Bismarck-luokka
| Bismarck | |
|---|---|
 |
|
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 45 451 t (suunniteltu) |
| Pituus | 241,60 m |
| Leveys | 36 m |
| Syväys | 9,30 m |
| Koneteho | 138 000 shp |
| Nopeus | 30 solmua |
| Miehistöä | 103 upseeria ja 1 962 miehistönjäsentä |
| Aseistus | |
| Meritorjunta |
8 x SK 38 cm/L47 C34 -tykkiä 12 x SK 15 cm/L55 C28 -tykkiä |
| Ilmatorjunta |
16 x 10,5 cm/L65 C38 -ilmatorjuntatykkiä 16 x 3,7 cm/L83 C30 -ilmatorjuntatykkiä 12 x 2 cm/L65 -ilmatorjuntatykkiä |
Bismarck-luokka oli Saksan laivaston kahden hieman ennen toista maailmansotaa valmistetun taistelulaivan muodostama alusluokka. Luokan alukset olivat Saksan laivaston suurimpia toisessa maailmansodassa palvelleita aluksia.
Suunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luokan suunnittelu alkoi jo vuonna 1930, jolloin Versailles’n rauhansopimus esti Saksaa uudelleenrakentamasta laivastoaan. Samoihin aikoihin Washingtonin laivastosopimus kielsi sopijaosapuoliaan Yhdysvaltoja, Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa, Italiaa ja Japania rakentamasta yli 35 000 tonnin taistelulaivoja. Adolf Hitlerin tultua valtaan Saksa irtisanoutui kaikista laivastoa rajoittavista sopimuksista. Maa kunnioitti kuitenkin näennäisesti Washingtonin sopimusta, vaikka sen alusten uppoumat ylittivät sopimuksen asettamat rajat.[1]
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehty rauhansopimus kielsi Saksalta yli 10 000 tonnin sotalaivat. Sen vuoksi laivaston kehitys lähes pysähtyi, eikä Saksassa kiinnitetty suurten taistelulaivojen suunnitteluun paljoakaan huomiota yli vuosikymmeneen.[2] Kun Reichsmarine (myöhemmin Kriegsmarine) alkoi suunnitella uusia taistelualuksia vuonna 1932, laivaston suunnittelijoiden uusi sukupolvi joutui aloittamaan suurten sotalaivojen kehittelyn lähes tyhjästä. Tämän seurauksena Kriegsmarinen uusiin laivoihin jouduttiin lainaamaan ensimmäisen maailmansodan aikaisen, omana aikanaan edistyksellisen Bayern-luokan taistelulaivojen piirteitä. Esimerkiksi alusten kolme potkuria sekä ammusmakasiinien ja panssaroinnin suunnittelu muistuttavat edeltäjiään. Alusten suunnittelussa kuitenkin käytettiin hyväksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtunut voimanlähteiden, panssaroinnin, tulenjohdon ja ilmatorjunta-aseistuksen kehitys. Suunnittelu oli suhteellisen perinteinen verrattuna moniin uusiin alustyyppeihin ja kärsi eräistä merkittävistä suunnitteluvirheistä. Näistä esimerkkejä olivat muun muassa tulenjohdon sijoittaminen panssaroidun kannen yläpuolelle. Panssarointi keskitettiin muiden osien kustannuksella moottoreiden, tykkitorneien ja ammusvarastojen suojaksi, minkä seurauksena aluksen tärkeät osat, kuten komentosilta ja ohjaus olivat alttiimpia lamaantumaan taistelutilanteessa.[3]
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alusten pituus oli 251 ja leveys 36 metriä. Ne oli jaettu laipioilla 22 vesitiiviseen osastoon, jotka voitiin tarvittaessa sulkea. Normaali paino oli 41 700 tonnia ja täysi paino noin 50 900 tonnia. Noin puolet kokonaismassasta muodostui teräspanssaroinnista.[4]
Aseistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luokan pääaseistuksena oli kahdeksan 38 cm SK C/34 -tykkiä, joiden pituus oli 47 kaliiperia. Pääaseisiin oli aluksella 840–960 kranaattia. Tulenjohtoa varten kuhunkin kaksiputiseen tykkitorniin oli asennettu 10,5-metrinen stereoetäisyysmittari. Apuaseina oli kaksitoista 15 cm SKL/47 C/28 -tykkiä, joihin oli 1 800 kranaattia. Ilmatorjunta-aseistuksena oli kuusitoista 10,5 cm L65 C/33, kuusitoista 3,7 cm L83 C/30 ja kaksitoista 2 cm L65 -ilmatorjuntatykkiä. Aluksille ei asennettu valmistusvaiheessa torpedoita.[5]
Propulsio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Propulsiojärjestelmä koostui kahdestatoista Wagner-korkeapainekattilasta, jotka oli sijoitettu kuuteen kattilahuoneeseen. Kattiloita lämmitti kaksi Saacke-lämmitintä, ja niiden tuottama höyry ohjattiin kolmelle höyrytyrbiinille, jotka olivat kukin sijoitettu omaan tilaansa. Aluksilla oli kolme akselia, joissa kussakin oli 4,7 metrin halkaisijainen kolmilapainen potkuri. Ohjaamisen mahdollistivat kaksi tasapainoitettua peräsintä. Järjestelmä tuotti suunnitelmien mukaan 138 000 hevosvoimaa (103 MW), minkä oli tarkoitus mahdollistaa 28 solmun nopeus. Todellisuudessa järjestelmä tuotti yli 150 000 hevosvoimaa, millä saavutettiin yli 30 solmun nopeus.[6]
Miehistö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Miehistöön kuului yli 2 000 miestä, joiden keski-ikä oli 21 vuotta. Heidän joukossaan oli muun muassa radisteja, lääkintämiehiä, matruuseja, koodinmurtajia, kokkeja, konemiehiä, suutareita ja lämmittäjiä. Miehistöä varten oli laivalla muun muassa pesula, parturi ja räätälinverstas sekä leikkaussali ja hammaslääkäri.[7]
Alukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Nimi | Telakka | Kölinlasku | Vesille | Valmis | Kohtalo |
|---|---|---|---|---|---|
| Bismarck | Blohm + Voss, Hampuri | 1. heinäkuuta 1936 | 14. helmikuuta 1939 | 24. elokuuta 1940 | upotettu 27. toukokuuta 1941 |
| Tirpitz | Wilhelmshavenin laivastontelakka | 20. lokakuuta 1936 | 1. huhtikuuta 1939 | 25. helmikuuta 1941 | upotettu 12. marraskuuta 1944 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter: Battleships of the Bismarck Class - Bismarck and Tirpitz: Culmination and Finale of German Battleship Construction. London, UK/ Annapolis, Maryland: Greenhill Books/Naval Institute Press, 1998. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
- Tamelander, Michael & Zetterling, Niklas: Bismarck: taistelu Atlantin herruudesta. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30305-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 15-16
- ↑ Tamelander & Zetterling 2005, 40
- ↑ Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 151-154
- ↑ Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s.18-19
- ↑ Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 24-26
- ↑ Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 18 ja 27
- ↑ Tamelander & Zetterling 2005, 43
- ↑ Gardiner, Robert s. 224