Völsunga-saaga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ramsundin kaiverruksen (n. 1030, Ruotsi) pohjalta tehty piirros kuvaa, kuinka (5) Sigurðr tappaa Fáfnir-lohikäärmeen, (1) paistaa sitten sen sydäntä ja maistaa siitä tihkunutta verta ja alkaa näin ymmärtää lintujen kieltä. (2) Linnut varoittavat Sigurðria tämän miekan takoneen seppä Reginnin petollisuudesta, jolloin (3) Sigurðr surmaa Reginnin ja (4) ottaa Fáfnirin kulta-aarteen itselleen ja lastaa sen ratsunsa Granin selkään. Vasemmalla on kuvattuna (6) Reginnin ja Fáfnirin veli, Otr, jonka taposta kulta oli maksettu verirahana.

Völsungain saaga (isl. Völsunga saga) on keskiaikainen islantilainen saaga, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se luetaan niin kutsuttuihin muinaissaagoihin. Saaga kertoo pakanajumala Óðinnista polveutuvasta Völsungien suvusta alkaen Óðinnin pojasta Sigistä aina suvun nuorimpaan vesaan, maineikkaaseen Sigurðr Fáfnirinsurmaan (isl. Fáfnisbani), joka surmaa lohikäärmeen ja kihlautuu valkyyria Brynhildrin kanssa, mutta solmiikin liiton Guðrúnin, burgundien kuninkaan Gjúkin tyttären, kanssa ja joutuu myöhemmin tämä veljien (Gjúkungit, isl. Gjúkungar) surmaamaksi. Saagan loppuosa kertoo Guðrúnin traagisesta kohtalosta, joka johtaa ensin avioliittoon Brynhildrin veljen Atlin kanssa, sitten Guðrúnin veljien ja Atlin kuolemaan ja lopulta Guðrúnin kaikkien jälkeläisten kuolemaan. Völsungain saaga sisältää monelle muinaissaagalle tyypilliseen tapaan myös runoutta, yhteensä 30 säkeistöä. Se on muinaissaagoista kaikkein tunnetuin.[1]

Käsikirjoitukset ja ajoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sigurðr surmaa Reginnin. Norjalaisen Hylestadin sauvakirkon portaalin veistoskoristelua (1100–1200-l. vaihteesta).

Völsungain saaga on todennäköisesti kirjoitettu vuosien 1260–1270 paikkeilla. Saagan pääkäsikirjoitus NKS 1824 b 4to on vuoden 1400 tietämiltä. Lisäksi on säilynyt lukuisia kyseisestä käsikirjoituksesta tehtyjä kopioita 1600–1800-luvuilta.[2]

Völsungain saaga pohjautuu kuitenkin vanhalle, alkujaan suullisena välittyneelle germaaniselle sankarilaulujen perinteelle. Perinteen alkuperä on oletettavasti ulottunut jopa kansainvaellusten ajalle saakka. Tarinaan liittyvien teemojen varhaisimpia kuvallisia esiintymiä on havaittu riimukivissä, risteissä ja muissa muistomerkeissä, joita on löydetty Skandinaviasta, Saksasta ja Brittein saarilta. Vanhimmat kuvallisista aineistoista ovat mahdollisesti jopa 400-luvulta. Varhaisimmat säilyneessä kirjallisuudessa tavatut viittaukset Völsungien suvusta kertovaan aineistoon ovat muinaisenglanninkielisestä runoudesta (esim. Widsith, Beowulf). Tarinaperinteestä ammennettiin kuva-aiheita myös norjalaisten sauvakirkkojen veistoskoristeluihin 1100- ja 1200-luvuilla.[3] Völsungain saaga luetaankin muinaissaagoista vanhimpiin eli niin sanottuihin sankarisaagoihin (saks. Heldensagas).[4]

Völsung-Niflung -tarinasykli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaa tarinaperinnettä välittäviä eli Völsung-Niflung tarinasykliin kuuluvia keskiaikaisia kirjallisia lähteitä on säilynyt Pohjois-Euroopassa runsaasti. Ne pitävät sisällään sekä runoutta että proosaa. Vanhimpia näistä edustavat Eddan sankarirunot. Runo-Eddan pääkäsikirjoitus Codex Regius laadittiin vuoden 1270 paikkeilla, mutta sen sisältämät runot ovat vanhempia. Nykypäivään säilynyt Codex Regius sisältää yhteensä 18 tarinaperinteeseen liittyvää runoa, joskin osa Sigurðr-tarinaperinteeseen liittyvästä käsikirjoitusosiosta katosi 1500- tai 1600-luvulla.[5]

