Vinnytsjan joukkomurha

Muistomerkki Neuvostoliiton terrorin uhreille 1937–1938 lähellä Gorkin puistoa Vinnytsjassa.

Vinnytsjan joukkomurha, myös nimellä Vinnytsjan verilöyly, oli NKVD:n suorittama joukkomurha Vinnytsjan kaupungissa Ukrainassa vuosina 1937–1938. Se toteutettiin niin kutsuttujen Stalinin puhdistusten aikana. Vinnytsjan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin osittain vuonna 1943 Saksan miehittäessä Ukrainaa. Saksalaisten saatua tietoonsa Neuvostoliiton suorittamia joukkomurhia Vinnytsjan joukkohaudoista tuli tutkituimpia niistä paikoista, joissa kommunistit harjoittivat terroria Ukrainassa.

Tutkintalautakunta

Esiin kaivettujen ruumiiden ensimmäisen tutkimuksen tekivät saksalaiset, ukrainalaiset ja venäläiset lääkärit, kuten professori Gerhard Schrader Halle-Wittenbergin yliopistosta, apulaisprofessori Dorošenko Vinnytsjasta ja professori Malinin Krasnodarista. Saksalaisten kaivaukset alkoivat toukokuussa 1943 kolmessa paikassa: länsimaassa sijaitsevassa hedelmätarhassa, keskushautausmaalla ja kansallispuistossa. Suurin osa ruumiista löydettiin hedelmätarhasta (5 644 ruumista). Kaikkiaan löydettiin 91 joukkohautaa, joista kaivettiin 9 439 ruumista, puolalaisia ja ukrainalaisia vankeja ja siviilejä. Nämä olivat maanviljelijöitä ja työläisiä, joista 149 oli naisia. Jotkut olivat alastomia, ei sidottuja. Kaikissa ruumiissa oli pään takaosassa yksi tai kaksi reikää, jotka oli ammuttu samantyyppisellä .22-kaliiperisella pistoolilla, jota Neuvostoliiton salainen poliisi käytti. Kaivaukset kansallispuistossa, jossa epäiltiin olevan paljon enemmän uhreja, keskeytettiin, eikä niitä myöhemminkään viety päätökseen. Tunnistamaan pystyttiin vain 679 uhria.

Professori Schraderin ryhmän tekemän alustavan tutkimuksen jälkeen kaksi muuta lääketieteen asiantuntijaryhmää kutsuttiin kansainväliseen toimikuntaan ja 13 asiantuntijaryhmään Saksan eri yliopistoista. Kansainvälinen toimikunta koostui anatomian ja oikeuslääketieteen asiantuntijoista yhdestätoista Euroopan maasta:

Vinnytsian asukkaat etsivät sukulaisiaan esiin kaivettujen ruumiiden joukosta.

• tohtori Soenen, Ghentin yliopisto, Belgia
• tohtori Mikhailov, Sofian yliopisto, Bulgaria
• tohtori Niilo Pesonen, Helsingin yliopisto
• tohtori Duvoir, Pariisin yliopisto, Ranska
• tohtori Cazzaniga, Milanon yliopisto, Italia
• tohtori Jurak, Zagrebin yliopisto, Kroatia
• tohtori ter Poorten, Amsterdamin yliopisto, Alankomaat
• tohtori Birkle, Bukarest, Romania
• tohtori Häggqvist, Karolinska Institutet, Ruotsi
• tohtori Krsek, Bratislavan yliopisto, Slovakia
• tohtori Orsós, Budapestin yliopisto, Unkari

Kansainvälinen komissio tarkasti joukkohaudat 13.–15. heinäkuuta 1943. Saksan komissio valmisteli kertomuksensa 29. heinäkuuta 1943. Molemmat valiokunnat havaitsivat, että melkein kaikki uhrit oli teloitettu kahdella laukauksella pään takaosaan vuosina 1937–1938.

Teloitettujen sukulaiset pystyivät tunnistamaan 468 ruumista, ja ruumiiden kaivausten yhteydessä laadittujen asiakirjojen ja tehtyjen löydösten perusteella tunnistettiin 202 ruumiista. Suurin osa oli ukrainalaisia, mutta 28 heistä oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen komission lisäksi joukkohaudoilla kävi kesällä 1943 muita ulkomaalaisia. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvat ja tutkimusten tulokset julkaistiin monissa Euroopan maissa, ja Saksa käytti niitä propagandassaan Neuvostoliittoa vastaan.

Kukaan kävijöistä ei näytä huomanneen muita suurempia joukkohautoja Vinnytsiassa. Syyskuussa 1941 Einsatzgruppen tappoi noin puolet juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet. Loput tapettiin huhtikuussa 1942.

Suurin osa kaivetuista ruumiista haudattiin juhlallisesti metropoliitta Vissarionin johdolla Odessan johdolla. Seremoniaan osallistui useita ortodoksisia piispoja ja ulkomaisia kirkonjohtajia. Sen jälkeen pystytettiin muistomerkki ”Stalinin terrorin uhrien” muistoksi. Sodan jälkeen Neuvostoliiton viranomaiset muuttivat ensin muistomerkin nimeksi "Natsien terrorin uhrit" mutta poistivat pian koko muistomerkin ja rakensivat paikalle kulttuuri- ja huvipuiston, jossa oli tanssilattia ja naurukaappi.

Vaikka monet vinnytsjalaiset tiesivät joukkohaudoista, ne unohdettiin virallisesti Neuvostoliiton aikana, ja kesti aina vuoteen 1988, ennen kuin asiasta voitiin alkaa puhua julkisesti uudelleen silloisessa Neuvostoliittoon kuuluneessa Ukrainassa. Nykyään Vinnytsjassa on myös uusia muistomerkkejä, joissa kunnioitetaan kommunistisen terrorin uhreja.

Lähteet

• Amtliches Material zum Massenmord von Winniza, p.103. Archiv-Edition 1999 (Faksimile der 1944 erschienenen Ausgabe).
• Totten Samuel, Parsons William S., red (2009) (englanniksi). Century of Genocide: Critical Essays and Eyewitness Accounts. (3. painos). New York: Routledge. ISBN 0-415-99084-X (hbk.) 
• Moskovan rikos Vynnytsiassa. Ukrainan julkaisu Ukrainan American Youth Association, Inc. New York. 1951
• Dragan, Anthony. Vinnytsia: A Forgotten Holocaust. Jersey City, NJ: Svoboda Press, Ukrainian National Association 1986. (Verkossa pdf)
• Kamenetsky, Ihor. The Tragedy of Vinnytsia: Materials on Stalin's Policy of Extermination in Ukraine/1936-1938, Ukrainian Historical Assn (1991) .  ISBN 978-0685375600. (saatavana Verkossa pdf)
• Sandul, I. I., A. P. Stepovy, S. O. Pidhainy. The Black Deeds Of The Kremlin: A White Book. Ukrainian Association of Victims of Russian Communist Terror. Toronto. 1953
• Vinnytsia - олочин Без Кари. Suoritus. Kiova. 1994
• Вінницький злочин // Енциклопедія українознавства.: [В 10 т.]. Перевид. в Україні. Київ., 1993. Т.1. С.282
• Amir Weiner: Making sense of war: the Second World War and the fate of the Bolshevik Revolution. Princeton, N.J: Princeton University Press, 2001. ISBN 0-691-05702-8