V. A. Koskenniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
V. A. Koskenniemi
V. A. Koskenniemi
V. A. Koskenniemi
Henkilötiedot
Syntynyt8. heinäkuuta 1885
Oulu, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut4. elokuuta 1962 (77 vuotta)
Turku, Suomi
Kansalaisuus Suomi
Ammatti runoilija, suomentaja, kirjallisuuskriitikko, tutkija, opettaja, esseisti
Kirjailija
Esikoisteos Runoja (1906)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Veikko Antero Koskenniemi (vuoteen 1906 Forsnäs; 8. heinäkuuta 1885 Oulu – 4. elokuuta 1962 Turku) oli suomalainen runoilija, sanomalehtitoimittaja, kirjallisuustieteen professori ja akateemikko. Hän löi itsensä läpi hyvin nuorena esikoisteoksellaan Runoja (1906). Erityisen suosittu hän oli 1920- ja 1930-luvulla, jolloin hänet tunnettiin isänmaallisen runotuotantonsa ja oikeistolaisen poliittisen vakaumuksensa ansiosta lempinimellä ”valkoisen Suomen hovirunoilija”. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa suositut isänmaalliset laulut Nuijamiesten marssi, Finlandia ja Lippulaulu. Poliittisten aaterunojen ohella on yhtä lailla syytä muistaa myös Koskenniemen hyvin laaja keskeislyriikka, joka sekin elää kymmenien klassisten säveltäjien tulkitsemana laululyriikkana.

Asema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskenniemi teki voimakkaan läpimurron runoilijana esikoiskokoelmallaan Runoja (1906), kaikkiaan hänen tuotantonsa käsittää kymmenen runokokoelmaa. Hänen runouttaan leimaavat toisaalta eurooppalainen kulttuuriperintö, etenkin 1800-luvun romanttinen lyriikka ja antiikin mytologia, toisaalta kansalliset ja isänmaalliset aiheet. Koskenniemen runous oli perinteistä, mittaan ja loppusointuun nojaavaa, ja hän suhtautui varauksellisesti moderniin, vapaamittaiseen ja loppusoinnuttomaan lyriikkaan, jonka parhaista edustajista hän silti kirjoitti myös myönteisiä arvioita. Runotuotantonsa ohessa hän loi uraa johtavana kulttuurikriitikkona useissa lehdissä, pisimpään sanomalehti Uudessa Suomessa ja päätoimittamissaan aikakauslehdissä Valvojassa ja Ajassa. Koskenniemi kutsuttiin 1921 vastaperustetun Turun yliopiston kirjallisuustieteen professoriksi, ja hän vaikutti pitkään myös saman yliopiston rehtorina. Kirjallisuustieteilijänä hän keskittyi suurena esikuvanaan pitämänsä Goethen tuotannon tutkimiseen ja suomentamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen Koskenniemi joutui voimakkaan kritiikin kohteeksi. Häntä arvostelivat sekä poliittinen vasemmisto, joka karsasti hänen oikeistolaisuuttaan ja sodan aikaisia saksalaissympatioitaan, että modernistinen kirjailijapolvi, jolle hän oli vanhentuneiden tyyli-ihanteiden henkilöitymä. Kritiikistä huolimatta Koskenniemi sai nimityksen akateemikoksi 1948 ja säilytti vaikutusvaltaisen aseman suomalaisessa kulttuurielämässä kuolemaansa asti.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskenniemi oli kotoisin Oulusta, kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1903 ja opiskeli Helsingin yliopistossa, josta valmistui maisteriksi 1907. Opiskelujen aikana hän toimi toimittajana uudistusmielistä sosialismia edustavassa Raataja-lehdessä. Vuoteen 1921 Koskenniemi toimi kriitikkona ja vapaana kirjoittajana. Vuonna 1921 hän sai professuurin Turun yliopistosta, jonka rehtorina hän toimi 1924–1932. Koskenniemen kansallismielisyys heijastui monista hänen runoistaan ja sanoituksistaan, kuten Lippulaulusta ja Finlandiasta. Koskenniemi oli aikansa suosituin suomenkielinen runoilija Eino Leinon jälkeen ja merkittävä kulttuuriauktoriteetti.

V. A. Koskenniemi matkusti vuonna 1936 natsi-Saksaan luennoimaan Itä-Euroopan tutkimusseuran kutsumana. Matkaltaan Koskenniemi kirjoitti matkakuvauksen Havaintoja ja vaikutelmia Kolmannesta valtakunnasta, jossa hän kuvaa Saksan poliittista tilannetta ja muita kohtaamiaan ilmiöitä. Kirjoituksista välittyy myös Koskenniemen kansallissosialismia ja fasismia kohtaan tuntema sympatia, sillä aatteina ne kohtasivat hänen nationalistisen ja konservatiivisen maailmankatsomuksensa. Oswald Spenglerin Länsimaiden perikato vaikutti vahvasti Koskenniemen ajatteluun, ja hän uskoi länsimaisen kulttuurin olevan vaarassa romahtaa muun muassa liiallisen vapauden ja demokratian seurauksena.

