Rigoletto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rigoletto
Alkuperäinen nimi Rigoletto
Määritelmä Melodramma in tre atti
Säveltäjä Giuseppe Verdi
Libretto Francesco Maria Piave
Pohjautuu Victor Hugon näytelmään
Tyylilaji opera seria
Kieli italia
Kantaesitys 11. maaliskuuta 1851
Teatro la Fenice, Venetsia
Aikajana Verdin oopperoista
Stiffelio Rigoletto Trubaduuri
1849 1851 1853

Rigoletto on Giuseppe Verdin kolminäytöksinen ooppera, jonka libreton on kirjoittanut Francesco Maria Piave. Libretto perustuu Victor Hugon näytelmään Le roi s'amuse (Kuningas huvittelee). Teos sai ensi-iltansa Venetsiassa La Fenice -teatterissa 11. maaliskuuta 1851. Rigoletto on Verdin "romanttisen trilogian" ensimmäinen ooppera. Yhteistä näille kaikille teoksille oli yhteiskunnan hylkimä keskushenkilö sekä heidän musiikillinen erottuvuutensa edellisistä oopperoista; Rigolettossa rujo kyttyräselkä hovinarri, Trubaduurissa mustalaisnainen Azucena ja La Traviatassa kurtisaani Violetta Valéry. Nämä "romanttisen trilogian" teokset kuuluvat nykyisin jokaisen oopperatalon perusohjelmistoon.

Oopperan synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verdi valitsi v. 1850 libretisti Francesco Maria Piaven kanssa aiheeksi Victor Hugon näytelmän Le Roi s'amuse ennen kuin oli säveltänyt Stiffelion. Näytelmän perusajatuksen mukaan hovinarri halusi tappaa koko val­takun­nan hallitsijan. Libretto valmistui lokakuussa ja joulukuussa Venetsian oopperan La Fenicen johtaja Carlo Marzari kir­joitti Verdille ilmoittaen, että "moraa­liton ja säädytön" La Maledi­zione libretto ei läpäissyt sensuuria. Piave kirjoitti uuden version nimeltä Il Duca di Vendome. Nyt valtakunta vaihtui Mantovan herttuakunnaksi mutta juoneen jäi epäloogisuuksia. Sensuuri ja La Fenicen johto hyväksyivät muutoksen, mutta Verdi ei ollut siihen tyytyväinen. Juonen ristiriitaisuudet korjattiin ja muun muassa päähenkilö Triboulet muu­tettiin Rigolettoksi. Verdi sai tahtonsa läpi ja päähenkilöstä tuli kyttyräselkäinen hovinarri. Rigoletto sävellettiin 40 päi­vässä v. 1851. Teos sai lopullisen hyväksymisen sensuurilta vain 4 viikkoa ennen aiottua ensi-iltaa. Esitys oli täydellinen menestys.

Suomessa Rigoletto sai ensiesityksensä Helsingissä vuonna 1879, suomeksi käännettynä se esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1917.[1]

Verdi laittoi kirouksen koko oopperan teemaksi. Se on alkusoitossa ja jokainen näytös päättyy kiroukseen. Oopperan juoni on looginen ja selkeä, keskushenkilöt on kuvattu hienosti ja elävästi, kaikilla heillä on omat huippuhetkensä. Ainoa päähenkilöistä, jolla ei ole omaa aariaa on Maddalena. Hän on kuitenkin tasavertaisena mukana III näytöksen kvartetissa. Verdin kekseliäisyyttä kuvaa myös III näytöksen myrskykohtauksessa näyttämöntakainen kuoro, joka humisee tuulena. Musiikillisesti ooppera etenee intensiivisesti ilman taukoja ja se on täynnä hienoja ja mieleenpainuvia aarioita ja duettoja. Kolmas näytös on kokonaisuudessaan täydellinen ja sen helmenä on kvartetti Bella figlia dell'amore.

Rigoletto tarjoaa kolmelle pääroolin esittäjälle paljon mehukasta laulettavaa, Erityisesti baritoneille Rigoleton rooli on aina ollut eräänlainen mittapuu. Kaikkien aikojen kuuluisin Rigoletto oli ehkä italialainen Tito Gobbi, joka myös vanhoilla päivillään opetti roolin tulkintaa Suomen kuuluisimmalle Rigoletolle, Usko Viitaselle. Muita kuuluisia Rigolettoja ovat olleet Titta Ruffo, Giuseppe De Luca, Leonard Warren, Sherrill Milnes, Renato Bruson sekä Leo Nucci. Gildan, Rigoleton tyttären, roolista muistetaan muun muassa Lina Pagliughi, Joan Sutherland, Anna Moffo, Maria Callas ja Renata Scotto. Mantuan Herttua on kuuluisimpia tenorirooleja mieleenpainuvine aarioineen. Ehkä parhaiten Herttuan roolista muistetaan Luciano Pavarotti, jonka tunnusaarioihin kuuluisa "La donna è mobile" kuului. Muita kuuluisia herttuoita ovat olleet muun muassa Enrico Caruso, Jussi Björling, Giuseppe di Stefano ja Alfredo Kraus.

