Tuote- ja pakkausmerkinnät

Tuote- ja pakkausmerkintä on tapa yksilöidä, vakuuttaa oikeellisuus tai jäljittää jokin esine tai tuote. Merkintä tuo esille tuotebrändin, standardin, omistusoikeuden, laatujärjestelmän, ympäristöjärjestelmän ja muita kuluttajalle tärkeitä pakkaustietoja kuten parasta ennen -päiväyksen.

Tiedon määrän kasvaessa on jouduttu etsimään koko ajan tehokkaampia tapoja pakata tieto tiiviimpään muotoon. Numeraalisesta merkinnästä siirryttiin jo 1920-luvulla viivakoodeihin. 2000-luku on tuonut tullessaan 2D-koodit, joiden tietomäärä on jopa 100-kertainen verrattuna viivakoodeihin. Uutta tuloaan tekevät RFID-tekniikkaan pohjautuvat sähköiset merkintätavat. Myös painettu elektroniikka tekee tuloaan.

Tuote- ja pakkausmerkintä on pääsääntöisesti valmiiden tuotteiden viimeisimpiä työvaiheita. Esimerkiksi pakattuun maitopurkkiin laitetaan parasta ennen -merkintä ja painettuun lehteen osoitemerkintä. Tuote- ja pakkausmerkintä voi olla myös osavalmistuksen yksi työvaihe ennen lopullista kokoamista.

Tuote- ja pakkausmerkintöjen lähtökohdat

Juomapullossa painettu viivakoodi (pysyvä merkintä) ja tuotannon mustesuihkumerkintä (vaihtuva merkintä)

Tuotemerkintä voidaan tarkastella usean eri tekijän perusteella.

• Pysyvä ja vaihtuva merkintä.
  • Pysyvässä merkinnässä merkkaus jälki ei vaihdu esim. logo, pakkaussymboli, viivakoodi jne. Usein nämä on painettu pakkaukseen valmiiksi tai muovituotteissa muotti jäljentää näitä tietoja.
  • Vaihtuva merkintä puolestaan on jokin sellainen tieto, joka vaihtuu jatkuvasti kuten mm.parasta ennen -päiväys, laatujärjestelmän merkinnät kuten kellonajat, sarjanumerot jne.
• Merkintätekniikat. Merkintä voidaan suorittaa eri laitteilla, joiden tekniikka vaihtelee, kuten mustesuihku, polttaminen, laser, leimasin jne. kts. Merkintätekniikat
• Merkintä asiakaskohtaisesti kuten metsä-, elektroniikka-, elintarviketeollisuus jne.
• Merkinnän laajuus. Merkintä voidaan jakaa pienmerkintään kuten konttorileimasimet. Suurmerkinnässä kyse on monimutkaisista järjestelmistä esim. merkintöjen määrän ollessa suuri laitteistoon liitetään eri tekniikoita kuten robotteja, tiedonsiirtolaitteistoja sekä muita oheislaitteita. Tyypillinen kohde voi olla elintarviketeollisuuden jogurttipurkin merkintä tai terästehtaan levynmerkintä.
• Viranomaismääräys merkinnästä. Merkintä voi olla standardisoitua viranomaisten määräämää, kuten;
  • Tuotteeseen liittyvä parasta ennen -päiväys
  • CE-merkintä
  • Tuotetta kuvaava standardi symboli esim. sähkömerkintä
  • Pakkauksiin ja tuotteisiin liittyvä IPPC (merkintä). Merkinnän tehtävä on myös jakaa kuluttajille selkeää tuote informaatiota. Merkinnän lähtökohtana voi olla myös tehtaan halu merkata informaatista laatujärjestelmämerkintää, kuten valmistusaika, sarjanumero, eränumero jne. Lähtökohtana voi olla myös kaupan vaatimukset, kuten viivakoodi, jolla helpotetaan vähittäiskaupan ketjun rutiineja. Jäljitettävyys on myös yksi lähtökohta. Se sivuaa laatujärjestelmä merkintää. Jäljitettävyydellä halutaan selvittää takuuseen liittyvää aikajanaa tai onko tuote ylipäätään piraattituote vai tehtaan oma tuote. Jäljitettävyys voi olla myös omistusoikeuteen liittyvä turvamerkintä.
• Merkinnän luettavuus Näin merkintä voidaan jakaa useisiin luokkiin tai edellisten alaluokkiin, kuten esim. sähköinen merkintä voi olla passiivista tai aktiivista. kts. kohta RFID-koodi. Mustesuihkutekniikka voi puolestaan olla näkyvää tai näkymätöntä. Näkymätön merkintä voidaan toteuttaa mm. UV-värin avulla, jolloin se saadaan näkyväksi UV-lampun avulla. Viiva- ja 2D-koodit puolestaan vaativat lukijaa, eikä niitä voi muuten muuttaa luettavaksi informaatioksi kts. kohta Merkintäkoodit.

