-Aasiassa Silkkitien kauppareittien kautta, ja heillä oli kontakteja sekä todennäköisesti pienimuotoista sekoittumistakin kiinalaisten kanssa.[87][88][84]

1800-luvulla aškenasien alkuperälle kehittyi myös vaihtoehtoinen kasaariteoria. Turkinsukuiset kasaarit hallitsivat keskiajalla monietnistä valtakuntaa, joka ulottui osasta nykyistä Ukrainaa Araljärvelle asti.[89] Osa kasaarien eliitistä kääntyi juutalaisuuteen,[90] ja teorian mukaan aškenasit polveutuisivatkin heistä.[89] Teoria on saanut sittemmin näkyvyyttä muun muassa sitä kannattavan geneetikko Eran Elhaikin tutkimuksen (2013) kautta, jossa hän esittää aškenasien geeniperimän selittyvän kasaarialkuperällä, johon on yhdistynyt aineksia Etelä-Euroopasta ja Mesopotamiasta kasaarien valtakuntaan muuttaneelta väestöltä.[91] Elhaikin esittämiin näkemyksiin ja käyttämiin metodeihin, kuten armenialaisten ja Azerbaidžanin juutalaisten käyttämiseen kasaarien edustajina,[92] on suhtauduttu torjuvasti. Useimmat tutkijat katsovat geneettisen,[93] historiallisen, kulttuurisen ja kielitieteellisen todistusaineiston osoittavan kasaariteorian olevan väärässä.[94] Aškenasijuutalaisten ryhmän muodostumista ei siis yleisesti pidetä millään tavalla kasaareihin liittyvänä,[94][82] mikä jättää silti erillisen mahdollisuuden sille, että yksittäisiä kasaaritaustaisia ja aškenaseja olisi sekoittunut myöhemmin keskenään, mistä ei olisi jäänyt merkittävää geneettistä jälkeä.[95]

Genetiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aškenasijuutalaisten Y-haploryhmät ovat peräisin etupäässä Lähi-idästä samoin kuin maailman useimpien muiden juutalaisryhmienkin.[84] Kohenit ovat isälinjoiltaan hyvin läheisiä samarialaisten kanssa.[96] Aškenasijuutalaisten äitilinjoissa esiintyvistä haploryhmistä on ollut eriäviä näkemyksiä, koska niiden laajan esiintymisalueen vuoksi niiden alkuperän tunnistaminen on ollut haastavaa. Vuoden 2013 tutkimuksen mukaan valtaosa niistä olisi Euroopasta, kun taas vuoden 2006 tutkimuksessa yleisempien äitilinjojen oli ilmoitettu olevan Lähi-idästä.[74][84] Brook katsoo niiden olevan suurelta osin molemmista lähteistä.[95]

Autosomaalista DNA:ta tutkiessa aškenaseilla havaitaan enemmän Lähi-idälle tyypillistä geenistöä, kuin on mahdollista selittää yksinään Anatolian maanviljelijöiltä Eurooppaan tulleella komponentilla.[97] Heillä esiintyvä lähi-itäläisperimä näyttää olevan pääasiassa Levantin alueelta,[98] ja se osoittaa samankaltaisuutta esimerkiksi nykyisen Israelin alueelta saatujen pronssikautisten näytteiden kanssa.[99][82] Heillä on myös eteläeurooppalainen komponentti.[82][98] Aškenasien perimä on enimmäkseen näiden kahden aineksen sekoitusta, ja on haastavaa erotella, kuinka suuri osuus tarkalleen tulee kustakin välimerellisestä lähteestä.[100] Usein aškenasien geneettisestä koostumuksesta noin puolen on arvioitu olevan pääosin muinaisesta Lähi-idästä ja toisen puolen pääosin Euroopasta.[82] Joidenkin laskentamallien mukaan aškenaseilla on lisäksi vähän Pohjois-Afrikasta lähtöisin olevaa sekoitusta.[95] Aškenasien autosomaalisen DNA:n voidaan mallintaa olevan pääosin samanlaista kuin sefardijuutalaisilla, mutta heillä on myös erottavia piirteitä. Aškenaseilla esiintyy matalia määriä itä- tai keskieurooppalaista vaikutusta.[82] Osalla aškenaseista on myös pieniä jälkiä itäaasialaistyyppisestä perimästä, jonka osuus on korkeimmillaan noin kaksi prosenttia.[101][84]

