Tyyppi XXI

Tyyppi XXI
Yhdysvaltain laivaston tekemä kaavio alustyypistä
Tekniset tiedot
Uppouma	1 621 t (pinnalla) 2 100 t (sukelluksissa)
Pituus	76,7 m
Leveys	8 m
Syväys	5,3 m
Koneteho	2 × ahdettua 6-sylinteristä MAN M6V40/46KBB -dieselmoottoria, 4 000 PS (2,9 MW) 2 × SSW GU365/30 -sähkömoottoria, 5 000 PS (3,7 MW) 2× SSW GV232/28 -sähkömoottoria, 226 PS (0,166 MW)
Nopeus	Pinnalla: 15,6 solmua (diesel) 17,9 solmua (sähkö) Sukelluksissa: 17,2 solmua (normaali) 6,1 solmua (hiljainen)
Miehistöä	57
Aseistus
Meritorjunta	6 x 53,3 cm torpedoputkea (23 torpedoa tai 17 torpedoa ja 12 merimiinaa)
Ilmatorjunta	2 × ilmatorjuntatykkitornia á 2 × 20 mm C/30-ilmatorjuntatykkiä kummassakin tornissa)
Infobox OK

Tyyppi XXI (saks. Typ XXI) oli Saksan laivaston toisen maailmansodan loppupuolella käyttöön ottama kehittynyt sukellusvenetyyppi, ns. Elektroboot. Se oli ensimmäinen sukellusvene, joka pystyi toimimaan pitkiä aikoja veden alla. Ensimmäiset veneet tilattiin marraskuussa 1943 ja laskettiin vesille toukokuussa 1944. Kaikkiaan veneitä valmistui 118.

Alukset olivat huomattavasti suurempia kuin tyypin VIIC sukellusveneet. Runko oli suunniteltu veden vastuksen vähentämiseksi, joten vene oli nopeampi ja hiljaisempi. Sähkömoottoreiden teho oli kaksinkertainen, joten alus pystyi sukelluksissa jopa 18 solmun nopeuteen lyhyitä aikoja. Akkujen teho oli kolminkertainen tyyppiin VIIC verrattuna, joten se pystyi kulkemaan veden alla 4–8 solmun nopeudella 2–3 päivää ilman akkujen latausta, mikä kesti 3–5 tuntia. Tämä mahdollisti Biskajanlahden "kuolemanlaakson" läpäisemisen pinnanalla Ranskan tukikohdista Atlantille. Akkujen lataamista ei tarvinnut tehdä kokonaan pintakulussa, sillä veneessä oli snorkkeli dieselmoottoreiden käyttämistä varten.

Tyyppi XXI:ssa oli ensi kertaa pakastin ruokatarvikkeita varten ja miehistölle pesutilat ja suihku. Useimmille oli omat punkat (51 paikkaa 58:n miehistölle). Runko oli päällystetty kumipinnalla kaikumittaimen kaiun vähentämiseksi.

Veneessä oli kuusi torpedoputkea keulassa ja sen asehuoneeseen oli mahdollista varastoida 17 G7e(TIII)-torpedoa. Siinä oli myös hydraulinen järjestelmä putkien uudelleenlatausta varten, jolla kaikki putket saatiin ladattua nopeammin kuin VIIC:ssa ladattiin yksi putki. Tyyppi XXI pystyi ampumaan 18 torpedoa alle 20 minuutissa. Siinä oli myös kehittynyt aktiivinen kaikumittain sekä kuuntelulaite (saks. Gruppenhorchgerät ja Unterwasser-Ortungsgerät NIBELUNG), jolla tähtäämisen voi tehdä jopa ilman periskoopin apua.

Luokkaan kuulunut U-3008 Yhdysvaltain laivastossa 1948

Valmistusmenetelmää kehitettiin siten, että runko rakennettiin kahdeksassa osassa, kuljetettiin proomuilla telakalle ja koottiin siellä. Tarkoitus oli lyhentää rakennusaikaa 22 kuukaudesta yhdeksään. Tässä oli myös ongelma, koska sisämaan konepajoilla ei ollut tarvittavaa kokemusta, joten osat eivät usein sopineet yhteen ja vaativat runsaita jälkikorjauksia. Blohm & Voss Hampurissa, AG Weser Bremenissä ja F. Schichau Danzigissa kokosivat kaikkiaan 118 venettä, joista vain neljä saatiin taistelukuntoon ennen sodan loppua. Ainoastaan kaksi veneistä, U-2511 ja U-3008 ehtivät taistelupartioon ennen sodan päättymistä, mutta ne eivät upottaneet yhtään alusta. U-2511:n päällikkö Adalbert Schnee oli määrätty Karibianmerelle testeihin, kun sota loppui. Schnee väittää, että hän pääsi antautumisen jälkeen upotusasemaan HMS Norfolkin saattueen keskelle ilman sukellusveneen huomaamista, mutta tätä ei ole pystytty vahvistamaan.

Museoitu U-2540 Bremerhavenissa

Liittoutuneiden ilmapommitukset tuhosivat 22 kappaletta tyypin XXI aluksia telakoille, omat miehistöt upottivat 4. toukokuuta 1945 amiraali Dönitzin käskystä 84 venettä. Jäljelle jääneet kaksitoista venettä jäivät liittoutuneille, joille ne antoivat runsaasti vaikutteita seuraavan sukupolven sukellusveneille. Yhdysvaltain laivastoon liitettiin U-2513 ja U-3008. U-3017 liitettiin Britannian kuninkaalliseen laivastoon nimellä HMS N41 ja U-2518:sta:sta tuli Ranskan laivaston Roland Morillot. U-3515, U-2529, U-3035 ja U-3041 saivat Neuvostoliiton laivastossa nimet B 27, B 28, B 29 ja B 30. Länsi-Saksa nosti 1957 sodan lopussa upotetun U-2540:n, joka oli 1960–1968 Bundesmarinen tutkimusalus Wilhelm Bauer. Vene museoitiin 1984 Bremerhavenin merimuseoon.

Tyyppi XXI vaikutti Yhdysvaltain USS Nautilukseen ja USS Albacoreen, Ranskan Narval-luokkaan, Britannian Porpoise-luokkaan ja Neuvostoliiton Projekti 611:een ja Projekti 613:een.

Lähteet

• U-Boot Type XXI in Detail (Arkistoitu – Internet Archive), IPMS Stockholm.org 11/2003, Frank Spahr
• u-historia.com (espanjaksi)
• Gröner, Erich; Jung, Dieter; Maass, Martin: U-boats and mine warfare vessels. German Warships 1815–1945. Vol. 2. Lontoo: Conway Maritime Press, 1990. ISBN 978-0-85177-593-7 (englanniksi)

Viitteet

Saksan laivaston alusluokat toisessa maailmansodassa

X peruutettu