Vuonohevonen
| Vuonohevonen | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi: | lähteestä riippuen yleishevonen[1] tai poni[1] |
| Alkuperä ja nimet | |
| Alkuperämaa: | Norja |
| Polveutuminen: | paikalliset alkukantaiset hevoset |
| Rodun syntyaika: | esihistoriallinen[2][1] |
| Muita nimityksiä: | Norjanvuonohevonen, vuonis |
| Esiintyminen ja käyttö | |
| Käyttötarkoitus: | ratsu, vaunuhevonen, työhevonen |
| Merkitys Suomessa: | noin 300–400[3] yksilöä |
| Ominaisuudet | |
| Korkeus: | yleensä 136–150 cm; rotumääritelmä ei mainitse korkeutta[3] |
| Värit: | hallakon eri sävyt, osalla myös siima[3], valkoisia merkkejä ei pääsääntöisesti hyväksytä[3] |
Vuonohevonen (myös norjanvuonohevonen) on pienikokoinen ja voimakas norjalainen hevosrotu. Vuonohevonen on vaaleankellertävän ja mustavalkojouhisen hallakkovärinsä vuoksi melko helposti tunnistettava rotu. Lisäksi vuonohevosten harja on viikinkiajoista lähtien ollut tapana leikata tunnusomaisesti pystyksi siten, että keskellä olevat tummat jouhet tulevat näkyviin. Rodun rotumääritelmä jopa edellyttää, että vuonohevosen harja on leikattu[3].
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonohevoset olivat alkujaan viikinkien ratsuja. Tiivisrunkoisina ja vahvoina ne ovat monikäyttöisiä: ne sopivat työhevosiksi vuoristotiloille traktorien asemesta, kuormajuhdiksi vaikeisiin maastoihin ja yhtä hyvin ratsuiksi kuin ajohevosiksikin. Vuonohevoset ovat rohkeita ja lujatahtoisia sekä hyviä rehunkäyttäjiä. Vuonohevosella on lisäksi rauhallinen temperamentti.lähde?
Vuonohevosten säkäkorkeus on lähteestä riippuen noin 130–150 cm.[1][4] Rotu luokitellaan kokonsa vuoksi toisinaan poniksi, mutta se on mittasuhteiltaan hevosmainen. Suomenhevosen tavoin vuonohevonen luetaan yleisroduksi. Väriltään vuonohevoset ovat aina hallakoita, yleensä tunnusomaisia ruunihallakoita, joiden karva on vaaleankellertävä ja jouhet mustavalkoiset. Vuonohevosen rotumääritelmässä hyväksytään viisi eri hallakon sävyä: ylivoimaisesti yleisin ”pelkkä” hallakko eli ruunihallakko, harmaahallakko eli hiirakko, punahallakko eli rautiaanhallakko, keltahallakko eli voikonhallakko sekä valkohallakko eli ruunivoikonhallakko. Voikonhiirakoilla vuonohevosilla ei ole omaa värinimeä, mutta ne hyväksyttäneen yleensä hiirakoina.lähde?
Toisinaan syntyy lähinnä kermanvalkoisia valkovoikkoja vuonohevosia, mutta väriä ei hyväksytä rotumääritelmässä. Hiirakot, rautiaan- ja valkohallakot olivat ennen melko harvinaisia, mutta nyt niitä on alkanut näkyä enemmän Suomessakin. Vuonohevosen tunnetuin tunnusmerkki on kaksivärinen (useimmiten mustavalkoinen) harja, joka leikataan pystyyn. Vuonohevosilla on aina myös hallakkoväriin kuuluva siima eli tumma juova selkää pitkin niskasta häntään. Punahallakoilla siima on ruskea eikä erotu kovin hyvin. Harvinaisilla voikonhallakoilla siima on kellertävänvaalea.lähde?
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonohevonen on ilmeisesti melko alkukantainen rotu ja läheistä sukua przewalskinhevoselle, mahdollisesti myös Euroopassa eläneelle tarpaanille. Rotua on jalostettu ainakin 2 000 vuotta[2].
Viikingit arvostivat vuonohevosia ja käyttivät niitä sekä ratsuina[1] että maatöihin[1]. Jalostusoriit valittiin pitkään tappeluttamalla oriita keskenään kuolemaan saakka[2]. Hyviä taisteluoriita pidettiin arvossa ja oritaistelut olivat tärkeä osa elämää. Oritaisteluita järjestettiin erityisten tapahtumien kuten oikeudenkäyntien sekä juhlapäivien yhteydessä.[2] Kristillinen papisto puuttui hevostaisteluihin, koska niihin liittyi myös alkoholin käyttöä ja tappeluita. Oritaisteluita pidettiin kuitenkin joillakin paikkakunnilla vielä 1800-luvulle asti. [2]
Keskiajalla Norjaan tuotiin merkittäviä määriä ulkomaisia hevosia, mutta ne eivät suurempiruokaisina vakiintuneet karaistuneen vuonohevosen rinnalle.[2] Musta surma korosti entisestään vuonohevosen asemaa, kun jopa kaksi kolmannesta kansasta kuoli ja eläimet joutuivat elämään ilman omistajien huolenpitoa säiden armoilla.[2] Ulkomaalaistaustaiset hevoset ja sekarotuiset vuonohevoset eivät selvinneet karussa ilmastossa.[2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viikingit veivät vuonohevosia Skotlannin läntisille saarille ja Islantiin. Vuonohevosia kasvatetaan Pohjoismaissa, pääasiassa Norjassa. Nykyaikoina niitä on viety myös Tanskaan, Saksaan ja muihin Keski-Euroopan maihin, missä niiden kestävyyttä pidetään suuressa arvossa. Vuonohevoset ovat Keski-Euroopassa jo niin yleisiä, että rotutaustaltaan epämääräisten keskieurooppalaisten hevosten ja ponien hallakkoväritys on tavallisesti lähtöisin vuonohevosristeytyksistä.lähde?
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonohevosten tuontia Suomeen rajoitettiin pitkään, koska vuonohevosten ja muiden yleisrotujen pelättiin uhkaavan suomenhevosen asemaa. Maahan tuotiinkin lähinnä pieniä määriä rodun ruunia. EU-jäsenyyden myötä hevosten tuonti on vapautunut, ja Suomessa on nykyisin noin 300 vuonohevosta. Suomalainen vuonohevosten kantakirja avattiin vuonna 2000.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Tähkämö, S.: Vuonohevonen 4.1.2007. Hevosmaailma. Arkistoitu 5.1.2010. Viitattu 19.11.2010.
- ↑ a b c d e f g h Awellan, Gunilla: Vuonohevosen historia (käännös: Tilli, Veijo) 3.3.2009. Suomen Vuonohevosyhdistys ry. Arkistoitu 27.5.2008. Viitattu 19.10.2009.
- ↑ a b c d e Vuonohevonen Suomen Hippos. Viitattu 28.06.2016.
- ↑ The Fjord Horse The Fjord Horse International. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 21.9.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vuonohevonen Wikimedia Commonsissa
- Suomen Vuonohevosyhdistys ry
- Vuonohevonen Suomen Hippos ry:n verkkosivuilla
- Vuonohevonen Hevosmaailma.netissä (Arkistoitu – Internet Archive)