Useilla autosomaalisen DNA:n tutkimusmenetelmillä aškenasijuutalaisten on havaittu sijoittuvan Lähi-idän ja Etelä-Euroopan väliin.[102] Aškenasit ovat lähellä sefardijuutalaisia, Pohjois-Afrikan juutalaisia, italianjuutalaisia ja syyrianjuutalaisia; ryhmät muodostavat Välimeren väestöjen joukkoon sijoittuvan väestöklusterin, joka limittää kyproslaisia ja druuseja.[84] Aškenasit vetäytyvät kuitenkin hieman lähemmäs eurooppalaisia kuin klusterin muut juutalaiset.[102] Lähimpänä ovat maltalaisten ja sisilialaisten kaltaiset ryhmät,[97][103] joilla niin ikään on heitä kohti Lähi-itää vetävää perimää.[97] Sen sijaan perinteisten keski- ja itäeurooppalaisten asuinmaidensa valtaväestöistä aškenasit ovat selkeästi erillään.[102][97] Klusterin juutalaisilla on tutkimusten mukaan yhteinen alkuperä Iranin ja Irakin mizrahijuutaisten kanssa, mutta he erottuvat näistä osittain eurooppalaisella sekoituksellaan,[84] kun taas mizraheilla esiintyy sekoitusta omilta diaspora-alueiltaan[104].

Aškenasijuutalaiset polveutuvat tutkimusten mukaan vain pienestä perusryhmästä, ja heidän suuri määränsä selittyy 1000-luvulta alkaen tapahtuneella voimakkaalla väestönkasvulla.[105] Pieni perustajaryhmän koko ja sitä seurannut vähäinen geenien vaihtuminen muiden kansojen kanssa on tuottanut aškenaseilla omanlaisensa kansantautiperinnön.[106] Suurin osa aškenasien kansantautien tutkimustuloksista viittaa ryhmän lähi-itäläiseen alkuperään, osa myös eurooppalaiseen.[107]

Tunnettuja aškenasijuutalaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ahituv, Shmuel (toim.): The Jewish People: An Illustrated History. Continuum, 2006.
  • Brook, Kevin Alan: The Maternal Genetic Lineages of Ashkenazic Jews. Academic Studies Press, 2022.
  • Brook, Kevin Alan: The Jews of Khazaria, 3. painos. Rowman & Littlefield, 2018.
  • Endelman, Todd: "Jewish Self-Identification and West European Categories of Belonging: From Enlightenment to World War II". Teoksessa Gitelman, Zvi Y. (toim.): Religion or Ethnicity? Jewish Identities in Evolution. Rutgers University Press, 2009.
  • Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri, 3. painos. Helsinki: Otava, 2003 ISBN 951-1-13313-6.
  • Kahn, Lily: Colloquial Yiddish: The Complete Course for Beginners. Routledge, 2015.
  • Klier, John: Pogroms. YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe, 2010.
  • de Lange, Nicholas: Atlas of the Jewish World. Equinox, 1991.
  • Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions. Oxford University Press, 2000. (englanniksi)
  • Marcus, Ivan G.: Ashkenaz. YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe, 2017.
  • Patai, Raphael & Bar-Itzhak, Haya (toim.): Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions, M. E. Sharpe, 2013 ISBN 978-0-7656-2025-5.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b John Hopkins Gazette
  2. ↑ Do Ashkenazi Jews have a Higher than expected Cancer Burden? Israel Medical Association Journal ,Volume 3, 2001.
  3. ↑ a b c Balter, Michael: Did Modern Jews Originate in Italy? Science. 8.10.2013. Viitattu 3.2.2021. (englanniksi)
  4. ↑ Ashkenaz Jewish Encyclopedia. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h Schoenberg, Shira: Judaism: Ashkenazim Jewish Virtual Library. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  6. ↑ Brook, Kevin Alan: The Jews of Khazaria, s. 171. Rowman & Littlefield, 2018.