Muita keskiaikaisia islantilaisia Völsung-Niflung -tarinaperinteeseen kuuluvia tekstejä on Snorri Sturlusonin nimiin luetussa, 1200-luvun alkupuolella laaditussa Proosa-Eddassa sekä muinaissaagassa Nornagests þáttr. Myöhemmin keskiajan jälkeisinä vuosisatoina Völsungeista kertovien tarinoiden pohjalta laadittiin Islannissa myös rímur-runoutta (Völsungsrímur). Norjasta, Tanskasta, Ruotsista ja Färsaarilta tunnetaan perinteelle pohjautuvia kansanballadeja.[6]

Tarinaperinteen eteläisen version vanhinta osaa edustaa 1200-luvun alussa kirjoitettu keskiyläsaksankielinen runoelma Nibelungenlied (suom. Nibelungeinlaulu, käänt. Toivo Lyy). Myöhemmin laadittiin myös muuta samalle kertomusperinteelle pohjautuvaa runoutta, esimerkiksi 1400-luvulla runoelma Das Lied vom Hürnen Seyfrid.[7]

Pohjoinen ja eteläinen kertomusperinne eroavat toisistaan jonkin verran sisällöllisesti ja tyylillisesti sekä käytettyjen nimien ja maailmankuvansa osalta. Esimerkiksi henkilöiden nimet ovat erilaiset: Völsungain saagan Sigurðr on eteläisessä perinteessä Sifrit tai Siegfried, kun taas Brynhildr tunnetaan nimellä Brünhilt ja Atli nimellä Etzel. Völsungain saagassa pohjoista innovaatiota edustavat esimerkiksi Sigurðrin suvun genealoginen yhteys Óðinn-jumalaan, Sigurðrin aiempi kihlaus Brynhildrin kanssa sekä käsitys Brynhildrista Atlin sisarena.[8]

Eteläiseen perinteeseen luetaan paitsi saksankielisellä alueella tuotetut tekstit usein myös Teoderik Suuresta kertova saaga Þiðreks saga af Bern, joka kirjoitettiin Norjassa 1200-luvulla. Kyseinen saaga on pohjautunut joko johonkin nyt jo kadonneeseen saksankieliseen käsikirjoitukseen tai esimerkiksi saksalaisten hansa-kauppiaiden kautta suullisesti välittyneisiin tarinoihiin. Sisällöllisesti se seuraa pääosin tarinasyklin eteläistä perinnettä.[9]

Sisältö ja lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri osa Völsungain saagan kerronnasta on sisältönsä puolesta edellä mainittujen Eddan sankarirunojen proosamuotoista uudelleenkerrontaa, ja kattaa oletettavasti myös Codex Regius-käsikirjoituksesta kadonneen Sigurðr-legendaan liittyneen osion. Saagan kirjoittajalla ei kuitenkaan ole todennäköisesti ollut käytössään Codex Regius -käsikirjoitusta. Sen sijaan hänen lähteenään on todennäköisesti ollut jokin toinen, nyt jo hävinnyt eddarunoutta sisältänyt käsikirjoitus, tai hänen lähteensä ovat voineet olla myös suullisia.[10]

On myös spekuloitu sillä, olisiko saaga pohjautunut jollekin toiselle proosamuotoiselle tekstille, joka ei perustunut Runo-Eddan materiaalille. On esitetty mahdollisuus niin kutsutun *Sigurðrin saagan (*Sigurðar saga) olemassaolosta. Tämä saaga olisi kertonut Sigurðr Fáfnirinsurmasta, mutta olisi sittemmin kadonnut. Varmuutta tällaisen saagan olemassaolosta ei kuitenkaan ole. Lisäksi on katsottu, että saagan myöhempi kirjuri olisi tehnyt muokkauksia Þiðrekr Berniläisen saagan pohjalta Völsungain saagan lukuun numero 23, jossa kuvataan Sigurðrin ulkoista ja sisäistä upeutta.[11]