Vuonna 1941 Koskenniemi valittiin natsi-Saksan luoman Euroopan kirjailijaliiton varapuheenjohtajaksi Weimarin kirjailijapäivillä. Tämä kostautui Koskenniemelle Suomen irtauduttua aseveljeydestä Saksan kanssa. Hän selviytyi kunnialla sodan jälkeisistä saksalaismyönteisiin kohdistuneista vainoista, joita muun muassa runoilija ja toimittaja Viljo Kajava joutui pakenemaan Ruotsiin. Koskenniemi kuitenkin ajautui sivuun kulttuurivaikuttajan roolistaan. Tätä edesauttoi Raoul Palmgrenin vuonna 1947 julkaistu kirjoitus Hautakirjoitus Koskenniemelle, jonka mukaan hän oli ”venäläisen kulttuurin vihollinen ja Neuvostoliiton vastaisen shovinismin edustaja.”

Koskenniemen runoja ovat säveltäneet muun muassa Kaj Chydenius, Ossi Elokas, George de Godzinsky, Ilmari Hannikainen, Väinö Hannikainen, Paavo Heininen, Lauri Ikonen, Armas Järnefelt, Heino Kaski, Yrjö Kilpinen, Heikki Klemetti, Pekka Kostiainen, Otto Kotilainen, Felix Krohn, Kauko Kuosma, Toivo Kuula, Helvi Leiviskä, Eino Linnala, Leevi Madetoja, Erkki Melartin, Aarre Merikanto, Oskar Merikanto, Selim Palmgren, Olavi Pesonen, Tauno Pylkkänen, Väinö Raitio, Sulho Ranta, Arvo Räikkönen, Toivo Saarenpää, Wilho Siukonen, Ahti Sonninen, Heikki Suolahti, Martti Turunen, Kalervo Tuukkanen ja Harri Wessman. Hän on Eino Leinon ohella eniten sävellettyjä runoilijoitamme. Jotkin V. A. Koskenniemen runot (kuten "On suuri sun rantas autius") ovat lauluina niin tunnettuja, että niitä yleisesti luullaan kansan suusta syntyneiksi.

Koskenniemi kuoli Turussa 4. elokuuta 1962. Hänet on haudattu Turun hautausmaalle.[1]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koskenniemeä kannetaan muoto­kuvansa paljastukseen vuonna 1956.

V. A. Koskenniemen puoliso oli vuodesta 1922 filosofian maisteri Vieno Pohjanpalo (1897–1989), jonka isä oli tehtailija Juhani Pohjanpalo. Heillä oli kaksi lasta, englantilaisen filologian professori Inna Koskenniemi ja hovioikeudenneuvos Hannu Koskenniemi.[2] V. A. Koskenniemen pojanpoika, akatemiaprofessori Martti Koskenniemi on kansainvälisesti arvostettu kansainvälisen oikeuden tutkija.[3] Toinen pojanpoika on sisäasiainministeriön hallitusneuvos Eero Koskenniemi.

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V. A. Koskenniemen nimeä kantavat V. A. Koskenniemi -palkinto ja V. A. Koskenniemi -mitali. Oulun Ainolanpuistossa on Koskenniemen muistolle pystytetty veistos Merikosken muusat. Veistos valmistui 1985, ja siitä tehtiin pari vuotta myöhemmin kopio Turkuun.[4] Turussa sijaitseva veistos on sijoitettu Koskenniemen mukaan nimetylle Koskenniemenkadulle.[5] Turun yliopiston ylioppilaskunta on nimennyt V. A. Koskenniemen kunniajäsenekseen. Koskenniemen muistoa vaalii V. A. Koskenniemen Seura.[6]

Heikki Alikosken vuonna 1940 löytämä pikkuplaneetta 1697 Koskenniemi on nimetty V. A. Koskenniemen mukaan.[7]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runokokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Runoja. 1906.
  • Valkeat kaupungit ynnä muita runoja. 1908.
  • Hiilivalkea ynnä muita runoja. 1913.
  • Elegioja ynnä muita runoja. 1917.
  • Sydän ja kuolema: Elegioja, lauluja ja epitaafeja. 1919.
  • Uusia runoja. 1924.
  • Kurkiaura: Ballaadeja ynnä muita runoja. 1930.
  • Tuli ja tuhka. Runoja. 1936.
  • Latuja lumessa: Kenttäpostia ynnä muita runoja. 1940
  • Syksyn siivet. Runoja 1949.

Runoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hannu: Erään nuoruuden runoelma. 1913.
  • Nuori Anssi: Runoelma Suomen sodasta 1918. 1918.

