Tieliikennelaki

Suomen tieliikennelaki (SDK 267/1981, ruots. vägtrafiklag) koskee liikennettä tiellä. Laki määrää liikennesäännöt ja on perustana turvalliseen liikkumiseen Suomen teillä pois lukien Ahvenanmaa, jolla on oma lakinsa tieliikenteestä. Lain noudattamista yleisesti valvoo poliisi, pysäköintikieltojen osalta myös kunnallinen pysäköinninvalvonta, ja mm. ammattikuljettajien lepoaikojen osalta myös tulli, Rajavartiolaitos ja työsuojeluviranomaiset. Laissa säädetään tienkäyttäjän velvollisuuksista, vastuista, huomioinnista, reagoinnista, itsensä ilmoittamisesta, rangaistuksista sekä oikeuksista. Lisäksi säädetään myös viranomaisten toimivallasta mm. liikennemerkin asettamiseen liittyen.

Historiaa

Ruotsin vallan ajan perintönä olivat 1900-luvun alussa voimassa vuonna 1734 annetun kuninkaallisen kestikievarisäännön 25. pykälän säännös ”syrjäytymisestä ja vetäytymisestä” sekä vuoden 1752 kuninkaallinen asetus tien antamisesta postiljoonille ja ”Armollinen asetus matkustajain velvollisuudesta vastakkain tullessaan toisiaan väistää”.

Ensimmäisten autojen tullessa käyttöön Suomessa kaupungit antoivat 1900-luvun alkuvuosikymmenillä omien mahdollisuuksiensa mukaan autojen käyttöä koskevia järjestyssääntöjä. Helsingin kaupunki antoi 22. heinäkuuta 1907 ensimmäisen liikennejärjestyssäännön, jota uusittiin ja tarkennettiin huomattavasti vuonna 1911. Vastaavia järjestyssääntöjä antoivat muutkin kaupungit. Ensimmäinen itsenäisyyden aikainen liikennejärjestysasetus, joka määräsi, mitä ”ajajien on toisiaan vastaan tullessaan tai toistensa ohi ajaessaan varteenotettava”, annettiin 25. helmikuuta 1919. Asetuksessa määrättiin edellä ajava väistymään vasemmalle, mikä korjattiin oikeanpuoleiseksi asetuksen muutoksella vuonna 1921.

Eduskunta hyväksyi Suomen ensimmäisen varsinaisen tieliikennelain vuonna 1926. Sen korvasi vuonna 1957 uusi laki. Paasion toinen hallitus asetti vuonna 1972 Suomen ensimmäisen parlamentaarisen liikennekomitean, joka työskenteli vuoteen 1975 saakka ja laati esityksen uudeksi tieliikennelaiksi. Järjestyksessä kolmas tieliikennelaki ja sitä täydentävä tieliikenneasetus astuivat voimaan huhtikuun alussa 1982. Täysin uusi käsite vuoden 1982 tieliikennelaissa oli pihakatu, ja merkittäviä muutoksia olivat muiden muassa ajovalojen ympärivuorokautinen käyttövelvollisuus moottoriajoneuvoissa kautta vuoden ja suojakypärän käyttövelvollisuuden laajentaminen koskemaan moottoripyöräilijöiden lisäksi mopoilijoita.

Vuoden 2020 tieliikennelaki

Vuonna 2013 liikenne- ja viestintäministeriö aloitti lain kokonaisuudistuksen valmistelun. Sipilän hallitus antoi esityksen uudeksi tieliikennelaiksi eduskunnalle 23. marraskuuta 2017, mitä edelsi lausuntokierros kevään 2017 aikana. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner määritteli uuden tieliikennelain tarkoitukseksi liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden ja niiden kautta ekologisuuden lisäämisen sekä edellytysten luomisen liikenteen digitalisoitumiselle ja turvalliselle automaatiolle samalla kun sääntelyä kevennetään.

Uusi tieliikennelaki (729/2018) annettiin 10. elokuuta 2018, ja se tulee voimaan 1. kesäkuuta 2020. Keskeisenä asiana uudessa tieliikennelaissa ovat toisaalta jokaisen tienkäyttäjän velvollisuus ennakoida toisten tienkäyttäjien toimintaa ja sovittaa oma toimintansa sen mukaisesti vaaran ja vahingon välttämiseksi sekä toisaalta varautuminen liikenteen teknologiseen kehittymiseen kuten automaatioon ja tiedon hyödyntämisen tarpeisiin. Lain nojalla otetaan käyttöön rikesakon korvaava liikennevirhemaksu. Lisäksi teiden ja katujen varteen tulee kokonaan uusia liikennemerkkejä samalla kun joitakin vanhoja merkkejä poistuu. Uusia liikennemerkkejä ovat esimerkiksi nastarenkaiden käytön kieltävä ja vähimmäisnopeuden osoittava merkki. Vanhentuneet liikennemerkit poistetaan tai korvataan uuden tieliikennelain mukaisilla merkeillä kymmenen vuoden siirtymäajan kuluessa.