  7. ↑ Lowenstein 2000, s. 32.
  8. ↑ a b c d e f Schlör, Joachim: "Germany, Jews of". Teoksessa Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  9. ↑ a b c d Marcus 2017.
  10. ↑ Illman: Juutalainen kulttuuri ( 2003), s. 27.
  11. ↑ a b c d e f g Illman: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 31–32.
  12. ↑ Kaufman, Amy S.: A Tale of Two Europes: Jews in the Medieval World The Public Medievalist. 20.6.2017. Viitattu 14.1.2022. (englanti)
  13. ↑ a b The Jewish People: An Illustrated History, s. 217.
  14. ↑ a b c d e Harvinainen, Tapani: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 160–163.
  15. ↑ a b Rosman, Moshe: Poland: Poland before 1795 YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. 2011. Viitattu 17.8.2023.
  16. ↑ The Jewish People: An Illustrated History, s. 237.
  17. ↑ Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013), s. 417.
  18. ↑ a b c d Yiddish language Encyclopedia Britannica. Viitattu 18.8.2023. (englanniksi)
  19. ↑ Blood libel | anti-Semitism Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
  20. ↑ Blood Libel Holocaust Encyclopedia. United States Holocaust Memorial Museum. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
  21. ↑ Harviainen: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 215.
  22. ↑ a b c d e de Lange 1991, s. 51.
  23. ↑ a b The Jewish People: An Illustrated History, s. 316–317.
  24. ↑ Deutsch, Gotthard & Kayserling, Meyer: Court Jews JewishEncyclopedia.com. Viitattu 7.3.2023.
  25. ↑ a b c Illman: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 33.
  26. ↑ a b Endelman 2009.
  27. ↑ a b Harviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 164.
  28. ↑ Juutalainen kulttuuri, s. 35.
  29. ↑ a b Juutalainen kulttuuri, s. 217.
  30. ↑ Harviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 291–298.
  31. ↑ a b c Klier 2010.
  32. ↑ a b Harviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 219.
  33. ↑ a b c Harvinainen: Juutalainen kulttuuri, s. 164–165.
  34. ↑ Illman: Juutalainen kulttuuri, s. 246.
  35. ↑ a b Lundgren, Svante: Juutalainen kulttuuri, s. 203.
  36. ↑ Shternshis, Anna: "Russia, Jews of". Teoksessa Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  37. ↑ Polonsky, A.: "Jews and Communism in the Soviet Union and Poland". Teoksessa Jacobs, J. (toim.): Jews and Leftist Politics, s. 147–168. Cambridge University Press, 2017.
  38. ↑ Harviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 220
  39. ↑ a b Ahokas, Pirjo: Juutalainen kulttuuri, s. 332–335.
  40. ↑ anti-Semitism - Nazi anti-Semitism and the Holocaust Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.1.2022. (englanniksi)
  41. ↑ Juutalainen kulttuuri, s. 222.
  42. ↑ Juutalainen kulttuuri, s. 38–39.
  43. ↑ a b Lowenstein 2000 s. 231–232.
  44. ↑ Aviya Kushner: Israel's Vibrant Jewish Ethnic Mix My Jewish Learning. Arkistoitu 22.4.2012. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  45. ↑ Who Are Mizrahi Jews? My Jewish Learning. Viitattu 16.2.2021. (englanti)
  46. ↑ Atzmon, Gil et al: Abraham's Children in the Genome Era: Major Jewish Diaspora Populations Comprise Distinct Genetic Clusters with Shared Middle Eastern Ancestry. The American Journal of Human Genetics, 11.6.2010, nro 6, s. 850–859. PubMed:20560205 doi:10.1016/j.ajhg.2010.04.015 ISSN 0002-9297 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  47. ↑ Ashkenazi Cuisine My Jewish Learning. Viitattu 2.2.2021. (englanti)
  48. ↑ How to Celebrate Hanukkah At Home My Jewish Learning. Viitattu 2.2.2021. (englanti)
  49. ↑ Lowenstein 2000 s. 87–89.
