Väinö Mikkola
Väinö Werner Mikkola (3. maaliskuuta 1890 Kouvola, Valkeala – 7. syyskuuta 1920 Glarusin Alpit, Sveitsi) oli suomalainen sotilaslentäjä, sotilasarvoltaan majuri. Hän oli Suomen ilmavoimien ensimmäisiä suomalaisia lentäjiä.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mikkola opiskeli vuosina 1909–1914 Mittweidan teknikumissa Saksassa,[1] ja suoritti sähköinsinöörin tutkinnon. Hän lähti vapaaehtoisena sotapalvelukseen Venäjän keisarikunnan laivastoon helmikuussa 1915, vaikka ensimmäisen maailmansodan aikainen asevelvollisuus ei koskenutkaan suomalaisia. Maaliskuussa 1915 hänet komennettiin lentoupseerikouluun Pietari Suuren korkeakouluun ja sieltä Riianlahdelle lentotiedusteluun. Joulukuussa 1916 hänet siirrettiin hävittäjälentäjäkouluun Bakuun. Huhtikuussa 1917 hän palveli Suomen rannikolla vesilentokoneidenemäalus Orlitsalla, missä hän oli aluksen lento-osaston päällikkönä elokuussa 1917. Joulukuussa 1917 Mikkola siirtyi itsenäisen Suomen palvelukseen. Suomen sisällissodan syttyessä hän oli Hermannin merilentoaseman päällikkönä Helsingissä.
Valkoisia tukenut Mikkola kuului punaisten hallitsemassa Helsingissä toimineen maanalaisen valkokaartin päällystöön ja hankki sille aseita. Hän yritti 5. helmikuuta 1918 viedä punaisia piileskelleen senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudin venäläisellä M-16-lentoveneellä Helsingistä Vaasaan, mutta moottorivian takia kone joutui palaamaan ja Svinhufvud pakeni myöhemmin laivalla.[2][3] Punaiset vangitsivat Mikkolan 4. maaliskuuta ja pitivät häntä vankina ruotsalaisen reaalilyseon tiloissa Kruununhaassa.[1] Koska hän kuului edelleen nimellisesti Venäjän armeijaan, Neuvosto-Venäjää edustanut Suomen ja Venäjän välisten asioiden selvityskomitean puheenjohtaja Aron Šeinman vaati hänen tapauksensa selvittämistä ja myös punaisten hallitus eli kansanvaltuuskunta sekaantui tapaukseen. Punaiset vapauttivat Mikkolan 10. huhtikuuta, pari päivää ennen Helsingin valtausta.[3]
Mikkolasta tuli ilmavoimien upseeri ja hän palveli ensin luutnanttina yleten majuriksi. Mikkolalle myönnettiin 17. syyskuuta 1918 Suomen lentomerkki n:o 1. Hän oli Suomen johtava vesilentokoneiden lentäjä.[4] Hän palveli vuosina 1918–1919 Sortavalassa I Kenttälento-osastossa ja vuosina 1919–1920 lentopataljoonan päällikkönä Helsingin Santahaminan varuskunnassa.[1] Mikkola oli yksi niin kutsutuista alppilentäjistä eli kolmesta suomalaislentäjästä, jotka kuolivat 7. syyskuuta 1920 ollessaan tuomassa Suomeen ilmavoimille Italiasta hankittuja Savoia S.9 -lentoveneitä, jotka putosivat Sveitsin Alpeille.[4][1] Mikkola ja muut alppilentäjät on haudattu yhteishautaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aarne Bremer, Ilmavoimat vapaussodassa 1918, Otava, 1934
- Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat I 1918–1927. Tietoteos, 2005. ISBN 952-99432-2-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Susanna Vallius: Väinö Mikkola: Ensimmäinen suomalainen sotilaslentäjä (Arkistoitu – Internet Archive) P. E. Svinhufvudin muistosäätiö 5.2.2018. Viitattu 15.11.2022.
- ↑ Keskinen et al. 2005 s. 13.
- ↑ a b Tuomas Hoppu: Historian unohtamat: Suomalaiset vapaaehtoiset Venäjän armeijassa 1. maailmansodassa 1914–1918, s. 241, 268–270. Bibliotheca Historica 100. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2005.
- ↑ a b Keskinen et al. 2005 s. 55.
Kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vallius, Susanna: Väinö Mikkola – alppilentäjän elämä valokuvina ja esineinä. Suomen Ilmavoimamuseo, 2018. ISBN 978-952-99989-4-4
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- T. Hannus : Itsenäisen Suomen ensimmäinen lentäjä, Hakkapeliitta, 17.03.1931, nro 11, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- T. Hannus : Ilmailumme lasten kengissä. Muistelmia Hermannin lentoaseman toiminnastta, Hakkapeliitta, 05.07.1932, nro 27, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset |
|---|