Merkitys keskiajan Skandinaviassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagan pääkäsikirjoituksessa NKS 1824 b 4to Völsungain saaga edeltää Ragnarr Karvahousun saagaa. Viimeksi mainittu on kyseisessä käsikirjoituksessa suoraa jatkoa Völsungain saagalle. Siinä kerrotaan Óðinnin sukulinjaan kuuluvasta Sigurðrin ja Brynhildrin tyttärestä, Áslaugista, josta tulee saagassa Ragnarr Karvahousun vaimo. Keskiajan kontekstissa Völsungain saaga loi (yhdessä Ragnarr Karvahousun saagan kanssa) jumaliin johtavan sukulinjan myös Norjaa 1200-luvulla hallinneelle kuningas Haakon IV Haakoninpojalle, jota pidettiin Ragnarrin poikien jälkeläisenä.[12]

Myös monet keskiajan islantilaiset merkkimiehet katsoivat polveutuvansa Áslaugin ja Ragnarrin jälkeläisistä. Esimerkiksi Poltetun Njállin saagassa ja Lohilaaksolaisten saagassa kerrotaan Höskuldr- ja Hrútr-nimisistä veljeksistä, jotka ensin mainitussa saagassa esitetään Ragnarr Karvahousun jälkeläisinä. Höskuldrista ja Hrútrista taas polveutui lukuisia 1200-1300-lukujen islantilaisia merkkisukuja. Islantilaisten kirjan (isl. Íslendingabók) 1100-luvun alussa laatinut Ari Viisas taas ilmoitti omassa sukupuussaan polveutuvansa kyseisestä Ragnarrista.[13]

Völsungain saaga, myytit ja historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Völsungain saagan kuten myös monen muun muinaissaagan osalta on esitetty, että niissä kuvatut henkilöt ja tapahtumat olisivat alkujaan saattaneet viitata todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Sigurðr-Siegfridin historiallisen prototyypin osalta on esimerkiksi esitetty, että hän olisi ollut 500-luvulla elänyt merovingihallitsija Sigibert I. Tämä oli visigoottiprinsessa Bnunichildin puoliso, joka surmattiin veljensä vaimon käskystä. Toisenlaisiakin tulkintoja on kuitenkin esitetty (esim. v. 21 kuollut keruskipäällikkö Arminius), ja monen Völsungain saagan hahmon esikuvana ei välttämättä ole ollut yksi ainoa historiallinen henkilö vaan hahmo on voinut perustua jopa kahteen tai kolmeen eri henkilöön.[14] Saagan eri hahmojen oletetut esikuvat eivät välttämättä ole edes eläneet samalla vuosisadalla. Esimerkiksi Gunnarrin yhtenä esikuvana pidetty burgundikuningas Gundaharius kuoli noin vuonna 437, mutta saagassa samanaikaisesti esiintyvän kuningas Jörmunrekrin esikuva, goottien kuningas Ermanaric kuoli jo vuonna 375, edellä mainituista Sigurðrin mahdollisista esikuvista puhumattakaan.[15]

Toiset tutkijat ovat korostaneet Völsungain saagan myyttistä alkuperää. Sigurðr-Siegfried on esimerkiksi nähty myyttiseksi jumalaksi, joka lyö talven lohikäärmeen ja kuolee kasvillisuuden kuollessa. Nimi Völsungr on myös liitetty sanaan Völsi, jota tarinassa Völsa þáttr ("Völsin tarina") käytetään pakanallisen, hedelmällisyyskulttiin liittyvän palvontakultin taikakalusta.[16]

Völsungain saaga suurvalta-ajan Ruotsissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaukaisesta menneisyydestä kertovat islantilaiset muinaissaagat alkoivat 1600–1700-luvulla herättää kiinnostusta erityisesti suurvalta-ajan Ruotsissa gööttiläisen historiankirjoituksen myötä. Niiden katsottiin olevan lähteitä, jotka voisivat kertoa jotain Ruotsin muinaisesta ja loistokkaasta menneisyydestä, josta muuten oli saatavilla hyvin vähän lähteitä. Tämän seurauksena muinaissaagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä myös suurvaltaideologian rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että osa aikalaistutkijoista suhtautui muinaissaagojen lähdearvoon epäillen jo tuolloin. [17]

