Toyota-sota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toyota-sota
Tšadin sotilaiden kaappaama libyalainen Mil Mi-24-helikopteri.
Tšadin sotilaiden kaappaama libyalainen Mil Mi-24-helikopteri.
Päivämäärä:

16. joulukuuta 1986 – 11. syyskuuta 1987

Paikka:

Borkou-Ennedi-Tibestin prefektuuri, Tšad

Lopputulos:

Tšadin ja Ranskan voitto
Libyan sotilaiden lähtö Tšadista

Osapuolet

Libya
Demokraattinen vallankumouksellinen neuvosto
Palestiinan vapautusjärjestö

Tšad
Kansan puolustusvoimat
Ranska

Komentajat

Muammar Gaddafi
Khalifa Haftar
Mahmoud Abu Marzouq

Hissène Habré
Hassan Djamous
Idriss Déby
François Mitterrand
Jean Saulnier

Vahvuudet

Libya:
90 000
300+ tankkia
60+ lentokonetta
Demokraattinen vallankumouksellinen neuvosto:
1 000

Tšad:
28 000
Kansan puolustusvoimat:
1 500–2 000
Ranska:
1 500
12+ lentokonetta

Tappiot

7 500 kuollutta
1 000 vangittua
28–32 lentokonetta tuhottu

1 000 kuollutta

Toyota-sota (arabiaksi حرب تويوتا Ḥarb Tūyūtā, ranskaksi Guerre des Toyota) oli vuonna 1987 Pohjois-Tšadissa sodittu Tšadin–Libyan konfliktin viimeinen osio. Sodan nimitys tulee tšadilaisten sotilaiden käyttämistä, Toyota-merkkisistä ajoneuvoista, kuten Toyota Land Cruiserista ja Toyota Hiluxista.[1] Taistelut johtivat Libyan häviöön.

Jo vuodesta 1978 asti Libya oli tšadilaisten kapinallisten kanssa hallinnut Tšadin pohjoisosaa. Libyalaisten tarkoitus oli liittää niin sanottu Aouzoun kaistale maahansa. Maan eteläistä osaa taas hallitsi länsimaiden tukema hallitus.[2]

Vuonna 1986 tšadilaiset kapinallisjoukot olivat taistelemassa libyalaisia joukkoja vastaan. Hissène Habrén johtamat hallituksen joukot liittyivät taistelemaan kapinallisten rinnalla saman vuoden joulukuussa.[3] Vuoden 1987 alussa Tšadin puolella taistelleet joukot saivat tuhottua Libyan puolustuksen Fadassa. Kolmen kuukauden kuluessa Habré oli onnistunut valtaamaan pohjoisen Tšadin lähes kokonaisuudessaan. Seuraavina kuukausina Libyan joukot kärsivät yhä lisää raskaita tappioita.

Konflikti päättyi lopulta molempien puolien solmimaan aselepoon. Tämänkin jälkeen kysymys Aouzoun kaistaleesta jäi auki vuoteen 1994 saakka, kun sen sovittiin kuuluvan Tšadille.[4]

  1. Anthony Clayton: Frontiersmen : warfare in Africa since 1950. London: UCL Press, 1999. 48138365 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 6.12.2022).
  2. Kenneth M. Pollack: Arabs at war : military effectiveness, 1948-1991. Lincoln, NE: University of Nebraska Press, 2002. 49225708 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 6.12.2022).
  3. Sam C. Nolutshungu: Limits of anarchy : intervention and state formation in Chad. Charlottesville: University Press of Virginia, 1996. 32468775 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 6.12.2022).
  4. M. Brecher & J. Wilkenfeld, s. s. 95. Määritä julkaisija!