Urabi-kapina
| Urabi-kapina | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
Egyptin urabistit | |||||||
| Komentajat | |||||||
Urabi-kapina tai Urabi-vallankumous viittaa poliittiseen ajanjaksoon Egyptissä vuosina 1881–1882, jolloin Egyptin armeijan upseeri Ahmad Urabi nousi maan vaikutusvaltaisimmaksi hahmoksi ulkovaltojen, kuten Ranskan ja Britannian, tukeman kediivi Tawfiqin yläpuolelle. Urabi kukistui brittien tehtyä sotilaallisen väliintulon kediivin tueksi kesällä 1882, ja vastarintaa tehneet egyptiläiset kukistettiin syksyyn mennessä. Maasta tuli sittemmin brittijohtoinen protektoraatti, ja brittimiehitys kesti aina vuoteen 1922 saakka.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Egyptin kediivi Ismail oli noudattanut kunnianhimoista modernisointipolitiikkaa. Egypti kävi läpi nopeaa yhteiskunnallista muutosta. Esimerkiksi maan arabienemmistöisen väestön asema parani perinteiseen turkkilaiseen yläluokkaan nähden. Toisaalta uudistustoimet olivat myös kasvattaneet menoja ja tätä kautta valtion velkaantumista. Vuonna 1876 velkojat ottivat Egyptin käytännössä holhoukseensa. Ismail joutui nimittämään Britannian ja Ranskan edustajista koostuneen valtionvelkaa hoitavan komission. Eurooppalaisia asetettiin myös valvomaan maan tärkeimpien toimintoja, kuten tullia ja rautateitä. Valtiovelan hoito iski erityisesti Egyptin armeijaan, jota supistettiin huomattavasti. Kediivistä tuli käytännössä kumileimasin. Ismailin julkaistua velkaohjelman helpotuksia ja kediivin valtaoikeuksien palauttamista vaatineen manifestin ulkovallat päättivät siirtää hänet syrjään. Ismail lähti keväällä 1879 maanpakoon, ja tilalle nostettiin hänen helpommin ohjailtavissa oleva poikansa Tawfiq.[1] Pääministeriksi nostettiin Ranskan ja Britannian suosikki Mustafa Rijad Paša.[2]
Ahmad Urabi oli arabitaustainen kyläpäällikön poika, joka oli liittynyt armeijaan ja edennyt urallaan everstiluutnantiksi jo 20-vuotiaana. Egyptin armeijassa arabiupseerien etenemismahdollisuudet olivat kuitenkin rajalliset. Egyptin kediivi Tawfiqin nimittämän tšerkessitaustaisen sotaministeri Uthman Rifiqin uskottiin suunnittelevan armeijan ylimpien virkojen puhdistamista arabeista kokonaan. Tammikuussa 1881 Urabi alkoi kahden muun upseerin kanssa vaatia Rifiqin eroa. Vastauksena kaikki kolme pidätettiin ja asetettiin sotaoikeuteen. Urabin puolella olleet alemmat upseerit ja rivimiehet tunkeutuivat armeijan päämajaan ja vapauttivat Urabin ennen oikeudenkäyntiä. Tapahtumien kulku tuli yllätyksenä Rifiqille ja Tawfiqille. Tawfiq joutui taipumaan ja erottamaan sotaministerinsä sekä myöntämään kapinoitsijoille armahduksen. Aiemmin varsin tuntemattomasta Urabista oli tullut Tawfiqin hallinnon ja länsimaiden vaikutusvaltaa vastustavien egyptiläispiirien johtohahmo.[3]
Kapina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Urabi ja Tawfiq
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urabin kasvava vaikutusvalta huoletti Tawfiqia, joka yritti ryhtyä uuteen yritykseen tämän lyömiseksi. Syksyllä 1881 Urabille myötämielinen Rifiqiä seurannut sotaministeri korvattiin kediivin sukulaisella, ja kediivi suunnitteli siirtävänsä nyt epäluotettavina pidetyt armeijan osastot pois pääkaupunki Kairosta. Ennen suunnitelma toteuttamista 1. syyskuuta Urabi oli kuitenkin kediivin yllätykseksi saapunut Tawfiqin Abadainin palatsin edustalle vaatien kuulemistaan. Kediivin henkivartiokaartikin loikkasi Urabin miesten puolelle. Kediivi joutui kohtaamaan joukon saapuessaan ulos palatsista ainoan puolelleen jääneen liittolaisen, brittien konsulin kanssa. Urabi saneli joukon vaatimuksia, joihin kediivin oli tilanteen takia suostuttava. Pääministeri Rijad Paša oli erotettava, maalle piti valita uusi parlamentti ja maan armeijan enimmäisvahvuus tuli nostaa 18 000:n sotilaaseen. Urabi oli näin noussut kediivin paikalle maan vaikutusvaltaisimpana poliittisena hahmona.[3]