  50. ↑ Tarasti, Eero: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 400–401.
  51. ↑ Juutalainen kulttuuri, s. 418–421.
  52. ↑ Lévy, Isaac Jack & Lévy Zumwalt, Rosemary: "Folk Belief", teoksessa: Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  53. ↑ a b c Kahn 2015, Introduction.
  54. ↑ Oring, Elliott: "Humor". Teoksessa Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  55. ↑ Shandler, Jeffrey: "Shtetl". Teoksessa: Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  56. ↑ Stokes, Jamie (toim.): Encyclopedia of The Peoples of Africa and the Middle East, s. 347. Facts on File, 2009.
  57. ↑ Jewish Clothing My Jewish Learning. Viitattu 8.1.2021. (englanti)
  58. ↑ Juutalainen kulttuuri, s. 155.
  59. ↑ Juhasz, Esther: "Hair Covering, Women", teoksessa: Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  60. ↑ a b c Grünstein, Michel: Juutalainen teatteri, Juutalainen kulttuuri (2003).
  61. ↑ Tarasti, Eero: Juutalainen kulttuuri, s. 407–408.
  62. ↑ Sanderson, Sertan: Yiddish: Celebration of life, language of remembrance DW.COM. 18.5.2020. Deutsche Welle. Viitattu 2.2.2021. (englanti)
  63. ↑ Kassow, Samuel: Shtetl The YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. Viitattu 8.1.2022.
  64. ↑ a b Yiddish literature Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  65. ↑ Nahshon, Edna: The History of Yiddish Theater Museum of Yiddish Theater. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  66. ↑ Juutalainen kulttuuri, s. 164.
  67. ↑ a b Lowenstein 2000, s. 233.
  68. ↑ a b Lowenstein 2000 s. 51–52.
  69. ↑ Jewish Family Names Board of Jewish Education. Arkistoitu 28.5.2012. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  70. ↑ Ariel Sharon Encyclopedia Britannica, viitattu 26.3.2021 (englanniksi)
  71. ↑ Milikowsky Family eilatgordinlevitan.com, viitattu 26.3.2021 (englanniksi)
  72. ↑ a b Charles Murray: Jewish Genius 2007. Commentary Magazine. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  73. ↑ Goldstein, David B.: Jacob's Legacy: A Genetic View of Jewish History, s. 3. Yale University Press, 2008. (englanniksi)
  74. ↑ a b c d e Costa, Marta D. et al: A substantial prehistoric European ancestry amongst Ashkenazi maternal lineages. Nature Communications, 8.10.2013, nro 4. PubMed:24104924 doi:10.1038/ncomms3543 ISSN 2041-1723 Artikkelin verkkoversio.
  75. ↑ a b Behar, Doron M. et al.: Contrasting Patterns of Y Chromosome Variation of in Ashkenazi Jewish and Host Non-Jewish European Populations. Human Genetics, 2004. (englanniksi)
  76. ↑ a b Antiquity J-Italy. Viitattu 15.10.2021. (englanti)
  77. ↑ Brook, Kevin Alan: ”The Khazars’ Conversion to Judaism”, teoksessa The Jews of Khazaria. Rowman & Littlefield, 2018.
  78. ↑ a b McGing, Brian: Population and proselytism: how many Jews were there in the ancient world?, teoksessa Bartlett, John R. (toim.): Jews in the Hellenistic and Roman Cities. Routledge, 2002.
  79. ↑ Firestone, Reuven: Why Jews Don't Proselytize Renovatio. 12.6.2019. Viitattu 10.5.2022. (englanti)
  80. ↑ Feldman, Louis H.: Judaism And Hellenism Reconsidered. s.185. Brill, 2006.
  81. ↑ Gregerman, A. (2011): The Lack of Evidence for a Jewish Christian Countermission in Galatia. Studies in Christian-Jewish Relations, 4(1). https://doi.org/10.6017/scjr.v4i1.1513
  82. ↑ a b c d e f Brook 2022, ”Chapter 1: An Introduction to Ashkenazic History and Genetics”
  83. ↑ Juutalainen kulttuuri, s. 161.
