William Ruth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuorineuvos William Ruth (1900-luvun alku)

William Reinhold Ruth (1. heinäkuuta 1839 Kivijärvi23. syyskuuta 1913 Kymi) oli suomalainen vuorineuvos, joka perusti useita teollisuuslaitoksia Kymijoen suulle nykyisessä Kotkassa.

William Ruthin vanhemmat olivat Kivijärven kappalainen, varapastori Anders Ruuth (1800–1848) ja Johanna Regina Kiljander (k. 1878).[1] Ruthin koti oli köyhä ja hänen isänsä kuoli Ruthin ollessaan 8-vuotias. Ruth kävi Helsingissä venäläisen junkkarikoulun ja siirtyi 1862 Venäjän armeijan palvelukseen. Vuonna 1865 Ruth palasi Suomeen ja palveli ruotuväessä luutnanttina ja erosi 1868 armeijasta alikapteenin arvoisena. Ruth toimi tämän jälkeen eri ammateissa: maanviljelijänä Viitasaarella, linjakasöörinä Riihimäki–Pietari-ratatyömaalla, harjoittelijana tulliylihallituksessa ja lopulta vt. tullinhoitajana Viipurissa. Viipurissa Ruth tutustui moniin merkittäviin kaupungin liikemiehiin, kuten Wilhelm Hackmaniin ja Carl Wahliin.

Syksyllä 1876 Ruth aloitti vastaperustetun Ääne-Haapakosken uittoyhtiön uittopäällikönä. Uittoyhtiöön liittyi Kymin lauttausyhtiön lisäksi Jyväskylästä ja Lahdesta neljä sahayhtiötä. Kun osakkaat eivät onnistuneet järjestämään yhteistä varppausta, Ruth tarjoutui tekemään varppaukset itse urakalla. Urakan hoitoa varten Ruth otti liikekumppanikseen Viipurin konepajassa työskennelleen insinööri Gustav Törnuddin, jonka kanssa hän hankki kuusi laivaa yhtiön nimiin. Yhtiökumppanit joutuivat ottamaan laivojen hankintaa varten paljon velkaa ja ensimmäisenä vuonna varppaustoiminta oli tappiollista. Jatkossa varppaus osoittautui kuitenkin kannattavaksi ja Ruthin asema oli turvattu.

Vuonna 1875 alkanut puutavara-alan laskusuhdanne johti pitkään jatkuessaan siihen, että monet Kymijokisuulla toimineet sahayrittäjät joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin. Keväällä 1880 Kymin uittoyhtiön uittopäällikön virasta eronnut Ruth oli myynyt omistamansa suuren puuvaraston kesällä 1880 hyvällä hinnalla ja hänellä oli nyt käytettävissään pääomaa yritysostoihin. Syyskuussa 1880 Ruth vuokrasi Knut Casselin vuonna 1873 perustaman Karhulan vanhan sahan 10 vuodeksi ja osti sahan puutavaravaraston. Marraskuussa 1880 Ruth osti puolet Kivisillan sahasta ja vuoden 1881 lopulla yhdessä viipurilaisen Hackmanin kanssa Knut Casselin vuonna 1874 perustaman kaksiraamisen Karhulan höyrysahan.

Vuonna 1887 Ruth aloitti suuren teollisuuskompleksin rakentamisen Kymiin. Helilän Karhulanniemelle ja Korkeakoskelle rakennettiin uusi höyrysaha, pieni tiilitehdas tehtaiden rakennustöiden tarpeita varten, puuhiomo, 1888 toimintansa aloittanut Suomen suurin lasitehdas ja konepaja. Ruthin suunnitelmana oli, että puuhiomo käyttäisi sahalta tulevat latvat ja ohuet puut puuhiokkeen raaka-aineena ja lasitehdas käyttäisi sahalla syntyvät rimat ja muut sahausjätteet polttoaineena. Konepajan tehtävänä oli valmistaa ja korjata sekä omien että muiden tehtaiden koneet ja laitteet.

Ruth rakennutti myös asuntoja tehtaiden työntekijöille ja virkailijoille, koulun, sairaalan, kauppoja sekä harjoitti myös maataloutta. Vuosina 1887–1891 rakennettiin arkkitehtien Claes ja Carlo Rich. Björnborg suunnittelema kivirakenteinen, kolmikerroksinen ranskalaista aatelislinnaa jäljitellyt Karhulan Hovi Ruthin omaksi edustusasunnoksi. Rakennuksessa oli 30 huonetta ja sen pinta-ala oli 917 m². Karhulan Hovissa oli aluksi myös Karhulan tehtaiden pääkonttori, mutta 1902 sille valmistui oma rakennuksensa.

Lasitehdas laajensi pian tuotantoaan aloittaen lasinhionnan 1889, värillisen lasin tuotannon 1894 ja ikkunalasin valmistuksen 1899. Konepaja oli aluksi tappiollinen ja Ruthin taloudellinen tilanne oli 1890-luvun alussa Karhulan tehtaiden valmistuttua heikko mutta ajan mittaan myös konepaja alkoi tuottaa voittoa. Vuonna 1902 Ruth muodosti tehtaista Karhula Osakeyhtiön, jonka osakepääoma oli neljä miljoonaa markkaa; uuden yhtiön osake-enemmistö säilyi Ruthin hallussa. Vuonna 1906 Karhulan tehtailla alettiin käyttää yhtiön rakennuttaman Korkeakosken vesivoimalaitoksen tuottamaa sähköä ensin valaistukseen ja sitten koneiden käyttövoimana.

Terveysongelmat pakottivat Ruthin oleskelemaan usein ulkomailla hoitoa saamassa. Vuoden 1913 kesällä hän palasi tällaiselta matkalta Ranskasta hyväkuntoisena, mutta sairastui saman vuoden syksyllä ja kuoli 23. syyskuuta 74-vuotiaana. Ruthin testamentin ehtojen mukaan hänen omaisuutensa oli realisoitava ja käytettävä sitten Suomen pienviljelyksen kehittämiseen. Tätä varten Karhula Osakeyhtiö asetettiin myyntiin.

Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen pitkitti myyntihanketta, mutta lopulta lokakuussa 1915 alkoivat neuvottelut myynnistä A. Ahlström Osakeyhtiön kanssa, jolle tehtaita oli jo aiemmin 1914 tarjottu. Karhulan tehtaat siirtyivät Ahlströmin omistukseen 9. marraskuuta 1915 6,5 miljoonan markan kauppahinnasta. Yhtiön myynnistä saaduilla rahoilla perustettiin Fanny ja William Ruthin lahjoitusrahasto käytettäväksi Suomen pienviljelijäväestön hyväksi. Karhula Osakeyhtiö jatkoi kaupasta huolimatta toimintaansa erillisenä yhtiönä, jonka toimitusjohtajaksi tuli insinööri Anders Kramer. Karhula Osakeyhtiö fuusioitiin Ahlströmiin 17. kesäkuuta 1941.

  1. Kotivuori, Yrjö: Anders Ruuth. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005. Luettu 14.1.2017.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • P. H. Norrmén: William Ruth : kappale Kyminlaakson teollisuuden historiaa : juhlajulkaisu Karhulan tehtaan 50-vuotispäivän johdosta. 1924
  • William Ruth 1. 7. 1839-23. 9. 1913. Fanny ja William Ruthin säätiö pienviljelyksen edistämiseksi 1959