Nibelungein laulu
| Nibelungein laulu | |||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nibelungenlied | |||||||||||||||
 Nibelungeinlaulu, vuoden 2023 suomennos. Kannessa on Fritz Langin Niebelungen laulu -elokuvan mainospostikortti, joka kuvaa Siegfriedin kuolemaa. |
|||||||||||||||
| Alkuperäisteos | |||||||||||||||
| Kieli | keskiyläsaksa | ||||||||||||||
| Genre | sankarieepos | ||||||||||||||
| Suomennos | |||||||||||||||
| Suomentaja | Osmo Pekonen | ||||||||||||||
| Kustantaja | WSOY | ||||||||||||||
| Julkaistu | 2023 | ||||||||||||||
| Ulkoasu | sid. | ||||||||||||||
| Sivumäärä | 399 | ||||||||||||||
| ISBN | 978-951-0-49262-8 | ||||||||||||||
|
|||||||||||||||
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|||||||||||||||
Nibelungein laulu (saks. Nibelungenlied) on keskiaikainen sankarieepos, joka on kirjoitettu 1200-luvun alussa keskiyläsaksan kielellä. Se alkaa sanoin: "Uns ist in alten mæren wunders vil geseit", Osmo Pekosen suomentamana: "Sankarten seikkailuita menneisyys kätkee monta".[1]
Eepoksen alkuperä ja nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eepos tunnetaan nimellä Nibelungenlied 1700-luvun puolivälistä alkaen, jolloin se kirjoitettiin puhtaaksi. Nimi tulee taruston viimeisestä säkeestä hie hât daz mære ein ende: daz ist der Nibelunge liet, nykysaksaksi hier ist die Geschichte zu Ende: das ist das Lied von den Nibelungen ja suomeksi suurin piirtein tähän päättyy tämä tarina: se on Nibelungin laulu. On huomattava, että vaikka nykysaksassa sanaa "Lied" käytetään merkityksessä "laulu" tai "kappale", on sitä tarinan muistiin merkitsemisen aikoihin käytetty merkityksessä "eepos" tai "tarusto", vaikkakin kirjoitusasussa "liet".
Runoelmasta on olemassa kaksi alkuperäistä käsikirjoitusta, molemmat noin vuodelta 1200[2]. Useissa käsikirjoituksissa on lisäosa Valitus, joka kertoo henkilöiden myöhemmistä vaiheista. Pekosen mukaan taiteelliselta tasoltaan heikkoa Valitusta' kuitenkin luetaan harvoin.[3]
Eepoksen rakenne ja teemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nibelungein laulu jakautuu 39 "seikkailuun" ja käsittää 2 379 säkeistöä, kussakin neljä kesuuran jakamaa, parittain loppusointuista (jambi-)säettä, joista viimeisen loppupuoli on yhtä runojalkaa muita pitempi.[4].
Eepoksen juoni ja päähenkilöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nibelungein laulu on sankaritaru, jossa yhdistyvät historialliset tapahtumat, myytit sekä pakanalliset ja kristilliset ainekset. Nibelungein laulun juoni on germaaneille yhteistä muinaistarustoa, joka näyttää omaksuneen historiallisia aineksia kansainvaellusten ajalta. Runoelmassa esiintyy todellisia valtakuntia ja henkilöitä, muun muassa Attila. Aihepiiriltään se muistuttaa myös muinaisskandinaavista Runo-Eddaa.
Eepoksen päähenkilöitä ovat Siegfried, lohikäärmeen tappaja, tämän vaimo Kriemhild sekä kuningatar Brunhilde (tunnetaan myös kirjoitusasussa Brynhild). Eepos kertoo ensimmäisessä osassaan Siegfriedin nuoruudesta. Siegfried surmaa lohikäärmeen ja anastaa nibelungein kirotun aarteen lohikäärmeen vartioimasta luolasta. Myöhemmin hän kosii Burgundin kuninkaan Guntherin sisarta Kriemhildiä ja voittaa näkymättömänä Guntherille Isenlandin sankarillisen kuningattaren Brunhilden. Sen jälkeen kerrotaan Siegfriedin ja Kriemhildin onnellisesta avioliitosta ja lopuksi Siegfriedin murhasta, jonka Hagen tekee Brunhilden yllytyksestä. Brunhilde on saanut tietää, että Siegfried onkin hänen oikea voittajansa, ja haluaa kostaa petoksen.
Toinen osa kertoo Kriemhildin avioliitosta Etzelin (Attilan) kanssa ja Siegfriedin murhan kostosta, jonka Kriemhild toteuttaa hunni Attilan hovissa.
