Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahto
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahto, aiemmalta nimeltään Urheilumuseo, on Helsingin olympiastadionilla sijaitseva urheilun ja liikunnan erikoismuseo. Tahdon urheilumuseo on valtakunnallinen vastuumuseo ja alansa ainoa yleismuseo Suomessa. Tahdon urheiluarkisto toimii valtakunnallisena päätearkistona. Tahdossa toimii yksi maailman laajimmista urheilu- ja liikunta-alan kirjastoista.
Tahto ylläpitää myös Turussa sijaitsevaa Paavo Nurmen kotitaloa.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
"Urheilumuseon isäksi" kutsutaan usein maisteri Toivo Okkolaa, joka alkoi vuonna 1925 vetää Urheilumuseon perustamishanketta. Ensimmäisen kerran ajatus museon perustamisesta oli nostettu esiin jo vuonna 1923. Perustan museon kokoelmille muodostivat Valtion Urheilulautakunnan 1920-luvun lopulla järjestämä leikkivälinekeräys ja vuosina 1930–1931 järjestetty suksikeräys.
Museon kokoelma oli sijoitettu alkuun yhteen Helsingin II Suomalaisen tyttökoulun luokkahuoneeseen, mutta Valtion Urheilulautakunta päätti jo 1920-luvun lopulla, että Urheilumuseolle varattaisiin tilat suunnitteilla olleen Olympiastadionin siipirakennuksesta. Museon oli tarkoitus muuttaa stadionille heti sen valmistumisvuonna 1938, mutta Helsingin saatua järjestettäväkseen vuoden 1940 olympialaiset muutto viivästyi. Museon tilat luovutettiin olympialaisten järjestelytoimikunnan käyttöön. Olympialaisten peruunnuttua toisen maailmansodan vuoksi museo pääsi muuttamaan tiloihin lokakuussa vuonna 1940.[2] Museon ovet avattiin yleisölle ensimmäisen kerran elokuussa vuonna 1943 jatkosodan keskellä.
Alkuvuosina Urheilumuseon toimintaa hallinnoi Valtion Urheilulautakunta, mutta tätä järjestelmää ei pidetty pidemmän päälle hyvänä. Tehtävää hoitamaan perustettiin vuonna 1938 Suomen Urheilumuseosäätiö. Kokoelman väliaikaisena hoitajana toiminut Toivo Okkola kutsuttiin museonhoitajaksi. Museon avajaisiin mennessä Okkola oli onnistunut keräämään museolle useita merkittäviä esineitä, kuten Paavo Nurmen kullatun piikkarin ja painija Verner Weckmanin voittaman Suomen ensimmäisen olympiakultamitalin, jotka asetettiin yleisön nähtäväksi.
Museo jouduttiin sulkemaan puolen vuoden kuluttua keväällä vuonna 1944 jatkosodan käynnistyttyä, sillä museon tilat otettiin sotilasviranomaisten käyttöön. Uudelleen museo avautui loppuvuodesta 1945, kun pommituksista kärsinyt museotila oli kunnostettu ja museoesineet palautettu stadionille. Vuonna 1952 museo joutui toistamiseen evakkoon, tällä kertaa Helsingin olympialaisten vuoksi. Museon tiloissa toimi kisojen lehdistökeskus. Urheilumuseolla oli olympiakisojen ajan urheiluaiheinen näyttely Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun aulassa.
Vuonna 1963 museon ja kirjaston siipeä laajennettiin, ja tilat kolminkertaistuivat.[3] [4]Tämän jälkeen museon tiloja on laajennettu yhteensä kolme kertaa vuosina 1982–1983, 1991–1992 sekä 1997–1998. Näyttelytila jaettiin 1980-luvun remontin jälkeen kahtia perusnäyttelylle ja vaihtuville näyttelyille. Museon ensimmäinen vaihtuva näyttely järjestettiin vuonna 1954 Ivar Wilskmanin syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
1950-luvun loppupuolella käynnistyi museoaineiston luettelointi, joka jatkui läpi 1960-luvun aina kun säätiöllä oli varaa palkata opiskelija tekemään työtä. Ensimmäiset päätoimiset työntekijänsä museo sai vuonna 1977.
Vuonna 1993 opetusministeriö nimesi Urheilumuseon valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, jolla on päävastuu urheiluun liittyvän aineiston tallennuksesta ja koordinoinnista Suomessa.[5] Vuonna 2020 Urheilumuseo nimitettiin valtakunnalliseksi vastuumuseoksi.[6]
Urheilumuseon näyttelyt suljettiin vuoden 2015 lopussa Olympiastadionin peruskorjauksen vuoksi ja ne avattiin yleisölle lokakuussa 2020 korjauksen valmistuttua. Urheilumuseon kokoelmapalvelu, kirjasto ja arkisto jatkoivat toimintaansa Olympiastadionilla elokuussa 2020. Uudistuneen Urheilumuseon avajaisia vietettiin 5.10.2020 ja ensimmäinen vaihtuva näyttely uusitulla Olympiastadionilla aukesi yleisölle 17.5.2021 kun pitkään vallinneet koronarajoitukset vihdoin helpottivat.