Historiaa

Merkinnän historian alkua ajankohtaa ei voida täsmentää. Vanhimmat merkintään liittyvät historian tiedot yltävät kivikauteen, jolloin ihminen merkitsi reviirinsä näkyvällä tavalla. Kupari- ja pronssikaudella ihminen keksi kaiverrus- ja polttomerkinnän. Sillä yksilöitiin keramiikkaa, kiveä, nahkaa sekä puuta. Useimmat mm. hopeaseppien leimamerkinnät juontavat juurensa jo tuolta ajalta. Kirjapainotekniikan keksimisen jälkeen syntyi leimasin. Usein se oli sinetti tai taskussa kannettava leimasin, jolla yksilöitiin esineitä tai asiapapereita. Merkintä kehittyi myöhemmin Teollistuvan yhteiskunnan aikana 1700-1800 luvuilla, jolloin mukaan liitettiin mekaniikkaa. Myöhemmin 1900-luvulla mukaan tuli sähköistä automatiikkaa. 2000-luku on tuonut mukaan elektronisen merkinnän eri muodoissa.

Merkintätekniikat

Merkintätekniikoilla siirretään tuotteisiin haluttu vaihtuva informaatio. Merkintätekniikka määräytyy materiaalin, merkintämäärien, kustannustehokkuuden tai muun määräävän tekijän mukaan.

• Mustesuihkumerkinnän idea perustuu mustepisteiden tulostamiseen merkattavaan pintaan.

• Lasermerkintää käytetään sellaisille pinnoille joihin voidaan vaikuttaa lasersäteellä. Tällaisia muutoksia ovat mm. materiaalin värin muutokset (käytetään mm. muoveissa) ja pintamateriaalin poisto, jota käytetään mm. tummissa pakkauspapereissa, joiden pinnan poiston jälkeen pohjalla näkyy valkoinen materiaali. Markkinoille on kehitetty myös kemikaaleja, jotka lisätään tuotteen valmistuksen aikana materiaaliin. Lasersäde reagoi materiaaleihin muuttaen niiden värin tuotteesta erottuvaksi merkinnäksi. Metalli-, puusepän ym. teollisuudessa käytetyissä lasermerkkaus poistaa tai sulattaa kappaleen pintaan näkyvän merkintäuran.

• Lämpötulostuksessa tulostuspää muodostuu neliömäisistä pisteistä joita voi olla päällekkäin useita satoja, yhdessä tai useammassa sarakkeessa. Pisteen tuottaessa lämpöä syntyy tuloste. Pää voi muodostua myös mekaanisesta leimasta.
  • Thermo-tarratulostuksen eli lämpötulostuksen tarramateriaali on lämpöön reagoivaa. Valkoinen paperi sisältää lämpöön reagoivia halogeenihiukkasia. Lämmitettäessä nämä hiukkaset muuttuvat mustiksi. Tyypillisiä käyttökohteita ovat mm. kauppojen hedelmäpuolen itsepunnitusvaa'at. Heikkous tälle merkinnälle on auringonvalon vaikutus, jolloin taustapaperi muuttuu mustaksi tai teksti ylivalotuksen johdosta haalistuu pois. Soveltuu hetkelliseen ja lyhytikäiseen merkintään.
  • Thermo trasfer -tarratulostus eli lämpösiirtotulostus on lämpötulostuksen kaltainen, mutta siinä käytetään reagoivan paperin sijasta lämmöllä siirrettävää kalvoa. Paperi ei sisällä lämpöön reagoivia hiukkasia. Etuna pitkäikäinen merkintä, ja tämä onkin teollisuuden merkinnöistä ylivoimaisesti eniten käytetty tulostusmuoto.
  • TTO-merkintä on lämpösiirtotulostuksesta jalostettu muoto. Siinä kalvo siirretään suoraan tuotteen pintaan ilman liimattavaa paperia. Soveltuu erityisesti muovikalvoille, kuten perunalastupusseihin.
  • Hot Foil -merkintä eli kuumanauhamerkintä koostuu messinkileimasimesta, joka kuumennetaan n. 150 asteeseen. Leima irrottaa tuotteen ja leiman välissä olevasta kalvosta värin merkattavaan pintaan. Merkintä kehitettiin n. 1950-luvulla. Tekniikka on jäämässä pois markkinoilta.

