Trubaduuri (Verdin ooppera)
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Korjattava kieli, tarkistettava nimet - ovatko nimet suomenkielisestä libretosta vai alkuperäisteoksesta vain reaalimaailmasta? Turhia lihavointeja, eli teksti on käytävä huolellisesti läpi. |
Trubaduuri / Il Trovatore | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Alkuperäinen nimi | Il Trovatore | ||||||
Määritelmä | Dramma in quattro parti | ||||||
Säveltäjä | Giuseppe Verdi | ||||||
Libretto | Salvatore Cammarano ja Leone Emanuele Bardare | ||||||
Pohjautuu | Antonio García Gutiérrezin näytelmään El Trobador | ||||||
Tyylilaji | opera seria | ||||||
Kieli | italia | ||||||
Kantaesitys |
19. tammikuuta 1853 Teatro Apollo, Rooma |
||||||
Aikajana Verdin oopperoista | |||||||
|
Trubaduuri (ital. Il trovatore, ransk. Le trouvère) on Giuseppe Verdin säveltämä nelinäytöksinen ooppera, jonka libreton ovat kirjoittaneet Leone Emanuele Bardare ja Salvatore Cammarano. Ooppera perustuu Antonio García Gutiérrezin näytelmään El Trobador. Se sai ensiesityksenä Rooman Teatro Apollossa 19. tammikuuta 1853. Trubaduuri on tiettävästi myös ensimmäinen suomen kielellä esitetty ooppera: Suomalainen seura järjesti sen esityksen suomeksi Arkadia-teatterissa vuonna 1870, ja Suomalainen teatterissa sen ensi-esitys oli 19. joulukuuta 1873.
Trubaduuri / Il Trovatore on Verdin "romanttisen trilogian" keskimmäinen ooppera. Yhteistä niille on yhteiskunnan hylkimä keskushenkilö sekä musiikillinen erottuvuus edellisistä oopperoista. Rigolettossa on rujo kyttyräselkä hovinarri, Trubaduurissa mustalaisnainen Azucena ja La Traviatassa kurtisaani Violetta Valéry. Nämä "romanttisen trilogian" teokset kuuluvat nykyisin jokaisen oopperatalon perusohjelmistoon.
Historiallinen tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aragonian kuningas Martin I kuoli 31. toukokuuta 1410, mutta valtaistuin jäi ilman perijää. Ehdokkaaksi ilmoittautui muun muassa Fernando de Antequera ja Urgelin kreivi Jaime. Sisällissodan jälkeen Fernando valittiin kuninkaaksi 28. kesäkuuta 1412.
Oopperan tarinalla ei ole historiallista pohjaa. Oopperassa kreivi di Luna kannattaa Ferdinandia (ei mainita oopperassa) ja Manrico kreivi Urgelia (mainitaan muutaman kerran). Aliaferian palatsi on kreivi di Lunan perintölinna.
Oopperan historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rigoletton jälkeen Giuseppe Verdi sävelsi jälleen uudentyyppisen oopperan. Hän tutustui Trubaduurin aiheeseen jo 1850. Huhtikuussa 1851 Salvatore Cammarano lähetti Verdille Trubaduurin libretosta ehdotuksen. Verdi suunnitteli oopperan ensi-illan 1853 karnevaaliin Venetsian La Feniceen. Cammarano kuoli heinäkuussa 1852 saatuaan lähes koko libreton valmiiksi. Teoksen jatkoi loppuun Leone Emanuele Bardare. Hänen tärkeimmät lisäyksensä olivat kreivin II näyt Il balen del suo sorriso ja Leonoran IV näyt D'amor sull'ali rosee.
Trubaduuri on juonen kannalta erikoinen ooppera. Perustapahtumat juontavat noin 15 vuotta aiemmin olleeseen kreivi di Lunan veljen sieppaukseen. Tästä kertoo heti aluksi Ferrando. Lisäksi näytösten välissä tapahtuu joitakin asioita, jotka selviävät keskusteluissa. Verdi halusi oopperaan dramatiikkaa ja se meni kerronnan edelle siksi juonen hyppäykset olivat toissijaisia. Jokainen näytös on kuitenkin loistava musiikillinen kokonaisuus. Oopperan jokaisella näytöksellä on oma nimensä.