  84. ↑ a b c d e f g h i j k Brook 2018, ”Eastern and Central European Jews after the Tenth Century”
  85. ↑ Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions, s. 32–33. Oxford University Press, 2000. (englanniksi)
  86. ↑ Taube, Moshe: ”1. The Jewish Presence in Eastern Europe”, teoksessa The Cultural Legacy of the Pre-Ashkenazic Jews in Eastern Europe. University of California Press, 2023.
  87. ↑ Tian, Jiao-Yang et al: A genetic contribution from the Far East into Ashkenazi Jews via the ancient Silk Road. Scientific Reports, 11.2.2015, 5. vsk, nro 1. PubMed:25669617 doi:10.1038/srep08377 ISSN 2045-2322 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  88. ↑ Brook 2022, s. 81.
  89. ↑ a b Curta, Florin: Eastern Europe in the Middle Ages (500-1300), s. 128-129. Brill, 2019.
  90. ↑ Prieto-Domínguez, Óscar: Conversion of the Khazars to Judaism, teoksessa Curta, Florin & Holt, Andrew (toim.): Great Events in Religion: An Encyclopedia of Pivotal Events in Religious History. ABC-CLIO, 2016.
  91. ↑ Elhaik, Eran: The Missing Link of Jewish European Ancestry: Contrasting the Rhineland and the Khazarian Hypotheses 2013. Genome Biology and Evolution. Viitattu 21.1.2013. (englanniksi)
  92. ↑ Weitzman, Steven: The Origin of the Jews: The Quest for Roots in a Rootless Age, s. 299–300. Princeton University Press, 2017.
  93. ↑ Ashkenazi Jewish women descended mostly from Italian converts, new study asserts Genetic Literacy Project. 8.10.2013. Viitattu 24.7.2021. (englanniksi)
  94. ↑ a b Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions, s. 37. Oxford University Press, 2000. (englanniksi)
  95. ↑ a b c Brook 2022, ”Chapter 4: Conclusion”
  96. ↑ Shen et al: Reconstruction of Patrilineages and Matrilineages of Samaritans and Other Israeli Populations From Y-Chromosome and Mitochondrial DNA Sequence Variation. Hum Mutat 24:248–260, 2004.
  97. ↑ a b c d Lazaridis, Iosif et al: Ancient human genomes suggest three ancestral populations for present-day Europeans. Nature, 2014-09, 513. vsk, nro 7518, s. 409–413. doi:10.1038/nature13673 ISSN 1476-4687 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  98. ↑ a b Xue, James et al: The time and place of European admixture in Ashkenazi Jewish history. PLOS Genetics, 4.4.2017, 13. vsk, nro 4, s. e1006644. PubMed:28376121 doi:10.1371/journal.pgen.1006644 ISSN 1553-7404 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  99. ↑ Agranat-Tamir, Lily et al: The Genomic History of the Bronze Age Southern Levant. Cell, 2020-05, 181. vsk, nro 5, s. 1146–1157.e11. PubMed:32470400 doi:10.1016/j.cell.2020.04.024 ISSN 0092-8674 Artikkelin verkkoversio.
  100. ↑ Waldman, Shamam et al: Genome-wide data from medieval German Jews show that the Ashkenazi founder event pre-dated the 14th century. Cell, 2022, 185. vsk, nro 25, s. 4703–4716.e16. PubMed:36455558 doi:10.1016/j.cell.2022.11.002 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  101. ↑ Behar, Doron M. et al: No Evidence from Genome-Wide Data of a Khazar Origin for the Ashkenazi Jews. Human Biology, 2013-12, 85. vsk, nro 6, s. 859–900. doi:10.3378/027.085.0604 ISSN 0018-7143 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  102. ↑ a b c Kopelman, Naama M. et al.: High-resolution inference of genetic relationships among Jewish populations. European Journal of Human Genetics, 2020-06, 28. vsk, nro 6, s. 804–814. doi:10.1038/s41431-019-0542-y ISSN 1476-5438 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  103. ↑ Kars, M. Ece et al: The genetic structure of the Turkish population reveals high levels of variation and admixture. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 7.9.2021, 118. vsk, nro 36, s. e2026076118. PubMed:34426522 doi:10.1073/pnas.2026076118 ISSN 0027-8424 Artikkelin verkkoversio.