Tunnetut aariat, duetot ja kvartetti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • "Questa o quel­la" - Herttua I näyt.
  • "Pari siamo" - Rigoletto I näyt.
  • "Figlia.. Mio parde" - Rigoletto ja Gilda I näyt.
  • "T'amo..t'amo" - Herttua ja Gilda I näyt.
  • "Caro nome che il mio cor" - Gilda I näyt.
  • "Parmi veder le lagrime" - Herttua II näyt.
  • "Cortigia­ni, vil razza dannata" - Rigoletto II näyt.
  • "Tut­te le feste al tempio" - Gilda I näyt.
  • "Si, vendetta" - Rigoletto ja Gilda II näyt.
  • "La donna è mobile" - Herttua III näyt.
  • "Bella figlia dell’amore" - Herttua, Gilda, Rigoletto ja Maddalena III näyt.

Tapahtumapaikka ja -aika ja oopperan kesto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aika: 1500-luku Paikka: Mantova

Kesto: I näytös 55’, II näytös 30’ ja III näytös 35’ Yhteensä n. 2h

Lyhyt juoniseloste

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Kohtaus

Mantovan Herttuan palatsissa juhlat ovat ylimmillään. Herttua kertoo Borsalle kirkossa nähneensä tun­temattoman ja kauniin naisen, jonka hän haluaisi saada. Öisin naisen luona vierailee salaperäinen mies. Herttua toteaa Questa o quel­la (Tämä tai tuo, se on samanteke­vää) ja vie tanssin pyörteisiin Kreivitär Cepranon. Hovinarri Rigoletto pilkkaa aisankannattajaa Kreivi Cepranoa. Marullo kertoo hovimiehille hämmästyt­tävänä uutisena Rigolettolla olevan "rakastajattaren". Suuttunut Kreivi Ceprano päättää kostaa Rigolettolle. Musiikki keskeytyy Kreivi Monteronen tullessa sisään ja hän syyttää Herttuaa tyttärensä häpäisemisestä. Monterone pidätetään ja Rigoletto kääntyy pilkkaamaan Monteronea. Monterone langettaa kirouksen Rigolettolle. Rigoletto pelästyy ja vaikenee, Monterone viedään pois.

2. Kohtaus

Rigoletto tapaa kadulla kotinsa luona palkkamurhaaja Sparafucilen. Sparafucile tarjoaa palvelustaan mutta Rigoletto varmistaa vain mistä hän löytää Sparafucilen tarvittaessa. Ajatuksissaan Rigoletto lähestyy kotioveaan Pari siamo (Olemme samanlai­sia Toisella kieli, toisella tikari). Rigoletto astuu portista sisään ja Gilda heittäytyy hänen syliinsä. Figlia.. Mio parde aloittaa Rigoletton ja Gildan dueton. Gilda on asunut isänsä luona muutaman kuukauden ja ei käy muualla kuin kirkossa. Rigoletto vaikenee Gildan äidistä. Giovannan tulee tarkasti vartioida Gildaa opastaa Rigoletto ja kuullessaan askelia kadulla, hän menee katsomaan kuka siellä on. Samassa Herttua pujahtaa ja lahjoo Giovannan. Herttua hämmästyy olevansa Rigoletton talossa ja hänen unelmoima kaunokainen onkin Rigoletton tytär. Rigoletto poistuu ja Gilda muistelee kaihoten komeaa nuorukaista joka on usein seurannut häntä kirkosta kotiin. Herttua tulee esiin kesken haaveiluiden. Gilda on innoissaan Herttuan kiihkeästä julistuksesta E il sol dell’anima, la vita è amore (Elämämme aurinko on rakkaus). Herttua esittelee itsensä köyhäksi opiskelijaksi Gualtier Maldèksi. Herttua poistuu kuullessaan kadulla liikettä. Salaliittolaiset kokoontuvat Kreivi Cepranon johdolla. Pihalla Gilda toistaa nimeä Gualtier M­aldè Caro nome che il mio cor (Rakas nimi, sydämeeni kätket­ty). Naamioituneet salaliittolaiset aikovat ryöstää Rigoletton "rakasta­jattaren". Rigoletto saapuu paikalle ja hänet puhutaan mukaan koska aikomuksena on muka ryöstää Kreivitär Ceprano. Rigoletto avustaa tahtomattaan oman tyttärensä ryöstössä. Salaliittolaisten poistuttua saaliinsa kanssa Rigoletto ymmärtää Gildan ryöstetyksi ja näytös päättyy Rigoletton epätoivoiseen huutoon Ah, La maledizione!