Euroopan länsimaissa Egyptin kehitystä seurattiin huolestuneina. Britannialla ja Ranskalla oli molemmilla suojeltavanaan intressejä Egyptissä. Ranska ei halunnut länsimaalaisten vastaisen liikkeen leviävän sen hallitsemiin osiin Pohjois-Afrikkaa, ja briteillä oli monia taloudellisia intressejä pitää alue hallussaan. Suuri osa Suezin kanavan läpi kulkevista laivoista oli brittiläisiä, ja maa omisti myös suurimman osan Egyptin ulkomaanvelasta. Urabia oli puolustanut brittirunoilija ja diplomaatti Wilfrid Blunt, mutta pääministeri William Ewart Gladstone alkoi menettää uskoaan tämän vakuutteluihin siitä, että Urabi ei muodostanut uhkaa briteille. Ranska ja Britannia lähettivät tammikuussa 1882 nootin, jolla ne ilmaisivat tukensa Tawfiqille. Nootin vaikutus oli kuitenkin päinvastainen kuin haluttiin. Egypti yhdistyi entistä enemmän Urabin taakse, ja helmikuussa 1882 muodostettiin Mahmud Sami al-Barudin johtama, ensimmäistä kertaa arabienemmistöinen hallitus. Urabista tuli sotaministeri.[4]
Brittien väliintulo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskassa ja Britanniassa uskottiin nyt, että Tawfiqia voitaisiin tukea vain voimannäytöllä. Alkukesällä 1882 Ranskan ja Britannian laivastojen sota-alukset lähetettiin Aleksandrian edustalle. Kaupungissa oli huomattava länsimaalainen vähemmistö, jonka suhteet paikallisiin olivat olleet jo entuudestaan kireällä. Nyt tilanne paheni entisestään. 11. kesäkuuta syttyi mellakoita, joissa kuoli 50 länsimaalaista ja 250 egyptiläistä. Urabi oli lähettänyt armeijan ottamaan tilanteen haltuun, mutta nyt Britanniassa vaadittiin voimankäyttöä kostoksi kuolleista länsimaalaisista. Egyptin armeijan alettua vahvistaa Aleksandrian rannikkolinnoituksia brittilaivaston komentaja Beauchamp Seymour antoi 11. heinäkuuta määräyksen avata tulen kaupunkia kohti. Ranskalaiset olivat kieltäytyneet ottamasta osaa pommitukseen, joka aiheutti laajoja tuhoja. Lopulta brittijoukot nousivat maihin ja valtasivat kaupungin.[4]
Urabi oli vastannut Aleksandrian valtaukseen marssittamalla armeijansa Kafr al-Dawwariin sulkien brittijoukoilta pääsyn Aleksandriasta syvemmälle Niilin suistoon. Britit päättivät kuitenkin käyttää laivastoaan ja siirsivät suurimman osan joukoistaan Port Saidiin, joka vallattiin lähes ilman vastarintaa. Kairoa uhattiin nyt idästä, ja Kafr al-Dawwarin puolustusasemat olivat hyödyttömät. Egyptiläiset joutuivat siirtymään nopeasti Tall al-Kabiriin Kairosta koilliseen, josta he pystyivät sulkemaan reitin Ismailiasta kohti pääkaupunkia. Britit tunsivat beduiinioppaiden ansiosta vastustajiensa asemat hyvin. Brittien ja egyptiläisten ottaessa yhteen 13. syyskuuta egyptiläiset lyötiin perusteellisesti, kun taas britit kärsivät vain pienet tappiot. Urabi yritti vielä järjestää pääkaupungin puolustusta, mutta poliittinen eliitti oli kääntynyt häntä vastaan. Urabi päätti antautua briteille, ja pian hänen jälkeensä antautuivat myös jäljellä vielä olleet egyptiläiset sotilaat. Maa jäi brittien käsiin.[4]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Urabin vaikutusvalta Egyptissä oli kestänyt noin vuoden Abadainin palatsin välikohtauksesta hänen kukistumiseensa. Marraskuussa 1882 maahan saapui lordi Dufferin, joka alkoi järjestämään maan asioita. Urabin kannattajia vastaan käytiin oikeudenkäyntejä. Vähäisimmät tuomiot olivat arvonalennuksia, mutta joitakin urabistien johtohenkilöitä karkotettiin. Ahmad Urabi ja pääministerinä toiminut Mahmud Sami al-Barudi karkotettiin Ceylonille. Kaiken kaikkiaan britit olivat ryhtyneet toimiin Egyptissä miettimättä enempää niiden vaikutuksia. Aluksi esimerkiksi ajatuksesta maahan jäämisellä ei ollut juurikaan kannatusta, mutta sotilaita tarvittiin pitämään yllä kuohuvan maan järjestystä ja ulkomaalaisten turvallisuutta. Vetäytymisen sijaan maasta tehtiin niin sanottu "verhottu protektoraatti", jonka kediivi oli edelleen muodollisesti Osmanien valtakunnan alainen, mutta todellisuudessa maata johti brittien edustaja. Brittimiehitystä kesti aina vuoteen 1922 saakka.[5]
Urabi-kapinaan viitataan joskus myös Urabi-vallankumouksena. Egyptin historiassa Ahmad Urabin noin vuoden kestänyt vaikutusvalta oli ensimmäinen kerta, jolloin arabitaustainen egyptiläinen oli kohonnut maassaan niin vaikuttavaan asemaan.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Andrei Sergejeff: Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sergejeff 2019, luku ”13. Egypti 'Muhammad Alin seuraajien aikana”
- ↑ Sergejeff 2019, luku ”14. 'Urabi-kapina ja brittiläismiehitys”
- ↑ a b c Sergejeff 2019, luku ”Ahmad 'Urabi ja 'Urabi-kapina”
- ↑ a b c Sergejeff 2019, luku ”Aleksandrian pommitus ja brittien invaasio”
- ↑ Sergejeff 2019, luku ”Lordi Cromerin aika 1883-1907”