Trubaduurin päähenkilö on dramaattinen mezzosopraano Azucena. Hänen ympärillään tapahtuu koko ooppera. Hän hallitsee kaikkia näytöksiä, erityisesti II näytöksen alkua. Kaikissa muissa näytöksissä hän on fyysisesti läsnä paitsi ensimmäisessä näytöksessä. Siinä Ferrando esittelee hänet. Azucenalla on kaksi intohimoa. Hän rakastaa kasvattipoikaansa Manricoa ja hänen toiveensa on kostaa äitinsä kuolema. Azucenan vastapainoksi Verdi loi kolmiodraaman Manrico-Leonora-Kreivi di Luna.
Alun perin ooppera piti esittää Napolin Teatro San Carlossa. Neuvotteluiden kariuduttua ensi-ilta päädyttiin pitämään Roomassa Teatro Apollossa. Ensi-illasta lähtien Il Trovatore oli menestys; kolmannen näytöksen finaali ja koko neljäs näytös esitettiin uudelleen.
Trubaduurista tehtiin myös ranskalainen versio Le trouvère vuonna 1857. Siihen Verdi sävelsi n. 15 minuuttia balettimusiikkia.
Enrico Caruso totesi, että trubaduurin päärooleihin tarvitaan maailman neljä parasta laulajaa. Nämä neljä roolia kuuluvatkin Verdin vaativimpiin ja kaikille päähahmoille tarjoutuu myös suuria hetkiä loistaa, erityisesti haastavissa, mutta palkitsevissa aarioissaan. Ei ole siis ihme, että trubaduurin pääroleissa on nähty kautta aikain oopperamaailman kirkkaimpia tähtiä. Kuuluisia Leonoria ovat olleet mm. Zinka Milanov, Rosa Ponselle, Maria Callas sekä Leontyne Price. Parhaina Manricoina muistetaan itse Caruso, Giacomo Lauri-Volpi, Franco Corelli ja Franco Bonisolli. Conte di Lunan roolia ovat laulaneet mm. Leonard Warren Ettore Bastianini, Piero Cappuccilli ja viime vuosina Dimitri Hvorostovski ja kuuluisia Azucenoja ovat olleet Fedora Barbieri, Giulietta Simionato, Fiorenza Cossotto sekä Dolora Zajick.
Musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Trubaduuri on täydellistä oopperaa. Siinä on vaativat ja loistavat osat tenorille, baritonille, sopraanolle ja mezzosopraanolle sekä mies- ja naiskuoroille. Azucena aloitti vaativien "Verdin mezzojen" kauden (jatkui Eboli ja Amneris). Tämä rooli on naispuolinen vastine baritonille. Tenorin huippuhetki on Di quella pira. Tässä on mahdollista kuulla oopperakirjallisuuden juhlituin kirjoittamaton nuotti. Giuseppe Verdi ei kirjoittanut tähän aariaan korkea C:tä. Ensimmäisenä C:n lisäsi tenori Enrico Tamberlik Verdin suostumuksella ja sen laulaminen on jäänyt tavaksi tähän päivään asti. Monet tenorit myös transponoivat aarian puolisävelaskelta alaspäin, jolloin viimeinen korkea sävel on H eikä C. Leonoran osa on sopraanoille palkitseva mutta myös hyvin vaativa. Baritonin on hallittava ensimmäistä trioa sekä II näytöksen loppukohtausta. Il balen del suo sorriso on eräs koko italialaisen oopperataiteen kauneimpia baritoniaarioita.
Tunnetut aariat, duetot, trio ja kuorot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Di due figli vivea padre beato" – Ferrando, I näytös
- "Tacea la notte placida" – Leonora, I näytös
- "Di tale amor che dirsi" – Leonora, I näytös
- "Di geloso amor speratto" – Leonora, Kreivi Luna ja Manrico, I näytös
- "Vedi! le fosche notturne spoglie" – Mustalaisten alasinkuoro, II näytös
- "Stride la vampa!" – Azucena, II näytös
- "Il balen del suo sorriso" – Kreivi Luna, II näytös
- "Squilli, echeggi la tromba guerriera " – Sotilaitten kuoro, III näytös
- "Ah sì, ben mio, coll'essere" – Manrico, III näytös
- "Di quelle pira" – Manrico, III näytös
- "D'amor sull'ali rosee" – Leonora, IV näytös
- "Miserere d'una alma" – Munkkien kuoro, IV näytös
- "Tu vedrai che amore in terra" – Leonora, IV näytös
- "Mira d'acerbe lagrime" – Leonora, IV näytös
- "Ai nostri monti" – Manrico ja Azucena, IV näytös
Hahmot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääroolit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kreivi di Luna – baritoni
- Manrico, trubaduuri – tenori
- Azucena, vanha mustalaisnainen – altto
- Leonora, aatelisnainen – sopraano
Sivuroolit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ferrando, Lunan upseeri – basso
- Ines, Leonoran kamarineito – sopraano
- Ruiz, upseeri Manricon puolella – tenori
- Vanha mustalainen – basso
- Sanansaattaja – tenori
- Kuorot
Tapahtumapaikka ja -aika ja oopperan kesto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aika: 1400-luku.