Herttua on onneton, palattuaan Rigoletton taloon hän huomasi sen tyhjäksi. Herttua suree menetettyä valloitustaan Parmi veder le lagrime (Luulen näkeväni hänen kyyneleensä) mutta ilostuu kun kuulee salaliittolaisten ryös­täneen Rigoletton "rakastajattaren". Herttua vie Gildan pois ja ”lohduttaa” häntä omalla tavallaan.

Rigoletto saapuu epätoivoisena palatsiin ja saa selville Gildan olevan siellä. Hovimiehille Rigoletto tunnustaa Gildan olevan hänen oma tyttärensä. Rigoletto purkaa vihaansa Cortigia­ni, vil razza dannata (Hovimie­het, kiro­tut). Lopussa hän isänä rukoilee ja anoo nöyränä hovimiehiltä Gildaa takaisin. Gilda saapuukin tukka hapsottaen ja kertoo tarinansa isälleen Tut­te le feste al tempio (Joka pyhäaamu). Kreivi Monterone vie­dään vankilaan teloitettavaksi ja Rigoletto saa muistutuksen kirouksesta. Rigoletto vanno Herttualle kostoa Sì, vendetta, tremenda vendetta (Kosto, kaamea kosto). Gilda anoo turhaan isältään armoa Herttualle.

III. Näytös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rigoletto ja Gilda ovat näkymättömissä Sparafucilen majatalon ulkopuolella. Gilda on korviaan myöten rakastunut Herttuaan ja tänä iltana Gildan pitäisi omakohtaisesti nähdä millainen hulttio Herttua todellisuudessa on. Herttua saapuukin majataloon ja laulaa La donna è mobile (Na­inen on huikentelevainen). Sparafucilen sisar Maddalena toimii houkutuslintuna ja liittyy Herttuan seu­raan. Upean kvartetin aloittaa Herttua Bella figlia dell’amore (Kaunis rakkauden lap­si) ja muut liittyvät siihen vuorollaan.

Sparafucile ja Rigoletto sopivat Herttuan murhaamisesta. Palkkamurhaaja saa heti puolet palkkiosta ja loput kun Rigoletto saa ruumissäkin. Ennen poistumistaan Rigoletto käskee Gildan pukeutua pojaksi ja aamulla hänen tulee lähteä kokonaan pois kaupungista.

Myrsky nousee. Herttua kuiskuttelee Maddalenalle ja menee nukkumaan. Maddalena on ihastunut Herttuaan ja pyytää ettei tätä tapettaisi. Gilda palaa po­jaksi pukeutunee­na ja kuulee Sparafucilen ja Maddalenan keskustelun. Sparafucile ei voi pettää asia­kastaan mutta suostuu säästä­mään Herttuan, jos ennen puoltayötä tulisi joku ma­jataloon. Gilda päättää uhrata oman ­henkensä Herttuan puolesta ja koputtaa oveen. Gilda astuu sisään ja Sparafucilen tikari välähtää pimeydessä.

Myrsky on laantunut, Rigoletto saa ruumissäkin ja maksaa. Rigoletto nauttii kostostaan, mutta äkkiä hän kuulee kaukaisuudessa Herttuan iloisen äänen La donna è mobile. Peloissaan Rigoletto avaa sä­kin ja näkee kauhistuneena kuolemaisillaan olevan Gildan. Onneton isä jyskyttää turhaan hädissään majatalon ovea. Isä katselee kuolevaa tytärtään. Gilda kuiskaa ‘Rakastin häntä liian paljon ja nyt kuolen hänen takiaan’. Gilda pyytää isältään anteeksiantoa Lassu - in cielo (Tuo­lla taivaassa). Rigoletto on suunniltaan ja epätoivonen, kosto on kääntynyt häntä itseään vastaan. Ah, La maledizione! soi orkesterista oopperan lopuksi.

  1. Keijo Virtamo (toim.): Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 298. Helsinki: Otava, 1997.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]