Romaani

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Konsuli Brennerin jälkikesä. 1916.

Aforismit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Matkasauva: Katkelmia ja säkeitä päiväkirjasta. 1926.
  • Elokuisia ajatuksia. 1954.
  • Ihmisosa: Elokuisia ajatuksia. Toinen sarja. 1958.
  • Valitut mietelmät. 1959.

Matkakirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kevätilta Quartier Latinissa: Parisin muistelma. 1912.
  • Runon kaupunkeja ynnä muita kirjoitelmia. 1914.
  • Suvipäiviä Hellaassa. 1927.
  • Symphonia Europaea A. D. 1931. 1931.
  • Havaintoja ja vaikutelmia Kolmannesta valtakunnasta. 1937.
  • Etruskien haudoilta nykypäivien Italiaan: Vaikutelmia ja kokemuksia. 1939.

Muistelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Onnen antimet: Lukuja elämäni kirjasta. 1935.
  • Vuosisadanalun ylioppilas. 1947.
  • Autobiografisia kirjoituksia. (Kootut teokset 4.) 1955.

Esseet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kirjoja ja kirjailijoita 1. 1916.
  • Kirjoja ja kirjailijoita 2. 1918.
  • Roomalaisia runoilijoita. 1919.
  • Kirjoja ja kirjailijoita 3. 1922.
  • Runouden kuvastimessa: Kirjoja ja kirjailijoita. 4. sarja. 1925.
  • Kasvoja ja naamioita: Kirjoja ja kirjailijoita. Viides sarja. 1931.
  • Runousoppia ja runoilijoita. 1951.
  • Arvosteluja ja esseitä kokoelmien ulkopuolelta. (Kootut teokset 8–9.) 1955.
  • Arvosteluja ja esseitä kokoelmien ulkopuolelta. (Kootut teokset 10.) 1956.
  • Filosofian ja runouden rajamailta. 1961.

Monografiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Alfred de Musset. 1918.
  • Nuori Goethe: Elämä ja runous. 1932.
  • Aleksis Kivi. 1934.
  • Goethe, keskipäivä ja elämänilta. 1944.
  • Maila Talvio: Kirjailijakuvan ääriviivoja. 1946.
  • Werner Söderström: Kirjallisuudelle pyhitetty elämäntyö. 1950.

Puhekokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Miekka ja taltta: Puheita kansallisista aiheista. 1937.
  • Sata kunnian päivää: Kolme puhetta. 1939–1940. 1940.
  • Sota rauhan rakentajana: Puheita päivän aiheista 1940–1941. 1941.

Muita teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vuoden päivät: Syntymäpäiväkirja. 1926. (runoja, aforismeja ym.)
  • Vaeltava viisaus: Aforismeja ja ajatelmia vuosituhansien varrelta. (Toimite.) 1952.
  • Minä ja maailma: Epigrammeja. 1960.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
V. A. Koskenniemen hautakivi Turun hautausmaalla.
  1. ↑ Hautausmaaturismi ja unohdetut haudat. 8.7.2010. yle.fi. Viitattu 8.6.2011.[vanhentunut linkki]
  2. ↑ Alhoniemi, Pirkko: ”Koskenniemi, Veikko Antero (1885–1962)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 368–372. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ Jokipii, Markku: Neljä sukupolvea moukaroinut Koskenniemeä. 30.1.2010. Verkkouutiset. Viitattu 8.6.2011.
  4. ↑ Oulun taidemuseo, Merikosken muusat, 1985
  5. ↑ Turun kaupunki, Terho Sakki: Muusat (1987)
  6. ↑ V. A. Koskenniemen Seura koskenniemenseura.fi. Arkistoitu 17.5.2022. Viitattu 18.5.2022.
  7. ↑ Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan. Aurinkokuntamme kiehtova nimistö, s. 65, 70, 73. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2003. ISBN 952-5329-25-9

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Häikiö, Martti: V. A. Koskenniemi: Suomalainen klassikko. 1. Lehtimies, runoilija, professori 1885–1938. 2. Taisteleva kirjallinen patriarkka 1939–1962. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35738-5.
  • Siltala, Touko (toim.): Kurkiauran varjo: Esseitä V. A. Koskenniemestä. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13089-3
  • Parkkinen, Jukka & H. K. Riikonen (toim.): Hetki ja ikuisuus: Kirjoituksia V. A. Koskenniemestä. Turku: Sigillum, 2019. ISBN 978-952-7220-14-6
  • Toivonen, Markku: Laulava hiljaisuus: Runomitat ja V. A. Koskenniemi. Turku: Sigillum, 2019. ISBN 978-952-94-2430-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Artturi H. Virkkunen 		Turun yliopiston rehtori
1924–1932 		Seuraaja:
J. G. Granö
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=V._A._Koskenniemi&oldid=22757328”