Völsungain saagaa ei voida pitää lähteenä ajasta ja henkilöistä, joita sen katsotaan kuvaavan. Suurvalta-ajan Ruotsissa kyseistä tarinaa käsiteltiin kuitenkin historiallisena lähteenä. Saagaa pidettiin varteenotettavana, koska sen tapahtumat sijoittuivat pohjoiseen maailmanpiiriin ja Tanskan ja Ruotsin alueille. Suurimpana syynä kiinnostukseen oli kuitenkin todennäköisesti se, että Völsungain saagan koettiin vahvistavan silloisten ruotsalaisten oppineitten rakastaman Þiðrekr Berniläisen saagan tuolloin virheellisesti historiallisena pidettyä sisältöä. Koska ruotsalaiset eivät suurvalta-aikana enää ymmärtäneet muinaissaagojen kieltä, muinaisislantia, ilmestyi Völsungain saaga ruotsiksi vuonna 1737 Eric Julius Björnerin kokoelmassa Nordiska kämpa dater (Stockholm, 1737).[18]

Myöhempi suosio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sigurðr-Siegfried valmistautuu herättämään nukkuvan Brynhildrin. James Baldwinin piirros "Brunhild" teoksessa The Story of Siegfried. New York, United States: Charles Scribner's Sons (1932) [1882].

Völsungain saagan suosio nousi uuteen kukoistukseen 1800-luvun Euroopassa, jolloin se käännettiin usealle kielelle. Saaga on sen jälkeen toiminut lähteenä fantasiakirjailijoille ja muille taiteilijoille, kuten esimerkiksi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen pohjoismaisille, saksalaisille ja brittiläisille kuvataiteilijoille. Tarinaperinteestä ovat ammentaneet vaikutteita mm. William Morris, Thomas Mann[19] sekä J. R. R. Tolkien. William Morris paitsi käänsi saagan englanniksi yhdessä Eiríkr Magnússonin kanssa (Story of the Volsungs and Niblungs, 1870),[20] myös kirjoitti oman versionsa Völsungien suvun tarinasta (The Story of Sigurd the Volsung and the Fall of the Nibelungs, v. 1876).[21] Christopher Tolkienin toimittamana on ilmestynyt myös J. R. R. Tolkienin uudelleentulkinta Sigurðrin ja Guðrúnin tarinasta (The Legend of Sigurd and Gudrún, v. 2009).[22] Völsungain saaga myös innoitti Nibelungeinlaulun ohella Richard Wagneria tämän laatiessa Nibelungin sormus -oopperatetralogiaansa.[23]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aðalheiður Guðmundsdóttir. 2012. The Origin and Development of the Fornaldarsögur as Illustrated by Völsunga saga. Teoksessa Annette Lassen, Agneta Ney & Ármann Jakobsson (toim.), The Legendary Sagas. Origins and Development. Reykjavík: University of Iceland Press, 59–81.
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Finch, Ronald George. 1965. Introduction. Teoksessa R. G. Finch (käänt.), The saga of the Volsungs. London: Nelson, vii-xlii.
  • Finch, R. G. 1993a. Völsung-Niflung Cycle. Teoksessa Phillip Pulsiano (toim.), Medieval Scandinavia. An Encyclopedia. New York & London: Garland, 707-710.
  • Finch, R. G. 1993b. Völsunga saga. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 711.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla , toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Kramarz-Bein, Susanne. 2002. Die Þiðreks saga im Kontext der altnorwegischen Literatur. Tübingen: A. Francke.
  • Lassen, Annette. 2012. Origines Gentium and the Learned Origin of Fornaldarsögur Norðurlanda. Teoksessa Annette Lassen, Agneta Ney & Ármann Jakobsson (toim.), The Legendary Sagas. Origins and Development. Reykjavík: University of Iceland Press, 33–58.
  • Ney, Agneta.2012. Edda Snorra Sturlusonar och Sigurdstraditionen. Teoksessa Annette Lassen, Agneta Ney & Ármann Jakobsson (toim.), The Legendary Sagas. Origins and Development. Reykjavík: University of Iceland Press, 83–101.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? (Arkistoitu – Internet Archive) Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Finch 1993b, 711; Simek & Hermann Pálsson 2007, 426–427.
  2. ↑ Finch 1993b, 711.
  3. ↑ Aðalheiður Guðmundsdóttir 2012, 63, 65–68, 71–78; Ney 2012, 83.
  4. ↑ Busch 2004 [2002], 174; Simek & Hermann Pálsson 2007, 426.
  5. ↑ Finch 1993a, 707, 709; Simek & Hermann Pálsson 2007, 56, 426, 248.
  6. ↑ Finch 1965, ix-xi; Finch 1993a, 709; Ney 2012.
  7. ↑ Finch 1965, xi-xii; Finch 1993a, 707, 709.
  8. ↑ Finch 1965, xxiii-xxxii; Finch 1993a, 707–709.
  9. ↑ Kramarz-Bein 2002, 68–101; Simek & Hermann Pálsson 2007, 375.
  10. ↑ Finch 1965, xxxvi, xxxviii; Finch 1993b, 711; Simek & Hermann Pálsson 2007, 56; Ney 2012, 83.
  11. ↑ Finch 1965, xxxvi-xxxvii; Finch 1993b, 711; Simek & Hermann Pálsson 2007, 427.
  12. ↑ Finch 1965, xxxvii; Finch 1993b, 711; Simek & Hermann Pálsson 2007, 427.
  13. ↑ Ks. Brennu-Njáls saga, luku 1 Sagadb.org -sivustolla; Íslendingabók, 14.
  14. ↑ Aðalheiður Guðmundsdóttir 2012, 64-65.
  15. ↑ Lassen 2012, 34-35.
  16. ↑ Finch 1965, xxxii-xxxvi; Finch 1993a, 709.
  17. ↑ Kanerva 2015; aikalaiskritiikistä esim. Wawn 2006, 1015–1016.
  18. ↑ Busch 2004 [2002], 174.
  19. ↑ Wälsungenblut, 1921.
  20. ↑ Ks. Story of the Volsungs and Niblungs.
  21. ↑ Ks. The Story of Sigurd the Volsung and the Fall of the Nibelungs.
  22. ↑ The Legend of Sigurd and Gudrun FAQ.
  23. ↑ Finch 1965, vii.