• Terämerkintä tekniikoita käytetään koville pinnoille, kuten metallipinnoille
  • Percussion eli pistemerkkauksessa kovametalliterällä hakataan tulostettavaan pintaan pisteitä, joista merkintä muodostuu. Tulostus on tietokoneavusteista. Tyypillisiä merkintäkohteita ovat metallituotteet.
  • Kaiverrus soveltuu lastuaville materiaaleille mm. metallille, muoville, puulle jne. Yleensä kaivertamalla merkataan osavalmistuksen osia. Kaiverrus ei sovellu robottimerkintään, koska se on tietokonepohjaisuudesta huolimatta pitkälle ihmisen valvontaan liittyvää käsityömäistä työskentelyä. Rajoitteita luovat mm. terien katkeaminen.
  • Stanssaus eli meistaus on tekniikka, jossa karkaistulla työkalulla lyödään kappaleeseen merkintäjälki. Tämä tekniikka on vanhin metalleissa käytetty merkintämuoto.

• Leimaus on vanhin ja perinteisin merkintätapa. Leimaus jaetaan konttori- ja teollisuusleimaisimiin. Teollisuusleimasimia ovat poltto-, kone- ja käsileimasimet.

• Sabluunamerkinnän periaate perustuu sabluunan aukoista (esim. teksti) läpi puhallettavasta aineksesta. Aukon läpi puhallettu aines vaikuttaa merkattavan tuotteen pintaan jättäen esim. näkyvän tekstin.
  • Hiekkapuhallusmerkinnässä sabluunan läpi puhalletaan hiekkaa. Hiekka rikkoo merkittävän materiaalin pintaa jättäen siihen jäljen. Tyypillisiä tuotteita ovat lasi- ja puutuotteet.
  • Sabluunavärimerkinnässä sabluunan läpi levitetään merkattavaan tuotteeseen väriä. Värin levitys voi tapahtua telalla tai spray-maalilla.

Koodimerkintä

Koodimerkintä on suuren informaatiomäärän pakkaamista tiiviimpään muotoon.

• Passiiviset koodimerkinnät
  • Viivakoodimerkintä keksittiin 20-luvulla Yhdysvalloissa postilaitoksen tarpeisiin. Koodi perustuu erilaisiin paksuihin pystypylväisiin. Lukijan avulla eripaksuiset pylväät tunnistetaan, ja niistä muodostuu tietokoneen binääristä tietoa.
  • 2D-koodimerkintä perustuu pisteisiin. Lukija tunnistaa pisteiden sijainnista koodin tiedon ja muuttaa sen tietokoneen ymmärtämään binääriseen muotoon.
  • RFID-koodimerkintä (passiivinen] on radiosignaalia käyttävä tekniikka. Merkintä koostuu signaalin lähetys/lukijalaitteesta, tunnisteesta eli merkintäkappaleesta, joka ottaa merkittävän tiedon vastaan sekä tietokoneohjelmasta. Passiiviseksi merkinnän tekee se, ettei tunniste sisällä paristoa vaan tieto haetaan lukulaitteen lähettämän aktiivisignaalin kautta, mikä aktivoi tunnisteen.

• Aktiiviset koodimerkinnät
  • RFID-koodimerkintä (aktiivinen) on radiosignaalia käyttävä tekniikka. Merkintä koostuu signaalin lähetys-/lukijalaitteesta, tunnisteesta eli merkintäkappaleesta, joka ottaa merkittävän tiedon vastaan sekä tietokoneohjelmasta. Aktiiviseksi merkinnän tekee se, että tunniste sisältää pariston. Tunniste lähettää signaalia, jonka lukulaite lukee.

• Painettu elektroniikka on tulevaisuuden pakkausmerkintätekniikkaa.

Katso myös

• Tavaraseloste