Viktor Jevsejev
Viktor Jakovlevitš Jevsejev (ven. Ви́ктор Я́ковлевич Евсе́ев, 13. heinäkuuta 1910 Suojärvi – 12. joulukuuta 1986 Petroskoi[1]) oli karjalaissyntyinen neuvostoliittolainen kansanrunouden tutkija.
Viktor Jevsejev syntyi karjalaisperheeseen Jehkilän kylässä. Hänen isänsä, joka oli kotoisin Venäjän puolelta Vuohtjärveltä, työskenteli metsätöissä. Äiti oli kotoisin Suojärven taajamasta.[2]
Perhe muutti vuonna 1917 Petroskoihin, jossa Jevsejev suoritti keskikoulun, osallistui nuorisoliiton toimintaan ja liittyi Karjalan proletaarikirjailijain yhdistykseen. Vuonna 1927 hän pääsi Leningradin yliopistoon, jossa hänen opettajiinsa kuului Dmitri Bubrih. Jevsejev oli kiinnostunut marrilaisesta kielitieteestä, mistä aiheutunut konflikti sai hänet eroamaan yliopistosta.[3]
Palattuaan Petroskoihin vuonna 1931 Jevsejevistä tuli Karjalan tieteellisen tutkimusinstituutin tutkija. Toimittuaan välillä Komsomolin Karjalan aluekomitean propagandistina, Karjalan pedagogisen instituutin opettajana ja Punainen Karjala -lehden toimittajana hän palasi Karjalan kulttuurin tutkimuslaitokseksi muuttuneeseen instituuttiin vuonna 1935. Sieltä hän siirtyi Karjalan kirjakustantamon kääntäjäksi, mutta palasi kulttuuri-instituutin tutkijaksi vuonna 1939.[4]
Jevsejevin ensimmäiset tieteelliset tutkimukset ilmestyivät Kalevalan juhlavuonna 1935. Hän keskittyi Neuvosto-Karjalan eteläosien kansanrunouteen ja julkaisi Sampo-nimisen venäjänkielisen perinnekokoelman vuonna 1940.[5]
Sodan alettua Jevsejev evakuoitiin vuonna 1941 Kurganin alueelle. Sieltä hän siirtyi Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan väliaikaiseen pääkaupunkiin Belomorskiin, jossa hän työskenteli kustannusliikkeen toimittajana. Vuonna 1944 Jevsejev oli sotilaana Karjalan rintamalla ja palasi sen jälkeen kulttuuri-instituuttiin, joka muuttui pian Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalin kielen, kirjallisuuden ja historian instituutiksi.[6]
Sodan jälkeen Jevsejev julkaisi joukon kansanrunokokoelmia, joista merkittävin on venäjänkielinen Karelskije epitšeskije pesni (”Karjalan eeppisiä lauluja”) vuodelta 1950. Vuosina 1976 ja 1980 Tallinnassa ilmestyi alkukielinen kokoelma Karjalan kansan runot, vuonna 1981 Karelskoje narodnoje poetitšeskoje tvortšestvo (”Karjalainen kansanrunous”) ja vuonna 1985 Karelski narodnyi epos (”Karjalainen kansaneepos”), jotka antavat käsityksen Neuvosto-Karjalassa 1920–1930-luvuilla kerätystä kertomarunoudesta. Jevsejevin kuoleman jälkeen julkaistiin vuonna 1994 kaksiosainen kokoelma Karjalais-suomalainen kansaneepos, joka käsittää myös suomalaisten ja inkerikkojen kertomarunoutta venäjänkielisine käännöksineen.[7]
Jevsejev ei ollut suorittanut yliopistotutkintoa, mutta hän laajensi tietämystään itseopiskelun ja akteemisen ohjauksen avulla[8]. Vuonna 1957 ilmestyi ensimmäinen osa hänen tutkimuksestan Istoritšeskije osnovy karelo-finskogo eposa (”Karjalais-suomalaisen eepoksen historialinen perusta”), jota hän puolusti kandidaatinväitöskirjanaan vuonna 1958. Jevsejeville myönnettiin sen perusteella myös filologian tohtorin oppiarvo. Julius ja Kaarle Krohnin historiallis-maantieteellistä metodia vastaan suunnatun teoksen toinen osa julkaistiin vuonna 1960. Jevsejevin aikansa ideologiaa heijastaneet näkemykset herättivät arvostelua ja ovat nykyään vanhentuneita, mutta varsinkin hänen runokielen analyysinsa on säilyttänyt arvonsa. Karjalaisen kansanrunouden eri tyylilajeja käsittelee vuonna 1968 ilmestynyt teos Karelski folklor v istoritšeskom osveštšeni (”Karjalainen kansanrunous historian valossa”). Jevsejevin tieteelliseen jäämistöön kuuluu myös yli 50 artikkelia ja rikas arkistokokoelma. Hänen tuotantoaan ovat tarkastelleet Eino Kiuru ja Eino Karhu.[9]
Jevsejev toimi myös kirjailijana vuodesta 1934 ja julkaisi kuvauksia ja artikkeleita eri aikakauslehdissä ja kokoelmissa. Hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi vuonna 1946. Herzenille nimetty kirjallisuusinstituutti myönsi hänelle professorin arvonimen vuonna 1968. Jevsejev ohjasi opinnäytteitä ja oli jonkin aikaa Karjalan pedagogisen instituutin ja Petroskoin yliopiston opettajana. Hän sai Karjalan ansioituneen tieteilijän arvonimen[10] vuonna 1967[1]. Jevsejev oli Kalevalaseuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen. Pertti Virtaranta on kutsunut häntä ”Neuvosto-Karjalan kansanrunoudentutkimuksen nestoriksi”.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Savvatejev, Ju. A.: ”Folklorist V. Ja. Jevsejev: k 100-letiju so dnja roždenija”, U istokov karelskoi folkloristiki: K 100-letiju V. Ja. Jevsejeva, s. 5–20. Petrozavodsk: Karelski nautšnyi tsentr Rossijskoi akademii nauk, 210. ISBN 978-5-9274-0406-3 Teoksen verkkoversio.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 321–322. Petrozavodsk: PetroPress, 2007. ISBN 978-58430-0123-0
- ↑ Savvatejev, s. 5.
- ↑ Savvatejev, s. 5–6.
- ↑ Savvatejev, s. 6.
- ↑ Savvatejev, s. 6–7.
- ↑ Savvatejev, s. 7.
- ↑ Savvatejev, s. 8–10.
- ↑ Savvatejev, s. 8.
- ↑ Savvatejev, s. 10–19.
- ↑ Savvatejev, s. 19–20.
- ↑ Savvatejev, s. 20.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