Käännökset ja editiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Biörner, Erik J. (toim.). 1737. Nordiska Kämpa Dater. Stockholmiæ: Horrn.
  • Bjarni Vilhjálmsson & Guðni Jónsson (toim.).1943-1944. Fornaldarsögur Norðurlanda, 1. Reykjavík, 1-91.
  • Byock, Jesse L. (käänt.) 2012 [1990]. The Saga of the Volsungs: The Norse Epic of Sigurd the Dragon Slayer. Berkeley: University of California Press.
  • Finch, Ronald George (käänt.). 1965. The saga of the Volsungs. London: Nelson.
  • Grimstad, Kaaren (käänt.). 2000. Völsunga saga: The Saga of the Volsungs; The Icelandic Text According to MS Nks 1824 b, 4°. Bibliotheca Germanica, Series nova 3. Saarbrücken: AQ-Verlag.
  • Guðni Jónsson (toim.). 1954-1959. Fornaldar sögur Norðurlanda, 1. Reykjavík: Íslendingasagnaútgáfan, 107-218.
  • Olsen, Magnus (toim.). 1906-1908. Völsunga saga ok Ragnars saga loðbrókar. STUAGNL 36. København: Samfund til udgivelse af gammel nordisk litteratur, 1-110.
  • Schlauch, Margaret (käänt.). 1964. The Saga of the Volsungs: The Saga of Ragnar lodbrok Together with the Lay of Kraka. (3. painos). Scandinavian Classics 35. New York: American-Scandinavian Foundation, 41-181.
  • Völsunga saga. Teoksessa Rafn, C. C. (toim.) 1829–1830. Fornaldar sögur Nordrlanda, 1. Kaupmannahöfn: [s.n.], 113-234.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Völsunga-saaga.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Völsunga-saaga&oldid=22634241”