Tarina päättyy synkkään toteamukseen: kaikki kuolivat – niin murhaan syyllinen Hagen miehineen, kuningas Gunther ja onneton Kriemhild sekä hänen pieni poikansa – ja hunnien riehunta läntisessä maailmassa oli kauhea kosto valonsankari Siegfriedin murhasta.
Suomennokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eepos on suomennettu kaksi kertaa. Toivo Lyyn suomennos on vuodelta 1934, ja siinä on Rafael Koskimiehen alkusanat. Osmo Pekosen suomennos on vuodelta 2023. Molemmat suomennokset on tehty keskiyläsaksasta.[5][6] Pekosen suomennos perustuu sen standardiversioon.[7] Lisäksi on vuonna 1925 ilmestynyt Hilja Walldenin suomentama Rudolf Herzogin proosamukaelma Nibelungien tarina.
Toivo Lyyn suomennos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teosta on ensimmäisen suomennoksen ilmestyessä luonnehdittu saksalaisten kansalliseepokseksi.[8] Juha-Pekka Kilpiö sanoo vuonna 2023 Parnassossa, että "[t]eosta voi pitää Saksan kansalliseepoksena, jos uskoo sellaisiin."[9] Lyy oli suomennostyön parissa viitisen vuotta, tiiviimmin vuoden verran.[10] Teoksesta julkaistiin Wäinö Aaltosen suunnittelema kultanahkainen loistopainos ja kaksi muuta, joiden ulkoasun suunnitteli Kyllikki Malin.[11]
Lyyn suomennos huomattiin laajalti suomalaisessa lehdistössä. V. I. Mikkonen kirjoittaa, että Lyy on selviytynyt työstä hyvin ja suomen kieli antaa kääntäjälle paremmat työkalut kuin saksa: suomen kielen rakenteen ansiosta rytmissä on enemmän vaihtelua ja eloisuutta.[8] Nimimerkki E. E. kiittää Forssan Lehdessä Lyyn suomennosta pienin varauksin: "Eipä siinä juuri pihtien pitämiä voida osoittaa, jollei tällaista jotain pientä – –".[12] Ajan Suunnan O. R-ri hehkuttelee ensin teoksessa ilmenevällä sankaruuden traagisuudella ja lausuu lopuksi uskollisuudesta alkutekstille kiitossanat Lyylle, joka on "kyennyt – – eläytymään saksalaisten sankarirunoelman henkeen – –".[5] Monet lehdet julkaisivat Gummeruksen tiedotteen sellaisenaan.
Nykykriitikoista Vesa Rantama (HS) sanoo Lyyn suomennosta "pölyiseksi", ja siinä on käytöstä poistuneita ilmauksia.[6] Myös Juha-Pekka Kilpiö (Parnasso) pitää suomennosta kömpelönä[9].
Osmo Pekosen suomennos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Osmo Pekonen kuoli syksyllä 2022, ja suomennos ilmestyi keväällä 2023. Teoksessa on kustannustoimittaja Alice Martinin alkusanat, joissa hän parin anekdootin ohella muistelee Pekosta.[13] Lisäksi kirjassa on Pekosen kirjoittama esipuhe, jossa hän valottaa suomennostyötään ja sen taustoja. Pekosen suomennosta markkinoidaan fantasiatarinoiden ystäville, joiden avuksi esipuheen lopussa on henkilöluettelo dramatis personae.[6][14]
Vesa Rantama arvioi suomennoksen Helsingin Sanomissa. Hän sanoo Pekosen tehneen mahdottoman työn, suomentaneen keskiyläsaksankielisen mitallisen runoeepoksen nykylukijalle ymmärrettäväksi runoksi:[6]
»Teksti etenee – – läpi satumaisten maisemien kuin saksalainen juna ja saavuttaa suomen kielessä vain harvoin koetun efektin. – – se vie kunnolla ja koko ruumista, kokonaisvaltaisemmin kuin proosa.»