- Paikka: Biskaja ja Aragonia.
- Kesto: I näytös 30’, II näytös 40’, III näytös 25’ ja IV näytös 35’, yht. 2 t 10 min.
Lyhyt juoniseloste
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]I näytös – Kaksintaistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aragoniassa kreivi di Lunan hallitsemassa Aliaferian palatsissa on sotilaita vartiossa. Kreivi on mustasukkainen Leonorasta ja sotilaiden tehtävä on vartioida linnan puistoa, jotta trubaduuri ei pääsisi sinne laulamaan Leonoralle. Vartijoiden esimies Ferrando kertoo tarinan kreivi di Lunan ryöstetystä veljestä. Di due figli vivea padre beato (Hyvä isä sai kaksi poikaa). Tarinan mukaan vanhalla kreivi di Lunalla oli kaksi poikaa. Lastenhuoneeseen oli tunkeutunut mustalaiseukko joka oli noitumassa lapsia. Eukko pidätettiin ja määrättiin poltettavaksi roviolla. Eukon tytär kosti ryöstämällä toisen vanhan kreivi Lunan pojista ja heitti hänet äitinsä rovioon. Ferrando sanoo tunnistavansa naisen jos hänet joskus tapaa.
2. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leonora on kamarineitonsa Inezin kanssa puutarhassa. Leonora on rakastunut tuntemattomaan trubaduuriin, jota hän on tullut kuuntelemaan. Hän kruunasi turnajaisten voittajaksi joitakin aikoja siten tuntemattomaan ritarin. Sisällissota alkoi ja tuntematon katosi. Sitten eräänä iltana Tacea la notte placida (Hiljainen oli tyyni yö) hän on kuuli trubaduurin laulavan ja toistavan hänen nimeään. Leonora ei voi unohtaa miestä ja hänelle tämä rakkaus on kohtalon täyttymys Di tale amor che dirsi (Sellainen rakkaus kuin tämä).
Kreivi di Luna tulee puutarhaan unelmoiden Leonorasta. Äkkiä hän kuulee trubaduurin äänen Deserto sulla terra (Hylättynä tässä maailmassa). Kreivi naamioituu ja Leonora lähestyy kreiviä luullen häntä Trubaduuriksi. Leonora huomaa erehtyneensä ja kuu tulee esiin ja Leonora näkee toisen naamioituneen. Leonora tunnistaa miehen trubaduuriksi. Trubaduuri ilmoittaa nimekseen Manrico. Kreivi di Luna toteaa raivoissaan miehen olevan Urgelin kannattaja. Kreivi ja Manrico vetävät miekkansa Di geloso amor speratto (Mustasukkaisuuden kipu) ja taistelevat. Manrico voittaa kaksintaistelun, mutta sisäinen ääni käskee häntä säästämään vastustajansa hengen.
II näytös – Mustalaisnainen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pelillan taistelu on käyty ja Manrico haavoitui siellä. Hän on ollut toipumassa mustalaisleirissä Biskajan vuorilla. Alasinkuoron Vedi! le fosche notturne spoglie (Katsokaa! Yön synkkyys poistuu) jälkeen Azucena muistelee hetkeä, jolloin hän seisoi äitinsä roviolla Stride la vampa (Liekit leimuavat ja humisevat). Azucena kertoo Manricolle kuinka hänen äitinsä itki roviolla ja pyysi kostamaan puolestaan. Hän heitti liekkeihin vahingossa oman poikansa. Manrico ihmettelee eikö hän olekaan Azucenan poika. Azucena havahtuu muistoistaan ja vakuuttaa Manricon olevan hänen poikansa ja kuvailee kuinka hän löysi poikansa Pelillan taistelukentältä pahoin haavoittuneena ja hoitaneensa hänet.