  104. ↑ Weitzman, Steven: The Origin of the Jews: The Quest for Roots in a Rootless Age, s. 298. Princeton University Press, 2017.
  105. ↑ Nearly Half Of Ashkenazi Jews Descended From Four 'Founding Mothers', Science Daily 17.1.2006 (englanniksi)
  106. ↑ Ashkenazi Jews: A Unique (Genetic) Population The Hebrew University of Jerusalem. Arkistoitu 20.10.2013. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  107. ↑ Brook 2018, s. 206.
  108. ↑ Irving Berlin Jewish Virtual Library. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  109. ↑ Leonard Cohen's "Hallelujah" Lovely Sung in Yiddish: A Tribute Open Culture. 2016. Viitattu 20.12.2020. (englanti)
  110. ↑ Chagall, Marc YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. 2010. Viitattu 2.9.2023.
  111. ↑ Carl and Gerty Cori and Carbohydrate Metabolism American Chemical Society. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  112. ↑ George Cukor Biography, Movies, Assessment, & Facts. Encyclopedia Britannica. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  113. ↑ 8 Jewish Factoids About Albert Einstein Haaretz. 25.11.2015. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  114. ↑ Milton Friedman Jewish Virtual Library. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  115. ↑ Study: Ashkenazi Jews are offspring of one family Ynetnews. 9.11.2014. Viitattu 20.9.2019. (englanniksi)
  116. ↑ Are Gal Gadot And Other Ashkenazi Jews White? The Answer Is Complicated…And Insidious. The Forward. 2017. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  117. ↑ Maurycy Gottlieb Culture.pl. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  118. ↑ Loeffler, James: Music: Concert Music YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. 2010. Viitattu 2.9.2023.
  119. ↑ Spector, Scott: Kafka, Franz YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. 2010. Viitattu 2.9.2023.
  120. ↑ Gottlieb, Robert: The Hitmaker The New Yorker. 2004. Viitattu 15.2.2021. (englanti)
  121. ↑ Amand, Lisa: The Secret Jewish History of Stanley Kubrick The Forward. 25.7.2016. Viitattu 19.3.2019. (englanti)
  122. ↑ The Nobel Prize in Chemistry 2012 NobelPrize.org. Viitattu 20.12.2020. (englanti)
  123. ↑ Golda Meir becomes Israeli Prime Minister History Today. 2009. Viitattu 28.5.2020. (englanniksi)
  124. ↑ Moses Mendelssohn britannica.com. Viitattu 18.8.2023. (englanniksi)
  125. ↑ 100 Years of the Noether Theorem Leo Baeck Institute. 26.7.2018. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  126. ↑ Fox, Sue: How Shimon Peres, the boy from Vishniva, grew to be a giant The Jewish Chronicle. 29.11.2016. Viitattu 20.9.2019. (englanniksi)
  127. ↑ Singer, Jenny: Natalie Portman’s Complete History With Israel, Annotated The Forward. 2018. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  128. ↑ Rashi Jewish Women's Archive. Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)
  129. ↑ Boleslaw Rutkowski, Janusz Ostrowski: Tadeusz Reichstein: from description of coffee aroma to discoveries of cortisone and aldosterone. Journal of Nephrology, 2009-11, nro 22 Suppl 14, s. 80–85. PubMed:20013737 ISSN 1121-8428 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  130. ↑ Philip Roth, giant of American literary fiction, dies at 85 NBC News. 23.5.2018. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  131. ↑ Sachs, Nelly (1891–1970) Encyclopedia.com. Viitattu 20.12.2020. (englanti)
  132. ↑ Dolph Schayes, Jewish basketball star, dies at 87 Jewish Telegraphic Agency. 11.12.2015. Viitattu 15.2.2021. (englanti)
  133. ↑ The Gaon of Vilna jewishhistory.org. 28.11.2011. Viitattu 3.2.2021. (englanti)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aškenasijuutalaiset&oldid=22633843”