Rantaman mukaan suomennos on mestarinäyte. Pekonen saa mitan säilymään järkähtämättömänä, kun taas alkutekstissä mitta horjuu paikoin. Suomennoksessa pääsevät oikeuksiinsa liioitteleva huumori ja hahmojen typeryys. Rantama arvioi, että matemaatikko Pekosen runokäännökset ovat lopulta tämän saavutuksista tärkeintä.[6]
Parnassossa Juha-Pekka Kilpiö suhtautuu suomennokseen varsin kriittisesti. Hän perustelee tekstiään: "Koska arvostan paneutumista klassikkoon ja varsinkin päätöstä kääntää se alkuperäiseen runomittaan, en aio vähätellä suomennoksen ongelmia." Hänen mielestään jo alkuteksti on vaatimaton, "ei loista juonenkuljetuksellaan – – ja ihmeen tuntu ja seikkailun henki puuttuvat". Langin elokuvaversiossa on tarina hänen mukaansa hahmotettu paremmin. Kilpiö aloittaa suomennoksen ruotimisen kehumalla, että se on selkeä, yleiskielinen ja sitä pystyy lukemaan ilman kommentaareja. Kriittisiin arvioihin päästessään hän huomauttaa teknisistä ongelmista: rytmi ei toimi, kun kaksi ensimmäistä tavua ovat lyhyitä, vaan poljento karahtaa ja sitä joutuu korjaamaan mielessään. Hän katsoo, että siinä nyanssit vesittyvät. Kilpiö nostaa myös esiin "noloja" tilkesanoja, kuten "ihan" ja "sangen", ja huonoja riimipareja, kuten "hovin / kovin", jotka levittävät ylimääräistä komiikkaa.[9]
Taiteen ja populaarikulttuurin innoittajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teos on innoittanut useita taiteilijoita. Se on aiheena esimerkiksi Richard Wagnerin oopperasarjassa Nibelungin sormus. Fritz Lang teki vuonna 1924 Nibelungein lauluun pohjautuvan kaksiosaisen elokuvan Niebelungen laulu, jonka osat ovat Siegfried ja Kriemhildin raivo.
Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nibelungin laulusta on tehty useita elokuvasovituksia.
- Niebelungen laulu 1924, Saksa
- mustavalkoinen mykkäelokuva
- ohjaaja Fritz Lang
- kaksiosainen, ensimmäisen osan nimi on Siegfried ja toisen osan nimi on Kriemhildin raivo
- ensi-illat 24.2.1924 ja 26.4.1924 Berliinissä
- Die Nibelungen, 1967, Saksa, Jugoslavia
- ohjaaja Harald Reinl
- alkuperäiskieli saksa
- kaksiosainen, ensimmäisen osan nimi on Siegfried ja toisen osan nimi on Kriemhilds Rache
- Ring of the Nibelungs, 2004, Yhdysvallat, Italia, Britannia
- ohjaaja Uli Edel
- alkuperäiskieli englanti
- kaksiosainen
- Siegfried, 2005, Saksa
- ohjaaja Sven Unterwaldt
- Alkuperäiskieli saksa
- parodia alkuperäisversiosta
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pekonen 2023, Esipuhe s. 11–12, 31
- ↑ Pekonen 2023, Esipuhe s. 11
- ↑ Pekonen 2023, Esipuhe s. 24
- ↑ Pekonen 2023, esipuhe s. 15
- ↑ a b O. R-ri: Saksan suuren sankarirunoelman suomennos, s. 6, Ajan Suunta 19.12.1934 (Kansalliskirjaston digitaalinen arkisto)
- ↑ a b c d e Vesa Rantama: Matemaatikko suomensi muinaisen eepoksen nerokkaalla tavalla Helsingin Sanomat. 4.6.2023. Viitattu 14.6.2023.
- ↑ Pekonen 2023, Esipuhe s. 14
- ↑ a b V. I. Mikkonen, Saksalaisten kansalliseepos suomeksi, Suomalainen Suomi 3/1935 s. 177 (Kansalliskirjaston digitaalinen arkisto)
- ↑ a b c Juha-Pekka Kilpiö: Jambin karikot. Parnasso, Määritä ajankohta! Otavamedia.
- ↑ Kun germaanien sankarit oppivat suomea, Kirjauutiset. Gummerus. (Kansalliskirjaston digitaalinen arkisto)
- ↑ Gummeruksen uusia kirjoja, Uusi Suomi 15.12.1934 s. 21
- ↑ E. E.: Uutta kirjallisuutta, s. 3 Forssan Lehti nro 6, 14.1.1935 (Kansalliskirjaston digitaalinen arkisto)
- ↑ Alice Martin, Alkusanat, teoksessa: Pekonen 2023, s. 8–10
- ↑ Pekonen 2023, s. 26–27
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Herzog, Rudolf: Nibelungien tarina: Saksalainen sankariruno. (Uudelleen kertonut Rudolf Herzog) Suomentanut Hilja Walldén. Porvoo: WSOY, 1925.
- Asikainen, Pekka & Sinkkonen, Jari: Richard Wagner: Nibelungin sormus. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24589-5
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nibelungein laulu Wikimedia Commonsissa