16. kesäkuuta 2022 Urheilumuseosta tuli Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahto.
Esine-, juliste- ja valokuvakokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tahdon kokoelmissa on yli 30 000 esinettä urheilun ja liikuntakulttuurin eri osa-alueilta. Vanhin esine on muinaissuksi noin 2 500 vuoden takaa, ja uusimmat ovat nykypäivän urheiluvarusteita. Kokoelmista löytyvät muun muassa Teemu Selänteen jääkiekkopaita ja Mikael Forssellin jalkapallokengät. Kulttuurikeskus saa esineensä pääosin lahjoituksina. Tahtoon ovat lahjoittaneet varusteitaan ja palkintojaan Suomen urheiluhistorian tunnetuimmat henkilöt, kuten Paavo Nurmi ja Kimi Räikkönen.[7]
Tahdon kokoelmissa on yli 2 000 julistetta, joista vanhimmat ovat 1900-luvun alusta. Kokoelman painopistealueita ovat kotimaiset urheilujulisteet sekä arvokisoihin liittyvät julisteet. Eri olympiakisoihin liittyviä julisteita on kymmeniä.[7]
Tahdon kokoelmissa on yli 300 000 valokuvaa 1880-luvulta nykypäiviin asti. Pääosin kuvat ovat 1970-lukua vanhempia, mutta kokoelmassa on myös nykyvalokuvaajien kuvaamaa uutta materiaalia. Laajin erityiskokoelma on Helsingin olympiakisoista vuodelta 1952: yli 10 000 negatiivia kisajärjestelyistä alkaen aina päätösjuhliin asti.[8]
Arkisto ja kirjasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tahdon arkisto on suomalaisen liikuntakulttuurin valtakunnallinen päätearkisto. Arkistoon siirretään sopimuksen mukaan suomalaisten urheilujärjestöjen, seurojen ja henkilöiden pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Arkiston tehtävänä on vastaanottaa, säilyttää, järjestää, luetteloida ja pitää käytettävissä liikuntakulttuurin historiallisesti merkittävät asiakirjat.[9]
Tahdon kirjasto on urheilun historiaan ja nykypäivään erikoistunut tutkimuskirjasto, jonka kokoelmat kattavat suomalaisen urheilukirjallisuuden ja -lehdistön 1800-luvulta alkaen. Kirjakokoelman painopiste on urheiluhistoriassa, olympiakirjallisuudessa, hakuteoksissa sekä urheilujärjestöjen ja -seurojen historioissa ja historiikeissa. Kirjasto on kaikille avoin, ja aineistojen tutkiminen ja käyttö on asiakkaille maksutonta.[10]
Hallinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahtoa ylläpitää vuonna 1938 perustettu Suomen Urheilumuseosäätiö.
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdolla (ent. Urheilumuseo) on ollut päätoiminen johtaja vuodesta 1977. Museonjohtajana ovat työskennelleet Antti O. Arponen 1977–1979, Risto Nieminen 1980–1989, Pekka Honkanen 1989–2020[11] ja Jukka-Pekka Vuori vuodesta 2020 lähtien. Säätiön hallituksen puheenjohtaja on professori Vesa Vares.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Paavo Nurmen kotitalo urheilumuseo.fi. Suomen Jääkiekkomuseo ry. Arkistoitu 13.12.2016. Viitattu 10.8.2015.
- ↑ Urheilumuseo muutti eilen Stadionille. Helsingin Sanomat, 8.10.1940, s. 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.11.2021.
- ↑ Tähtihetket elävät urheilumuseossa. Helsingin Sanomat, 14.5.1976, s. 33. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.11.2021.
- ↑ Urheilumuseolla uudet avarat suojat Stadionilla - Lisätilaa kaikkiaan 475 m2. Helsingin Sanomat, 27.2.1964, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.11.2021.
- ↑ Suomen Urheilumuseon historia urheilumuseo.fi. Suomen Jääkiekkomuseo ry. Arkistoitu 25.2.2015. Viitattu 24.8.2010. (Archive.org)
- ↑ Valtakunnalliset vastuumuseot Museovirasto. Viitattu 10.6.2020.
- ↑ a b Esineet, julisteet www.urheilumuseo.fi. Arkistoitu 24.1.2016. Viitattu 4.1.2016.
- ↑ Valokuvat www.urheilumuseo.fi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 4.1.2016.
- ↑ Asiakirjat www.urheilumuseo.fi. Arkistoitu 16.3.2016. Viitattu 4.1.2016.
- ↑ Kirjat, lehdet www.urheilumuseo.fi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 4.1.2016.
- ↑ Saarinen, Jussi: Pekka Honkanen pelasti Matti Nykäsen arvokisamitalit Urheilumuseon vitriiniin ja on nyt valmis eläkkeelle: ”Toivon, että Urheilumuseo olisi koko kansan kokoontumispaikka” yle.fi. 2.6.2020. Viitattu 25.6.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Urheilumuseon verkkosivut
- Finlandia-katsaus 13 (1943) Elonet. Urheilumuseon avajaisjuhla, alkaa 2:17 minuutin kuluttua filmin alusta