Tieliikennelain voimaantulon yhteydessä kumottiin paitsi vuoden 1982 tieliikennelaki, myös useita tieliikennettä koskevia asetuksia, kuten vuoden 1982 tieliikenneasetus sekä vuoden 1993 asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jatkossa liikenteen ohjauksesta, nopeusrajoituksista, ajoneuvojen mitoista ja massoista sekä liikennerikkomusten seuraamuksista säädetään laissa eikä enää asetuksissa.

Ensimmäinen luku: Yleisiä säännöksiä

Luvussa säädetään, että tieliikennelaki koskee pääasiassa liikennettä tiellä ja ettei sitä sovelleta rautatieliikenteeseen. 2–3 §:ssä määritellään ja tarkennetaan, mitä laissa tarkoitetaan kulloisellakin termillä, kuten ajokaistalla, pihakadulla, tienkäyttäjällä, jalankulkijalla, raitiotiellä, joita koko tieliikennelaissa tullaan käyttämään. Säädetään tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet sekä hierarkia, missä järjestyksessä tulee liikenteenohjausta noudattaa.

Toinen luku: Liikennesäännöt

Sisältää liikennesäännöt, joita Suomen teillä noudatetaan ja joiden noudattamista poliisi valvoo.

• Luku 2 alkaa esteettömän kulun antamisesta hälytysajoneuvolle, kulkueelle (sotilasosaston, saattueen, valvotun lapsiryhmän tai muun järjestäytyneen kulkueen etenemistä) ja junalle sen 6 ja 7 §:n mukaan.
• Tiellä ajaminen ja ajoneuvon sijoittaminen, ajoetäisyys, ryhmittyminen, kääntyminen, väistäminen, kohtaaminen, ohittaminen sekä niihin liittyvät säännöt ja velvollisuudet säädetään 8–19 §:ssä. Lain mukaan Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja risteyksissä on väistettävä oikealta tulevaa, ellei liikennemerkillä ole toisin osoitettu.
• 20 ja 21 §:ssä säädetään siitä, mitä tulee ottaa huomioon, kun ajoneuvoa siirrettään muuhun suuntaan kuin suoraan.
• Ajonopeuksista säädetään 23–25 §:ssä.
• Pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevat säännöt ja kiellot: 26–29 §.
• Varovaisuusvelvollisuus kevyttä liikennettä kohtaan, suojatiesäännöt ja jalkakäytävän ylittäminen sekä pysähtyneen raitiovaunun tai linja-auton ohittaminen: 30–32 §.
• Muissa paikossa, kuten pihakadulla, kävelykadulla sekä tunnelissa ajamisesta säädetään 33, 33a ja 33b §:ssä.
• Valoista sekä valo- ja äänimerkeistä: 34–38 §.

Loput luvun 2 pykälät (41–48) käsittelevät eri aiheita.

Kolmas luku: Liikenteen ohjaus

Sisältää määräykset liikenteen ohjaajista, liikennemerkeistä, liikennevaloista ja tiemerkinnöistä.

Neljäs luku: Ajoneuvon käyttö tiellä

Sisältää määräykset turvavöistä, suojakypärästä sekä muista turvavarusteista ja -laitteista, nopeusrajoituksista, renkaista, ajoneuvojen kuormauksesta sekä mitoista ja massoista.

Viides luku: Liikennerikkomukset ja liikennevirhemaksu

Sisältää määritelmät eri tienkäyttäjien liikennerikkomuksista, joista voidaan määrätä liikennevirhemaksu.

Katso myös

• Suomen rikoslaki
• Kevyt liikenne
• Julkinen liikenne
• Suomen tieverkko
• Liikenne Suomessa
• Liikennesuunnittelu
• Liikennevalo-ohjaus

Aiheesta muualla

• Liikennemerkit (Arkistoitu – Internet Archive)
• Poliisi – Moottoritie+tieliikennelaki
• Poliisi – Surusaattue ja tieliikennelaki^{[vanhentunut linkki]}