Urgelin sanansaattaja Ruiz käskee Manricon ottamaan komentoonsa Castellorin linnoituksen ja puolustamaan sitä. Samalla hän kertoo Leonoran menevän luostariin, koska uskoo Manricon kuolleen. Manrico ottaa hevosensa ja lähtee äitinsä pyynnöistä huolimatta.
2. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luostarin pihalla Kreivi Luna miehineen on aikeissa ryöstää Leonoran ennen kuin hän on antanut nunnalupauksen. Kreivi unelmoi Leonorasta Il balen suo sorriso (Hänen hymynsä loiste). Leonora on joukon ensimmäisenä. Kulku keskeytyy kun Kreivin joukot tulevat esiin. Samalla myös Manrico miehineen. E deggio! – e posso crederlo? (Täytyykö minun, voinko uskoa tätä) aloittaa näytöksen loppuensemblen. Manricon miehet voittavat ja he suojaavat Manricon ja Leonoran pakoa luostarilta Castelloriin.
III näytös – Mustalaisnaisen poika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kreivi di Lunan sotilaat odottelevat Castellorin ulkopuolella hyökkäyskäskyä Squilli, echeggi la tromba guerriera (Soikoon, kaikukoon sotatorvi). Sotilaat ovat pidättäneet mustalaisnaisen kuljeksimassa leirissä. Kreivi kuulustelee Azucenaa. Azucena toteaa kuulustelijan olevan vanhan kreivi di Lunan toinen poika. Ferrando tunnistaa Azucenan vanhan kreivin toisen pojan ryöstäjäksi. Azucena huutaa poikaansa Manricoa apuun pelastamaan hänet. Kreivi määrää Azucenan tyrmään ja myöhemmin poltettavaksi roviolla.
2. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Castellorin linnassa Manrico ja Leonora ovat menossa vihille Ah sì, ben mio, coll'essere (Ah, kyllä, rakkaani). Pari on juuri astumassa kappeliin kun Ruiz saapuu kertomaan Azucenan olevan kreivi di Lunan käsissä. Manrico tunnustaa olevansa Azucenan poika ja lähtee pelastamaan äitiään Di quelle pira (Noista liekestä).
IV näytös – Teloitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Manricon hyökkäys epäonnistui ja hän on miehineen Aliaferian linnan vankitornissa. Leonora on Ruizin kanssa lähistöllä. Leonoran ajatukset lentävät Manricon luo D'amor sull'ali rosee (Rakkauden ruusunpunaiset siivet). Kaukaisuudessa kuuluun munkkien synkkä laulu Miserere d'una alma (Armo sielulle). Manrico jättää jäähyväiset Leonoralle. Leonora vakuutta ettei koskaan unohda Manricoa ja vakuuttaa Tu vedrai che amore in terra (Näet, että rakkauteni on suurempi).
Kreivi määrää Manricon teloitettavaksi ja Azucenan poltettavaksi. Leonora saapuu ja anoo armoa Manricolle ja tarjoaa itsensä palkkioksi Manricon vapaudesta Mira d'acerbe lagrime (Katso katkeria kyyneleitäni). Kreivi suostuu kauppaan ja Leonora ottaa salaa myrkkyä sormuksestaan.
2. kohtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vankisellissä Manrico ja Azucena muistelevat vapaata elämää. Azucena muistelee äitinsä rovion liekkejä ja puolihorroksessa on palamassa vuorille Ai nostri monti (Palaamme vuorillemme). Leonora saapuu ja pyytää Manricoa pakenemaan yksin. Manrico epäilee Leonoran maksaneen paosta liian suuren hinnan. Leonora kehottaa pitämään kiirettä. Myrkky vaikuttaa odotettua nopeammin ja Leonora tunnustaa myrkyttäneensä itsensä. Kreivi di Luna näkee Leonoran kuolevan ja ymmärtää tulleensa petetyksi. Kreivi määrää Manricon teloitettavaksi heti. Kreivi herättää Azucenan unitilasta katsomaan poikansa kuolemaa. Teloituksen tapahduttua Azucena kertoo Manricon olevan Kreivin kadonnut veli 'Egli era tuo fratello!' (Hän oli veljesi). Azucena kuolee kun on saanut kostettua äitinsä kuoleman Sei vendicata, o madre!(Olen kostanut puolestasi äiti)!
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chusid, Martin: Verdi’s Il Trovatore: The Quintessential Italian Melodrama. Rochester: University of Rochester Press, 2012. ISBN 978-1-58046-422-2